torstai 5. huhtikuuta 2012

Mitä tehdä kirotulle velalle?



Valtiolle oli kertynyt kesäkuun 1998 loppuun mennessä velkaa 423 miljardia markkaa. Se on tullut erittäin kalliiksi veronmaksajille. He ovat pulittaneet siitä 90-luvulla korkoja jo noin 172 miljardia markkaa eli lähes valtion yhden vuosibudjetin verran – eikä loppua ole näköpiirissä. Velan koroista oli siirtynyt ulkomaisten suursijoittajien taskuun noin 70 miljardia. Kirottu velka. Se on pakottanut eläkeläismummot ja -papt, pienipalkkaiset yksinhuoltajat, lapsiperheet ja kaikki muutkin verovelvolliset maksukykyyn katsomatta pitämään huolta kansainvälisten sijoittajien hyvinvoinnista.

Olisi liioiteltua väittää, että suomalaiset veronmaksajat imetään velan takia kuiviin, mutta velka on keskeinen syy siihen, miksi Suomi on ja pysyy huippuverotuksen maana vielä senkin jälkeen, kun työttömyystilanne paranee. Suomalaista veronmaksajaa kuritetaan samanaikaisesti kireällä tuloverotuksella, raskaillai työnantajamaksuilla ja korkeilla välillisillä veroilla. Suomessa vain pääoma- ja yritysverotus kilpailee keveydessä muiden EU-maiden joukossa. Suomi jakoi kevystilanteen ykkössijan yhdessä Ruotsin kanssa tammikuussa 1997. Näiden kahden pohjoisen maan yhteisöverokanta oli EU-maiden matalin.

Suuresta velasta johtuva korkorasitus säilyy myös jatkossa suomalaisen sosiaaliturvan uhkana. Niin kauan kuin valtion vuotuiset korkomenot liikkuvat yli 30 miljardissa markassa, nykyiset sosiaalietuudet eivät voi olla turvattuja. Lisäleikkausten uhka leijuu koko ajan ilmassa ja realisoituu heti, jos suhdanteet kääntyvät.

Suomalaisten siis pitäisi päästä pois velka- ja verovankilasta mitä pikimmiten. Se ei ole kuitenkaan mahdollista normaalikeinoin eli lyhentämällä velkaa valtion tulorahoituksella. Velkasumma on yksinkertaisesti aivan liian suuri, jotta sitä voisi pienentää budjettirahoituksen avulla millään järjellisellä nopeudella. Jos niin yritettäisiin tehdä, veroruuvi pitäisi kiristää äärimmilleen. Se ei käy päinsä, koska veroaste on jo nykyisinkin liian korkea. Valtion menoja on myös mahdotonta leikata niin paljon, että se pudottaisi olennaisesti velan korkoja ja sitä kautta verotuksen tasoa.

Pitää myös muistaa poliittiset reaaliteetit: jakopoliitikkojen maassa drastiset toimet tehdään vasta äärimmäisen pakon ja ulkoisen uhan edessä, eikä sellaista ole nyt näköpiirissä. Verotuksen kireys ei hetkauta jakopoliitikkoja puoleen taikka toiseen. Kireä verotus suosii heitä, koska heille jää silloin enemmän rahaa jaettavaksi.

Jakopoliitikkojen ajatusmaailmassa velkaongelmaa on luultavasti ajateltu hoidettavan ensi vaalikaudella niin, että valtion budjetti tasapainotetaan ensin ja väännetään ylijäämäiseksi. Ylijäämällä maksellaan sitten pikkuhiljaa velkaa pois. Velka kutistuu vuosi vuodelta pienemmäksi ja sulaa lopulta merkityksettömälle tasolle, jos kansantalous kasvaa edes kohtuullisesti. Tällä menolla kuitenkin kurki kuolee ennen kuin suo sulaa.

Hitaan sopeutuksen tie on pitkä ja raskas. Se sitoo suomalaiset valtion torppareiksi toivottoman kauaksi aikaa. Velkavankilasta pitää päästä nopeammin pois. Velan aiheuttamaan ongelmaan sopii sama vanha hyvä viisaus kuin työttömyyteen: otetaan kaikki keinot käyttöön – myös sellaiset, jotka saavat ensi kuulemalta tukan nousemaan pystyyn. Velkaa voidaan pienentää suhteellisen nopeasti kolmella keinola: myymällä valtion omaisuutta ja lyhentämällä näin saaduilla rahoilla velkaa, avaamalla julkiset palvelut kilpailulle ja leikkaamalla vielä kerran kovalla kädellä valtion menoja.

Valtion velan mää pitäisi rysäyttää nopeasti alaspäin niin, että siitä aiheutuva korkorasitus painuu viime vuoden 33 miljardista 25 miljardiin tai mieluummin jopa 20 miljardiin markkaan. Se ei ole vielä siedettävällä tasolla, mutta merkitsee sitä, ettei suomalaisten tarvitsisi enää elää koko ajan vetisi kuskulla lisävelkaantumisen pelossa.

Noin 20-25 miljardin markan korkotasolle pudottatuminen tarkoittaa sitä, että valtion velasta pitäisi maksaa suhteellisen nopeassa tahdissa pois 80-120 miljardia – summa, joia kuulostaa äkkiseltään mielettömältä. Sadan miljardin markanlyhennys painaisi valtion velan määrän noin 320:een miljardiin markkaan ja velan korot noi 25 miljardiin (velan keskikorko oli 7,2 prosenttia vuonna 1997). Mitä pienemmäksi kertalyhennys jää, sitä suurempana pysyy korkorasitus. Ja kääntäen: mistä isompi osuus velasta maksetaan pois, sitä nopeammin korkorasitus pienenee.

Valtiontilintarkastajat pelkistivät esimerkiksi vuotta 1996 koskeneessa kertomuksessaan toukokuussa 1998 eduskunnassa vallitsevan poliittisen ajattelun seuraavasti: ”Valtionyhtiöiden osakkeiden myynti on kannattavaa vain siinä tapauksessa, että näin vapautuneet pääomat voidaan sijoittaa uudelleen tavalla, joka pitkällä ajalla tuottaa enemmän kuin mitä asianomaisten pääomien tuotto olisi niiden nykyisessä käytössä valtionyhtäiden osakepääomina.”

Uimosen mukaan valtiontilintarkastajien logiikka edustaa kylmäkiskoista näkemystä veronmaksajien kannalta. He asettavat nimittäin valtion edun veronmaksajien edun edelle.

Lähdeaineisto: Risto Uimonen Häntä heiluttaa koiraa ISBN 951-0-22953-9

Ei kommentteja: