sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vuosi 1996 – markka kytkettiin ERM:iin















Suomen markka kytkettiin 12.10. Euroopan valuuttamekanismiin ERM:iin ja neljä vuotta kestänyt markan kellutus päättyi. Esitys markan kytkennästä tethiin 11.10. valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa ja virallisen päätöksen ERM-kytkennästä teki Brysseliin kokoontunut EU:n rahakomitea. Päätös tuli voimaan 14.10. klo 0.00 Suomen aikaan. Markan keskikurssi EU:n laskennalliseen valuuttaan ecuun nähden tuli 5,8066 markkaa ja Saksan markan hinnaksi 3,04 markkaa. Kytkentäkurssi oli selvästi edellisen päivän markkakurssi alhaisempi. ERM-järjestemässä markan kurssi saa liikkua 15 % keskiurssin ylä- tai alapuolella; käytnnössä juuri näin suuri vaihtelu ei ole mahdollinen. ERM-kytkennällä Suomi valmistautui EU:n talous- ja rahaliiton EMU:n kolmanteen vaiheeseen, jonka on määrä alkaa 1999. Tällöin talous- ja rahaliittoon kuuluvien maiden oli kaavailtu siirtyvän yhteiseen valuuttaan ja keskuspankkiin.

Tammikuu
1. tammikuuta – Haapavesi ja Viitasaari muuttuivat kaupungeiksi. Pyhäsalmen kaupungin nimi palautettiin Pyhäjärveksi.
5. tammikuuta – Hamasin Yahya Ayyash kuoli Israelin asennettua pommin hänen kännykkäänsä.
5. tammikuuta − Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyrev erosi virastaan ja siirtyi kansanedustajaksi.
7. tammikuuta – Raju lumimyrsky iski itäiseen USA:han, yli sata ihmistä menehtyi.
9. tammikuuta − Venäjän presidentti Boris Jeltsin nimitti uudeksi ulkoministeriksi tiedustelupalvelu FSB:n päällikön Jevgeni Primakovin.
12. tammikuuta – Kauhavan käräjäoikeus tuomitsi "kettutytöt" Kirsi Kultalahden, Mia Sallin ja Minna Salosen ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja lähes 800 000 markan korvauksiin. Naiset olivat päästäneet satoja sinikettuja häkeistään kahdella pohjanmaalaisella turkistarhalla keväällä 1995.
12. tammikuuta – Rahoitustarakstuksen johtajaksi nimitettiin kaupat.maisteri Kaarlo Jännäri, 49.
14. tammikuuta – Jorge Sampaio valittiin Portugalin presidentiksi.
16. tammikuuta – Presidentti Ahtisaari aloitti kaksipäiväisen valtiovierailun Latviaan.
16. tammikuuta – Venäjän talousuudistuksista vastaava ensimmäinen varapääministeri Anatoli Tsubais erosi presidentti Boris Jeltsinin osoitettua tyytymättömyytensä häneen.
18. tammikuuta – Postipankki ilmoitti karsivansa konttoriverkostoaan rajusti. Vuoteen 1998 mennessä oli tarkoitus lakkauttaa yli 400 konttoria.
18. tammikuuta − Kymmenen turvapaikanhakijaa kuoli ja 38 loukkaantui vastaanottokodin palossa Lyypekissä Saksassa. Tuhopoltoksi osoittautuneesta tapauksesta epäiltiin aluksi uusnatseja, mutta myöhemmin ilmeni, että palon oli sytyttänyt vastaanottokodissa asunut libanonilainen pakolainen.
18. tammikuuta − Ruotsalainen Bonnier-kustantamo osti suomalaiset kustannusyhtiöt Tammen ja Kirjayhtymän. Kauppahintaa ei ilmoitettu.
20. tammikuuta – Jasser Arafat valittiin vaaleilla palestiinalaishallinnon presidentiksi.
22. tammikuuta – Kreikan pääministeri Andreas Papandreu erosi terveyssyistä. Costas Simitis muodosti uuden hallituksen.
25. tammikuuta − Venäjä hyväksyttiin Euroopan neuvoston jäseneksi. Eräiden jäsenmaiden edustajat vastustivat Venäjän jäsenyyttä edelleen jatkuneen Tšetšenian sodan vuoksi.
25. tammikuuta – Iiro Viinanen nimitettiin Pohjola-yhtiöiden pääjohtajaksi.
27. tammikuuta – Eversti Ibrahim Bare Mainassara syrjäytti Nigerin ensimmäisen demokraattisesti valitun presidentin Mahamane Ousmanen sotilasvallankaappauksessa.
29. tammikuuta – Presidentti Jacques Chirac ilmoitti Ranskan ydinkokeiden lopettamisesta.
30. tammikuuta – Irlannin kansallisen vapautusarmeijan (INLA) johtajaksi epäilty Gino Gallagher tapettiin työttömyyskorvausjonoon.
31. tammikuuta – Räjähteillä lastattu rekka törmäsi Sri Lankan keskuspankin porttiin Colombossa surmaten ainakin 86 ihmistä ja vahingoittaen 1 400:aa.

Helmikuu
3. helmikuuta - Oikeusministeri Sauli Niinistö nimitettiin valtionvarainministeriksi ja Kari Häkämies oikeusministeriksi.
7. helmikuuta − Tukholmasta Helsinkiin matkalla ollut autolautta Silja Symphony ajoi karille Tukholman saaristossa navigointivirheen vuoksi ja sai lievän vuodon. Alus saatiin irti karilta seuraavana päivänä ja se palasi korjattavaksi Tukholmaan.
10. helmikuuta – IBM:n Deep Blue -tietokone voitti Garri Kasparovin shakissa, Kasparov voitti kuitenkin kolme peliä ja kaksi päättyi tasan.
10. helmikuuta − Kirgisiassa järjestettiin kansanäänestys presidentti Askar Akajevin valtaoikeuksien lisäämisestä. Äänestäneistä yli 94 prosentin ilmoitettiin kannattaneen sitä.
12. helmikuuta − Oikeudenkäynti Etiopiaa vuosina 1974−1991 hallinnutta johtoa vastaan jatkui maan pääkaupungissa Addis Abebassa oltuaan välillä keskeytyksissä. Kaikkiaan 45 entistä johtohenkilöä syytettiin rikoksista ihmisyyttä vastaan. Zimbabween paennut ja sieltä turvapaikan saanut Etiopian entinen johtaja Mengistu Haile Mariam ei ollut mukana oikeudenkäynnissä.
14. helmikuuta – Tietokone täytti 50 vuotta. Maailman ensimmäinen tietokone ENIAC oli käynnistetty vuonna 1946 Pennsylvanian yliopistossa Yhdysvalloissa.
Christopher wegelius ja Juhani Riikonen tuomittiin kumpikin maksamaan SKP:lle 4 miljoonaa markkaa ja entinen johtokunnan jäsen Veijo Laakso 2 miljoonaa markkaa.
17. helmikuuta – Kemissä avattiin maailman suurin lumilinna, jonka rakentamiseen oli käytetty yli 30 000 kuutiometriä tekolunta.
29. helmikuuta – Seitsemän henkilöä kuoli pikkubussin ja rekka-auton törmäyksessä valtatie 5:llä Mäntyharjulla. Pikkubussi oli ajautunut tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle.
29. helmikuuta – Helsingin käräjäoikeus tuomitsi "Tikuna ja Takuna" tunnetut liikemiehet Jari Tannerin ja Jukka Malmisen kiinteistökauppoihin liittyneistä talousrikoksista seitsemäksi vuodeksi vankeuteen ja OKO:n Helsingin Aleksin konttorin entisen johtajan Risto Iso-Lotilan samoista rikoksista viiden vuoden vankeuteen.

Maaliskuu
1. maaliskuuta – Valtiovarainministeri Iiro Viinanen siirtyi Pohjola-yhtiöiden pääjohtajaksi ja jätti politiikan. Viinasen tilalle eduskuntaan nousi Jari Koskinen. Viinasen lähtö aiheutti kaksi ministerinvaihdosta: oikeusministeri Sauli Niinistö siirtyi valtiovarainministeriksi ja kansanedustaja Kari Häkämies tuli uudeksi oikeusministeriksi.
1. maaliskuuta − SDP:n kansanedustaja ja entinen ministeri Matti Puhakka siirtyi Kansaneläkelaitoksen johtajaksi ja erosi eduskunnasta. Uudeksi kansanedustajaksi tuli Raimo Holopainen.
1. maaliskuuta – Hartwall-areenan rakennustyöt alkoivat Helsingin Pasilassa.
1. maaliskuuta − Kaksi henkilöä sai surmansa ilmavoimien yhteyskoneen törmättyä puhelinkaapeliin ja pudottua järven jäälle Asikkalassa. Koneen lentäjä oli poikennut suunnitellulta reitiltä.
1. maaliskuuta - Mc Bandidoksen varapresidenttiä ammutaan Helsingissä. Uhri menehtyy myöhemmin.
3. maaliskuuta - Espanjan parlamenttivaalit.
11. maaliskuuta – John Howardista tuli Australian pääministeri.
13. maaliskuuta – Dunblanen verilöyly: Dunblanessa Skotlannissa 43-vuotias Thomas Hamilton käveli koulun liikuntasaliin pistoolein aseistautuneena. Hän ampui 16 4–6-vuotiasta lasta ja yhden opettajan ennen itsemurhaansa.
14. maaliskuuta – Presidentti Bill Clinton määräsi sata miljoonaa dollaria terrorismin vastaiseen toimintaan.
15. maaliskuuta − Ruotsin sosialidemokraattinen puolue valitsi uudeksi puheenjohtajakseen valtiovarainministeri Göran Perssonin. Persson siirtyi pääministeriksi Ingvar Carlssonin jätettyä politiikan 21. maaliskuuta.
22. maaliskuuta − Suomessa määrättiin presidentin-, eduskunta-, europarlamentti- ja kunnallisvaalien sekä neuvoa-antavan kansanäänestyksen pitopäivät virallisiksi liputuspäiviksi. Presidentti Martti Ahtisaari määräsi asiaa koskevan asetuksen tulevaksi voimaan heinäkuun alussa.
23. maaliskuuta – Taiwanissa pidettiin ensimmäiset suorat presidentinvaalit, Lee Teng-hui valittiin uudelleen.
26. maaliskuuta – Kansainvälinen valuuttarahasto hyväksyi 10,2 miljardin dollarin lainan Venäjälle talousuudistuksia varten.
28. maaliskuuta – Puolassa alkoi oikeudenkäynti kenraali Wojciech Jaruzelskia ja 11 muuta upseeria vastaan. Heitä syytettiin vuoden 1970 lakkojen verisestä tukahduttamisesta.

Huhtikuu
3. huhtikuuta – Theodore Kaczynski, "Unabomber", pidätettiin mökistään Montanassa.
14. huhtikuuta − Presidentti Martti Ahtisaari matkusti nelipäiväiselle valtiovierailulle Kiinaan mukanaan arvovaltainen talouselämän vaikuttajien valtuuskunta.
18. huhtikuuta – Qanan verilöyly: yli sata libanonilaista siviiliä sai surmansa Israelin tulitettua YK:n fidžiläisten rauhaturvaajien tukikohtaa.
21. huhtikuuta – Jokelan junaturma Tuusulassa.
24. huhtikuuta – Palestiinan vapautusjärjestö PLO poisti peruskirjastaan kohdat, joissa oli vaadittu Israelin valtion tuhoamista.
24. huhtikuuta – Japanin pääkaupungissa Tokiossa alkoi oikeudenkäynti Korkein totuus -uskonlahkon johtajaa Shoko Asaharaa vastaan. Häntä syytettiin Tokion metroon maaliskuussa 1995 tehdystä myrkkykaasuiskusta.
24. huhtikuuta − Helsingin kaupunginvaltuusto teki äänin 53−28 periaatepäätöksen uuden sataman rakentamisesta Vuosaareen.
25. huhtikuuta − Israelia hallinnut työväenpuolue poisti ohjelmastaan itsenäistä Palestiinan valtiota vastustaneen periaatteen.
25. huhtikuuta – Hallitus myönsi toimiluvat seitsemälle uudelle ammattikorkeakoululle. Toimiluvan saivat: Helsingin liiketalouden ja hallinnon ammattikorkeakoulu, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toimiva Svenska yrkeshögskolan sekä Jyväskylän, Kemi-Tornion, Mikkelin, Satakunnan ja Turun ammattikorkeakoulut.
26. huhtikuuta − Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Ympäristöjärjestö Greenpeace arvioi, että voimalasta oli vuotanut ainakin kolme kertaa enemmän säteilyä kuin viranomaiset olivat ilmoittaneet ja että onnettomuudesta oli joutunut kärsimään yli yhdeksän miljoonaa ihmistä Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä.

Toukokuu
1. toukokuuta − Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari nimitti SDP:n kansanedustajan ja entisen ministerin Matti Louekosken Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi eläkkeelle siirtyvän Kalevi Sorsan tilalle. Louekosken tilalle eduskuntaan tuli Lauri Metsämäki.
3. toukokuuta – Eduskunta valitsi toiseksi varapuhemiehekseen Kerttu Törnqvistin. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa eduskuntaa johti kolme naista, kun puhemiehenä toimi Riitta Uosukainen ja ensimmäisenä varapuhemiehenä Sirkka-Liisa Anttila.
5. toukokuuta – José María Aznarista tuli Espanjan pääministeri.
6. toukokuuta – Ministeri Max Jakobson nostatti vilkkaan keskustelun Suomen ja NATO:n suhteista arvioimalla Suomen päätyvän ennen pitkää järjestön jäseneksi. Presidentti Martti Ahtisaari ja pääministeri Paavo Lipponen pyrkivät rauhoittamaan keskustelua toteamalla, ettei Suomea olla viemässä NATO:on väkisin.
8. toukokuuta Vince Neilin tytär Skylar Neil kuoli syöpään, joka alkoi munuaisista ja levisi sitten lopulta ympäri kehoa, joka saattoi Skylarin kuolemaan.
11. toukokuuta – Miamissa Floridassa ValuJetin DC-9:n rahtitilassa syttyi tulipalo ja kone putosi Evergladesin suoalueelle. 110 ihmistä sai surmansa.
13. toukokuuta – Ukkonen ja tornado tappoivat 600 ihmistä Bangladeshissa.
14. toukokuuta − Euroopan neuvosto hylkäsi Kroatian jäsenyyshakemuksen maan heikon demokratiakehityksen vuoksi.
18. toukokuuta – Euroviisut järjestettiin Oslossa.
22. toukokuuta − Kokoomuksen kansanedustaja Väinö Saario kuoli. Hänen tilalleen eduskuntaan tuli oikeustieteen ylioppilas Outi Siimes.
23. toukokuuta – Ruotsalainen Göran Kropp saavutti Mount Everestin huipun happilaitteitta pyöräiltyään ensin Nepaliin Ruotsista.
26. toukokuuta – Ympäristöministeri Pekka Haavisto tapasi saamelaiskäräjillä Enontekiöllä vierailleen Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman. Kiina esitti tapaamisen johdosta paheksuntansa ja sanoi kyseessä olevan yritys puuttua Kiinan sisäisiin asioihin.
26. toukokuuta − Israelin oikeusministeriö päätti luovuttaa Suomessa talousrikoksista etsintäkuulutetun, Israelissa vuoden ajan pidätettynä olleen liikemiehen Johnny Liebkindin Suomeen.
27. toukokuuta – Ensimmäinen Tšetšenian sota: Venäjän presidentti Boris Jeltsin tapasi kapinallisjohtajat ja neuvotteli tulitauon.
27. toukokuuta − Kesko osti 56,4 prosenttia Tuko Oy:n osakekannasta, mikä merkitsi, että Kesko sai haltuunsa lähes 60 prosenttia Suomen päivittäistavarakaupasta. Kauppahinta oli 860 miljoonaa markkaa.
28. toukokuuta − Presidentti Jacques Chirac ilmoitti Ranskan luopuvan yleisestä asevelvollisuudesta vuoden 1997 aikana ja korvaavan sen lyhyehköllä palkallisella kansalaispalvelulla.

Kesäkuu
1. kesäkuuta – Boris Jeltsin valittiin toiseksi kaudeksi Venäjän presidentiksi.
7. kesäkuuta – Tuuli Matinsalo voitti aerobicin Euroopan mestaruuden.
8. kesäkuuta – Maan Ystävät perustettiin.
10. kesäkuuta – Pohjois-Irlannin rauhaneuvottelut alkoivat ilman Sinn Féiniä.
10. kesäkuuta − Kesko lisäsi omistusosuuttaan Tuko Oy:ssä lähes 80 prosenttiin ostamalla lisää Tukon osakkeita. Kilpailuvirasto pyysi EU:n komissiota selvittämään, saiko Kesko kaupan ansiosta liian määräävän aseman Suomen vähittäiskaupassa.
15. kesäkuuta – Suuri pommi räjähti Manchesterin keskustassa.
17. kesäkuuta – Tuuli Matinsalo voitti aerobicin maailmanmestaruuden Genovassa.
18. kesäkuuta − Latvian parlamentti valitsi presidentti Guntis Ulmanisin uudelle virkakaudelle.
18. kesäkuuta − Eduskunta hyväksyi äänin 128−51 valmiusjoukkojen perustamisen osana puolustusvoimien koulutusjärjestelmän uudistusta.
25. kesäkuuta – 19 USA:n sotilasta ja yksi paikallinen kuoli ja 372 loukkaantui Khobar-tornitalon räjäytyksessä Saudi-Arabiassa.
27. kesäkuuta – Haagin sotarikostuomioistuimessa luettiin Bosnia ja Hertsegovinan serbijohtajalle Radovan Karadžićille ja serbijoukkojen komentajalle kenraali Ratko Mladićille syytteet kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kumpikaan ei ollut Haagissa läsnä. Tuomioistuin antoi heistä kansainvälisen pidätysmääräyksen.
30. kesäkuuta – Islannin uudeksi presidentiksi valittiin Ólafur Ragnar Grímsson. Hänen edeltäjänsä Vigdís Finnbogadóttir oli ollut presidenttinä 16 vuotta.

Heinäkuu
4. kesäkuuta – Suomen armeijan 13 ensimmäistä naisupseeria valmistui.
8. heinäkuuta – Martina Hingis voitti Wimbledonin naisten kaksinpelin 15-vuotiaana.
8. heinäkuuta – Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sai Richard Perlen, Donald Rumsfeldin, Doug Feithin, David Wurmserin ja John Boltonin laatiman dokumentin siitä, kuinka Israel voisi rikkoa Oslon sopimuksen ja liittää Länsirannan ja Gazan pysyvästi itseensä.
9. heinäkuuta – Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin puoliso Hillary Clinton saapui vierailulle Suomeen ja tapasi joukon maamme naisvaikuttajia, mm. ulkoministeri Tarja Halosen, valtiovarainministeri Arja Alhon ja eduskunnan puhemiehen Riitta Uosukaisen.
17. heinäkuuta – Trans World Airlinesin Boeing 747 räjähti Long Islandin rannikolla New Yorkissa surmaten 230 ihmistä.
18.–21. heinäkuuta – Myrskyjen aiheuttama Saguenayjoen tulva Québecissa oli Kanadan kalliimmiksi käyneitä luonnononnettomuuksia.
19. heinäkuuta – Presidentti Bill Clinton avasi kesäolympialaiset Atlantassa, Georgian osavaltiossa.
27. heinäkuuta – Pommi-isku olympialaisissa surmasi yhden ja haavoitti 111 ihmistä.

Elokuu
1. elokuuta − Italialainen sotilastuomioistuin hylkäsi entistä SS-upseeria Erich Priebkeä vastaan nostetut, vuonna 1944 tehtyä 335 siviilihenkilön murhaa koskeneet syytteet, koska oikeus katsoi Priebken rikosten vanhentuneen. Priebken vapautus aiheutti laajoja mellakoita Roomassa.
6. elokuuta – NASA kertoi ALH 84001 -meteoriitin sisältävän jälkiä alkeellisista eliöistä; meteoriitin uskottiin olleen Marsista.
9. elokuuta – Boris Jeltsin aloitti uuden nelivuotisen virkakautensa Venäjän presidenttinä. Hän nimitti pääministeriksi Tsernomyrdinin.
13. elokuuta − Italiassa vapautettu Erich Priebke vangittiin uudelleen. Vangitsemista vaatinut Saksa pyysi Priebken luovuttamista uutta oikeudenkäyntä varten, koska Priebke oli etsintäkuulutettu Saksassa.
14. elokuuta – Suomessa otettiin käyttöön uudet puhelinliikenteen suuntanumerot vanhojen rinnalle.
26. elokuuta – Etelä-Korean entinen presidentti, kenraali Chun Doo-hwan tuomittiin kuolemaan valtiopetoksesta, vuoden 1980 mellakoiden verisestä tukahduttamisesta sekä lahjusten ottamisesta. Hänen seuraajansa Roh Tae-woo tuomittiin samoista rikoksista 22 vuoden vankeuteen.
27. elokuuta – Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa, kuningatar Silvia ja kruununprinsessa Victoria saapuivat kolmipäiväiselle viralliselle vierailulle Suomeen.
28. elokuuta – Walesin prinssin ja prinsessan avioero tuli virallisesti voimaan 15 avioliittovuoden jälkeen Lontoon korkeimman oikeuden päätöksellä. Hänen kuninkaallisesta korkeudestaan Walesin prinsessasta tuli nyt Diana, Walesin prinsessa.
30. elokuuta – Uutisankkuri Kaj Lindén jäi eläkkeelle.
31. elokuuta – Irakin joukot hyökkäsivät maan pohjoisella lentokieltoalueella ja valtasivat Arbilin.

Syyskuu
3. syyskuuta – Tasavallan presidentti nimitti suojelupoliisin päälliköksi 1.10. alkaen Seppo Nevalan.
4. syyskuuta – Vallankumouksellinen kansanarmeija (FARC) hyökkäsi Kolumbiassa armeijan tukikohtaan Guaviaressa aloittaen kolmiviikkoisen sissisodan, joka vaati 130 kolumbialaisen hengen.
4. syyskuuta – Ruotsalainen sisustustavarataloketju Ikea avasi ensimmäisen Suomessa sijaitsevan myymälänsä Bembölessä Espoossa.
9. syyskuuta – tasavallan presidentti aloitti kolmipäiväisen valtiovierailun Tsekin tasavaltaan.
10. syyskuuta − Riihimäen käräjäoikeus tuomitsi Havi Oy:ssä työskennelleen laitosmiehen sakkoihin elokuun lopulla 1995 sattuneesta pesuainepäästöstä Vantaanjokeen. Jokeen päässyt astianpesuaine oli aiheuttanut tuhansien kalojen kuoleman. Havi sopi Helsingin ja Vantaan kaupunkien kanssa 300 000 markan vahingonkorvauksesta.
13. syyskuuta – Rap-laulaja ja näyttelijä Tupac Shakur kuoli saamiinsa vammoihin.
19. syyskuuta – Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen julkisti kirjansa Liehuva liekinvarsi, joka herätti huomiota ulkomaita myöten. Syksyn aikana kirjaa painettiin 70 000 kappaletta.
20. syyskuuta – Viron presidentti Lennart Meri valittiin toiselle virkakaudelle.
27. syyskuuta – Taliban-joukot valtasivat Afganistanin pääkaupungin Kabulin ajettuaan presidentti Burhanuddin Rabbanin pakosalle. Entinen presidentti Mohammad Najibullah teloitettiin.

Lokakuu
1. lokakuuta − Presidentti Martti Ahtisaari nimitti kokoomuksen kansanedustajan ja entisen ministerin Pertti Salolaisen Suomen suurlähettilääksi Lontooseen. Salolaisen tilalle eduskuntaan nousi Pirjo-Riitta Antvuori.
2. lokakuuta − YK:n turvallisuusneuvosto päätti poistaa Jugoslavian vastaiset, neljä vuotta voimassa olleet talouspakotteet.
4. lokakuuta – Presidentti Martti Ahtisaari nimitti teologian tohtori Wille Riekkisen Kuopion hiippakunnan uudeksi piispaksi. Edellinen piispa Matti Sihvonen jäi eläkkeelle.
12. lokakuuta – Suuntanumerouudistus toteutettiin Suomessa. Vanhat suuntanumerot poistuivat käytöstä.
12. lokakuuta − Suomen markka kytkettiin Euroopan valuuttajärjestelmään ERM:iin.
20. lokakuuta – Oikeiston ehdokas Arnoldo Alemán voitti hallitsevan presidentin Daniel Ortegan Nicaraguan presidentinvaaleissa. Ortega syytti oikeistoa vaalivilpistä, mutta kansainväliset vaalitarkkailijat totesivat vaalit vapaiksi ja rehellisiksi.
20. lokakuuta – Suomessa pidettiin kunnallis- ja europarlamenttivaalit. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomessa järjestettiin kahdet vaalit samana päivänä. Kunnallisvaalien äänestysaktiivisuus oli huonoin toisen maailmansodan jälkeen, vain hieman yli 61 prosenttia. Europarlamenttivaaleissa äänesti 60 prosenttia äänioikeutetuista.
23. lokakuuta – O.J. Simpson joutui uudelleen oikeuteen.
24. lokakuuta – Pääministeri Paavo Lipponen ja Suomen Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen ottivat yhteen eduskunnassa. Pekkarinen syytti valtiovarainministeri Arja Alhoa Suomen tavoitteiden ennenaikaisesta paljastamisesta neuvotteluissa, joissa keskusteltiin markan kytkemisestä Euroopan valuuttajärjestelmään. Puhemies Riitta Uosukainen joutui puuttumaan Alhoa puolustaneen Lipposen puhetapaan tämän leimattua syytöksen "sikamaiseksi" ja todettua Pekkariselle: "Nahkurin orsilla tavataan".
25. lokakuuta – Norjan pääministeri Gro Harlem Brundtland jätti paikkansa. Työväenpuolueen puheenjohtaja Thorbjørn Jagland muodosti uuden hallituksen.
28. lokakuuta – Pääkaupunkiseudun uuden kehätien, Kehä II:n, rakennustyöt alkoivat Espoon Matinkylässä.
28. lokakuuta − Kesko tarjoutui myymään 40 prosenttia ostamistaan Tukon osakkeista Suomen siihen saakka suurimman vähittäiskaupan keskittymän toteutumiseksi. EU:n kilpailuviranomaiset olivat katsoneet Keskon saavan alkuperäisellä kaupalla liian hallitsevan aseman Suomen päivittäistavarakaupassa.

Marraskuu
5. marraskuuta – Bill Clinton voitti Bob Dolen USA:n presidentinvaaleissa.
5. marraskuuta – Nobelin rauhanpalkinnon saaja, itätimorilainen José Ramos Horta saapui kaksipäiväiselle vierailulle Suomeen. Hän toivoi Suomen lopettavan aseiden myynnin Indonesialle, jota oli syytetty räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista. Ramos Horta tapasi ulkoministeri Tarja Halosen ja kehitysyhteistyöstä vastaavan ympäristöministeri Pekka Haaviston. Presidentti Martti Ahtisaari ei ottanut Ramos Hortaa vastaan, minkä syyksi presidentin kanslia ilmoitti, ettei Ramos Horta edustanut kansainvälisesti tunnustettua valtiota.
7. marraskuuta – NASA lähetti matkaan Mars Global Surveyor -luotaimen.
12. marraskuuta − Suomen Tallinnan-suurlähetystö muutti tiloihin, joissa se oli toiminut ennen toista maailmansotaa. Erittäin huonoon kuntoon menneen lähetystörakennuksen korjaus oli kestänyt kolme vuotta.
15. marraskuuta − Presidentti Martti Ahtisaari nimitti teologian tohtori Juha Pihkalan Tampereen hiippakunnan piispaksi vuoden 1997 alusta lukien. Edellinen piispa Paavo Kortekangas jäi eläkkeelle.
17. marraskuuta – Tuhannet valkovenäläiset osoittivat Minskissä mieltään presidentti Aleksandr Lukašenkoa vastaan, joka aikoi pidentää virkakauttaan ilman vaaleja ja laajentaa valtaoikeuksiaan tuntuvasti.
19. marraskuuta – Yhdysvallat esti veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostossa pääsihteeri Boutros Boutros-Ghalin uudelleenvalinnan.
19. marraskuuta – Kuuban presidentti Fidel Castro teki historiallisen vierailun Vatikaaniiin, jossa hän tapasi paavi Johannes Paavali II:n. Castro esitti paaville kutsun vierailla Kuubassa.
19. marraskuuta − Eduskuntaan tuli kuusi uutta kansanedustajaa. Europarlamenttiin siirtyvien Kirsi Pihan (kok.), Sirkka-Liisa Anttilan (Kesk.), Reino Paasilinnan ja Pertti Paasion (SDP) sekä Outi Ojalan ja Esko Seppäsen (Vas.) tilalle tulivat Seppo Kanerva (kok.), Juha Rehula (Kesk.), Tuula Haatainen ja Helena Vartiainen (SDP) sekä Reino Laine ja Pekka Saarnio (Vas.). Ensimmäisenä varapuhemiehenä toimineen Sirkka-Liisa Anttilan tilalle valittiin Mikko Pesälä.
24. marraskuuta – Valko-Venäjällä järjestettiin kansanäänestys presidentti Aleksandr Lukašenkon virkakauden jatkamisesta ilman vaaleja ja presidentin valtaoikeuksien laajentamisesta. Lukašenko ilmoitti saaneensa äänestyksessä murskavoiton.
25. marraskuuta − Mannerheimin Lastensuojeluliitto valitsi ohjelmajohtajansa, entisen kansanedustajan ja ministerin Eeva Kuuskosken pääsihteerikseen vuoden 1998 alusta lukien. Kuuskoski oli toiminut MLL:n palveluksessa vuodesta 1995.

Joulukuu
1. joulukuuta − Suomessa tuli voimaan kihlakuntauudistus. Entiset 229 poliisipiiriä yhdistettiin 90 kihlakunnaksi, joilla kullakin oli oma poliisilaitos.
3. joulukuuta − Eduskunta hyväksyi uuden luonnonsuojelulain, joka korvasi vuodesta 1923 lähtien voimassa olleen lain.
5. joulukuuta – Työministeri Liisa Jaakonsaari pidätti valtakunnansovittelija Jorma Reinin virastaan. Syynä tähän oli Reinin kotona edellisenä yönä sattunut välikohtaus, jossa Reini oli tehnyt vastarintaa häntä pidättämään tulleille poliiseille.
5. joulukuuta – Jaalassa sijaitseva Verlan puuhiomo ja pahvitehdas hyväksyttiin YK:n maailmanperintöluetteloon. Teollinen toiminta Verlassa oli päättynyt vuonna 1964.
5. joulukuuta − Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton nimitti Yhdysvaltain uudeksi ulkoministeriksi YK-suurlähettiläs Madeleine Albrightin.
10. joulukuuta – Eduskunta hyväksyi äänin 102−92 sisäministeri Jouni Backmanin hahmotteleman aluehallinnon uudistuksen, joka tuli voimaan syyskuun alussa 1997. Etelä-Suomeen perustettiin entisten yhdeksän läänin tilalle kolme uutta suurlääniä ja vanhoista lääneistä jäivät jäljelle vain Ahvenanmaa sekä Oulun ja Lapin läänit. Päätökseen kuului myös 15 työvoima- ja elinkeinokeskuksen perustaminen.
10. joulukuuta – Irja Rane sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaanistaan Naurava neitsyt.
12. joulukuuta – Uday Hussein haavoittui vakavasti murhayrityksessä.
13. joulukuuta – Ghanalaisesta Kofi Annanista tuli YK:n pääsihteeri.
18. joulukuuta − Suomalaiset urheilutoimittajat valitsivat keihäänheittäjä Heli Rantasen vuoden parhaaksi suomalaisurheilijaksi.
23. joulukuuta – Valtakunnansovittelija Jorma Reiniä vastaan nostettiin Helsingin käräjäoikeudessa syyte pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
26. joulukuuta – JonBenét Ramsey, kuusivuotias kauneuskuningatar, löydettiin murhattuna kotinsa kellarista Boulderissa Coloradossa. Vanhempia syytettiin, mutta surma jäi ratkaisematta. Murhamysteerin uutisointi hallitsi USA:n tiedotusvälineitä pitkään.
27. joulukuuta – Taliban valloitti Bagramin lentotukikohdan Kabulin lähistöllä.
27. joulukuuta − Kesko osti Anttila-tavarataloketjun Tuko Oy:ltä 420 miljoonalla markalla.
29. joulukuuta – Guatemalan hallitus ja kapinalliset solmivat rauhasopimuksen, joka päätti 36-vuotisen sisällissodan. Lahdessa ammuttiin nainen Aleksanterinkadulla.

Elävä arkisto 1996
http://yle.fi/haku/default_fi.jsp?cx=007097612530377999607%3Aglpulxqhhs4&cof=FORID%3A9&q=1981&sa=L%C3%B6yd%C3%A4&g1_1.qry=El%C3%A4v%C3%A4+arkisto+1996

Videohaku 1996
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=vid&q=1987&oq=1987&aq=f&aqi=g2&aql=&gs_sm=s&gs_upl=4458l7456l0l2l2l0l0l0l0l303l498l0.1.0.1#pq=1995&hl=fi&gs_nf=1&ds=yt&cp=4&gs_id=6&xhr=t&q=1996&pf=p&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=vid&sclient=psyab&pbx=1&oq=1996&aq=0&aqi=g4&aql=&gs_sm=&gs_upl=&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.,cf.osb&fp=e5ee4d3599d7fd5e&biw=1434&bih=677

Kuvahaku 1996
http://www.google.fi/search?um=1&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=isch%3A1&sa=1&q=1977&btnG=Haku&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai&biw=1568&bih=763&sei=1gUxT5usK63O4QS2053wBA&tbm=isch#um=1&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=isch&sa=1&q=1996&oq=1996&aq=f&aqi=&aql=&gs_sm=12&gs_upl=0l0l2l241l0l0l0l0l0l0l0l0ll0l0&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.,cf.osb&fp=f6120e3a686ba96&biw=1434&bih=677


Lähdeaineisto MMM 1997 ja MMM 1998

Ei kommentteja: