Koska lama oli poikkeuksellisen syvä, on sen taustalla haluttu nähdä poikkeuksellisia tekijöitä. Monet ovat pitäneet lamaa pääosin talouden rakenteellisena kriisinä, joka on johtunut Suomen talouteen vuosikymmenien aikana syntyneistä heikkouksista.
1990-luvun alussa keskustelua hallitsi käsitys vakvan ulkoisen häiriön eli Neuostoliiton kaupan romahduksesta johtuneen Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupan nopean alasajon aiheuttamsta kriisistä. Jälkikäteen on helppo nähdä, että idänkaupasta aiheutunut vientishokki oli välittömisltä vaikutuksiltaan vähäinen – vain noin kaksi prosenttia bkt:sta – ja lisäksi ohimenevä. Mitään pysyvää tai rakenteellista heikkenemistä Suomen kyvyssä tuottaa tavaroita maailmanmarkkinoille ei tapahtunut. Päinvastoin, vuodesta 1992 lähtien Suomen viennin kehitys oli teollisuusmaiden kärkeä. Tämän vuoksi Neuvstokaupan romahduksen merkitys keskeisenä lamaselityksenä on jäänyt vähäiseksi. Vastaavasti muut mahdolliset rakenteelliset heikkoudet, joihin keskustelussa on viitattu, ovat sellaisia, etteivät ne tuottaa 1990-luvun laman kaltaista äkillistä romahdusta. Talouselämän liiallisen säätelyn, työmarkkinoiden jäykkyyden, ylimitoitetun sosiaaliturvan ja liian suuren julkisen sektorin voi väittää olevan talouskasvua haittaavia tekijöitä. Niissä ei kuitenkaan 1980-luvun lopulla tapahtunut mitään sellaista ratkaisevaa muutosta, joka olisi voinut aiheuttaa yhtäkkisen talouden romahduksen.
Toisaalta lama voidaan varsin perustellusti nähdä suhdannekriisinä, joka useiden eri tekijiden yhteisvaikutuksesta kehittyi poikkeuksellisen syväksi. Lama oli niin syvä kuin se oli sen vuoksi, että kotimainen kysyntä – sekä yksityiset etää julkiset investoinnit ja kulutus – putosi rajusti noin kolmen vuoden ajan. Yksityiset investoinnit supistuivat noin puoleen huiputasostaan ja yksityinen kulutus eli kansalaisten elintaso aleni noin 10 prosenttia. Tilannetta ei juurikaan parantanut se, että vuosina 1992 – 1993 julkinen kysyntä supustui voimakkaasti sekä valtion että kuntien säästötoimien vuoksi. Koitmainen ksyysntä palasi lamaa edeltäneelle tasolle vasta vuonna 1996. Työllisyyden kannalta tämä oli kohtalokasta, koska kotimainen kysyntä ja kotimarkkinatuotano – palvelut ja rkennustoiminta ö- ovat kakkein suurimpia työllistäjiä. Viennin kasvattaminen oli välttämätöntä ulkoisen tasapainon kannalta, mutta viennin välitön työllistävä vaiktus ei ole kovin suuri.
Yksytyisen kysynnän romahduksen taustalla oli korkea reaalikorko. Vuodesta 1989 vuoteen 1992 jatkunut korkeiden reaalikorkojen kausi oli tuhoisa niille yksityisen sektorin taloudepitäjille, jotka olivat 198-luvun lopulla velkaantuneet. Erityisen valkaantuneita olivat yritykset, jotka olivat investoineet voimakkaasti ja ajalle tyypilliseen tapaan pääasiassa velkrahoituksella. Korkea korko rajoitti velkasiten likviditeettiä, johti omaisuusarvojen laskuun, heikensi vakuusarvoja ja kaikkien luottokelpoisuutta sekä vähensi myös velattomienkin talousyksiköiden halukkuutta kuluttaa ja investoida.
Yksityisen kysynnän supistuminen ei laman alkuvaiheessa aiheuttanut huolta, koska sitä pidettiin taoviteltavana. Taloouspolitiikan johto piti 1980-luvun lopun nousukautta ylilyöntinä., jonka tasapainottaminen edellytti jonkilaista talouden taantumista,
Lamasta tuli odotettua vakavampi paitsi ulkoisten tekijöiden myös sen vuoksi, että asianatuntijat ja taloudpoliittiset päättäjät eivät osanneet arvioida oikein korkeiden korkojen ja alenevien varallisuushintojen voimakasta yhteisvaikutusta kulutukseen ja investointeihin. Ilmeisesti ei myöskään osattu arvioida oikein laman finanssipoliittisia implikaatioita. Ymmärryksen puutteen taustalla oli se, että normaaleissa malleista ei tunneta velkadeflaation mahdollisuutta.
Lama johtui siitä, että deflatorinen talouspolitiikka laukaisi alaspäisen ja itseään ruokkivan kierteen, inflaatio lisääntyi ja kysyntä supistui. Vuosina 1989 -1992 pörssiosakkeet menettivät noin 70 prosenttia arvostaan ja asunnot noin puolet arvostaan. Korkeat korot, suuri ylikapasiteetti ja huonot työllisyysnäkyvät vähensivät halukkuutta velanottoon ja kannustivat velanmaksuun ja säästämiseen. Kotitaloudet ja yritykset lisäsivät säästämistään ja supistivat investointejaan selvitäkseen veloistaaan. Tämän seurauksena asunto- ja osakemarkkinoilla tapahtui muutos: aiempi hintojen nousua ruokkinut liikakysyntä muuttui liikatarjonnaksi ja seurasi aiemmin korkealle kohonneiden varallisuushintojen jyrkkä lasku. Asuntomarkkinoilla laman sitä edeltävän boomin dramaattisin kehitys liittyi asuntojen hintoihin. Ne kohosivat reaalisesti yli 60 prosenttia vuodesta 1986 vuoteen 1989 ja putosivat vuosina 1990 – 1993 vielä jyrkemmin. Asuntojen hintojen raju nousu ja sitä seurannut asuntotuotannon voimakas kasvu koettiin Suomen kaikilla alueilla, myös muuttotappioalueilla. Muutokset olivat kuitenkin jyrkimpiä Helsingin seudulla.
Toinen puoli ilmiötä oli yritysten ja kotitalouksien heikentenyt luttokelpoisuus suuren velkaantuneisuuden ja laskien pääoma-arvojen takia. Laaja kansainvälinen tutkimustyö on osoittanut heikojen taseiden vähentävän merkittävästi yritysten ja kotitalouksien mahdollisuuksia saada luottoa ja sitä kautta rahoittaa sinänsä kannattavia tai perusteltuja investointeja.
Se taoa, jolla lama päättyi, osoittaa kuinka keskeinen merkitys lamadynamiikassa oli valuutan yliarvotuksella ja kireällä rahapolitiikalla. Talouden tilanne muuttui nopeasti joka suhteessa, kun korkotaso kääntyi laskuun markan kellutuksen myötä. Pörssikurssit kääntyivät nousuun, asuntojen hintojen lasku loppui, säästämisaste alentui ja kotimainen kysyntä alkoi elpyä. Lama päättyi ennen kuin mitään rakenteellisia muutoksia ehdittiin tekemään.
Lähdeaineisto: Jaakko Kiander Laman opetukset ISBN 951-561-380-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti