Tuona aamuna töihin tulleiden lähetystön työntekijöiden mieliala on helppo kuvitella. Kaikilla oli varsin ylimalkainen kässitys paitsi Moskovan tapahtumien perimmäisestä merkityksestä myös jopa asian ulkonaisesta puolesta. Luonnolllisesti jokainen halusi edes jossakin määrin objektiivista informaatiota, edes virallista, yksipuolista, politisoitua. Keskuksesta ei tullut sen enempää virallista kuin epävirallistakaan informaatiota. Suurlähettiläs oli tyystin tietämätön. Mitään ei tiennyt puoluekomitean sihteerikään, joka luonnollisestikin oli säilyttänyt yhteytensä NKP:n keskuskomiteaan, vaikka Venäjän presidenti ukaasilla 20.7.1991, puolueen työpaikkakohtainen perusosastojen perustaminen ja toiminta oli kielletty.
Myös yhteyskanavat Moskovaan pysyivät vaiti. Joihinkin huoneisiin kooontui pieniä työntekijäryhmiä pohtimaan – tai pikemminkin arvelemaan – mitä Moskovassa oli tekeillä ja mihin se saattoi johtaa. Mainittakoon että vuodessa tai kahdessa lähetystön olosuhteet olivat nyt demokratisointuneet oleellisesti, sekä ”Moskovan raikkaiden tuulien” vaikutuksesta että seurauksena moraalis-psykologisista muutoksista itse lähetystön kollektiivissa. Puolueen jäsenten kokouksissa oli jo kuukausien ajan alkanut kuulua – järjestään ylimmän johdon edustajien – perinteellisten virallisten puheenvuorojan ohella myös nuorten, eikä vain nuorten, kiihkeitä ääniä, jotka vaativat puolue-elmän todellista demokrarisoimista.
Jotkut työntekijät yrittivät hoidella juoksevia asioita, mikä tietenkään ei oikein maistunut, jotkut torjuivat lähetystöön soittelevia tuttaviaan, jotka kyselivät, mitä Moskovassa tapahtui. Mielentilamme elokuun 19:ntenä oli harvinaisen typertynyt ja tolkuton. Olimmehan asemaassa ennen muuta levittämässä kikin Wienin konvention sallimin keinoin informaatiota valtiostamme ja sen politiikasta. Päälle päätteeksi se oli tehtävä aloitteellisesti, ei vain silloin, kun joku paikallinen poliitikko tai viranomaisen sitä pyytää. Mutta nyt tuli solkenaan kysymyksiä, joihin ei osannut vastata mtään järkevää.
Ja äkkiä lähetystön jännittyneessä, levottoman edotuksen täyttämässä lähipiirissä alkoivat rätistä, lähetystön telex oli käynnistynyt. Se ampui meitä neljällä asiakirjalla, jotka – korkealentoisesti sanoen – käänsivät uuden lehden kovia kokeneen Venäjämme historiassa. TASS viestitti: 1. Neuvostojohdon tiedotteen 2. Valtiollisen poikkeuslakikomitean päätöksen. 3. Gennadi Janajevin viestin valtioiden ja halitusten päämiheille sekä YK:n pääsihteerille, 4. Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston puhemiehen Anatali Lukjanovin lausunnon.
Nyt meillä oli viralliset asiakirjat, jotak selvensivät kuvaa kotimaan tilanteesta mutta myös kylvivät epäilyjä ja levottomuutta varmaankin meidän kaikkien mieliin. Ensin suurlähettiläs luki tekstit huoneessaan suppean piirin neuvottelussa, vasta sen jälkeen niistä otettiin vähäinen määrä kopioita lähetystön muulle väelle jaettavaksi. Jo ylimalkainen perehtyminen asiakirjoihin vahvisti ennakkovaikutelman, että Moskovassa oli tekeilleä jotakin epäilyttävää.
Neuvostojohdon tiedote ( itse käsite ”neuvostojohto” on perustuslaillisesti väärä, etenkin kun se - juridisesti epämääräinen ja hämrä – määrää poikkeustilan eräisiin Neuvostoliiton osiin, ilmoittamatta mihin) alkoi lausella, joka heti sai jokaisen vähänkin järkevän kansalaisen epäluuloiseksi. ”Koska Mihail Gorbatsov ei voi hoitaa Neuvostoliiton presidentin velvollisuuksia” ja niin edelleen.
Hieman myöhemmin saimme varapresidentti Gennadi Janajevin ukaasin, joka muodollisesti oli osittain täsmentävä mutta todellisuudessa paljasti vallankaappauksen tekijät. Vastatessaab elokuun 19. päivän iltana Mihail Gorbatsovin kohtaloa koskeneeseen kysymykseen Janajev selitti, että presidentti oli Krimillä lepäämässä. ”Hän on todellakin väsynyt näinä vuosina kovasti, ja hänen tervehtyisensä vie jonkin aikaa. - - Ystäväni presidentti Gorbatsov palaa ruotuun, ja me työskentelemme yhdessä.” Ukaasi ei voinut olla herättämättä vakavia epäilyksiä sen antajan rehelisyyden suhteen, koska aikaisemmin ei ollut ilmoitettu mitään Gorbatsovin terveydentilan heikennemisestä – tämähän oli ollut määrä osallistua elokuun 20:tenä uuden liittosopimuksen allekirjoittamiseen. Lisäksi ol jotenkin yliolkaista presidenttiä ja Neuvostoliiton kansalaisia kohtaan jättää mainitsematta niin Gorbatsovin voinnista kuin syistä, jotka estivät häntä hoitamasta velvollisuuksiaan. Olivathan Breznev ja Tsernekokin hoitaneet korkeita tehtäviään lähestulkoon koomassa. Kansalaisilla oli oikeus saada virallista tietoa – lääkärirthmän lausunto – johtajansa terveydentilasta ja tämän mahdollisuuksista palata johtamaan maata.
Valtiollisen poikkeuslakikomitean päätöksen kohtien lukemisen myötä voimistui hämmennyksen tunne, miksi tämä kaikki tehdään nyt, ilman presidenttiä, hänen selkänsä takana ja kenties vastoin hänen mielipidettään ja tahtoaan? Tässä hankalassa tilanteessa suurlähetystön johto päätti olla millään tavalla kommentoimatta minittuja asiakirjoja. Tätä linjaa noudattivat tiukasti mieltei kaikki diplomaatit.
Lähetystön informaatiosaartoon tuli äkkiä keskeytys konsulaattiosaston suunnalta; sen faksiin alkoi tulla Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan ulkoministeriön kautta Venäjän presidentin nimissä toimintaohjeita, joiden mukaan poikkeuslakikomitea ja kaikki tuon ”omavaltaisen organisaation” ukaasit olivat perustuslain vastaisia. Niinpä eräs fakseista sisälsi vetoomuksen Venäjän kansalle: ”Maan laillisesti valittu presidentti oli syrjäytetty vallasta elokuun 18. ja 19. päivän välisenä yönä. --- Tämä kaikki saa meidät julistamaan valtaan tulleen niin sanotun komitean laittomaksi. Samoin julistamme laittomiksi kaikki kyseisen komitean päätökset ja määräykset. - - Kehotamme Venäjän kansalaisia vastaamaan vallankappaajille näiden ansaisemalla tavalla ja vaatimaan maan palauttamista normaalin perustuslaillisen kehityksen tielle.
Venäjän SFNT:n presidentti B.N. Jeltsin
Ministerineuvoston pj. I.L. Silajev
VSFNT:n Korkeimman neuvoston vt. puhemies P.I. Hasbulatov
19.8.91 12.10”
Suomen joukkotiedotusvälineiden ja maailman lehdistön arviot tapahtumista olivat epäilemättä kielteisiä, ne tulkitsivat syystäkin Moskovan tapahtumat yritykseksi syrjäyttää presidentti Gorbatsov vallasta ja palauttaa maa perestroikaa edeltäneisiin aikoihin.
Elokuun 19. päivän iltana Moskovan televisio läehtti Valtiollisen poikkeuslakikomitean jäsenten lehdistötilaisuuden. Vallankaappajien hämmentynyt olemus, ”virkaatevän” presidentti Janajevin vapisevat sormet, hänen ilmaisemansa toive, että Gorbatsov parantuisi pian ja asettuisi tukemaan komitean toimintaa – tuo kaikki loi masentavan kuvan eripurata, hajaannuksesta ja kaaoksesta. Sitä täydensi myös journalistien yleinen aggressiviisuus heidän yrittäessään saada selville totuuden, etenkin presidentti Gorbatsovin kohtalosta ja hänen vaitioonsa syistä. Syntyi yksisleitteinen vaikutelma, että vallankaappaus oli kariutumassa.
Juuri Valkoisesta talosta tuli Boris Jeltsinin tähtinäyttämö. Kuvat Jeltsinistä puhumassa demokraattien puolelle siirtyneeltä panssarivaunu n:o 110:ltä – Tamanin divisioonasta – olivat varsin vaikuttavia.
Lähdeaineisto: Felix Karasev Naapurinpojan muistelmat ISBN 951-1-14352-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti