Urho Kekkonen oli legenda jo eläessään. Hän elää kansan mielessä kaskujen ja sanomusten kautta. Kekkosen tekojen johdosta kaskuille oli tarvetta. Yksi keino epäilyttävien asioiden torjumiseen oli huumori. Kekkoskaskut ovat leppoisan herkullisia tilannekuvauksia tai sitten kirpeitä huitaisuja. Ne saattavat olla varsin pisteliäitäkin. Kaskuihin sisältyy myös ihailua voimamiestä kohtaan. Kaskuja on laidasta laitaan; toimeliaaseen urheilumieheen, taistelevaan poliitikkoon, nasevaan kynäniekkaan, hartaaseen Lapin-kävijään ja kunnioitettuun valtionpäämieheen. Tässä muutamia esimerkkejä Kekkoskaskuista ja –vitseistä.
Joskus 1920-luvulla suoritettiin Kajaanissa 100 m:n juoksu. Koska kentällä oli vain neljä rataa, voitiin loppukilpailuun ottaa kunkin alkuerän voittaja ja toiseksi tulleista parhaimman ajan saavuttanut. Kuuluttajalla mahtoi olla hauskaa, kun hän saattoi ilmoittaa loppukilpailun osanottajat seuraavin sanoin: ”Sadan metrin loppukilpailuun selviytyivät Kekkonen, Kukkonen, Kokkonen ja paras kakkonen.” Kekkonen oli Urho Kekkonen, Kukkonen sittemmin SVUL:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Retu Kukkonen ja kolmas oli Heino Kokkonen.
Urheilutoimittaja Yrjö Halme (Uppercut) kirjoitti Helsingin sanomissa keväällä 1933, että Suomen Urheiluliiton johtokunta Kekkonenkin mukaan luettuna omaa kyllä hyvän asiantuntemuksen urheilun koulutusasioissa. Kun sitten Kekkonen huomasi Halmeen HKV:n kilpailuissa Eläintarhan urheilukentällä, hän käveli ohi ja sanoi, että Helsingin Sanomilla on hyvä urheilutoimitus, Halmekin mukaan luettuna.
Euroopan yleisurheilumestaruuskilpailujen kynnyksellä Suomen joukkue odotteli hotellin alahallissa huoneiden jakoa. Kesken kaiken moukarinheittäjä Sulo Pärni meni Kekkosen luo. Syntyi seuraava vuorokeskustelu:
Pärni: - kuules, Känä, olen katsellut sinua pitkän aikaa ja tullut siihen päätelmään, että sinun täytyy olla vallan tavattoman viisas mies.
Kekkonen: - Kuinka niin?
Pärni: - No, kun sinulla tuo otsa alkaa silmistä ja päättyy vasta niskassa.
Suomen Urheiluliitolla oli tapana lähettää kutsuvieraille maaotteluihin ja muihin arvokilpailuihin tilaisuutta varten painetut kutsukortit, joiden allekirjoittajina olivat liiton puheenjohtaja ja sihteeri. Painovirhepaholainen oli päässyt pistämään näppinsä Kalevan kisojen kutsukortteihin, joissa Urho Kekkosen nimen alla luki ”paheenjohtaja”. Puheenjohtajan määräyksestä kortteja ei uusittu, mutta sihteeri sai ystävälliset nuhteet.
Eräässä seurassa, jossa oli pääasiassa hallituksen jäseniä, syntyi keskustelua aiheesta, kuka pääministeriksi Paasikiven jälkeen. Oikeusministeri Kekkonen sanoi: - Minun mielestäni pääministeri ei saisi kuulua kumpaakaan äärimmäiseen puolueeseen. Hänen tulisi olla lakimies, ehkäpä hieman oppineempi sellainen. Silloin eräs vasemmistoliittoon kuuluva ministeri huomautti: - Niin juuri ja ehdottomasti kaljupäinen.
Urho Kekkonen piti aikoinaan vaalipuhetta Savossa eräällä seurantalolla. Kun hän oli puheensa lopettanut, nousi eräs vanha isäntä seisomaan ja kysyä tokaisi: - No, mikäs se noin nuorelta mieheltä on tukan vienynnä? Kekkonen heittäytyi vähän leikkisäksi ja sanoi: Eikös isäntä tiedä, että tukka ja järki ei pysy samassa päässä! Tähän ukko: - Saisinkos tietää kumpi on lähtennä ensin!
Joskus sodan jälkeen Urho Kekkonen oli vaalipuhematkalla Sotkamossa. Väkeä oli kerääntynyt runsaasti, kun oli kuuluisa puhuja. Kekkosen puheen jälkeen oli yleisöllä lupa esittää puhujalle kysymyksiä. Muuan emäntä, joka oli saanut katokorvauksena siemenviljaa, kysyi: - Ketähän siitä saisi kiittää, kun me saatiin siemenviljaa keväällä Kajaanista? Kekkonen ehätti vastaamaan: - Kyllä ne siemenet ovat varmaan tulleet Kajaanin Maanviljelysseuralta. Ja kiitokset voi tietenkin soittaa seuran toiminnanjohtajalle Aslak Fräntille, joka muuten on ehdokkaan näissä samoissa vaaleissa. Selityksen kuultuaan emäntä jatkoi: - Niin, ei minulla sen kummempaa, kiittämistä niistä siemenistä. Olisin vain kertonut, etteivät ne ollenkaan itäneet.
Vuoden 1950 lopulla kaksi Pohjanmaan pikajunan matkustajaa keskusteli poliittisesta tilanteesta. Toinen valitti sitä, että suurimpien puolueittemme johtajien Urho Kekkosen ja K.A. Fagerholmin väliset henkilökohtaiset suhteet pääsevät vaikuttamaan yleisiin asioihin.
Toinen huomautti siihen: - Mitäpä sitä kaljupäältä ja parturilta voisi odottaakaan.
Kalajoen yhteiskoulun uudisrakennuksella olivat työt olleet pitkän aikaa keskeytyksissä sementin puutteen takia. Seurakunnan rovasti, yhteiskoulun rehtori ja monivuotinen kansanedustaja V. H. Kivioja päätti lopulta tarttua asiaan. Kun pyynnöistä huolimatta apua ei tullut, Kivioja lähetti pääministeri Kekkoselle tämän 50-vuotispäivän johdosta sähkeen: ”Sydämellinen onnittelu 50-vuotispäiväsi johdosta. Lähetä sementtiä. V. H. Kivioja.” Sementtiä saatiinkin pian.
Pääministeri Kekkosen ollessa puhujamatkalla Lapissa ja ruoskiessa selvin sanoin kokoomusta hän lopuksi totesi: - No, turhahan minun on täällä pohjoisessa kokoomuksesta puhua, sillä eihän täällä kokoomusta taida olla kuin joku varoittava esimerkki, vai kuinka, arvoisat kuulijat? Tällöin nousi ylös eräs hyvin lihava mies ja sanoi olevansa kokoomuslainen. – Kuten sanoin, vain varoittava esimerkki, totesi pääministeri.
Mannerheim oli kuollut ja pyrki taivaaseen. Taivaan portilla Pyhä Pietari sanoi Mannerheimille:
-Ettehän te marsalkka voi taivaaseen päästä ilman ratsua. Mannerheim ilmoitti lähtevänsä hakemaan hevosta maan päältä, pääministeri Kekkosen saapui luo ja kertoi pulmansa. Kekkonen otti valtion tulo- ja menoarvion ja selasi sitä tarkkaan. Lopuksi hän joutui toteamaan, ettei menoarviossa ollut varattu määrärahaa marsalkan ratsua varten, joten hän ei voi auttaa. Mannerheim tuskastui ja vaati, että pääministerin on tultava selostamaan tilanne Pyhälle Pietarille. Kun Mannerheim lähestyi Kekkosen kanssa taivaan porttia, huusi Pietari jo kaukaa: - Minähän käskin teidän tulla tänne hevosen enkä aasin kanssa.
Urho Kekkosen kuvalla varustetusta postimerkistä tuli aikoinaan paljon valituksia. Merkin liima oli muka aivan pitämätön. Valituksiin vastaava virkamies kyllästyi lopulta ja vastasi eräälle tiedustelijalle: - Valituksenne liiman kehnoudesta on vaivan turha. Kaikkihan sylkevät kuitenkin merkin etupuolelle.
Heikki Mankinen Kestilästä oli ollut yhdessä mukana muiden Kestilän miesten kanssa naapuripitäjässä kuulemassa pääministeri Kekkosta. Kun miehet siinä purkautuivat autosta, osui paikalla muuan kestiläläinen, joka kysyi: - Oliko Kekkosella paljon kuulijoita? – Noin kaksi hehtaaria, vastasi Heikki.
Kainuulainen emäntä tuli nostamaan postitoimistosta lapsilisiä ja muita tukipalkkioita. Saatuaan rahansa hän lausui tyytyväisenä: - On se Kekkonen hyvä mies. Pani sitten ukko, kukko tai halla, niin aina rahaa tulee.
Presidentinvaalien edellä liikkui Lapissa Kekkosen vaaliliiton puhujana Aatu Alajärvi Rovaniemen maalaiskunnasta. Kemijärvellä eräässä tupaillassa syntyi puheen jälkeen keskustelua. Eräs kuulija kertoi joskus 1934 nähneensä Kekkosen jossain tilaisuudessa humalaisena ja kysyi puhujalta, onko tällainen mies sopiva presidentin paikalle. -No jaa, eikhän tuo lien jo selevinny, kuului Alajärven vastaus.
Pohjois-Suomen tekemällään matkalla presidentti Kekkosen kerrotaan käyneen talossa, johon oli siunaantunut viidet kakkoset. Tarina kertoo Kekkosen ihmetelleen: - Viidet kaksoset! Onko sitten joka kerralla tullut kaksoset? Siihen emäntä hyvin hiljaa ja vaatimattomasti: - E-ei, tavallisesti ei tuu mittään.
Presidentti oli pohjoisessa vierailulla eräässä maalaistalossa. Kahvipöydässä häneltä sattui kaatumaan hiukan kahvia emännän varmasti parhaimmalle pöytäliinalle. Emäntä käänsi katseensa syrjään, mutta ei sanonut mitään. Vähän myöhemmin kaatui isännän kuppi ja samalla silloin emäntä mutisi: - Siinä minulla on toinen tohelo. Jonkin aikaa myöhemmin sai emäntä paketin, jossa oli kaunis pellavaliina. Mukana oli tervehdys: ”Siltä ensimmäiseltä tohelolta”.
Erään maatalousnäyttelyn ohjelma:
klo 10 siat saapuvat
klo 10.30 naudat saapuvat
klo 11 lampaat saapuvat
klo 11.30 tasavallan presidentti saapuu
klo 12 yhteinen lounas
Kauppaneuvos Kalle Kaihari on Kekkosen vanhimpia ystäviä, ei aivan suotta varapresidentiksi kutsuttu. Kun Kaihari täytti vuosia, Kekkonen tuli häntä onnittelemaan. Virallisten tervehdysten tultua vaihdetuksi päiväsankari taputti korkeaa vierastaan päälaelle ja sanoi: Kuule Urho, tuo sinun kaljusi on kuin minun muijani takapuoli.
Kekkonen muljautti kauppaneuvosta, sipaisi kaljuaan ja sanoi: - Katos perhana, niinhän se onkin.
Pääministeri Kekkosen ollessa puhujamatkalla Lapissa ja ruoskiessa selvin sanoin kokoomusta hän lopuksi totesi: -No, turhahan minun on täällä pohjoisessa kokoomuksesta puhua, sillä eihän täällä kokoomuksesta taida olla kuin joku varoittava esimerkki, vai kuinka, arvoisat kuulijat?
Tällöin nousi ylös eräs hyvin lihava mies ja sanoi olevansa kokoomuslainen.
- Kuten sanoin, varoittava esimerkki, totesi pääministeri.
- Mikä oli Kekkosen lempilaulu?
- En etsi valtaa loistoa.
- Missä on maailman suurin saha?
- Novosibirskissä. Kun Kekkonen sahasi siellä Suomen kansaa silmään, kaatui Suomessa Honka.
Kekkonen oli valtiovierailulla taivaassa. Kun muut nousivat seisomaan, Jumala istui tiukasti valtaistuimellaan. Kun vieraat olivat lähteneet, Pietari kysyi Jumalalta:
- Miksi et noussut seisomaan, kun Suomen presidentti kävi täällä?
- Jos hän olisi nähnyt tyhjän istuimen, hän olisi heti istunut sille.
Madame Tabe Slior, suuressa maailmassa kauan oleskeltuaan, kävi jälleen Suomessa onnea ja menestystä etsimässä. Kerrotaan, että hän tällöin olisi kirjoittanut Urkille, tahtoen verestää vanhoja muistoja. Mutta Urkki, tunnustaen samalla jo ikääntyneisyytensä, vastasi vain lyhyesti sananlaskua käyttäen:
- Suo siellä, vetelä täällä!
Lähdeteokset:
Pentti Huovinen ja Eino S. Repo: Kekkoskaskut
Jaakko Okker: Muisto Urholle ISBN 951-1-0524-9
Pentti Huovinen: Kekkosen näköinen mies ISBN 951-35-1386-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti