torstai 7. huhtikuuta 2011

Koivisto KGB:n otteessa


















Koivisto oppi tien KGB:n residentin Viktor Vladimirovin asuntoon osoitteessa Pietarinkatu 3 viimeistään 17.2.1971, jolloin hän vietti illan Viktor Vladimirovin virka-asunnossa. Koiviston kontakti oli I sihteeri Hrabskov. Koivisto oli koko 1970-luvun aina valintaansa saakka presidentiksi vuonna 1982 kiinteässä suhteessa KGB:hen, joten presidentti Koiviston kontaktit kyseiseen tiedustelujärjestöön eivät ole mikään uusi käänne Koiviston poliittisella uralla. Kun KGB:n residentti Viktor Vladimorov oli valittu Ahti Karjalaista varten, pääministeri Mauno Koivisto joutui tyytymään lähetystöneuvokseksi edenneeseen Valentin Kossoviin. Hän otti tämän vastaan 31.7.1981 virka-asunnossaan Kesärannassa lounasaikaan, kello 12.00. Kosov oli vain kahta viikkoa aiemmin 13.7.1981 tavannut presidentti Kekkosen kansliapäällikön Juhani Perttusen ravintola Töölönrannassa. Kossov oli saanut tiedustelutukea I sihteeriltä Viktor Kubekiniltä. Kossov oli erityisen aktiivinen lounasisäntä keväällä 1981. Hän oli tavannut SDP:n kansainvälisten asioiden sihteerin Pentti Väänäsen 27.2.1981, kansanedustaja Lasse Lehtisen 16.4.1981 sekä Suomen Sosiaalidemokraatin päätoimittajan Aimo Kairamon kaksi kertaa 11.5. ja 9.6.1981.

Kekkosen jo erottua ja Koiviston toimiessa vt. presidenttinä Kossov tapasi SDP:n hallintopäällikön Mauno Ihalaisen 10.12.1981 lounaalla ravintola Varraksessa. Ja pisteen i:n päällä hän tapasi SDP:n puoluejohtajan Kalevi Sorsan 15.12.1981 eduskunnassa. Tässä tilanteessa Koiviston voitto näytti jo kaikin puolin varmalta. Kyseessä oli hänen ulkopoliittisen luotettavuutensa takaaminen. Presidentti vaihtui. Bernsteinilainen sosialisti Mauno Koivisto oli persoonana kovin erilainen kuin porvarilliset Paasikivi ja Kekkonen. Kyse oli henkisestä itsenäisyydestä suhteesta suureen naapuriin. Mauno Koivisto kysyi, jopa kirjallisesti, Kremlin mielipidettä kaikkiin oleellisiin asioihin etukäteen. Hän oli näistä kolmesta presidentistä selkeästi epäitsenäisin. Ulkopoliitikko Mauno Koivisto on lyhyesti luonnehdittavissa kehityksellä: Nordekin tunarista 1960-luvun lopulla syliin 1980-luvun alussa ja hyväksi vähemmistökommunistien silmissä. Tärkeä seikka oli Mihail Gorbatsovin nousu valtaan maaliskuussa vuonna 1985. Hän muutti NKP:n suhtautumisen ulkomaisiin kommunistisiin puolueisiin, suomalaiset mukaan lukien. Moskova-uskolliset puolueet, Ranskan kp ja taistolaiset Suomessa, saivat karvaasti havaita, että uskollisuus Moskovalle oli menettämässä merkitystään, vaikka esim. Ranskan kp:n puheenjohtaja Georges Marchais sai yhä edelleen varsin hyvin rahoitusta, aina vuoteen 1991 saakka. Kymmenvuotiskaudella 1981-1991 RaKP sai yhteensä 24 miljoonaa dollaria.

Muutoksen oireet olivat käsin kosketeltavia. Gorbatshov risti politiikkansa ”perestroikaksi”, uudelleenrakentamisen aikakaudeksi. Tämä kaikki oli mannaa Suomen presidentille Mauno Koivistolle. Hänen henkinen sitoutuneisuutensa Mihail Gorbatshoviin nousi välittömästi korkeisiin mittoihin. Koivisto alkoi samastua Kremlin uuteen herraan ja tämän visioihin uudesta Neuvostoliitosta – Koivistohan saattoi päätellä suurvalta Neuvostoliiton valtioideologian lähenevän hänen omaa maailmankatsomustaan. Koiviston kyky omaehtoiseen toimintaan väheni entisestään, mikäli mahdollista.

Gorbatshovilla oli käytössään maansa parhaat tietokanavat. KGB oli edelleen voimissaan. KGB:n rooli oli yhä yhtä keskeinen kuin ennenkin. Se oli ulkopolitiikassa edelleen johtavassa toteuttavassa asemassa verrattuna muihin valtion orgaaneihin, kuten ulkoministeriöön, ja määritteli vuonna 1988 tehtävänsä näin, vaikka NKP ei enää pitänyt luokkataistelua keskeisenä ajankohtaisena tavoitteenaan, akuutti Neuvostoliiton pelastamistehtävä oli noussut etualalle. Suomessa KGB:n keskeinen tehtävä oli ylläpitää vanhaa mallia, jossa Suomen valtaapitävät pysyisivät neuvostomyönteisillä linjoilla. Neuvostoliiton hajoamisen edistäminen, kuten esimerkiksi Baltian maiden itsenäistymisen tukeminen, oli neuvostovastaista toimintaa. Sen torjuminen oli yhä KGB:n keskeinen tehtävä Suomessa. DDR antoi sivustatukea, niin kauan kuin se kykeni. Se arvioi jatkuvasti neuvostovastaisuuden ilmenemistä Suomessa. Presidentti Mauno Koiviston muutoksia pelkäävä ja KGB:n tavoitteiden mukainen linja tuli hyvin esille hänen puheessaan 1.1.1989. Hän totesi: ”En odota, että rajoja Euroopassa alettaisiin siirrellä, että valtakunta katoaisi ja uusia syntyisi.” Samalla hän otti kantaa ennen kaikkea Neuvostoliiton puolesta ja noudatti tätä johdonmukaisesti niin kauan kuin suinkin kykeni. Hän ei voinut toimia neuvostovastaisella tavalla.

Koivisto suoritti valtiovierailun DDR:ään ajankohtana (29.9.-1.10.1987), jolloin sosialistisessa maailmassa jo rutisi voimakkaasti. Mutta Koiviston ”mikään ei muutu”-politiikka sopi hyvin valtiovierailulle DDR:ään. On selvää, että Koiviston vierailu miellytti isäntiä. Poliittisesti Stasi kiinnitti vierailuun erityisen paljon huomiota.

Lähdeaineisto: Jukka Seppinen Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991 – strategia ja toiminta ISBN 951-20-6548-7

Ei kommentteja: