lauantai 12. maaliskuuta 2011

Nopparahat ja keskustapuolue


















Vuoden 1983 alkukuukausina alkoi julkisuuteen tihkua tietoja siitä, että keskustapuolue olisi sekaantunut laittomaan rahan hankintaan. Poliisit olivat edellisen vuoden aikana suorittaneet puolueen rahanhankinnasta tutkimuksia, jotka koskivat 1970-luvulla nimenomaan rakennusliikkeiltä saatuja avustuksia.
Minua käytiin kuulustelemassa eduskunnan puhemiehen huoneessa ennen vaaleja 1983. Kuulustelijoilla tuntui olevan varma ja selvä tieto siitä, että minä puolueen puheenjohtajana olin ollut 1970-luvulla mukana rikollisessa toiminnassa ja hankkinut laittomin keinoin rahaa puoluetta varten kiristämällä tamperelaista Nopan rakennusliikettä.
Keskustapuoleen kaksi talouspäällikköä ekonomi Reijo Vähätiitto ja Eero Rantakokko pidätettiin ja pantiin putkaan marraskuussa 1982. Pidätysaika oli silloin korkein sallittu 17 vuorokautta. Tutkimusten aikana heitä molempia pidettiin vangittuna sillä syyllä, että he voisivat muka hävittää asiaan koskevia papereita. Poliisien menettelytavat ovat yllättävän kovia, mitä asian laatuun nähden ei voi pitää hyväksyttävänä.

Noppa-juttu oli ilmeisesti edeltäpäin suunniteltu ja tarkoituksena oli kohdistaa syytteet vain keskustapuolueeseen. Yleinen propaganda oli siten suunnattu, ettei tästä ollut epäilystäkään. Pitkin syksyä levisi huhuja, että kepun herrat joutuvat tiukoille eivät vain puolueen näkyvät edustajat, vaan myös kepulaisina pidettävät virkamiehet. Minulla ei ole täsmällisiä todisteita siitä, että suunnitelman takana oli sosiaalidemokraattien johto. Aktiivisena vetäjänä asiassa olisi ollut puoluesihteeri Erkki Liikanen, myös puheenjohtaja Kalevi Sorsa oli mukana. Kun jutun alkuvaiheissa pantiin pääjohtajakin linnaan – asiaa on täytynyt informoida maan korkeinta johtoa myöten. Ei yksi populistinen partaniekka ja sahdin erikoistuntija voi sentään päättää eduskunnan puhemiestä ja pääjohtajaa koskevista ongelmista.

Vuosina 1982-1983 puolueiden rahoituksen tutkinnassa sosiaalidemokraatit oli jätetty rauhaan. Tätä osoittaa erityisesti Aravan entisen rahoitusjohtajan Sassin tapaus. Pääjohtaja, sosiaalidemokraatti Lindblom oli mukana samoilla matkoilla kuin Sassi, hän vastasi virastonsa pääjohtajana viime kädessä viraston rahojen jaosta, mutta häntä ei syytetty, hänen nimeään ei edes mainittu pengottaessa viraston rahojen epäselvyyksiä. Sassia osastopäällikkönä syytettiin sitäkin ankarammin, häntä lyötiin suurella nuijalla, samoin osastopäällikkö Hainari joutui kovan tulituksen kohteeksi. Hän ei ollut poliitikko, ei sitoutunut enempää keskustaan kuin sosiaalidemokraatteihin. Hänen onnettomuudekseen syyttäjä Pohjanoksa sattui olemaan Hainarin luokkatoveri. Heille kerrottiin jääneen selvittämättömiä asioita jo kouluajoilta. Pohjanoksa halusi nyt maksaa potut pottuina. Syyttäessään puolueetonta virkamiestä hän voi vakuuttaa, ettei keskustapuolueenkaan osalta ollut kysymys puoluepolitiikasta vaan kovasta asiasta.

Helsingin hovioikeus tuomitsi 23. lokakuuta Kalevi Sassin jatketusta lahjoman vastaanottamisesta ja virkarikoksesta viralta pantavaksi sekä vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Suurin osa Sassin saamista lahjuksista oli 15 vuoden ajalta 1971-1982. Lahjukset olivat muun muassa virkitysmatkoja ulkomaille rakennusalan yrittäjien kustannuksella.

Mutta kun Nopan juttu oli vähitellen edistynyt, rikospoliisin oli pakko puuttua myös sosiaalidemokraatteihin. Kaupunginjohtaja Paavola nousi silloin syytettyjen joukkoon. Asiaa oli yritetty pitää pimennossa mahdollisimman kauan, mutta ilmeisesti tutkijoiden oli toimitettava syyttäjälle tietoja myös sosiaalidemokraattien Nopalta saamista rahoista. Poliisien tarkoitus oli pidättää kaupunginjohtaja Paavola, mutta häntä ei tavoitettu Tampereelta. Poliisit tiesivät, että sosiaalidemokraattisen puolueen puoluekokous pidettäisiin Lahdessa ja sen avaisi Pekka Paavola. Siksi he uskoivat tapaavansa Paavolan sieltä. He olivat suunnitelleet, että he menevät kokoussaliin kaikessa hiljaisuudessa ja juuri kun Paavolla on aloittanut avauspuheensa, astuvat esiin, panevat herran käsirautoihin ja vievät putkaan. Eikö olisi ollut hohdokasta ja tuonut populistipoliisille heidän janoamaansa julkisuutta?

Paavola oli kuitenkin saanut vihiä poliisien suunnitelmista, olihan demareilla vasikkansa, myös rikospoliisissa. Paavola häipyi Tampereelta eikä turvallisuussyistä jäänyt maan rajojen sisälle. Hän lähti ajelemaan Euroopan sileille moottoriteille ja vietti tällä matkalla aikaansa, kunnes puoluekokoukset ja muut hälinät olivat jo menneet ohi. Paavolan juttu ja siihen liittyen eräiden muiden demarivirkamiesten jutut jatkuivat vuosikausia eikä niistä annettuja tuomioita kukaan enää muista. Pääsensaatio oli koettu jo silloin kun kepua syytettiin.

Minun kohdaltani näytelmä alkoi todella vasta syyskuussa 1983. Kaikki osoitti keväällä 1983, että keskustapuoluetta vedettiin kovalla voimalla tulilinjalle ja minä sen entisenä puheenjohtajana löydän itseni rikolliseksi, ei vain epäiltyjen vaan myös leimattujen joukosta. Siitä pantiin suuret uutiset maan lehdistöön ja sillä oli luonnollisesti toivottu vaikutus: minut oli tuomittu ”rötösherrojen” maineikkaaseen joukkoon. Samana päivänä jolloin uutiset saamastani haasteesta oli julkaistu, tapasin veljeni Lohjalla eräässä tavaratalossa. Hän tuli kertomaan että heillä oli ollut samana päivänä asevelitapaaminen Lohjalla. Siellä monet hänen veteraaniveljensä olivat tulleet kysymään häneltä: ”Miksi se Sinun nuorempi veljesi kävelee täällä Lohjalla yhä vapaana, johan lehdet kertovat, että se on tuomittu. Eikö se vielä olekaan linnassa?”

Mistä minua syytettiin syksyllä 1983? Syytettiin siitä, että 1970-luvun alussa olisin kiskonut tamperelaiselta rakennusliikkeeltä rahaa keskustapuolueelle ilmoittamalla, että jos rahaa ei tule, liike ei saa rakennuslainaa asuntohallitukselta. Myöhemmin syyte muutettiin: olin muka yllyttänyt rakennusliikettä antamaan rahaa virkamiehelle, jotta tämä kohtelisi rakennusliikettä muita edullisemmin.

12. helmikuuta 1985 Keskustapuolue tuomittiin Noppa-oikeudenkäynnissä menettämään valtiolle 400 000 markkaa eli Nopan rikollisesti antamat rahat, joilla yhtiö sai käsiinsä valtion lainoittamat rakennuskohteet. Johannes Virolainen vapautettiin kaikista häneen kohdistuneista syytteistä. Myös puolueen entiset talouspäälliköt Eero Rantakokko ja Reijo Vähätiitto vapautettiin syytteistä. Nopan entisille johtohenkilöille sen sijaan langetettiin ehdolliset vankeusrangaistukset. Tampereen raastuvanoikeus sai Noppa-oikeudenkäynnin päätökseen 18. kesäkuuta vuonna 1987. Suurin osa syytteistä todettiin vanhentuneiksi ja toteennäyttämättömiksi. Nopan entinen toimitusjohtaja tuomittiin 2 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Pekka Paavola tuomittiin tahallisesta hyödyttämistarkoituksessa tehdyistä virkarikoksista ja varomattomuudesta tehdyistä virkavirheistä sadan päivän sakkoihin.

Lähdeaineisto: Johannes Virolainen: Viimeinen vaalikausi ISBN 951-1-11995-8
Wikipedia

2 kommenttia:

Irmeli Grunau kirjoitti...

Tee lista Suomessa 1983 tienoilla kuolleista tuomareista / asianajajista. Olen muistaakseni Ruotissa kuullut erään radio-ohjelman, jossa mainittiin, että näiden ammattikuntien edustajia olisi kuollut useita juuri 1983 tienoilla.

Etukäteen kiittäen

Irmeli Grunau kirjoitti...

Niin, piti sanoa, että tuomareista / asianajajista ja journalisteista.