maanantai 13. syyskuuta 2010

Eduskunta syksystä 1975 kevääseen 1976

















Ennenaikaisten eduskuntavaalien takia vuonna 1975 pidettiin kahdet varsinaiset valtiopäivät. Ensimmäiset loppuivat kesäkuussa ilman varsinaisia päättäjäisiä ja toisille kokoontui syyskuun vaaleissa valittu uusi 1. lokakuuta. Syksyn pääurakka oli valtion talousarvion rahoitus, mutta myös vuoden 1976 valtiopäivien kevätkausi kului suurelta osin valtiontalouden ongelmien käsittelyssä. Varsinaisen lainsäädäntötyön tulokset jäivät tavallista vähäisemmiksi. Eduskunta huomasi itsekin tämän ja valmistutti keväällä ehdotuksen toimintatapojensa tehostamisesta.

Eduskuntatyö käynnistyi syksyllä normaalia hitaammin. Vaalikauden vaihtuessa raukesivat kaikki vanhalle eduskunnalle annetut lakiesitykset ja Liinamaan virkamieshallitus pääsi antamaan uusia esityksiä vasta lokakuussa valtiopäivien virallisen avauksen jälkeen. Eduskunta pääsi työhön vasta hoidettuaan omat järjestäytymistoimensa. Puhemieheksi valittiin edelleen V.J. Sukselainen (kesk.). Varapuhemiehiksi tulivat Veikko Helle (sd) sekä Anna-Liisa Linkola (kok.), joka on ensimmäinen Suomen eduskunnan puhemiehistöön valittu naisedustaja. Kun uuden poliittisen hallituksen pääministeriksi sitten tuli keskustapuolueen Martti Miettunen, vaihdettiin vuoden 1976 valtiopäiville paikkoja puhemiehistössä. Veikko Helle nousi puhemieheksi ja keskustapuolueen Johannes Virolainen sai ensimmäisen varapuhemiehen paikan Linkolan pysyessä toisena varapuhemiehenä.

Valtiontalouden tasapainottaminen ja erityisesti kysymys liikevaihtoveron korottamisesta nousivat heti syyskauden alkuvaiheissa suurimmaksi poliittiseksi kiistakysymykseksi ja pysyivät sellaisina kevääseen saakka. Liinamaan virkamieshallitus esitti vuoden 1976 budjettiesityksen yhteydessä liikevaihtoveron korottamista 12:sta 13 prosenttiin. Vastaavasti se esitti tuloveroasteikkoihin lievennyksiä, jotka olisivat merkinneet 600 miljoonan markan supistuksia valtion verotuloihin. Joulukuussa alussa muodostetussa Miettusen viiden puolueen hallituksessa SKDL ja sosiaalidemokraatit vastustivat liikevaihtoveron korostusta, koska katsoivat sen rasittavan eniten pienituloisia. Ja niin liikevaihtoveron korotuksesta luovuttiin siinä vaiheessa.

Kun Miettusen hallitus ei päässyt sopuun liikevaihtoveron korotuksesta, nipistettiin tuloveron kevennyksestä pois 250 miljoonaa. Tuloveroasteikkojen rukkaaminen ei kuitenkaan riittänyt tasapainottamaan valtion tuloja ja menoja. Pääministeri Martti Miettusen johdolla laadittuun ohjelmaan kuului lisäksi autojen käyttömaksu, polttoaineiden valmisteveron ja leimaveron korotus. SKDL vastusti henkilöautojen käyttömaksua niin, että hallituksen epäiltiin hajoavan jo kuukauden ikäisenä. Sopu syntyi vasta uudenvuoden aattopäivänä siten, että pienempien autojen käyttömaksua hieman alennettiin ja leimaveroa vastaavasti kiristettiin. Henkilöautoille säädettiin vuodeksi 1976 käyttömaksu.

Eduskunta hyväksyi syksyn valtiopäivien aikana kaikkiaan 113 hallituksen esitystä. Joulukuussa tuli valmiiksi laki työllisyyskoulutuksesta. Sen päätavoitteena oli työssä olevine täydennys-, jatko- ja uudelleen koulutuksen lisääminen. Samalla avustusjärjestelmää yksinkertaistettiin ja selvennettiin. Marraskuussa hyväksyttiin lepäämässä ollut autonkuljettajien työaikalaki.

Lauantaina 24. tammikuuta 1976 eduskunta odotteli koko päivän tietoja tulopoliittisista neuvotteluista. Vasta myöhään illalla äänestettiin valmiiksi hintavalvontalain pykälät toisessa käsittelyssä. Tupo-ratkaisu ei ollut valmis vielä tiistainakaan. Hintavalvontalaki hyväksyttiin silloin kuitenkin äänin 185-5. Kokoomus ei ryhmänä esittänyt lain julistamista kiireelliseksi, koska tasavallan presidentti oli luvannut jättää lain vahvistamatta, ellei tupo-ratkaisua synny. Tulosopu saatiin aikaan, hintavalvontalaki vahvistettiin, ja sen nojalla tuli voimaan hintasulku kesäkuun loppuun saakka.

Liinamaan virkamieshallituksen esitys kahden uuden hovioikeuden perustamisesta aiheutti eduskunnassa ankaran sijoituspaikkakilvan, jossa alkuperäiset ehdotukset Kouvolasta ja Rovaniemestä lopulta voittivat. Kouvolan hovioikeus aloitti toimintansa 1.10.1977 ja Rovaniemen hovioikeus vuotta myöhemmin.

Tupakan mainonta kiellettiin kokonaan eduskunnan kesäkuussa 1976 hyväksymällä lailla. Tupakointia pyrittiin lain voimalla muutenkin vähentämään. Tupakoinnin terveyshaittoja koskevat merkinnät sisällytetään vähittäismyyntipakkauksiin. Tupakan myynti alle 16-vuotiaille kielletään.

Toukokuussa eduskunta hyväksyi Pohjoismaiden investointipankin perussopimuksen määräykset. Pankin tehtävänä on myöntää lainoja ja antaa takuita käyvin pankkiehdoin ja yhteiskuntataloudelliset näkökohdat huomioon ottaen Pohjoismaiden yhteisten etujen mukaisten investointihankkeiden ja viennin toteuttamiseksi. Pyrkimyksenä on hankkia yhteispohjoismaisiin tarkoituksiin uutta pääomaa kansainvälisiltä markkinoilta nykyistä edullisemmilla ehdoilla.

Avatessaan vuoden 1976 valtiopäivät presidentti Urho Kekkonen luetteli tärkeimpiä eduskunnalle annettavia lakiesityksiä. Hänen mainitsemistaan esityksistä ei eduskunnalle vielä kevään aikana annettu kuluttajansuojalakia, osakeyhtiölain uudistusta, opetus- ja kulttuurihallinnon uudistuksia sekä myöskään selontekoa keskiasteen koulutuksen uudistamisesta. Eduskunnan lähtiessä kesälomalle jäivät valiokuntiin jatkokäsittelyään odottamaan mm. kiistelty maapaketti, kunnallislain kokonaisuudistus, jätehuoltolaki, liikennejuoppouden promillerajat ja laki lasten elatuksen turvaamisesta.

Lähdeaineisto. Mitä, missä, milloin 1977

Ei kommentteja: