lauantai 7. toukokuuta 2011

Eduskunta hyväksyi Suomen Efta-jäsenyyden


















Suomi oli ollut vuodesta 1961 asti Eftan ulkojäsen. Toisin kuin Ruotsi ja Itävalta Suomi oli joutunut 1960-luvun alussa Neuvostoliiton painostuksesta kehittelemään ulkojäsenyyden. Se oli ainoa keino Suomelle pitää kauppatie avoinna Länsi-Eurooppaan. Ennen Efta-sopimuksen allekirjoittamista ministeri Ahti Karjalainen oli joutunut allekirjoittamaan Moskovassa salaisen kirjeen, jossa Neuvostoliitolle luvattiin kaikki samat edut, helpotukset, etuoikeudet ja myönnytykset, jotka Suomi aikoi antaa läntisille kauppakumppaneilleen Eftassa. Karjalainen kirjoitti kirjeen marraskuussa 1960, Kekkosen luvalla. Kirjettä ei koskaan käsitelty Suomen hallituksessa, eikä sitä muiden asiakirjojen tapaan julkistettu.

Erikoisia kiemuroita vaati myös Suomen EEC-vapaakauppasopimuksen hyväksyminen vuonna 1973. Suomi oli neuvottelut valmiiksi vapaakauppasopimuksen 1972, mutta se hyväksyttiin vasta vuoden 1973 lopulla eduskunnassa. Odotusaikana sopimuksen hyväksymisestä käytiin kova poliittinen taistelu, ja siinä tuiskeessa presidentti Urho Kekkonen valittiin eduskunnan säätämällä poikkeuslailla presidentiksi neljäksi vuodeksi. Julkinen salaisuus oli, että vapaakauppasopimuksen lopullinen hyväksyminen oli kiinni Moskovan vastustuksesta. Moskova ei koskaan julkisesti ilmoittanut hyväksyneensä EEC-sopimusta. Juri Derjabin paljasti muistelmissaan, kuinka Suomen EEC-vapaakauppasopimus ratkesi Suomen ja Neuvostoliiton välisissä salaisissa neuvotteluissa, jotka käytiin Sorsan virka-asunnossa Kesärannassa heinäkuussa 1973. Neuvostovaltuuskuntaa johti varaulkomaankauppaministeri Aleksei Manzulo, Suomen puolelta neuvotteli ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston päällikkö Pentti Uusivirta. Salaisissa neuvotteluissa sovittiin yhteisesti, kuinka Suomen presidentin, hallituksen ja eduskunnan piti hyväksyä määrätyt lausumat ulkopolitiikan jatkumisesta Paasikiven- Kekkosen linjalla ja Neuvostoliiton kaupan kehittämisestä.

Derjabinin mukaan Suomi ei saanut olla länsimaa, vaan jotakin sosialistisen liittolaisen ja länsimaan välillä. Moskovassa ei suunniteltu Suomen sosialisoimista, mutta reagoitiin kaikkiin Suomen länsipyrkimyksiin. Suomessa asia nähtiin toisin. Suomi samastui Länsi-Euroopan puolueettomiin maihin, vaikka neuvostosuhteiden takia Suomi joutui kehittelemään omia järjestelmiään osallistua länsiyhteistyöhön. Kulisseissa suomalaiset olivat matkan varrella useampaan kertaan yrittäneet päästä jäseneksi, mutta hanke oli joka kerta tyssännyt Neuvostoliiton vastustukseen.

Pisimmälle hanke vietiin 1978, jolloin ulkoministeri Paavo Väyrynen toimitti Neuvostoliittoon muistion Suomen Efta-jäsenyydestä. Väyrynen, Kaarlehto ja Paavo Rantanen ulkoministeriöstä ajoivat hanketta voimalla eteenpäin, mutta parin vuoden yrityksen jälkeen siitä piti luopua.
Ulkoministeriä laati 23. marraskuuta 1984 muistion, jossa todettiin, ettei Suomen erikoisasemalla Eftassa enää ole järkevää perustetta. Suomen täysjäsenyys merkitsi siirtymistä poikkeustilasta normaalioloihin.

Uutistoimisto Reuterin Helsingin kirjeenvaihtaja lähetti huhtikuussa 1985 maailmalle arvion: suomalainen lehdistö oli vihdoin muuttumassa länsimaiseksi. Venäläisiä ärsytti myös suomalaisten yhtäkkiä voimistunut kiinnostus Suomenlahden eteläpuolelle. Tallinnassa valmisteltiin mahtavia laulujuhlia seuraavaksi kesäksi, ja monet suomalaiset lehdet halusivat lähettää reporttereita ja kuvaajia seuraamaan virolaisten juhlia.

Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa vakiintuneen tavan mukaan Kremliin oli ensin lähetettävä tieto valmisteilla olevista merkittävistä hankkeista. Sen jälkeen Suomen presidentti odotti viikon pari. Jos ei kuulunut mitään, hanke pantiin käyntiin. Jos hanke ei miellyttänyt, siitä keskusteltiin salaisesti. Näiden keskustelujen jälkeen hanke raukesi tai sai Kremlin hiljaisen hyväksynnän.
Neuvostoliitto oli aikaisemmin halunnut keskustella, mutta nyt Moskovasta ei kuulunut mitään, joten päivää ennen presidentin Moskovan matkan alkua Koiviston ja hallitus ilmoittivat Suomen liittyvän seuraavan vuoden alusta Eftan jäseneksi. Eftan pääsihteeri Per Kleppe oli ollut samalla viikolla viimeistelemässä sopimusta Helsingissä. Ajan tavan mukaisesti kaikki valmistelut tehtiin salassa, päätös ilmoitettiin yhtäkkiä ja hallitus korosti päätöksen vähäistä merkitystä.

Tiistaina 17. joulukuuta 1985 eduskunta hyväksyi äänin 148-30 Suomen liittymisen Eftaan. Jäsenyyttä vastustivat kaikki SKDL:n kansanedustajat, vihreiden Ville Komsi ja Kalle Könkkölä sekä keskustan eduskuntaryhmästä eronnut Liisa Kulhia.

Lähdeaineisto: Unto Hämäläinen: Lännettymisen lyhyt historia ISBN 951-0-23024-5

Ei kommentteja: