Neuvostoliiton kanssa tehty naapuruussopimus muokattiin nopeasti uudeksi Venäjä-sopimukseksi, josta tuli lähes pilkulleen samansisältöinen. Sopimuksen allekirjoittivat pääministeri Esko Aho ja varapääministeri Gennadi Burbulis 20. tammikuuta. Allekirjoitustilaisuudessa Burbulis suitsutti ylistystä. ”Annamme suuren arvn teidän asenteillenne ulkopoliittisiin kysmyksiin ja siihen, miten te olette rakentaneet suhteita Venäjään jo ennen kuin Neuvostoliitto kaatui Venäjän syliin. Suomen politiikka osoittaa hyvää poliittista vaistoa ja kykyä ennakoida tulevaa kehitystä. Se ei perustu päivänkohtaisiin suhdanteisiin.” Samalla 43-vuotias yya-sopimus mitätöitiin.
Julkisuudess täysin salassa näyteltiin vielä ykis näytelmä. Kun sopimus oli allekirjoitettu Koivisto ilmotti Felix Karaseville, ettei hän enää pidä yhteytta Karaseviin. Ja saman tien Koivisto lopetti käytännön, että Suojelupoliisi toimi Suojelupoliisi toimi presidentin suorassa valvonnassa. Muutaman viikon päästä Karasev poistui Suomesta, ja asettui myöhemmin eläkeläisenä entiseen kotikaupunkiinsa Pietariin. Karasevin tavoin Suomesta poistui kymmeniä entisiä KGB- ja Nkp-mieiä. Osa palasi vuosien kuluttua Tehtaankadulle, osa siirti muihin töihin.
Kun idänsuhteet oli saatu selviksi Koivisto saattoi ryhtyä näkyvämmin järjestämään lännensuhteita. Tärkeintä oli saada Ahon hallitus hväksymään jäsenyys, mikä ei taas olisi onnistunut ilman Ahoa ja Väyrystä. Kun keskustan johtomiehet eivät julkisuudessa rohjenneet kannattaa jäsenyyden hakeista, pistettiin avustajat asialle. Ahon maatalouspoliittinen avustaja Esa Härmälä, joka oli virkavapaalla MTK:n palveluksesta, ähetettiin Munakunnan seminaariin perustelemaan jäsenyyttä. Härmälä perusteli EY:n jäenyyttä sillä, että maatalous pääsee samalle viivalle kuin muukin elinkeinotoiminta. ”Meilläkin täytyy olla oikeus siihen, että kaikkien suomalaisten mielestä teemme arvokasta ja kansantaloudellisesti hyödyllistä työtä. Meilläkin täytyy olla oikeus siihen, mitä sodanjälkeisellä sukupolvella oli. Heitä kannustettiin tuottamaan. EY.n jäsenenä kaikkien suomalaisten yhteinen etu olisi mahdollisimman korkea maataloustuotanto, suuren osuuden pitäminen kotimarkkinoista ja vienti muihin EY-maihin.” ”Minun sukupolveni tulisi kuitenkin saada vapaus yrittämiseen, mitä nykyinen maatalouspolitiikka ei riittävästi anna.”
”Eduskunnan selkeän enemmistön kannattaessa jäsenyyden hakemista, tulee myös maatalousväestön miettiä, minkälaisen hallituksen he soisivat neuvotteluista vastaavan, jos ne joka tapauksessa aloitetaan, Härmälä muistutti viljelijöitä.
Keskusta kehitti EY-jäsenyyskysymyksestä suuren näytelmän. Kaikkiaan 18 000 henkeä osallistui keskustan laajaan järjestökierrokseen. Seurasin Väyrysen ja Pokan esiintymistä Seinäjoella jäsenyyden vastustajien pesäpaikassa, Unto Hämäläinen kirjoittaa. Tunnelma oli perin kiihkeä. Pokka oli ankarasti jäsenyyttä vastaan. Väyrynen piti taitavasti korttinsa piikossa, maakuntakokous oli tiukasti ”vastahan”. Sama toistui muuallakin Suomessa. Keskustan kannattajakunnan enemmistö oli asiallisesti jäsenyyttä vastaan.
Pitääkseen paikkansa ulkoministerinä ja hallituksen koossa Väyrysen ei auttanut muuta kuin taipua jäsenyyden hakemisen taakse. Aho ja Väyrynen ilmoittivat helmikuun alussa kannattavansa jäsenyyden hakemista. Väyrysen kanta oli näissä vaiheessa hyvin ratkaiseva. Jos hän olisi kääntynyt vastustajaksi. Aho ei olisi yksin saanut jäsenyytt puoltavaa näkemystään läpi. Tämä olisi merkinnyt siinä tilanteessa hallituksen eroa. Kokoomuksessa oli jo tehty kassakaappipäätös hallituksesta lähdöstä, ellei jäsenhakemusta jätettäisi. Sdp uhkasi hallitusta välikysymyksellä.
Koivisto auttoi Ahoa. Valtiopäivien avajaispuheessa Koivisto liputti ensimmäisen kerran jäsenyyden puolesta, mutta ei sanallakaan puuttunut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Ilmoitettuaan myöhemmin kantansa Koivisto siirtyi perustelemaan. Maan pitää pysyä asuttuna kaikilta osin, maatalouden on oltava elinvoimaista, elintarvikkeiden ja puun tuotannon jatkuvuus omassa maassa pitää varmistaa, metsät on merkittävä luonnonvaramme.
Kun maataloutta oli pitkään maaiteltu mukaan, Koivisto muistutti myös viennin merkityksestä ja talouden tosiasioista: ”Myös maatalous on tullut yhä enemmän riippuvaiseksi tuontipanoksista, joista se syö itse enemmän , kuin elintarvikkeiden tuonnilla ansaitsee.” Helmikuun lopulla hallitus pääsi sopuun yhteisestä EY-tiedonannosta. Siihen oli sisällytetty myös ns. kansallinen tukipaketti siltä varalta, jos kaikki Suomen vaatimukset eivät menisi läpi jäsenneuvotteluissa. Kokoomus pisti nimensä vekseliin, jota se sai katua.
Kansalliseen tukipakettiin vedoten Aho sai tahtonsa läpi keskustan eduskuntaryhmässä ja puoluevaltuuskunnan kokouksessa äänestyksen jälkeen. Hallituksen tiedonanto oli Aholle kätevä tapa viedä asia eduskuntaan. Keskustan ryhmässä oli voimakasta henkeä jäsenyyttä vastaan. Aho lannisti vastustajia uhkaamalla erolla ja uusilla vaaleilla. Se ei taas ollut koivin koukutteleva vaihtoeht, sillä edellisistä vaaleista oli vain vuosi aikaa.
Eduskunnan monimutkaisessa äänestysmyllyssä todelliset rintamalinjat, jäsenyyden kannattajat ja vastustajat, tulivat esille numeroin 133-60. Kolme äänesti tyhjää ja kolme oli poissa. Vastustajien joukossa oli runsaat kaksikymmentä keskustan kansanedustajaa, kaikki vasemmistoliiton edustajat sekä osa Rkp:n, vihreiden, maaseudun puolueen ja kristillisten edustajista. Välittömästi äänestyksen jälkeen presidentti Mauno Koivisto ja pääministeri Esko Aho allekirjoittivat hakemuksen. Alivaltiosihteeri Veli Sundbäck pisti asiakirjan salkkuunsa ja lensi Brysseliin. Illalla klo 19.25 Sundbäck ja Liikanen veivät hakemuksen EY:n ministerineuvostoon. Vastassa olivat neuvoston pääsihteri ja puheenjohtajamaan Portugain pysyvä edustaja. EY-jäsenyyshakemuksen jättäminen, yya-sopimuksen purkaminen ja Venäjäsopimuksen allekirjoittaminen tapahtuivat muutaman viikon aikana. Suomen ulkopolitiikassa ei sodan jälkeen ollut ollut yhtä vilkasta kautta.
Lähdeaineisto Unto Hämäläinen Lännettymisen lyhyt historia ISBN 951-0-23024-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti