Kesäkuussa 1983 tein ensimmäisen valtiovierailuni Neuvostoliittoon. Ennen vierailua kysyin Viktor Vladimirovilta, tulisiko rouva Andropova olemaan myös tilaisuuksissa läsnä. Vladimirov ei tiennyt. Sen jälkeen kysyin: oliko olemassa rouva Andropova? Vladimirov vastasi, ettei hän tiennyt. Juri Andropovin terveys oli edellisestä tapaamisestamme selvästi heikentynyt. Jo etukäteen meille ilmoitettiin, että protokollaa oli muutettu siten, että vastaanotto tapahtuisi Kremlin pihalla ja että juhlaillallisilla puheet pidettäisiin istuallaan. Kun saavuimme Kremliin ja näin missä kunnossa isäntämme oli, ajattelin, että taas meidät pannaan tässä asiassa todistajiksi, niin kuin sitten kävikin. Andropov ei ollut ehtinyt pääsihteerinä tavata minun lisäkseni paremmalla ajalla muita länsimaiden johtajia kuin liittokansleri Helmut Kohlin.
Vierailu oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut. Huonosta terveydentilastaan huolimatta Andropov oli hyvissä hengen voimissa. Vierailun aikana YYA-sopimusta jatkettiin 20 vuodella, kuten olin edellisenä vuonna työvierailullani esittänyt. Noudatimme näin vakiintunutta tapaa: sopimusta jatkettiin muuttumattomana hyvissä ajoin ennen sen umpeutumista. Edellisen kerran sitä oli jatkettu, niin ikään 20 vuodella, vuonna 1970. Kävimme 7. kesäkuuta Kremlissä NKP:n politbyroon kokoushuoneessa myös kahdenkeskisen keskustelun, johon osallistuivat meidän puoleltamme lisäkseni vain Jaakko Kalela ja lähetystöneuvos Taisto Tolvanen tulkkina. Andropovin avustajina olivat A.M. Aleksandrov-Agentov ja Viktor Vladimirov. Sanoin heti tapaamisen alussa haluavani keskittyä asioihin, jotka olivat tärkeitä ja joita molemmin puolin haluttiin esille ottaa.
Andropovin tiedusteltua, mitkä tällaisia kysymyksiä voisivat olla, totesin tärkeimmän minua sillä hetkellä askarruttavan kysymyksen olevan sukellusvenevälikohtaukset Itämerellä, joihin Andropovikin oli edellisenä iltana päivällispuheessaan viitannut. Vladimirov sanoo kirjassaan ”Näin se oli…” minun esiintyneen ”aika kärkevästi”.
Kerroin tavanneeni Ruotsin pääministerin Olof Palmen edellisellä viikolla ja keskustelleeni hänen kanssaan pitkään. Ruotsin hallituksen asettama, kaikkia puolueita edustava viisihenkinen sukellusvenekomissio oli huhtikuussa julkaissut raportin, jossa viitataan mahdollisuuteen, että Ruotsin aluevesiä loukanneet sukellusveneet olisivat olleet neuvostoliittolaisia. Komissio listasi raportissaan yhteensä peräti 40 ”sukellusvenehavaintoa”. Raportin julkistamisen jälkeen Ruotsin ja Neuvostoliiton sanaharkka kiristyi, Ruotsi mm. kutsui Moskovan-lähettiläänsä kotiin neuvotteluja varten.
Pidin ilmeisenä, että kyseessä oli provokaatio ja että välikohtauksia käytettiin hyväksi Ruotsin politiikan suunnan muuttamiseksi. Suomalaisten kannalta olisi hyödyllistä, mikäli Neuvostoliiton taholta voitaisiin tehdä jotakin tapahtuneiden provokaatioiden paljastamiseksi, jotakin muuta kuin vain sanallisia vakuutuksia. Kerroin Palmen sanoneen minulle olevansa nyt hieman samassa asemassa kuin Kekkonen 1950-luvulla, ja että Suomelle tämä kysymys on hyvin tärkeä.
Andropov sanoi Neuvostoliiton olevan vastuussa vain yhdestä tapauksesta, jossa sen sukellusvene ajoi karille Ruotsin saaristossa lokakuussa 1981. Sen jälkeen neuvostoliittolaisille sota-aluksille oli annettu käsky olla lähestymättä muiden Itämeren valtioiden aluevesiä. Kielletty alue oli 50 kilometriä. Andropov pyysi minua välittämään ruotsalaisille viestin, että he upottaisivat säälittä kaikki sukellusveneet, jotka he aluevesiltänsä löytäisivät.
Lokakuussa 1982 virkaansa astunut Olof Palmen hallitus sai perinnöksensä väitetyt lukuisat ja jatkuvat sukellusveneloukkaukset ja joutui ottamaan niihin kantaa. Vaikutelmaksi minulle jäi, ettei Palme oikein uskonut, että tällaisia välikohtauksia olisi sanottavasti tapahtunut tai mahdollisesti, ettei niitä olisi tapahtunut yli sen tapauksen, jolloin Whisky-luokan sukellusvene joutui karille Karskronan edustalla lokakuun lopulla 1981.
Palmen käydessä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä elokuussa 1983 Suomessa tarjosin hänelle lounasta. istuimme kaksin pöydässä ja kerroin hänelle Andropovin terveiset, että tämä toivotti menestystä kaikkien sukellusveneiden upottamisessa, jotka Ruotsin vesiltä tapaisivat. Palme oli yrmyn näköinen eikä vastannut mitään.
Lähdeaineisto:
Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti