tiistai 1. toukokuuta 2012

Bonn – Belgrad – Köln



Saavuimme Tsernomyrdinin kanssa Belgradiin 2.6. viiden aikaan iltapäivällä. Me suomalaiset lensimme Finnairilta vuokratulla koneella ja venäläiset omalla koneellaan. Laskeuduimme peräkkäin odoteltuamme Unkarin yläpuolella parikymmentä minuuttia Tsernomyrdinin konetta ja ilmatilan vapautumista Jugoslaviassa. Matkalla näimme muun muassa tuhottuja Tonavan siltoja.

Laskeuduimme Belgradin lentokentälle, missä meitä oli vastaanottamassa Jugoslavian ulkoministeri Jovanovic ja Ruotsin asiainhoitaja. (Suomen lähetystön koko henkilökunta oli evakuoitu) Paikalla oli myös runsaasti lehdistöä. Kaskeala havaitsi, että terminaalin suojissa oli kymmeniä hävittäjäkoneita. Pressujen alla siviililentokentällä ne ilmeisesti olivat melko hyvin turvassa Naton pommituksilta.

Ajoin autolla yhdessä Tsernomyrdinin kanssa läpi kaupungin. Katukuva olii melko normaalin näköinen. Oli autoja, matkapuhelimet toimivat. Muutama pommitettu talo näkyi siellä täällä. Hallitusrakennukseen saavuttuamme kättelimme Milosevicin, kuten kohteliaaseen tapaan kuuluu, ja aloitimme ensimmäisen kokouksemme kello 17.55.

Aloitin huomauttamalla, että olimme tulleet Tsernomyrdinin kanssa puhumaan Kosovosta. Se on Jugoslavian liittovaltion osa. Nyt on tullut aika luoda mahdollisuus saada aikaan uusi alku Jugoslavialle ja antaa paikka demokraattisessa Euroopassa. Millä ehdoilla rauha on mahdollinen? Me haluamme kertoa niistä periaatteista, joilla Kosovon kriisi saadaan ratkaistuksi. Luin kohta kohdalta paperin, jonka olimme sopineet Petersbergin neuvotteluissa samana aamuna. Huomautin edelleen, ettei Suomi eikä Venäjä ollut osallistunut Jugoslavian pommittamiseen. Me pyrimme sellaiseen yhteisymmärrykseen, joka täyttäisi pommituksen lopettamiseen vaadittavat ehdot.

Milosevic kiitti selostuksesta ja pyysi Tsernomyrdiniä käyttämään puheenvuoron. Tämä aloitti korostamalla Suomen ja Venäjän erinomaisia suhteita. Hän painotti YK:n merkitystä kriisin ratkaisemisessa ja sitä, että ratkaisun edellytyksenä on myös Jugoslavian myötävaikutus. Tsernomyrdin jatkoi, että ensin on luotava edellytykset rauhalla ja pommitusten lopettamiselle ja sitten voidaan sopia tarvittavattavasta päätöslauselmasta YK:n turvallisuusneuvostossa. Tavoite on, että Jugoslavia säilyy yhteinäisenä, Kosovolle annetaan autonomia ja pakoilaiset voivat palata koteihinsa ilman ennakkoehtoja. Tsernomyrdin mainitsi myös, että Nato tulee olemaan mukana kansainvälisissä turvallisuusjoukoissa.

Tässäkin Tsernomyrdin seisoi lojaalisti rinnallani. En todellakaan olisi voinut toivoa parempaa kumppania tässä prosessissa. Hän oli taitava ja pyrki koko ajan vilpittömästi siihen, että saimme aikaan paperin, joka mahdollistaisi rauhan Kosovossa. Milosevic pyysi saada nähtäväkseen juuri lukemani paperin. Sanoin antavani paperin mielelläni hänelle, vaikka Tsernomyrdin oli lllut etukäteen sitä mieltä, että paperia ei ehkä pitäisi antaa. Sattui kuitenkin niin, että puhdasta kopiota ei meinannut löytä. Vihdoin pääministeri Lipposen ulkopoliittinen neuvonantaja Timo Pesonen löysi taskustaan puhtaan, tosin taitellun kappaleen, ja Kalela lähti ottamaan siitä valokopioita. Se piti tehdä niin, että siinä oleva ylimääräinen alaviite jätettiin pois. Milosevic sai siis oman kappaleensa.

Tämä alaviitteen salailu oli ehkä turhaa; siinä todettiin Naton muodostavan tulevien kansainvälisten joukkojen ytimen. Joka tapauksessa salailusta oli myöhemmin haittaa, kun jugoslaavit pääsivät väittämään, että joukon kokoonpanosta ei ollut sovittu. Milosevis ihmetteli, miksi Jugoslavian joukkojen pitää ensin vetäytyä Kosovosta ennen kuin YK:n turvallisuusneuvosto voi hyväksyä oman päätöslauselmansa, Selitin hänelle, että kun Jugoslavia on todennettavalla tavalla aloittanut vetäytymisen, Kosovoon luodaan siviilihallinto. Jälleenrakennuksesta vastaa Eu, instituutioiden kehittäminen tapahtuu ETYJ:n avulla, pakolaisten paluumuutto tapahtuu YK:n pakolaiskomissaarin valvonnassa ja poliisitoimen hoidosta vastaavat ETYJ ja YK. YK:n pääsihteeri nimittää operaation johtajan.

Milosevicin kysymykseen, mitä tarvitaan pommitustauon aikaasaamiseksi, vastasin, että ensin teidän on hyväksyttävä tämä paperi ja aloitettava todennettavissa oleva vetäytyminen. Sitten voidaan julistaa pommitustauko. Tsernomyrdin jatkoi, että tätä esitystä on nyt muokattu yli kuukausi. Turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta on päästy yhteisymmärrykseen. Tärkeintä on nyt prosesin käynnissä pitäminen. Sota on saatava loppumaan.

Aamulla 3.6. kello yhdeksän tapasimme jälleen Milosevicin. Tunnin verran kestäneessä kokouksessa Milosevic esitti ensin oman versionsa Kosovon historiasta. Sitten hän kertoi keskustelleensa illalla kaikkien parlamenttipuolueiden johtajien kanssa ja esitelleensä heille tuomaani paperia. Parlamentin oli määrä pitää kokous aamulla kello kymmeneltä. Milosevic pyysi jälleen, että osallistuisin parlamentin kokoukseen, mutta kieltäydyin. Milosevic sanoi, että ”hyväksymme ehdotuksen rauhanehdotuksena”. Sovittiin uudesta tapaamisesta kello kolmetoista. Panimme merkille, että Venäjän valtuuskunnan sotilaat pitivät sivuhuoneessa omaa erillispalaveriaan serbikenraalien kanssa.


Kello 13 olimme jälleen Milosevicin luona. Milosevic ilmoitti: ”Liittohallitus ja parlamentti ovat hyväksyneet tuomanne rauhantarjouksen”. Hän jatkoi, että sopimus takaa Jugoslavian yhtenäisyyden ja aloittaa rauhanprosessin, joka on tärkeä Jugoslavian mutta myös koko alueen ja Euroopan kannalta. Tapaaminen päätty kello 13.25. Tapaaminen oli koruton. Joillakin jugoslavialaisilla kenraaleilla näkyi olevan vaikeuksia peittää pettymystään ja liikutustaan.

Lähdeaineisto Martti Ahtisaari Tehtävä Belgradissa ISBN 978-951-0-25072-3

Ei kommentteja: