maanantai 21. marraskuuta 2011

Alkuperäiset asiakirjat sivuutettiin


















Valuuttavelallisten oikeudenkäyntien tarkastelussa on jälkikäteen korostunut alkuperäisten velkomusasiakirjojen esittämisen tarve. Kuten tuomioistuinesimerkit ovat osoittaneet, velkojina toimineet pankit ja tuomioistuimet eivät ole vaatineet nähtäväkseen alkuperäistä Promissory Note-korivaluuttavekseleitä. Tämän seurauksena tuomioistuin ei ole itsenäisesti harkinnut valuuttaluottojen luonnetta ja niihin sovellettavaa lakia. Kun pankit muunsivat omatoimisesti valuuttavekselit velkakirjoiksi, vekselit eivät tulleet esille tuomioistuimissa.

Riippuen siitä, millä perusteella pankki on jättänyt alkuperäiset asiakirjat esittämättä, on mitä todennäkisimmin rikottu vanhaa oikeudenkäymiskaarta ennen 1.12.1993 vireillä olleissa tapauksissa. Keskellä pankkikriisiä hallitus teki esityksen oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta siten, ettei alkuperäisiä asikirjoja enää tarvittu liittää haastehakemukseen kuin poikkeustapauksissa. Taustalla oli massiiviseksi paisunut ulosottojen ja riita-asioiden määrä, joka oli ruuhkauttanut alioikeudet. Oikeusministeriön mukaan pelkästään 1992 käsiteltävänä oli ollut 300 000 riita- ja velkoomusjuttua.

Ratkaisuksi esitettiin mahdollisuutta toimittaa asiakirjat sähköisessä muodossa tuomioistuimille. Eduskunnan hyväksynnällä aikaisempi ehdoton vaatimus alkuperäisistä asiakirjoista muuttui sopimuksen, sitoumuksen tai muun kirjallisen todisteen esittämiseksi. Näin hyväksyttiin hiljaisesti menettely, jossa alkuperäisten kirjallisten asiakirjojen toimittaminen sähköpostin välityksellä muodostui jopa mahdottomaksi. Sähköiseen asiointiin pyrkivä menettely oli yleisen yhteiskuntakehityksen mukaista, mutta samalla jäi huomioonottamatta velallisten oikeusturva.

Valuuttavekseleiden kansainvälinen erityisluonne olisi edellyttänyt, että vekseleihin liittyvät siirtomerkinnät ja samalla oikea velkoja olisivat tulleet selvitetyksi tarkastamalla vekseleiden etu- ja takapuolet. Myös uusittu oikeudenkäymiskaari edellytti, että kaikki juoksevat velkakirjat, vekselit ja sekit oli edelleen esitettävä. Useissa oikeustapauksissa on kuitenkin esitetty vekseleistä vain yksipuolinen kopio eikä lainkaan siirtomerkintään varattua takapuolta.

Olennainen muutos oli myös se, että alkuperäinen asiakirjojen esittämistarpeen harkinta jätettiin kantajalle eli tavallisesti pankille. ”Silloin kun kantaja haastehakemuksessa imoittaa, ettei vaatimus hänen käsityksensä mukaan ole riitaisa --- asiakirjojen esittäminen on tarpeetonta, koska vaatimus on joka tapauksessa hyväksyttävä.” Näin pankki saattoi esittää Promissory Note-korivaluuttavekselin liitesopimuksen, jonka perusteella velka tuomittiin suoritettavaksi velkakirjalain perusteella.

Ulosottolain ja velkojen perinnän käytännön käsikirjaksi muodostui Uudet velkalait perinnässä-kirja, jonka yksi keskeinen kirjoittaja oli vuoteen 1995 saakka oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena toiminut Pauiiine Koskelo. Hänet nimitettiin vuoden 2006 alussa korkeimman oikeuden presidetiksi. Kirjan antaman ohjeistuksen mukaan ei enää riittänyt pelkästään se, että velallinen vastusti haastetta, vaan hänen tuli perustella näkökantansa aikaisempaa paremmin. Uutta menettelyä perusteltiin sillä, että aikaisemmassa maksamismääräysmenettelyssä ajauduttiin hyvin helposti raskaaseen riita-asian käsittelyyn. Kun samaan aikaan uudistettin tuomioistuinkäsittelyä yleisemminkin, riita- ja velkomusasiita siirrettiin kirjalliseen valmisteluun. Näin merkittävä osa selvänä pidetystä velkomusasioista sai tosiasiallisen ratkaisunsa jo ennen tuomioistuinkäsittelyä.

Kun velallinen ei pystynyt esittämään riittäviä perusteluja tai osannut niitä esittää, tuomioistuin teki yksipuolisen ratkaisun asiassa. Uudet velkakirjalait perinnässä-kirjassa todetaankin: ”Lisäksi (vastaajan) perusteiden tulee olla sellaisia, että niillä on vaikutusta asian ratkaisemiseen. Hyvin yksilöityyn ja perusteltuun hakemukseen on asina vaikeampi löytää ratkaisuun vaikuttavia perustetia.” Promissary Note-tapauksessa kaikki olennaiset vastustamisen perustelut olivat koko ajan pankkien tiedossa, mutta niitä ei kerrottu tuomioistuimelle eikä tuomioistuin itse niitä aktiivisesti hankkinut. Käytännössä suuren osan velkomusasioista valmisteli ja tosiasiallisesti ratkaisi kansiahenkilökunta. Oikeudenkäyntiuudistuksen yhteydessä puheenjohtjana toimiva laamanni sai oikeuden antaa kokeneelle kansliahenkilökunnalle oikeuden ratkaista yksinkertaisia asioita. Näihin luettiin erityisesti sellaiset asiat, joista katsottiin tulevan yksipuolinen tuomio. Ennakko-odotuksena siis oli, ettei vastaaja pysty esittämään riittäviä vastustavia perusteita.

Kansliahenkilökunnan tekemien valmistelun ja tosiasiallisten päätösten perusteell näyttää ilmeiseltä, että käsittelyssä on jäänyt selvittämättä sovellettavaksi tullut laki, oikea velkoja, kun valuuttavekselin siirtomerkinnät ovat puuttuneet, ja velan oikea määrä, kun tuomio on annettu keinotekoisessa valuuttayksikössä.

Valuuttavelallisten velkojen ulosotossa on myös muotunut käytäntö, jonka mukaan alkuperäisiä velkomusasiakirjoja ei ole esitetty. Kun velkoja hakee täytäntöönpanoa ulosottomieheltä, hänen tulee antaa ullosottomiehelle alkuperäiset asiakirjat ja liitteet. Tätä perustellaan sillä, ettei velallinen jooutuisi suorittamaan samaa vekaa kahteen kertaan ja hän saisi juoksevan velkakirjan kuten vekselin haltuunsa sen tultua maksetuksi. Uosottolain mukaan velallisen tulee saada alkuperäsiet asiakirjat haltuunsa, kun maksuvelvollisuus on suoritettu. Esimerkiksi pankkien on luovutettava alkuperäiset saamistodisteet niille velallisille jotka vapautuvat veloistaan velkojen vanhentumislain perusteella.

Valuuttavelallisten velkomisen oikeuskäsittelyyn ja velkojen ulosottoon liittyy siis lukuisia varteenotettavia epäselvyyyksiä, jotka ovat voineet loukata velallisten oikeusturvaa, Niiden kaikkien keskeisenä lähtökohtana ovat olleet Promissory Note-valuuttavekselit, joiden vekseliluonne, pätemättömyys ja todelliset oikeusvaikutukset ovat jäänee tuomioistuimilta tutkimatta.

Moraalikato runteli pankit. Moraalikatoon liittyy päämiehen tavoitteiden vastasta toimintaa ja samalla kasvanutta riskinottoa. Näin toimija ei välitä annetuista ohjeista ei siitä, minkalaisia kustannuksia riskinotosta syntyy päämiehelle. Moraalikato on liittynyt eritysiesti 1980-luvun lopun ja 1990-luvun luotonantoon ja pankkitoimintaan yleensä.

Lähdeaineisto: A-P. Pietilä Pankkikriisin peitellyt paperit ISBN 978-951-884-443-6

Ei kommentteja: