torstai 27. tammikuuta 2011

Vuosi 1981 Urho Kekkosen päiväkirjassa



















Puolan tilanne kärjistyi edelleen vuodenvaihteen jälkeen rauhoittuakseen vasta helmikuussa, kun kenraali Wojciech Jaruzelski nousi maan pääministeriksi. Vain pari kuukautta myöhemmin jännitys Puolan rajojen tuntumassa kärjistyi silmiin pistävästi, ja suurvallat käyttivät uhkaavaa kieltä toisiaan varoitellessaan. Kekkonen oli levoton ja pessimistinen. Hän sanoi: ”Olen syvästi huolestunut. Pitkän elämäni aikana olen nähnyt maailmanpolitiikassa sekä rauhallisia hetkiä että ihmiskunnan syöksymisen myrskyn pyörteisiin. Vaikka toivon, että järki voittaa seuraan kasvavalla levottomuudella, kuinka epäluuloisuus, keskinäiset syyttelyt ja lisääntyvä kilpavarustelu kaatuvat päällemme.”

Mitä pitemmälle Kekkosen kausi kului, sitä useammin hän pani merkille ilmiöitä, jotka olivat tulkittavissa niin, että se sukupolvi, johon hän itse samastui ja jonka edustajien kanssa hän oli tottunut hoitamaan asioita ja vaihtamaan mielipiteitä, oli siirtymässä syrjään ikään kuin ennakoiden sitä, että hänen omakin aikansa alkoi olla ohi. Kekkonen olikin jo kesällä 1980 todennut harkitsevansa tehtäviensä jättämistä kesken kauden.

Itsenäisyyspäivän 1980 jälkeen Kekkosen terveydentilassa tapahtui ensimmäinen näkyvämpi muutos huonompaan suuntaan. Vaikka itse oireet menivät ohitse muutamassa päivässä, Kekkonen pysyi koko kevään 1981 ajan väsyneenä ja ajoittain hajamielisenä eikä hänen keskittymiskykynsä ollut aina paras mahdollinen. Vuoden 1981 huhtikuusta muodostui Kekkosen viimeisen presidenttikauden ratkaiseva taite. Koiviston hallituksessa oli riidelty lähes ensimmäisistä työpäivistä lähtien. Jatkuva riitely synnytti jo varhain ajatuksen vaihtaa pääministeriä. Kekkonen, joka oli kuullut riidoista, kutsui Koiviston Tamminiemeen. Presidentti kertoi olevansa huolestunut siitä, ettei hallitus saanut mitään aikaan. Koivisto vastasi, että hän on ajatellut jättää hallituksensa eronpyynnön 15.4.1981. Koivisto kertoi jättävänsä suullisen eronpyynnön 3.4.1981. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Koivisto lähti vastaiskuun 6.4.1981. Hän ilmoitti julkisuuteen, ettei tulisi jättämään hallituksensa eronpyyntöä.
Kekkonen katsoi peluriksi luonnehtimansa Koiviston käyttäneen häntä tietoisesti hyväkseen pönkittääkseen omaa asemaansa ja reagoi siihen hyvin voimakkaasti. Jo huhtikuun jälkipuoliskolla hän ilmoitti lääkärilleen päättäneensä jättää presidentin tehtävät syyskuussa. Tämän viestin hän lähetti Tehtaankadun kautta myös Moskovaan.
Perjantaina 4.9.1981 voimat loppuivat, ja iltapäivän viimeinen tapaaminen peruttiin. Viikonloppuna lääkärit sopivat, että presidentin ohjelma seuraavalta viikolta peruutetaan, ja myöhään torstaina 10.9.1981 he määräsivät presidentin kuukauden mittaiselle sairaslomalle. Kekkosen luopuminen presidentin tehtävistä sinetöitiin 27.10.1981 koolle kutsutussa valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa. Olennaista oli se, että päätös tehtiin presidentin itse allekirjoittaman eronpyynnön ja sitä tukevan lääkärintodistuksen perusteella.

Tammikuu
11.1. Paino on ollut tuossa 76. Siis olen laihtunut, vaikka olen alkanut syödä puuroa aamuisin.
19.1. Onpa ollut talvi! Lauhaa pyryä, lunta ja maa paljasta.
27.1. Leike, jossa ennustetaan Virolaisen jatkavan puhemiehenä, kun eduskunta palaa joululomaltaan ja äänestää uusista puhemiehistä.
29.1. Leike, jossa kerrotaan ulkoasiainministeri Paavo Väyrysen torjuneen alaisensa alivaltiosihteeri Korhosen esittämät ulkopoliittiset näkemykset.
31.1. Leike mainoksesta, jolla Suomen Kuvalehti myy uusinta numeroaan. Mainos keskittyy teemaan: ”Väyrynen kieltää Keijo Korhosen ajatukset”.

Helmikuu
5.2. Uusitalo ja Perttunen päivällisellä. Paljon juoruja erityisesti Paavo Väyrysen haastattelun johdosta Korhosta vastaan. Kyllä se olikin törkeä.
14.2. Kahdesti hiihtämässä, kun keli hyvä ja luisto. Yht. 112 km.
17.2. Sorsa luonani. Koiviston lumous on mennyt. Koivisto saatava eroamaan pääministerin virasta.
23.2. Leike, jossa kerrotaan Väyrysen hyökkäyksestä Korhosta vastaan.

Maaliskuu
1.3. Leike, jossa leimataan ministeri Olavi J. Mattila liiketappioiden ”Suomen ennätysmieheksi”. Kekkonen on kirjoittanut leikkeen viereen: ”Onpa haukuttu”.
9.3. Leike pääkirjoituksesta, jossa pohdiskellaan Koiviston kykyjä.
13.3. Leike, jossa kerrotaan ulkoministeri Väyrysen kummeksuneen pääministeri Koiviston maatalouden markkinoimismaksuriidasta esittämää tulkintaa. Leikkeessä todetaan riitojen hallituksessa jatkuvan.
19.3. Sorsa kertoi, että sd.ryhmässä on Koivisto selittänyt, että nyt on pantava kova kovaa vastaan.
21.3. Siilinjärven kuntoutuskeskus. Loistoilma ja –keli, 16 km = 310 km.
27.3. Maarit (Tyrkkö) lähti vetämään Olympia-matkatoimiston ryhmää Keski-Amerikkaan. Paluu 9.4.
31.3. Yöllä 31.3. Maarit soitti Panamasta. Hän oli juuri kuullut, että Reagania oli ammuttu kello 5 tienoilla. Ampujasta ei ole vielä tietoa.

Huhtikuu
2.4. Koivisto tullut (hallituksen) aamiaishuoneeseen loistavin naamoin ja kertonut, että nyt on kaikki kunnossa.
3.4. Kookas lehtileike, jossa kerrotaan presidentti Kekkosen kiirehtineen hallitusta keskeneräisten asioiden käsittelyssä.
11.4. Leike, jossa kerrotaan kansanedustaja Jacob Södermanin varoittaneen sosiaalidemokraatteja presidenttiä vastustavasta oikeistosävyisestä aallosta.
15.4. Olin testissä Halosen johdolla. Kaikki hyvin. Verenpaine 140-80. Halonen sanoi, että sydän on oikean kokoinen. Keuhkot ovat priima kunnossa.
21.4. Leike, jossa kerrotaan Väyrysen todenneen puheessaan, että Kekkos-vastaisuus on Suomessa nostamassa päätään.
26.4. Virolaisen ja Stenroosin kihlautuminen kiellettiin.

Toukokuu
6.5. NL:n varapääministeri Ivan Arhipov saapui Suomeen. Pitkä neuvottelu 14.5. oli Loviisan atomivoimassa. Arhipov suoritti vihkiäispuheen.
29.5. Norjan pääministerin Brundtlandin Suomen-vierailun päiväohjelma.

Kesäkuu
7.6. Paino alasti ja aamupuuron jälkeen 76.5 kg. On tullut laihdutuksi.
22.6. Olin Kosken, Kauko Rastaan, Kaiharin ja Engströmin kera ongella Riskilässä. Huono saalis.
26.6. Matka Raippaluodon saaristoon. Siellä kalastusta aina klo 12.00 – 15.00. Saunominen ja päivällinen.

Heinäkuu
18.7. Kalela luonani. Kertoi mm. että eräät sd.puolueen johtomiehet näkisivät mielellään, että minut valittaisiin vielä yhdelle kierrokselle TP:n viran hoitajaksi.
23.7. Kalalla Riskilässä. Sain 5 kg lohen (taimen). (Tämä on viimeinen Kekkosen omakätinen päiväkirjamerkintä).

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi Urho Kekkosen päiväkirjat 4 ISBN 951-1-19251-5

Ei kommentteja: