maanantai 18. heinäkuuta 2011

Talouspolitiikan linja


















Hokerin hallitus asetti huhtikuun 1987 lopussa talouspolitiikkansa keskeisiksi tavoitteiksi työttömyyden tuntuvan alentamisen, hintojen nousun hidastamisen kansianvälistä inflaatiota alhaisemmaksi ja markan ulkoisen arvon vakaan säilyttämisen. Hallitusohjelman mukaan nämä tavoitteet olivat saavutettavissa ”pitkäjänteisellä, johdonmukaisella ja kasvua tukevalla talouspolitiikalla”. Viattomalta kuulostava maininta markan ulkoisen arvon vakaana pitämisestä kätki taakseen suuren talouspoliittisen linjauksen: tämä hallitus ei devalvoisi. Tämä oli uutta Suomen tasavallan hallitusten ohjelmassa. Kaikki eivät kuitenkaan taputtaneet linjaukselle: ”teollisuuden johto kirosi minut ja hallituksen katkerasti”, muisteli Holkeri elinkeinoelämän ensireaktioita.

Julkisessa taloudessa hallitus lupasi noudattaa malttia ja pitää menojen kasvun vakaana ”veroasteen ja kansantalouden asettamissa puitteissa”. Verotuksessa hallitus otti tavoitteekseen ”kokonaisverouudstuksen” toteuttamisen. Sen lähtökohtana olivat ”eri tulolajien yhtäläinen verottaminen”, vähennysjärjestelmän selkeyttäminen ja tuloverotuksen uudistaminen ” alentamalla marginaaliverotusta kaikissa tuloluokissa”. Poistettavia vähennyksiä kuvattiin tarvittaessa korvata suurilla tulonsiirroilla ja verotuudistus luvattiin toteuttaa niin, ettei tulonjako yhteiskunnassa muuttuisi ”pieni ja keskituloisten eikä lapsiperheiden asemaa heikentävällä tavalla”. Verouudistuksen tavoitteisiin kuului myös oamisuustulojen verotuksen yhtenäistäminen. Verouudistus ilmoiitettiin aloitettavan jo valtion vuoden 1989 budjetin yhteydessä, ja se oli määrä saattaa päätöksen vaalikauden loppuun mennessä.

Talous- ja finanssipolitiikan linjaa täsmennettiin toukokuun lopulla valtionvarainministeriön julkistamassa keskipitkän aikavälin tavoiteohjelmassa Kansantalouden ja valtion talouden kehittäminen vuoteen 1992. Siinä arvioitiin, että bruttokansantuotteen määrä kasvaisi keskimäärin 3 prosenttia vuodessa seuraavan viiden vuoden aikana ja että vuonna 1992 työttömyysaste olisi 4,5 prosenttia, bruttoveroaste 37 prosenttia ja valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen olisi 16 prosenttia. Kansantuotteen 3 prosentin keskikasvu merkitsisi sitä, että vuonna 1992 Suomen bruttokansantuote olisi 16 prosenttia suurempi kuin viisi vuotta aikaisemmin. Näin ei kuitenkaan ollut. Vuonna 1992 kansantuotteeen määrä oli jopa hiukan (0,2 %) pienempi kuin vuonna 1992. Yhtä huonosti kävi muillekin vuoden 1987 keskipitkän aikavälin arvioille: vuonna 1992 työttömyysaste oli liki 12 prosenttia, veroaste 46 prosenttia ja valtionvelka 37 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suuri lama oli pyyhkäissyt valtionvarainministeriössä vuonna 1987 laaditun kansantalouden keskipitkän aikavälin kehitysarvion roskakoriin.

Lama jäi kuitenkin Ahon hallituksen huoleksi.Vaikka kasvu vuonna 1990 pysähtyikin oli kansantalous silti vuoden 1987 skenaarion kasvu-uralla. Siihen mennessä talous kasvoi 4-5 prosentin vauhtia, eli selvästi ennakoitua nopeammin. Holkerin hallituksen finanssipoliittiseksi pääongelmaksi nousikin talouden ylikuumenemin. Ulkomaankaupan vaihtosuhde parantui vuodesta 1985 vuoteen 1989 ennätykselliset 22 prosenttia. Vientihinnat suhteessa tuontihintoihin nousivat siis rajusti, mutta viennin määrä lähestulkoon polki paikallaan. Vuonna 1989 se oli vain 5 prosenttia suurempi kuin vuonna 1985, kun tuonnin määrä oli samana aikana kasvanut yli 38 prosenttia. Vaihtotaseen suotuisan kehityksen vuoksi viennin heikkoon kehitykseen ja ”tuonnin pelottavan suureen kasvuun” ei Suomen Pankin pääjohtajan Rolf Kullbergin jälkikäteisarvion (1996) mukaan kiinnitetty riittävästi huomiota.”

Helmikuussa 1987 valtionvarainministeriön kansantalousosasto oli finanssipolitiiikan päälinjaa vuosille 1987-1989 hahmotellessaan arvioinut kansantuotteen kasvavan 3 prosenttia vuonna 1987, melkein saman verran seuraavana vuonna, mutta vain 2 prosenttia vuonna 1989. Vuonna 1988 finanssipolitiikan olisi ollut neutraalia ja lievästi kiristävää, muistiossa esitettiin. Syksyyn mennessä oli kasvuennustetta nostettu vuoden 1988 osalta puolella prosenttiyksiköllä eli 3,5 prosenttiin. Sitä suuremmalla syyllä oli tarpeen ”kiristää jonkin verran finanssipolitiikkaa”, kuiten valtionvarainministeri Liikanen totesi eduskunnassa esitellessään ensimmäistä budjettiesitystään. Hän joutui kuitenkin myöntämään, että ”budjetin vaikutus kokonaiskysyntään ei ole juurikaan kiristävä, se on pikemminkin neutraali”. Syynä oli muun muassa keväällä 1986 tehty valtion virkapalkkaratkaisu, joka nosti valtion palkkoja vuonna 1988 runsaat 8 prosenttia.

Valtionvarainministeriön laskelmien mukaan valtion menojen volyymi kasvaisi 3 prosentilla, mikä olisi sentään kiristystä vuoden 1987 huimasta 8 prosentin menojen kasvusta, jota vauhditti muun muassa kunnille maksettavien valtionosuuksien ja – avustusten ennakoitua suurempi lisäys. Budjettiosaston marraskuun 1987 lopussa hallituksella laatimassa muistiossa kuitenkin todettiin, että ”vuoden 1988 tulo- ja menoarvioesitys on sekä valtionvarainministeriön että Suomen Pankin mielestä tarpeettoman keveä”. Menojen kasvu olisi katettava pysyvillä tuloilla eikä velalla kuten oli tapahtunut. Muistiossa pidettiin valtiontalouden alijäämän kasvua sitäkin huolestuttavampana, kun ”kun reaalitaloudellinen kehitys on ollut valtion keskeisten veroperusteiden kannalta erittäin suotuisaa”. Valtionvarainministeriössä kiinnitettiin kasvavaa huolta talouden ylikuumenemiseen.

Lähdeaineisto: Sakari Heikkinen – Seppo Tiihonen: Hyvinvoinnin turvaaja – Valtionvarainministeriön historia 3 ISBN 978-951-37-6670-6

Ei kommentteja: