torstai 30. syyskuuta 2010

Tehtaankadun Suomi-syöjä


















Keijo Korhonen analysoi kirjassaan Sattumakorpraali Vladimir Stepanovin toimintaa Suomessa. Korhonen kirjoitta, että Miettusen hallituksen uuden ulkoministerin nimi ei varmaankaan nostanut suosionosoituksia Neuvostoliiton suurlähetystössä Tehtaankadulla. Keijo Korhonen toki siellä tunnettiin. Hänestä oli varmaan erityinen henkilömappi – kenen tai keiden pitämä, sitä en osaa arvella. Korhonen oli ollut jo vuosia ulkoministeriössä ja tullut eri työtehtävissä tutuksi tehtaankatulaisten kanssa. Kekkosen mieheksi hänet hyvin tiedettiin.

Mutta Tehtaankadun päällikön silmissä enteet näyttivät ylipäätään pahoilta. Minulla oli valmista kuormaa hartioillani. Kun Kekkoselle sanoin, että suhteeni venäläisiin oli tiettävästi kunnossa, puhuin omasta näkökulmastani. Stepanovin käsitys oli epäilyksittä toinen, sen huomasi jo muutaman viikon sisällä. Korhonen oli tutkinut vanhoja arkistoja Leningradissa ja opetellut venäjää. Miten paljon hän sitä osasi, siitä ei ollut varmuutta. Mutta moinen harrastus oli sinänsä epäilyttävää. Myös neuvostodiplomaatit, eteenkin ne, joilla oli suoranaisia KGB-tehtäviä, olivat vastaavasti opetelleet suomea. Eivät he sitä välttämättä tehneet ystävyydestä Suomen maata ja kansaa kohtaan. Mappi varmasti kertoi Korhosen taustasta. Mies oli syrjäseudulta, mutta vanhemmat tunnettuja suojeluskuntalaisia. Kulakkeja ja tuholaisia, olisi Stalin Neuvostoliitossa todettu ennen perheen lastaamista Siperian radan härkävaunuihin. Lisäksi Korhonen oli opiskellut sekä newyorkilaisessa Columbus-yliopistossa että Harwardissa. Hän oli viettänyt toistakymmentä syyskautta Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksissa New Yorkissa. Mapin tiedot noilta ajoilta olivat arvattavasti vajaat. Mutta selkeän valinnan maailmanlaajuisessa sosialismin ja imperialismin välisessä taistelussa mies oli tehnyt.

Hänet tiedettiin myös ulkoministeriössä tekstinikkariksi ja taustatyöntekijäksi osastopäällikkö Hyvärisen vängätessä mainintaa Suomen puolueettomuudesta kaikkiin yleisiin kommunikeoihin. Korhonen oli tehnyt töitä myös Jakobsonille. Pääsihteeriseikkailussa hän tietenkin oli ollut joukon jatkona, vaikka ei kovin näkyvästi. Jakobsoniin hän piti edelleenkin yhteyksiä, se oli Helsingin KGB saanut selville.

Kaiken huipuksi Korhonen oli ollut riittävän tyhmä paljastaakseen korttinsa koti-Suomessa. Hän oli lähes kymmenen viime vuoden aikana pitänyt jokaisena itsenäisyyspäivänä juhlapuheen jossakin maaseudulla, useimmiten rajaseudun pitäjissä. Näiden viesti oli tarpeeksi selkeä KGB:llekin, ei toki hurraaisänmaallisuutta eikä millään muotoa ryssänvihaa, mutta itsepintaista Suomen puolueettomuuden ja omien kansallisten etujen jankuttamista. Korhonen oli myös kulkenut luennoimassa epäilyttävän Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki-nimisen järjestön tilaisuuksissa eri puolilla maata.

Helsingin yliopiston poliittisen historian professorina Korhonen oli saanut opetusministeriöltä lausuntopyynnön asiassa, joka mitä tiiviimmin liittyi Suomen ja Neuvostoliiton hyvien ja ystävällisten naapuruussuhteiden kehittämiseen. Edistyksellisten suomalaispiirien aloitteesta – jota oli Tehtaankadulta käsin sopivasti rohkaistu – oli opetusministeriöltä vaadittu virallista kantaa siihen, oliko Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton ja silloisen Saksan 23. elokuuta 1939 solmimassa ns. Ribbentrop-sopimuksessa salainen lisäpöytäkirja, joka lupasi Suomen ja Baltian maat Neuvostoliiton etupiiriin ja Neuvostoliiton hoidettaviksi ilman että Saksa asiaan puuttuisi. Tällaista väitettä levittivät läntiset revansistiset ja imperialistiset piirit haluten saattaa Neuvostoliiton nimen epäilyttävään valoon. Neuvostoliiton virallinen historia torjui jyrkästi moiset katalat vihjailut. Salaisesta lisäpöytäkirjasta puhuminen Suomen kouluissa, yliopistoissa ja julkisessa sanassa vaaransi siten maiden väliset hyvät ja luottamukselliset suhteet.

Professori Korhonen oli ollut riittävän röyhkeä todistaakseen virallisesti, Helsingin Yliopiston Poliittisen historian laitoksen kirjepaperilla ja leimalla, että Ribbentrop-sopimuksessa todella oli tällainen lisäpöytäkirja. Sen kopio oli joutunut länsiliittoutuneiden käsiin muiden berliiniläisarkistojen mukana. Neuvostoliittolaiset väitteet asiakirjan väärentämisestä eivät Korhosen mukaan vaikuttaneet uskottavilta. Jos lisäpöytäkirjaa ei olisi ollut, miten voidaan selittää tuon ajan asiakirjalähteistössä eri maissa toisistaan riippumatta esiintyneet viitteet sen olemassaoloon? Niin laajan väärennetyn aineiston sijoittaminen arkistoihin eri puolille maailmaa ylitti sentään jopa länsieurooppalaisten ja amerikkalaistenkin kyvyt, uskalsi Korhonen neuvostovihamielisesti väittää.

Hallitus oli nimitetty alkuviikosta, muistaakseni tiistaina. Perjantai-iltapäivällä viikon viimeisen virastotunnin alkaessa tuli Tehtaankadulta kiireellinen viesti. Suurlähettiläs Stepanov haluaisi heti tavata ulkoministeri Korhosta. No mikäpä siinä, sopihan se. Suurlähettiläs parin lähimmän miehensä kanssa ilmestyi ministerin työhuoneeseen. Hänen asiansa oli hallituksensa puolesta toivottaa onnea ja tiedustella, mitä uusi ministeri ajatteli Suomen ja Neuvostoliiton suhteista nyt ja tulevaisuudessa.

Stepanov otti alusta lähtien minut haulikontähtäimiin. Opin pian kantapään kautta, että Stepanovilla oli suorat yhteydet presidenttiin. Olin täysin Kekkosen varassa ja hänen tahdostaan ministerinä. Mutta hän antoi minun selviytyä yksin, hän ei puolustanut ministeriään. Otin Stepanov-ongelman esille presidentin kanssa 24.11.1976. Totesin suurlähettilään asenteen olleen ”valmis” jo minun tullessani ministeriksi. Kekkonen kertoi minulle Stepanovin puhuneen myös hirvenmetsästysretkellä Hailuodossa minusta pahaa Oulun maaherralle Erkki Haukipurolle. Stepanovin asenteen ymmärsin loppujen lopuksi hyvin. Neuvostoliittolaisille Suomen puolueettomuuspolitiikan tunnustaminen olisi merkinnyt otteen heltiämistä pienestä luoteisnaapurista. Perhetausta ja henkilöhistoria tekivät V.S. Stepanovista todellisen Suomi-syöjän.

Lähdeaineisto:
Keijo Korhonen: Sattumakorpraali ISBN 951-1-20893-4

maanantai 27. syyskuuta 2010

SDP valmistelee paluuta valtaan KGB:n ja Kekkosen avulla 1976-77


















Urho Kekkonen kärsi muistinmenetyksistä vuonna 1976. Tästä on esimerkkinä ”Muistinmenetys Ristilässä”. Kun sanoin Maaritille, että menen pesemään hampaani, ja Maarit sanoi, että sen jo tein, havaitsin, että muistin katkeaminen oli tapahtunut”. Muistinmenetyksistä kärsivä, juuri 76-vuotisrajapyykin ohittanut presidentti suhtautui edelleen myönteisesti kommunisteihin ja näki yhteiskunnan jakautuneen ”oikeistoon” ja muihin, erilaisiin hyväksyttäviin voimiin.
”Jos pääsisin niin pitkälle, että voisin Suomen osalta ehdottaa, että armeija on lakkautettava ja lyhytaikainen miliisipalvelu osalle nykyisiä asevelvollisia järejstää.” Tämän lähes äärimmäistä pasifismia heijastelleen merkinnän Kekkonen kirjoittaa päiväkirjassaan 23.9.1976. Kekkonen päätyi arvioon, että ”Naton puuhastelu” Norjassa oli ongelma, ei niinkään Neuvostoliiton varustautuminen. Jaakko Kalela – epäilemättä Kalevi Sorsan linjauksia mukaillen – opasti presidenttiä vakuuttelemalla Norjan muuttaneen politiikkaansa ”hakemalla Bonnista selkänojaa Moskovaa vastaan”.

Kekkosen Norjan matkalla mukana ollut SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa oli 22.9.1976 esittänyt Kekkoselle luottamuksellisesti, että hajonneen Miettusen hätätilahallituksen tilalle nimettäisiin hänen johtamansa sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus. Eduskunnassa oli selvä keskustan ja oikeiston enemmistö, mutta tämä ei Sorsaa pelottanut. Hän oletti saaneensa pysyvän otteen istuvasta presidentistä.

Martti Miettusen kansanrintamahallitus oli kaatunut syyskuussa kauan jatkuneisiin poliittisiin erimielisyyksiin – ennen muuta SKP:n sisäiseen hajaannukseen. NKP:ssä oli vuoden alussa 1976 käynnistetty ideologinen kurinpito, jossa oli erityisesti vaadittu kuria läntisiin kommunistipuolueisiin. Operaation käynnistäjä oli KGB:n johtaja ja politbyron jäsen Juri Andropov. SKP:n tilanne vaikeutui samalla, kun Breznev muuttui entistä ahdasmielisemmäksi. Presidentti Kekkonen nimitti 30.9.1976 Miettusen keskustalaisen vähemmistöhallituksen, jossa oli kolme puoluetta: Keskustapuolue, LKP ja RKP. Vähemmistöhallituksen ulkoministeriksi tuli yllätysnimenä Keijo Korhonen, jota sekä SDP, SKP ja KGB arvostelivat heti nimityksen tapahduttua.

Itäblokin tilanne oli vaikeutunut ja Suomea sidottiin ruotuun aiempaa kovakouraisemmin. Oppositioon joutunut SDP yhtyi nyt aiempaa pontevammin samaan kampanjaan. Vasemmistopuolueiden ulkopoliittinen tuomarineuvosto käynnisti toimintansa SKP:n säestyksellä. Kekkosen ulkopoliittinen avustaja Jaakko Kalela palasi kaksiviikkoiselta Neuvostoliiton matkalta 21.10. ja kertoi neuvostojohdon olleen huolissaan Suomessa voimistuneista oikeistolaisista virtauksista ja kyselleen ”miksi Korhonen?”. Kalelan KGB-kontaktiupseerina toimi vuosina 1973-77 Albert Kozlov, jonka kalenterissa hänen peitenimensä oli ”Prof”. Professori Osmo Apunen liittyi myös Keijo Korhosen arvostelijoihin.

SDP:n ja SKP:n koventuneen ulkopoliittisen painostuksen vanavedessä KGB:n Kotov oli valittanut suoraan Kekkoselle 15.10.1976 Supon hankaloittaneen neuvostodiplomaattien toimintaa. Kekkonen lupasi panna suitset varjostukselle. Todellisuudessa KGB:n illegaalioperaatioiden tukimies, 2. sihteeri Ernst Russak, luovutti 24.9.1976 rahaa tullilaitoksen yliaktuaarille Olavi Pihlmanille. Samassa yhteydessä Supo pidätti Pihlmanin, joka myöhemmin tuomittiin vakoilusta. Myös toinen vakava värväystapaus paljastui samoihin aikoihin. KGB:n Kotov riensi Suomeen hoitamaan tilannetta ja yritti ensin harhauttaa Kekkosta. KGB veti myös Russakin esimiehen Vladimir Smirnovin pois maasta 11.11.1976. Russakin katsottiin toimineen myös Jaakko Lakson yhteyshenkilönä vuonna 1981 paljastuneessa Dumellin tapauksessa.

Stasi suuntasi urkinnan vuonna 1977 Kokoomukseen, jonka kokouksista ja toiminnasta vuoden mittaan meni 11 tietuetta. Keskeinen henkilö on ”Mantel”, joka toimitti 15-sivuisen koosteraportin 23.8.1977 Kokoomuksen puoluekokouksesta ja peräti 22-sivuisen dokumenttipaketin Kokoomuksen nuorten konferenssista 8.12.1977.

Aiemmin talvella Karjalainen oli ajautunut pysyväksi osoittautuneeseen välirikkoon Kekkosen kanssa, kun presidentti kuvitteli Karjalaisen pelaavan hänen selkänsä takana presidenttipeliä. Lähinnä juorut katkaisivat 27 vuotta kestäneen poliittisen yhteistyön. Presidenttiteatterin seuraava näytös tapahtui 10.3.1977, jolloin monen puolueen johtajat tulivat Tamminiemeen taivuttelemaan Kekkosta jatkamaan presidenttinä. ”Meillä on Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa paljon tekemätöntä työtä”. Se sopi puoluejohtajien mielestä nimenomaan 77-vuotiaalle suomalaismiehelle, joka kärsi muistinmenetyksistä. Stasi sai 17.3. huippuagenttinsa kautta koosteraportin kuuden puolueen Tamminiemen käynnistä Kokoomus-lähteen kautta.

Keväällä 1977 oli käynyt selväksi, että Keijo Korhonen oli saanut vastaansa myös presidentin kanslian ”kabinetin”, joka halusi ulkopolitiikan linjauksissa kuunnella KGB:n aivoituksia tarkemmin kuin istuva ulkoministeri. Kun Miettusen hallitus vaihtui toukokuussa 1977 Sorsan johtamaan keskustan ja vasemmiston hallitukseen, joutuivat alkoholivaikeuksien ja uskottavuusongelmien kanssa paininut Karjalainen sekä SDP:n provosoiman neuvostokritiikin kohteena ollut Korhonen syrjään. ” Neuvostoliiton edustaja puhuivat yötä päivää Korhosta vastaan” selitti Sorsa Kekkoselle. Korhonen oli nimenomaan mielletty puolueettomuuspolitiikan puolustajaksi.

Sorsan avustajakuntaan tuli eduskuntaryhmästä oik. kand. Seppo Nevala sekä SAK:n lakimies Tarja Halonen. Vapun alla tuleva pääministeri oli käynyt puoluesihteerinsä kanssa Neuvostoliitossa, jossa isäntänä toimi nousevassa uraputkessa ollut keskuskomitean sihteeri Mihail Zimjanin. Uudella oikeusministerillä Paavo Nikulalla oli myös SDP:n jäsenkirja. Ulkoministeriksi nousi Kepun varapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.

Lähdeaineisto:
Alpo Rusi: Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7484-6

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Eduskunta syksystä 1976 kevääseen 1977


















Viiden puolueen ”hätätilahallituksen” kaaduttua syksyllä 1976 jatkoi Martti Miettunen keskipuolueiden vähemmistöhallituksen pääministerinä. Sen aikana eduskuntatyötä sävyttivät pitkät neuvottelut valtion budjetista, maapoliittisesta lainsäännöstä ja hallituspohjan laajentamisesta. Nämä neuvottelut johtivatkin tulokseen, mutta niiden aikana muu laidansäädäntötyö varsinkin eduskunnan kevätistuntokaudella edistyi hitaanlaisesti.

Eduskunta palasi kesälomaltaan 21. syyskuuta, mutta työn käynnistymistä hidasti hallituksen vaihtuminen. Lisäksi kunnallisvaalien vuoksi pidettiin viikon loma. Eduskunnan puhemiehistöön hallituksen vaihdos aiheutti yhden muutoksen. Puhemiehenä jatkoi koko hallituskauden Veikko Helle ja toisena varapuhemiehenä Anna-Liisa Linkola, mutta ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin Ahti Pekkala Johannes Virolaisen siirryttyä valtioneuvoston jäseneksi.

Eduskunnan työssä ja työmuodoissa ei tapahtunut muutoksia. Vaikka eduskunnassa v:n 1976 valtiopäivien päättyessä oli yli 2 600 edustaja-aloitetta käsittelemättä, uusia aloitteita tehtiin 737. Myös eduskunnan kansainvälinen toiminta jatkui vakiintunein muodoin. Eduskunnan valtuuskunta vieraili Jugoslaviassa ja Ruotsissa. Suomessa taas kävi parlamenttivaltuuskunta Bulgariasta, Ranskasta ja DDR:stä.

Keskipuolueiden vähemmistöhallitus esitteli lokakuun puolivälissä eduskunnalle talousarvioesityksensä, jota se luonnehti säästöbudjetiksi. Valtion v:n 1977 menot arvioitiin siinä 32,7 miljardiksi markaksi. Veropolitiikassa pyrittiin muuttamaan painopistettä välillisten verojen suuntaan. Niinpä tuloveroasteikkoihin esiteltiin 11 prosentin lievennystä, jonka arvioitiin vastaavan inflaation aiheuttamaa verotuksen kiristymistä. Toisaalta hallitus esitti edellisessä hallituksessa pitkään kiisteltyä liikevaihtoveron korottamista 11 prosentista 13 prosenttiin. Vuonna 1976 peritystä autojen käyttömaksusta luovuttiin, samoin suurten autojen erityisverosta ja yhtiöiden tilapäisestä omaisuusverosta. Sen sijaan jatkettiin yli 300 000 markan omaisuuksien tiukennettua verotusta. Vero-ohjelmaan kuului myös bensiinin ja dieselöljyn valmisteveron korottaminen 10 penniltä litralta sekä edellisenä vuonna korotettujen muiden valmisteverojen pitäminen ennallaan.

Kun tärkeimmät elintarvikkeet jäivät edelleen liikevaihtoverosta vapaiksi, lv-veron korotuksen arvioitiin nostavan elinkustannusindeksiä 1,1 prosenttia. Korvatakseen tätä rasitusta lapsiperheille hallitus esitti lapsilisiin 15 prosentin korotusta. Budjettiesityksen säästölinja näkyi koulu-. terveydenhoito- ja sosiaalialalla siten, että kalliimman vaihtoehdon sijasta pyrittiin valitsemaan halvempi. Valtion virkamieskunnan kasvuun puututtiin myös. Budjettiin sisältyi vain runsaat 600 uutta virkaa, ja valvontaan pantiin myös virat, joihin valtio antaa avustusta.

Eduskunnassa budjettia lähdettiin käsittelemään pitäen mielessä presidentti Kekkosen toivomus sellaisten ratkaisujen välttämisestä, joka heikentäisi mahdollisuuksia palata keskustan ja vasemmiston hallitusyhteistyöhön. Vasemmisto ei kuitenkaan hyväksynyt hallituksen ajamaa liikevaihtoveron korotusta eikä maatalousmäärärahoistakaan päästy yhteisymmärrykseen sosiaalidemokraattien kanssa. Budjettiin syntyi aukko, kun vasemmisto ja kokoomus valtionvarainvaliokunnassa ajoivat tuloveroasteikoihin 15 prosentin lievennyksen.

Saadakseen verolait säädetyksi ennen vuoden loppua hallitus teki budjettisopimuksen kokoomuksen ja kristillisen liiton kanssa. Näin syntyneen rintaman takana eduskunnassa oli 102 kansanedustajaa. Budjettisopimuksen mukaan liikevaihtoveroa korotettiin 1.1.1977 lukien prosenttiyksiköllä eli siis 14 prosenttiin. Tulo- ja varallisuusveroasteikoissa toteutettiin 16 prosentin lievennys, niin että uudet ennakonpidätystaulukot tulivat voimaan 1.4.1977. Lapsilisiä korotettiin 22 prosenttia vuoden alusta. Lisäksi sovittiin maatalouden tuotantotavoitteista ja maatalouden osallistumisesta tuotteidensa markkinointiin.

Vaikka budjettikiistat kuluttivat eduskunnan aikaa tavallista enemmän, ehdittiin syyskaudella säätää joukko merkittäviä lakeja. Marraskuussa hyväksytyllä kunnallislailla korvattiin vuodelta 1948 peräisin ollut kunnallislaki. Uuden lain nojalla luovuttiin kuntien erottelusta kaupunkeihin, kauppaloihin ja maalaiskuntiin.
Marraskuun alussa hyväksyttiin liikennejuopumuslainsäädännön uudistus. Uuden lain mukaan moottoriajoneuvon kuljettaminen rangaistaan rattijuopumuksena, jos kuljettajan veren alkoholipitoisuus on vähintäänkin 0,5 promillea. Ankarampi rangaistus seuraa törkeästä rattijuopumuksesta, jonka ensisijaisena tunnusmerkkinä on vähintään 1,5 promillen alkoholipitoisuus veressä.
Aivan vuoden 1976 valtiopäivien lopussa hyväksyttiin maatilalaki, jolla toteutettiin maankäyttölainsäädännön kokonaisuudistus.
Tammikuussa hyväksytyllä lailla toteutettiin rintamasotilaseläkejärjestelmän kokonaisuudistus.

Lähdeaineisto: Mitä, missä, milloin 1978

lauantai 25. syyskuuta 2010

Vuosi 1976 Urho Kekkosen päiväkirjassa


















Suomessa herätti suurta huomiota Kekkosen 1.8. alkanut kolmas virallinen vierailu Yhdysvaltoihin. Sen merkitystä vain korosti se, että hän oli ainoa valtionpäämies, jolle järjestettiin vierailu Yhdysvaltain 200-vuotisjuhlien yhteydessä. Presidentti Gerald Fordin kanssa käymissään neuvotteluissa Kekkonen keskitti ponnistelunsa Suomen vientimahdollisuuksien kaikkinaiseen edistämiseen ennen muuta jäänmurtajakauppojen aikaansaamiseen.
Miettusen hallitus ei todellakaan ollut syntynyt onnellisten tähtien alla. Hallituksen työtä tulivat vaikeuttamaan Kepun sisäiset ristiriidat ja ”puolueen tohtoreiden” kilvoittelu, samaten Kepun ja MTK:n välien kärjistyminen.
Miettusen kolmas, 29.9. nimityksensä saanut ministeristö oli keskustalainen vähemmistöhallitus, jossa Kepun ohella olivat mukana molemmat kansanpuolueet. Kepusta tulivat tällä kertaa Miettusen vaatimuksesta mukaan sekä Karjalainen että Virolainen. Ulkoministerin salkun Kekkonen kuitenkin varasi Keijo Korhoselle.

Tammikuu

1.1. Kekkonen on halunnut lähettää 1. osan teoksestaan Kirjeitä myllystäni tietyille henkilöille. Pitkän listan kymmenen nimeä järjestyksessä ovat Maarit Tyrkkö, Keijo Korhonen, Kalervo Hentilä, Veli Arvonen, Ahti Karjalainen, Martti Miettunen, Kalevi Sorsa, Jaakko Hallama, Matti Tuovinen ja Taneli Kekkonen.
5.1. Jussi Mäkinen kertoi, että Virolainen oli soittanut Fagerholmille ja esittänyt ryhdyttäväksi toimenpiteisiin, että minun virka-aikaani tasavallan presidenttinä olisi lainsäädännöllä lyhennettävä.
13.1. Sorsa luonani selostamassa Moskovan matkaansa. Oli tyytyväinen. Matka onnistunut.
15.1. Karjalainen soitti – pitkästä aikaa. Streltsov pyytänyt häntä muutaman päivän vierailulle Neuvostoliittoon 22.1. lähtien.
17.1. Vilkuna soitti ja kertoi, että salassa pidosta huolimatta Gerdhardsen, Norjasta, oli kertonut, että Nobelin rauhanpalkinnosta äänestettäessä Saharov oli minut yhdellä äänellä.
27.1.Keijo Korhonen luonani. Tiedusteli, voiko hän päästä (palata) UM:n palvelukseen esim. ensi vuonna. Mieluummin ulkomaille. Lupasin.

Helmikuu
3.2. Stepanov luonani aamiaisella. TVO 2 (Teollisuuden Voiman 2 ydinvoimala). NL on valmis rikastamaan uraanin. Mutta se tekee sen TVO 2:n osalta sillä ehdolla, että seuraavat atomivoimalaitokset rakennetaan yhteistyössä NL:n kanssa.
23.2. Miettunen luonani. Kertoi Ahti Karjalaisen 22:lle Kepun kansanedustajalle selittäneen, että syypää siihen, että Kostamus-sopimusta ei ole saatu aikaan on hallituksen välinpitämättömyys ja saamattomuus.
26.2. Päivällisillä Hallamat ja Kivalot. Meni mukavasti mutta pitkään.

Maaliskuu
1.3. Kävin Sylvin haudalla.
3.3. Karjalainen luonani. Virolainen saarnaa, ettei Etykin jälkeen ole tarvis pelätä Neuvostoliittoa.
7.3. Väsyin hiihdossa. Muisti hämärtyi. Rikke Sotamaa kertoi, että olin jo koettanut juoda silmälasikotelosta. WC:hen yöllä mennessäni yritin väärään paikkaan. Rikke on huolestunut. Puhunut Haloselle. Menen HYKS:n tutkittavaksi 9.3.
9.3. HYKS kolmen päivän perusteelliset tutkimukset.
12.3. Miettunen luonani. Hallitustilanne liikevaihtoverokorotusyrityksen vuoksi hyvin hankala. 14.3. Mörrumiin. Wallenberg tuli Tukholmasta mukaan.
16.3. Palasin Mörrumista.
18.3. Stepanov luonani. Breznev pyytänyt, että saisi tavata minut.
19.3. Miettunen luonani. Ei sopua hallituksessa.
21.3. Illalla Rastaan ja Stepanov kera,. Rastas lähtee Moskovaan 22.3. Stepanov antoi hyviä neuvoja.
22.3. Kepun kentällä levitetään tietoa, että Johannes Virolainen tuhlasi valtionvarainministerinä valtion kanssa. Muun muassa kansanedustaja Mikko Pesälän kerrotaan levittävän tietoa puhetilaisuuksissa.
25.3. Esa Timonen soitti. Oli tuumannut. Oli valmis Kepun puheenjohtajataisteluun, jos minä pidän sitä välttämättömänä. Sanoin, että en pidä välttämättömänä, mutta hyvin toivottavana ja hyödyllisenä.
30.3. Leike, jossa kerrotaan SDP:n puoluesihteerin Ulf Sundqvistin uhanneen, että jollei SDP saa tahtoaan läpi veropolitiikassa, se harkitsee hallituksesta vetäytymistä.
31.3. Väyrysen tiedonanto. Siinä Väyrynen ilmoittaa, ettei hän aio esitetyistä toivomuksista huolimatta asettua ehdolle Keskustapuolueen puheenjohtajaksi. Samalla hän esittää, että Virolainen luopuisi puheenjohtajuudestaan.

Huhtikuu
2.4. Sanoin Miettuselle, että parasta lähteä siitä, että 15.5. hallitus hajaantuu.
3.4. Sekä Timonen että Karjalainen erikseen luonani.
4.4. Anita Hallama lähti itään.
7.4. Yya-sopimuksen 28. juhla.
8.4. Haukipuro luonani. Kun viime syksynä Kostamuksen käyntiä varten pyydettiin viisumia, Virolainen ei saanut.
13.4. Olin lääkärintarkastuksessa. Entisellään. Verenpaine 140-90. Sorsa, Ahde, Sundqvist ja Lipponen Tamminiemessä. Puhuttiin urheilusta.
15.4. Virolainen taistelee (ja voittaa) kepun puheenjohtajan paikasta. Mutta kaikki väittävät, että hän on jo alkanut taistelun presidentin paikasta, jollei 1978, niin sitä seuraavissa vaaleissa.
21.4. Stepanovilla vastaanotto Kepun eduskuntaryhmälle. Oli pitänyt puheen, jossa oli kiittänyt kepua ulkopolitiikan hoitamisesta. Maininnut nimet UK, Korsimo, Kleemola, Karjalainen, Uusitalo, Väyrynen ja Immonen. Jätti pois Virolaisen.

Toukokuu
1.5. Ilkka Kanerva luonani. Yllytin häntä kokoomusnuorten itsenäiseen esiintymiseen.
3.5. Puhe Nyererelle.
4.5. Arvo Pentti luonani.
7.5. Anita Hallama Suomessa.
9.5. Tansanian presidentti Julius Nyerere valtiovierailulle Helsinkiin.
11.5. Leike, jossa Kekkosen lämpimät ja kunnioittavat muistosanat Alvar Aallolle.
25.5. Kuningar Elisabeth saapui valtiovierailulle. Illalliset.

Kesäkuu
1.6. Varaulkoministeri Zemskov luonani. Kotov luonani.
12.6. Valittiin keskustapuoleen puheenjohtajisto yksimielisesti: Virolainen, Ahti Pekkala, P. Väyrynen, M. Väänänen. Puoluesihteeriksi Immonen.
13.6. Tapasin Stepanovin.
17.6. Gluzenko luonani.
18.6. Lähdin Carl XVI Kustaan ja Silvian häihin Tukholmaan.
20.6. Leikkeitä, joissa kerrotaan Kekkosen vierailusta, keskusteluista Brezhnevin kanssa.
27.6. Kamtshatkan matkalla mukana prof. Kivalo. Hän tutki terveydentilaani ja piti sitä hyvänä.
29.6. Arvo Hautala nimitettiin asuntoministeriksi. Pidän Hautalan valintaa poliittisesti epäviisaana. Sen olen sanonut sekä Miettuselle että Hautalalle.

Heinäkuu
1.7. Esitin Sorsalle, että päätetään Hallaman jäämisestä Moskovaan niin pitkäksi aikaan kuin terveys kestää. Sorsa hyväksyi tämän.
3.7. Maassa mielettömiä huhuja sairaudestani. Sipponen neuvoi ne kumoamaan. Maarit (Tyrkkö) teki uutisen.
16-19.7. Anitan (Hallama) kanssa Riskilässä. Sain 9 kalaa,
21.7. Ahti Karjalainen aamiaisella. Puhui presidentinvaalivalmisteluista.
25.7. Painija Ukkola ja soutaja Karppinen voittivat olympiakultaa. Onnittelusähke.
30.7. Lähtö USA:han valtiovierailulle.

Elokuu
1.8. Olympiakisat Montrealissa. Suomi sai neljä kultamitalia.
5.8. Leike, jossa Kekkosen puhe Minnesotan yliopistossa.
13.8. Luonani ministerineuvos Streltsov. Hän toi Brezhnevin ja Gromykon terveiset. Sanoi, että USA:n matkani onnistui hyvin.
15.8. Uusitalo ja Vilkuna. Virolainen vahvistanut aivan uskomattomasti asemiaan kepussa. 25.8. Aamulla lento Turku-Jyväskylä. Maaherra Jämsenin hautajaiset.
26.8. Kirjoitin kirjeen Jussi Mäkiselle, joka on ollut holtiton humaloissaan. Sorsa kertoi, että Itävalta ja Kreiski ovat tyytymättömiä siihen, että Jussi Mäkinen on vielä Suomen suurlähettiläänä.
31.8. Leike, jossa kerrotaan Yhdysvaltain Helsingin-suurlähettilään Austadin todenneen, että ”Suomi on kärkimaa, mitä tulee työskentelyyn rauhan puolesta”.

Syyskuu
3.9. Leike, jossa Demarin entinen pakinoitsija Simppa, Simo Juntunen, väittää, että hänen erottamisensa lehdestä aiheutti presidentti Kekkonen.
7.9. Keuruulla Otavan painossa. Ajetaan parhaillaan Kirjeitä myllystäni II. Illalla Laukaaseen, josta Konnevedelle kalalle.
9.9. Miettunen kertoi, että erot SKDL:n ja muun hallituksen välillä olleet suuret.
11.9. Martti Miettunen soitti, SKP:n pääsihteeri Aalto ilmoittanut Sorsalle, että jos äänestykseen mennään ja he häviävät, he jättävät hallituksen.
16.9. Matka Norjaan.
17.9. Miettunen aamiaisella Tamminiemessä. Hyvältä ei näytä.
20.9. Leike, jossa kerrotaan, että Karjalainen on kieltäytynyt tulemasta hallituksen muodostamistehtävän saaneen Miettusen hallitukseen.
21.9. Presidentinkierros. Ei paljon apua.
23.9. Rauhankokous. Olin siellä. Jo muutama kuukausi sitten annoin Maaritille (Tyrkölle) käskyn koota yhteen mappiin jokaisen aseistariisuntaa koskevan paperin.
26.9. Miettunen luonani Tamminiemessä. Esitin hänelle tarjouksen uuden hallituksen pääministeriksi.
27.9. Soitin Keijo Korhoselle ja kerroin antavani Miettusen muodostettavaksi halllituksen. Kysyin Korhoselta, oletko valmis ottamaan vastaan ulkoasiainministerin salkun. Korhonen vastasi, ettei tällaisesta tarjouksesta kieltäydytä.
29.9. Leike, jossa Miettusen uuden hallituksen kokoonpano. Kotovin seuraaja pyrki luokseni. Kaksi asiaa: Moskova tyytyväinen siitä, miten hoidin hallituspulan. Toinen asia. Gromyko on tehnyt YK:ssa esityksen väkivallan kieltämisestä kansainvälisissä suhteissa.
30.9. Stepanov luonani päivällisellä.

Lokakuu
4.10. Aamulla HYKSiin tarkastukselle. Paluu kotiin 5.10.
8.10. Luonani kokoomuksen Kanerva. Tehnyt yksityisen matkan Neuvostoliittoon. Siellä poliittisia kontakteja. Koivisto luonani. Kertoi pitävänsä jyrkän puheen talouspolitiikasta.
10.10. Aamulla lähdettiin Riskilään. Rastas, Kaihari, Sotamaa rouvineen ja Maarit (Tyrkkö). Huono kalansaalis.
15.10. Kotov kertoi, että Suomessa varjostetaan Neuvostoliiton diplomaatteja. Minä: kuka varjostaa? K: Arvo Pentin miehet (Supo). Minä: ei pidä paikkaansa. Kotov: minä tiedän sen ja suurlähetystö tietää. Parikymmentä vuotta sitten kertoi samaa minulle. Lupasin silloin, että se loppuu ja silloin se loppuikin. Nyt on alkanut uudelleen. Sanoin ottavani asiasta selon.
21.10. Kalela palasi parin viikon vierailulta Neuvostoliittoon. Tavannut mm. Derjabinin, joka ihmetellyt Komissarovin kirjan herättämää kohua.
27.10. Piru merrassa. Ruotsinmaalaiset lehdet ovat paljastaneet vakoilun Suomen tullilaitoksessa Neuvostoliiton hyväksi.

Marraskuu
3.11. Carter valittiin USA:n presidentiksi.
5.11. Arvo Pentti soitti ja kertoi, että Suopon apulaispäällikölle oli Stepanovin sihteeri soittanut ja sanonut, että kutsujen lähettämisessä vallankumousjuhlille on tapahtunut virhe. Suopolle lähetetyt kutsut peruttu.
9.11. Rautatielakko. Olin kutsunut luokseni Loikkasen ja Sipposen. Olen ajatellut puhua ja sanoa, että lakko on turha. En tule koskaan antamaan esitystä eroamisikärajan alentamisesta 63 vuodsta 58 vuoteen.
10.11. Puheeni 11.10. klo 12.30. Sipponen teki luonnoksen, se oli heikko Sipposen tekemäksi.
17.11. Lähtö valtiovierailulle Unkariin. Paluu 20.11.
22.11. Haukipuro Oulusta luonani. Oli ollut hirvijahdissa Hailuodossa Stepanovin kanssa. Stepanov oli räikein sanoin arvostellut Keijo Korhosta ja sanonut, että saat kertoa tästä tovereillesikin.
26.11. Yllättäen Stepanov pyysi puheillepääsyä.
27.11. Lähdin Tukholmaan.
30.11. Leike, jossa kerrotaan Juhani Perttusen tulleen nimitetyksi tasavallan presidentin kansliapäälliköksi.

Joulukuu
2.12. Holkeri ja Salmenkivi luonani. Lupasivat, että jos hallitus esittää selkeän ohjelman, kokoomus äänestää sen puolesta ja takaa hallituksen luottamuksen.
9.12. Maarit (Tyrkkö) soitti. Oli puhunut presidentinvaaleista Paavo Haavikon kanssa. Haavikon mielestä ei muuta todellista ehdokasta kuin UKK. Valitsijamiesvaaleja ei ole syytä järjestää. Otin asian aluksi leikilläni, puolueethan ovat päättäneet, että valitsijamiesvaalit. Siinä jutellessa tuli mieleen, voisinhan kääntyä puolueiden puoleen ja pyytää, että ne hoitaisivat asian poikkeuslailla, koska todellista vaalia ei tule.
14.12. Kutsuin Stepanovin luokseni.
16.12. Stepanov pyrki luokseni. Kertoi, että Brezhnev on julkituonut ilonsa, että haluan henkilökohtaisesti onnitella häntä.
18.12. Kun lähdin onnittelemaan Brezhneviä, sanoi Ahti Karjalainen, vie minunkin onnentoivotukset. Ei mies näe suhteellisuutta asioissa ja asioissa.
29.12. En tiedä mistä johtuu, mutta olen muutaman päivänä tuntenut itseni kovin väsyneeksi.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi Urho Kekkosen päiväkirjat 4 ISBN 951-1-19251-5

perjantai 24. syyskuuta 2010

Vuosi 1976 – puolustus ja turvallisuus


















Kekkonen puuttui tammikuussa 1969 puolustusvoimain komentaja kenraali Yrjö Keinosen haastattelulausuntoon, jossa tämä sanoi, että Suomen puolustusvoimien tehtävänä on voittaa aikaa YYA-sopimuksen mukaisille neuvotteluille sotilasavusta. Presidentti kirjoitti paimenkirjeen kenraalille. Hän ilmoitti olevansa eri mieltä ja kielsi sotilaita tulkitsemasta omin päin YYA-sopimusta. Keinosen esittämä malli johtaisi Suomen puolustusvoimat vain neuvostoarmeijan kylkiäiseksi ja alistaisi Suomen turvallisuuden kriisitilanteessa Neuvostoliitolle.
Puolustuspolitiikan koordinointi ei jäänyt pelkkien Kekkosen paimenkirjeiden varaan. Valtioneuvosto oli asettanut parlamentaarisen puolustuskomitean, jonka tehtävänä oli määritellä puolustuslaitoksen turvallisuuspoliittiset tehtävät ja niihin tarvittava suorituskyky. Toinen parlamentaarinen puolustuskomitea asetettiin vuoden 1975 alussa ja sen mietintö valmistui seuraavan vuoden kesällä. Sillä oli uusi turvallisuuspoliittinen ilme. Kekkonen nimitti vuoden 1974 alussa kenraali Lauri Sutelan puolustusvoimien komentajaksi. Sen jälkeen pääesikunnasta tuli ulkoministeriön rinnalla toimiva turvallisuuspolitiikan tekijä. Kekkonen edes kuunteli sotilaiden puhetta, vaikka ei läheskään aina noudattanut heidän toivomuksiaan.

Tammikuu
1. tammikuuta – Metsämaan kunta liitettiin Loimaan kuntaan ja Tottijärven kunta Nokian kauppalaan.
3. tammikuuta – Tanskassa evakuoitiin 20 000 ihmistä hirmumyrskyn aiheuttaman tulvan tieltä.
5. tammikuuta − Angolan Vapautuksen kansanrintama MPLA ilmoitti vallanneensa sisällissodan toisen osapuolen FNLA:n päämajan.
8. tammikuuta – Kiinan pääministeri Zhou Enlai kuolee.
11. tammikuuta – Ecuadorissa tehtiin veretön sotilasvallankaappaus.
12. tammikuuta – YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi äänin 11–1 Palestiinan vapautusjärjestön YK:n jäseneksi.
14. tammikuuta – Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger varoitti Neuvostoliittoa sekaantumasta Angolan sisällissotaan. Neuvostoliitto tuki yhdessä Kuuban kanssa Angolan Vapautuksen kansanrintamaa MPLA:ta.
16. tammikuuta - Suomen Pankki esitteli uuden sadan markan setelin.
16. tammikuuta – Presidentti Kekkonen vetosi etujärjestöihin tulosovun löytämiseksi.
21. tammikuuta – Concordella lennettiin ensimmäinen kaupallinen lento.

Helmikuu
4. helmikuuta – Maanjäristys surmasi 22 000 ihmistä Guatemalassa ja Hondurasissa.
4. helmikuuta – Vuoden 1976 talviolympialaisten avajaiset pidettiin Innsbruckissa Itävallassa.
5. helmikuuta – Veikko Helle valittiin eduskunnan puhemieheksi. Varapuhemiehiksi Johannes Virolainen ja Anna-Liisa Linkola.
7. helmikuuta – Turvallisuusministeri Hua Guofeng valittiin Kiinan pääministeriksi edesmenneen Zhou Enlain jälkeen.
8. helmikuuta – Ranskan kommunistinen puolue julistautui puoluekokouksessaan riippumattomaksi Moskovasta. Puolueen puheenjohtaja Georges Marchais vaati "sosialismia Ranskan väreissä", ja maailmalla alettiin puhua ns. eurokommunismista.
8. helmikuuta – Tulipalo vaurioitti pahoin Teollisuuden Voiman rakenteilla ollutta ydinvoimalaa Eurajoen Olkiluodossa.
13. helmikuuta – Nuorten upseerien vallankaappausyritys Nigeriassa kukistettiin. Kaappaajat ehtivät kuitenkin murhata valtionpäämiehen, kenraali Muhammedin, jonka tilalle valittiin kenraali Olusegun Obasanjo.
13. helmikuuta – Itsenäisen Suomen ensimmäinen poliisilakko alkoi. Järjestys säilyi maassa kuitenkin koko lakon ajan melko hyvänä. Lakko päättyi 1. maaliskuuta.
15. helmikuuta – Tasavallan presidentti Urho Kekkonen vietti valintansa 20-vuotispäivää virkistysmatkallaan Brasilian sydämessä Aragualan-joen varrella.
19. helmikuuta – Suomussalmella ja Kuusamossa koettiin lievä maanjäristys.
24. helmikuuta – Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 25. puoluekokous alkoi Moskovassa. Kokoukseen osallistui 103 valtuuskuntaa 96 maasta. Suomea edustivat SKP:n molempien siipien johtomiehet Aarne Saarinen ja Taisto Sinisalo.
27. helmikuuta – Länsi-Sahara julistautui itsenäiseksi.

Maaliskuu
5. maaliskuuta – Leonid Breznev valittiin edelleen Neuvostoliiton kommunistipuolueen pääsihteeriksi Nkp:n 25. puoluekokouksen päätteksi.
10. maaliskuuta − Kiinalainen Kansan Päivälehti julkaisi maan johtajan Mao Zedongin lausunnon, jossa tämä arvosteli ankarasti uuden pääministerin valinnassa sivuutettua Deng Xiaopingiä "kapitalistisen tien kulkijana".
12. maaliskuuta – Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja saksalainen neiti Silvia Sommerlath kihlautuivat.
15. maaliskuuta – Egyptin presidentti Anwar Sadat katkaisee yhteistyön Neuvostoliiton kanssa.
16. maaliskuuta − Ison-Britannian pääministeri Harold Wilson ilmoitti yllättäen eroavansa heti, kun hänen seuraajansa on valittu. Wilson perusteli ilmoitustaan pääministerikautensa pituudella.
16. maaliskuuta − Hallitus päätti monien äänestysten jälkeen sijoittaa kuvaputkitehdas Valcon laitokset Imatralle ja Sotkamoon.
17. maaliskuuta – Tampereen Verkatehtaan vanhaa kiinteistöä alettiin purkaa Tammerkosken rannalla. Hallitus keskeytti purkutyöt ja päätti suojella vielä purkamatta olevat rakennukset.
24. maaliskuuta – Argentiinan armeija syrjäytti presidentti Isabel Martínez de Perónin ja asetti hänet kotiarestiin presidentin loma-asuntoon. Uudeksi presidentiksi valittiin 26. maaliskuuta kenraali Jorge Videla.
27. maaliskuuta – Washington (DC):n metro avattiin.
30. maaliskuuta − Kansanedustaja Paavo Väyrynen ilmoitti luopuvansa tavoittelemasta Keskustapuolueen puheenjohtajuutta, mutta sanoi toivovansa myös Johannes Virolaisen luopuvan puheenjohtajuutensa jatkohankkeista.

Huhtikuu
1. huhtikuuta – Steve Jobs ja Steve Wozniak perustivat Apple Computerin.
3. huhtikuuta – Euroviisut järjestettiin Haagissa Hollannissa.
4. huhtikuuta – Prinssi Norodom Sihanouk erosi Kamputsean valtion päämiehen tehtävistä ja hänet asetettiin kotiarestiin.
5. huhtikuuta − Vuodesta 1974 ulkoministerinä toiminut James Callaghan tuli Ison-Britannian uudeksi pääministeriksi.
8. huhtikuuta – Valtiovarainministeri Viljo Luukka erosi tehtävistään terveyssyistä. Hänen tilalleen nimitettiin liikenneministeriön kansliapäällikkö Esko Rekola.
13. huhtikuuta – Lapuan patruunatehtaan räjähdys, 40 ihmistä sai surmansa.
13. huhtikuuta – Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, Perustuslaillisen kansanpuolueen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja entinen kansanedustaja Salme Katajavuori palasi Kokoomukseen, josta hän oli eronnut vuoden 1973 lopulla.
14. huhtikuuta – Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger varoitti, että kommunistien pääsy Italian hallitukseen saattaisi käynnistää vaarallisen kehityksen Euroopassa. Kissingerin lausunto, joka tulkittiin ns. dominoteorian henkiinherättämiseksi, nostatti kiivaan väittelyn.
20. huhtikuuta – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous asettui tukemaan naispappeutta äänin 11-5.

Toukokuu
1. toukokuuta – Portugali myönsi laajan itsehallinnon Azorien ja Madeiran saariryhmille hillitäkseen alueilla esiintyneitä itsenäistymispyrkimyksiä.
9. toukokuuta – Mielipidemittaukset kertoivat, että hallitusvastuussa olevien sosiaalidemokraattien kannatus oli laskenut Ruotsissa alle 40 prosentin ensimmäisen kerran lähes puoleen vuosisataan. Iskuina hallitukselle olivat olleet mm. kirjailija Astrid Lindgrenin artikkeli Satu Pomperipossasta Rahamaniassa ja korkeaan verotukseen sydämistyneen elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin siirtyminen ulkomaille.
12. toukokuuta – Pääministeri Martti Miettunen pyysi eroa liikevaihtoverosta syntyneen kiistan takia. Presidentti Urho Kekkonen ehdotti SKDL:lle lupaa äänestää liikevaihtoveron korotusta vastaan puolueen hallituksessa olosta huolimatta. Hallitus perui eronpyyntönsä 18. toukokuuta.
15. toukokuuta – Johdinautoliikenne lopetettiin Tampereella.
16. toukokuuta − Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger ilmoitti eroavansa virastaan syksyn presidentinvaalien jälkeen niiden tuloksesta riippumatta.
17. toukokuuta – Keskustapuolue pyysi Urho Kekkosta ehdokkaakseen presidentinvaaleihin 1978.
18. toukokuuta – Miettusen hallitus perui eronpyyntönsä, kun myös sosiaalidemokraatit olivat hyväksyneet presidentti Kekkosen välitysehdotuksen.
18. toukokuuta − Eduskunta hyväksyi vaalikelpoisuusikärajan alentamisen 18 vuoteen.
24. toukokuuta – ääntä nopeampi matkustajakone Concorde aloitti reittiliikenteen Pariisista ja Lontoosta Washintoniin.
25. toukokuuta – Ison-Britannian kuningatar Elisabet II ja prinssi Philip saapuivat nelipäiväiselle valtiovierailulle Suomeen. Kuninkaallinen vierailu oli epävirallisesti alkanut jo edellisenä päivänä Ahvenanmaalta. Tämä oli ensimmäinen Ison-Britannian hallitsijan vierailu itsenäisessä Suomessa.
26. toukokuuta − Tukholman käräjäoikeus tuomitsi SDP:n taloudenhoitajan Pentti Ketolan ja kaksi hänen avustajaansa sakkoihin syksyllä 1975 tapahtuneesta valuutan salakuljetuksesta.
26. toukokuuta – Ruotsi vetää keskioluen pois elintarvikekaupoista.
27. toukokuuta – SKDL pyysi Urho Kekkosta ehdokkaakseen presidentinvaaleihin 1978.

Kesäkuu
1. kesäkuuta – Eduskunta hyväksyi äänin 132−21 alkoholin − myös keskioluen − mainonnan kieltävän lain.
1. kesäkuuta – Englanti ja Islanti sopivat kuuden kuukauden ajaksi ns. turskasodan lopettamisesta.
3. kesäkuuta – Toinen parlamentaarinen puolustuskomitea jättää mietintönsä.
13. kesäkuuta – Ruotsalainen kansanpuolue päätti puoluekokouksessaan tukea presidentti Urho Kekkosen uudelleenvalintaa. Puolueen oikeistosiivelle annettiin kuitenkin tulevassa vaalissa vapaat kädet. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Carl Olof Tallgren.
16. kesäkuuta – Soweton mellakat merkitsivät lopun alkua Etelä-Afrikan apartheidille.
19. kesäkuuta – Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja Silvia Sommerlath vihittiin avioliittoon Tukholmassa.
19. kesäkuuta – Skp:n vähemmistön edustajat syrjäytettiin täysin SAK:n hallituksesta ammattijärjestön edustajakokouksessa.
20. kesäkuuta – Liberaalinen Kansanpuolue valitsi puheenjohtajakseen professori Pekka Tarjanteen.
24. kesäkuuta – Yhdistyneen Vietnamin kansalliskokouksen ensimmäinen istunto avattiin juhlavasti pääkaupungissa Hanoissa.
28. kesäkuuta – Afrikan itärannikolla sijainnut Seychellien saaristo itsenäistyi Isosta-Britanniasta.
29. kesäkuuta – Euroopan kommunististen puolueiden kaksipäiväinen huippukokous alkoi Berliinissä Itä-Saksassa. Kokouksen päätteeksi annetussa julkilausumassa todettiin olevan olemassa erilaisia teitä kohti kommunismia, mitä pidettiin voittona Länsi-Euroopan ja Jugoslavian kommunistipuolueiden edustamalle eurokommunismille.

Heinäkuu
2. heinäkuuta – Pohjois- ja Etelä-Vietnam yhdistyivät Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi.
3. heinäkuuta – USA:n korkein oikeus päätti, että kuolemanrangaistus ei ole julma tai epätavallinen perustuslaissa kielletty rangaistuskeino.
4. heinäkuuta – Israelin laskuvarjojääkärit vapauttivat Entebbessä Ugandassa 103 panttivankia kaapatusta Air Francen koneesta. Operaatiossa kuoli yksi israelilainen sotilas ja useita ugandalaisia sotilaita.
4. heinäkuuta – Yhdysvalloissa juhlittiin maan 200-vuotista itsenäisyyttä.
10. heinäkuuta – Sevesossa Italiassa TCDD-dioksiinia pääsi ilmaan teollisuusonnettomuudessa, 3 300 eläintä kuoli ja 70 000 jouduttiin teurastamaan.
15. heinäkuuta – USA:n demokraattipuolue valitsee JimmyCarterin presidenttiehdokkaakseen.
17. heinäkuuta – Montrealin kesäolympiakisat avattiin.
18. heinäkuuta – Indonesia liitti itseensä Portugalille aiemmin kuuluneen Itä-Timorin välittämättä YK:n päätöslauselmasta, jossa tuettiin alueen itsemääräämisoikeutta.
20. heinäkuuta – Viking 1 -luotain laskeutui Marsiin.
22. heinäkuuta – Egyptin presidentti Anwar Sadat kehotti libyalaisia kukistamaan presidenttinsä Muammar Gaddafin.
26. heinäkuuta – Lasse Viren uusi olympiavoittonsa 10 000 metrin juoksussa.
28. heinäkuuta – Maanjäristys Kiinassa: 242 769 kuollutta ja 164 851 vakavasti loukkaantunutta.
30. heinäkuuta – Lasse Viren voitti ensimmäisenä juoksijana toistamiseen peräkkäisissä olympiakisoissa sekä 5000 metrin että 10 000 metrin juoksun.

Elokuu
1. elokuuta − Kokoomuksen äänenkannattaja Uusi Suomi muuttui riippumattomaksi porvarilliseksi sanomalehdeksi. Päätoimittaja Pentti Poukka jätti paikkansa ja hänen tilalleen tuli Johannes Koroma. Lehtiyhtiön hallitus päätti laajentaa lehden omistuspohjaa vakavien talousvaikeuksien ratkaisemiseksi.
3. elokuuta − Presidentti Urho Kekkonen matkusti viralliselle vierailulle Yhdysvaltoihin. Presidentti Gerald Ford korosti Suomen roolia YK:ssa ja ETYK:issä. Vierailunsa aikana Kekkonen toisti Neuvostoliiton presidentille Nikita Hruštšoville aikanaan esittämänsä kannan, että vaikka koko muu Eurooppa muuttuisi kommunistiseksi, Suomi ei niin tee, ellei enemmistö suomalaisista sitä halua.
7. elokuuta – Viking 2 saapui Marsin kiertoradalle.
8. elokuuta – Veikko Vennamo valittiin edelleen SMP:n puheenjohtajaksi. Hänet valittiin myös puolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1978 vaaleihin. Huomiota herätti Eino Poutiaisen syrjäyttäminen varapuheenjohtajan paikalta.
10. elokuuta – Ugandan diktaattori Idi Amin järjesti verilöylyn Kampalan yliopistossa murskatakseen opposition. Kuolonuhreja arvioitiin olleen jopa tuhat.
11. elokuuta – Opetusministeriö ehdotti Teiniliiton valtionavun jyrkkää vähentämistä.

Syyskuu
3. syyskuuta – Viking 2 laskeutui Marsin Utopia Planitiaan.
4. syyskuuta – George W. Bush pidätettiin rattijuopumuksesta.
6. syyskuuta – Kylmä sota: Neuvostoliiton hävittäjäpilotti Viktor Belenko laskeutui MiG-25-hävittäjällään Hokkaidon Hakodateen Japanissa ja haki poliittista turvapaikkaa USA:sta.
7. syyskuuta – Suomen Tietotoimiston radiouutiset täyttivät 50 vuotta.
9. syyskuuta – Mao Zeodong kuolee.
13. syyskuuta – Demarin päätoimittaja Jorma Cantell sanoutui irti tehtävistään. Hän perusteli eroaan lehden alistamisella puolueen tiukempaan valvontaan.
15. syyskuuta − Keskustapuolue piti 70-vuotisjuhlansa. SDP:n edustajat eivät saapuneet tilaisuuteen.
20. syyskuuta – Ruotsin pääministeri Olof Palme jätti hallituksensa eronpyynnön sen jälkeen kun sosiaalidemokraatit olivat kärsineet tappion valtiopäivävaaleissa. Sosiaalidemokraatit olivat olleet hallitusvastuussa keskeytyksettä vuodesta 1936.
21. syyskuuta – Seychellit liittyi YK:hon.
29. syyskuuta – Kekkonen nimittää Miettusen III hallituksen.

Lokakuu
1. lokakuuta – Neuvostoliiton puoluelehti Pravda kirjoitti Kiinan oloista sovittelevaan sävyyn, mutta ei maininnut syyskuun alussa kuolleen Mao Zedongin nimeä. Kiina torjui sovittelun 5. lokakuuta syyttäen Neuvostoliittoa "maailmanlaajuisista laajentumispyrkimyksistä".
6. lokakuuta – Eduskunnan puhemies Veikko Helle muurasi eduskunnan nelikerroksisen lisärakennuksen peruskiven.
6. lokakuuta - Thaimaan armeijan ja poliisin yksiköt sekä puolisotilaalliset oikeistolaiset joukot avasivat tulen mielenosoittajia vastaan Thammasatin yliopiston alueella Bangkokissa. Virallisten tietojen mukaan 46 mielenosoittajaa sai surmansa. Todellinen uhriluku oli luultavasti paljon suurempi.
7. lokakuuta – Ruotsin valtiopäivät valitsi uudeksi pääministeriksi keskustapuolueen puheenjohtajan Thorbjörn Fälldinin. Keskustapuolueen kansanedustajasta Karin Söderistä tuli Ruotsin ensimmäinen naisulkoministeri.
12. lokakuuta – Kiina ilmoitti Hua Guofengin olevan kuolleen Mao Zedongin seuraaja.
13. lokakuuta – Dagens Nyheterlähde tarkemmin? kirjoitti Keskustapuolueen johdon valmistelevan poikkeuslakia presidentti Urho Kekkosen valitsemiseksi uudelleen. Keskustapuolue kiisti väitteen.
15. lokakuuta – Pekingin seinälehdissä kerrottiin ns. Neljän koplan suunnitelleen Hua Guofengin murhaamista.
17.−18. lokakuuta – Suomessa käytiin kunnallisvaalit. Parhaiten menestyi Kokoomus, joka lisäsi valtuustopaikkojaan liki kolmanneksella.
20. lokakuuta – Suomen hallitus karkotti maasta neljä Pohjois-Korean suurlähetystön työntekijää näiden syyllistyttyä laittomaan alkoholinmyyntiin ja huumeiden salakuljetukseen. Vastaavia karkotuksia oli jo aiemmin tehty muissakin Pohjoismaissa.
25. lokakuuta – Suomen oloissa harvinaisen voimakas maanjäristys ravisteli maan eteläosaa. Vahingot jäivät kuitenkin varsin vähäisiksi. Järistyksen keskus oli Viron rannikolla lähellä Paldiskia.

Marraskuu
1. marraskuuta − Burundin presidentti Michel Micombero syrjäytettiin everstiluutnantti Jean-Baptiste Bagazan johtamassa vallankaappauksessa.
2. marraskuuta – Jimmy Carter valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.
2. marraskuuta − Rautatievirkamiesten lakko pysäytti junaliikenteen koko Suomessa. Lakko päättyi 10. marraskuuta, kun presidentti Urho Kekkonen kieltäytyi hyväksymästä vaatimusta rautatievirkamiesten eläkeiän alentamisesta 63:sta 59 vuoteen. Lakosta aiheutui VR:lle liikennöimättä jääneiden junavuorojen vuoksi lähes 20 miljoonan markan tappio.
4. marraskuuta – Tasavallan presidentin kansliapäällikkö Kauko Sipponen nimitettiin Keski-Suomen läänin uudeksi maaherraksi elokuussa kuolleen Artturi Jämsénin tilalle.
7. marraskuuta – Albanian puoluejohtaja Enver Hoxha ilmoitti, että useita maan kommunistijohtajia oli erotettu syytettyinä siitä, että he olivat "valmistelleet kapitalismin palauttamista Albaniaan". Kansainväliset tarkkailijat havaitsivat Albanian ja Kiinan suhteissa viilentymistä.
11. marraskuuta – Kirkolliskokouksen määrävähemmistö torjuu naispappeuden.
17. marraskuuta – Jukka Uunila valittiin Suomen olympiakomitean puheenjohtajaksi.
18. marraskuuta – Etiopian hallitus ilmoitti, että 27 henkilöä oli teloitettu syytettyinä "edistyksellisten henkilöiden" murhista ja hallituksen vastaisen propagandan levittämisestä.
25. marraskuuta – Varsovan liiton korkein johto aloitti huippukokouksen Bukarestissa.
26. marraskuuta – Microsoft-niminen pikkuyhtiö rekisteröitiin New Mexicossa.
30. marraskuuta − Suomalaisten rakennusliikkeiden yhteenliittymä Finn-Stroi jätti Neuvostoliitolle Kostamuksen kaivosprojektin ensimmäistä vaihetta koskeneen tarjouksensa. Projekti oli pantu alulle jo vuoden 1973 lopulla, mutta vakavat hintaerimielisyydet olivat viivyttäneet sen etenemistä.

Joulukuu
1. joulukuuta – Angola liittyi YK:hon.
3. joulukuuta − Oikeustieteen lisensiaatti Juhani Perttunen valittiin tasavallan presidentin kanslian uudeksi kansliapäälliköksi.
7. joulukuuta − YK:n yleiskokous valitsi järjestön pääsihteerin Kurt Waldheimin toiselle viisivuotiskaudelle. Turvallisuusneuvosto oli asettunut yksimielisesti kannattamaan Waldheimin jatkokautta.
15. joulukuuta – Samoa liittyi YK:hon.
15. joulukuuta − Vuonna 1907 valitun Suomen ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan viimeinen elossa ollut jäsen, kunnallisneuvos Juhani Leppälä kuoli Porvoossa 96 vuoden ikäisenä. Maalaisliittoa edustanut Leppälä oli ollut kansanedustajana vuosien 1907 ja 1951 välisenä aikana yhteensä 33 valtiopäivillä.
17. joulukuuta – OPEC korottaa öljyn hintaa 5-10%.
18. joulukuuta – Suomen kansan yhtenäisyyden puolue valitsi professori Eino Haikalan presidenttiehdokkaakseen vuoden 1978 vaaleihin.
19. joulukuuta − Neuvostoliiton puoluejohtaja Leonid Brežnev täytti 70 vuotta. Juhlallisuuksiin Moskovassa osallistunut presidentti Urho Kekkonen luonnehti Brežneviä "aktiiviseksi, dynaamiseksi ja syvästi inhimilliseksi persoonaksi".
22. joulukuuta – Suomen Tansanian-suurlähettiläs Martti Ahtisaari valittiin yksimielisesti YK:n Namibia-valtuutetuksi. Ahtisaaren toimikausi oli yksivuotinen.

YLE Elävä arkisto 1976
http://www.yle.fi/haku/?cx=007097612530377999607%3Aglpulxqhhs4&cof=FORID%3A9&q=1976&sa=L%C3%B6yd%C3%A4#914

Videohaku 1976
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=vid%3A1&q=1976&btnG=Haku&aq=f&aqi=g3&aql=&oq=&gs_rfai=

Kuvahaku 1976
http://www.google.fi/images?um=1&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=isch%3A1&sa=1&q=1976&btnG=Haku&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai

Lähdeaineisto:
Mitä, missä, milloin 1977,
Mitä, missä, milloin 1978,
Valitut Palat Itsenäinen Suomi

torstai 23. syyskuuta 2010

Etyk 1975 ja sairas Breznev



















Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirja oli sekä Kekkoselle että Brezneville suuri voitto. Nimenomaan ETYK oli se yhteinen poliittinen intressi, joka yhdisti näitä kahta valtiomiestä. Euroopan rajojen status quo oli Breznevin muuttumattomuuden filosofian kansainvälispoliittinen kulminaatio Euroopassa. Urho Kekkoselle ja Suomelle se taas merkitsi puolueettomuuden kansainvälistä tunnustamista, arvovallan kasvua Euroopassa ja koko maailmassa.

ETYK:n 30-vuotispäivän yhteydessä elokuussa 2005 järjestetyssä seminaarissa tultiin siihen kokonaistulokseen, että ETYK ja Saksan kysymyksen jäädyttäminen olivat Kekkosen syötti, jonka Breznev nielaisi – ja siihen loppui neuvostopainostus Suomen puolueettomuutta vastaan. ETYK:n pääoperaattori ministeri Jaakko Iloniemi kuitenkin muistuttaa, että hankkeen käynnistysvaiheessa sen toteutuminen oli täysin epäselvää. Kaikki riippui siitä, miten kahden saksalaisvaltion suhde muodostuisi. Toisaalta se seikka, että venäläisillä oli Saksan-hanke vireillä, helpotti keskustelua ja taktikointia heidän kanssaan. Iloniemen mukaan Kekkonen ymmärsi tämän hyvin, joten ETYK:llä oli oma ennalta ehkäisevä merkityksensä riippumatta siitä, toteutuuko se vai ei.

Samaisessa seminaarissa professori Seppo Hentilä huomautti, että kokousaloite oli vain puolueettomuuspolitiikan väline, joka yhdessä Saksan-kysymyksen jäädyttämisen kanssa auttoi Suomea välttämään Neuvostoliiton painostuksen. Professori Timo Soikkanen puolestaan tarkasteli seminaarissa peruskysymystä: oli Neuvostoliitto idean keksijä ja alkuunpanija, vai oliko Kekkoselle löydettävissä erilaisten tulkintojen valossa myös aloitteen tekijä eikä pelkästään välittäjän roolia. Kysymys oli hankala, koska lännessä Suomi ja Kekkonen saatettiin helposti tulkita Neuvostoliiton ”käskyläiseksi”. Soikkanen päätyikin siihen, että lopullisten johtopäätösten teko on tuskin mahdollista ilman venäläisten arkistojen asiakirjoja neuvostojohtajien ja Kekkosen välisistä keskusteluista.

ETYK:n lopputulos tyydytti kuitenkin sekä Brezneviä ja Kekkosta. Molemmat saivat omat status quonsa – Breznev Euroopan ja Kekkonen puolueettoman Suomen. ETYK oli paitsi Neuvostoliiton myös Leonid Breznevin suuri henkilökohtainen saavutus. Hän joutui ponnistelemaan voimiensa äärirajoilla sekä henkisesti että fyysisesti pystyäkseen selviytymään voittajana kotiin.

Kesällä 1975 Breznevin terveys oli jo niin huono, että hänen valmistautumisensa matkalle vaati erityisjärjestelyjä. KGB:n päällikkö Juri Andropov, joka päällikkölääkäri Tsazovin mukaan oli Brezneville uskollisista uskollisin, oli erityisen huolestunut siitä, miten Breznev kestää matkan sekä konferenssin paineet ja rasitukset. Andropovilla oli syytäkin olla huolissaan, sillä elettiin aikoja, jolloin pääsihteeri oli jopa kuukausia poissa valtakunnan ruorista, kuten lääkärien termi kuului – ”muuttumattomassa heikkouden tilassa”.

Rinnan lääkintätoimenpiteiden kanssa Andropov oli määrännyt erikoisjärjestelyjä, koska pelkäsi, että yllättävä sairauskohtaus voisi pahimmassa tapauksessa johtaa Helsingissä poliittiseen skandaaliin tai suurvaltasuhteiden katkeamiseen. Tämän vuoksi delegaation korkean tason kokoonpano rajoitettiin minimiin: Breznevin lisäksi siihen kelpuutettiin vain uskolliset Gromyko ja ”ovenvartija” Tsernenko. Vain heillä oli oikeus kahdenkeskiseen tapaamiseen Breznevin kanssa konferenssin aikana.

Breznevin viralliset esiintymiset sujuivat ETYK:ssä Tsazovin ja hänen maanmiestensä iloksi suhteellisen hyvin, vaikka puhe oli hammas- ja leukaluuvaivojen vuoksi muuttunut puuromaiseksi. Pariisissa joulukuussa 1974 presidentti Giscard d´Estaing oli pannut merkille Breznevin puhevaikeudet. Nyt Helsingissä Breznev oli itse erittäin huolestunut ilmaisukyvystään, olihan kyseessä hänen kansainvälinen imagonsa, josta hän oli erittäin tarkka.

Urho Kekkonen ja Leonid Breznev tapasivat konferenssin yhteydessä kaksi kertaa kahden kesken. Ensimmäisessä keskustelussa, päivää ennen turvakokouksen alkamista, Tamminiemessä 29.7.1975, Kekkonen keskittyi painostamaan Breszneviä hänelle niin läheisessä ja tärkeässä Kostamus-hankkeessa. Hallitusten väline kehyssopimus oli allekirjoitettu jo 1973 ja poliittista tahtoa hankkeen toteuttamiseksi piti olla riittävästi.

ETYK:n päätyttyä Kekkonen ja Breznev tapasivat vielä kerran kahden kesken, kun neuvostojohtaja kutsui Kekkosen autoajelulle Linnasta lentoasemalle. Autossa oli isännän ja vieraan lisäksi Stepanov, joka suurlähettilässtatuksensa lisäksi toimi tulkkina. Breznev oli niin herkistynyt ”Helsingin henkeen”, että hänelle tuli kyyneleet silmiin. Breznevin sairaudet olivat yksi kylmän suurimpia mysteereitä.

Lähdeaineisto: Esa Seppänen Itäsuhteiden kolmiodraama ISBN 978-951-20-7492-1

tiistai 21. syyskuuta 2010

Yritys uudeksi maataloustulolaiksi ja vuoden 1976 maataloustulosopimus


















Koska maataloustulolain voimassaolo päättyi hinnoitteluvuoden 1975/76 lopussa, sovittiin maaliskuussa 1975 tehdyssä tulosopimuksessa kahden toimikunnan asettamisesta valmistelemaan uutta maataloustulolakia. Maa- ja metsätalousministeriö asetti toimikunnat 14.4.1975. Professori Viljo Ryynäsen puheenjohdolla asetettu toimikunta sai tehtäväkseen laatia selvitykset maataloustuotteiden tuotantokustannuksista sekä viljelijäväestön tulotason kehityksestä päättymässä olevan maataloustulolain voimassaoloajalta. Toimikunta sai työtään varten aikaa syyskuun loppuun asti. Pääjohtaja Samuli Suomelan puheenjohdolla asetetun toimikunnan tuli puolestaan tehdä ehdotus uudeksi maataloustulolaiksi. Toimeksiannon ainoana ohjeena oli, että laki voitaisiin säätää hinnoitteluvuoden 1976/77 alkuun mennessä.

MTK piti yksittäisten tuotteiden tuotantokustannusten selvittämistä tärkeänä useasta syystä. Muilla aloilla oli vuonna 1974 siirrytty elinkeinohallituksen suorittamaan hintavalvontaan, jossa hintojen korotukset tapahtuivat yritysten tuotantokustannusten perusteella. MTK:n mielestä hintavalvonta oli hyvin lievä ja yritykset saivat ottaa hinnankorotusanomuksissaan huomioon pääomakustannusten nousun itselleen edullisella tavalla. MTK:n tavoitteena tuskin oli niinkään päästä yksittäisten tuotteiden tuotantokustannuksiin perustuvaan hintajärjestelmään kuin käyttää muiden alojen hinnanmääräämisperusteita soveltuvin osin hyväksi maatalouden hintajärjestelmää uusittaessa.

MTK piti tuotantokustannusten selvittämistä tärkeänä muustakin syystä. Neuvottelunvaraisten maataloustulolakien aikana olivat eri tuotantosuuntia edustavat viljelijät ryhtyneet ajamaan asiaansa omilla tuotantokustannuslaskelmillaan, jotka laskentaperusteiltaan poikkesivat toisistaan. Yhtenäisillä perusteilla laaditut virallisluonteiset tuotantokustannuslaskelmat olivat sen vuoksi tarpeen. Myös maatalouden erikoistuminen korosti tämän taustatiedon merkitystä riippumatta siitä, mille pohjalle itse hintajärjestelmä rakentui.

Tuotantokustannusten laatimiselle käytettävissä oleva aineisto asetti kuitenkin suuria rajoituksia. Käytännön olosuhteista saatava tieto koski vain kirjapitotiloja, ja sekin parin vuoden takaiselta ajalta. Ryynäsen toimikunta keskittyikin työssään eri tuotantosuuntiin erikoistuneiden viljelmämallien rakentamiseen. Numeroaineistossa tukeuduttiin kirjanpito- ym. tutkimus- ja koetoiminnasta saatuihin tietoihin. Mallien tehokkuustaso oli huomattavasti keskitasoa korkeampi. Teoreettisesta luonteestaan huolimatta laskelmien katsottiin soveltuvan eri tuotteiden kustannusrakenteen tarkasteluun sekä tuotantokustannusten kehityksen seurantaan.

Tuotantokustannusten tason selvittäminen oli paljon pulmallisempi kysymys, koska lopputulos riippui mm. siitä, millaiseksi pääomapanos, erityisesti maan hinta, arvioidaan ja mikä korkovaatimus sille asetetaan. Tältä osin toimikunta laati vaihtoehtoisia laskelmia.

Viljelijäväestön tulokehityksen osalta toimikunnan tehtävänä oli ehkä vielä epäkiitollisempi. Kyseinen kolmivuotiskausi oli kehitystarkastelulle liian lyhyt ja sitä haittasi vielä ajanjakson epäyhtenäisyys. Viimeisen vuoden osalta jouduttiin sitä paitsi käyttämään karkeita ennakkoarvioita. Oman pulmansa muodostivat myös toisistaan poikkeavat maatalouden työpanostilastot. Toisen mukaan laskelmat osoittivat viljelijäväestön tulokehityksen työpanosta kohden olleen hieman paremman ja toisen mukaan huonomman kuin palkansaajilla. Toimikunta ei ottanut kantaa kummankaan puolesta. Mietintö valmistui jatkoajan turvin vasta tammikuussa 1976.

Hallitus antoi vuoden jatkoaikaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle vasta uusien maataloustuloneuvottelujen kynnyksellä 9.1.1976 ja eduskunta hyväksyi saman lain saman kuun 27. päivänä. Jatkolaissa rajattiin hintapoliittisen tuen lisäämismahdollisuus koskemaan vain alueittaista ja viljelmäkoon mukaista tukea sekä jätettiin maatalouden osallistuminen ylijäämien vientikustannuksiin neuvotteluissa sovittaviksi. Eduskuntakäsittelyssä lisättiin vielä säännös tarkistusajankohdan joustomahdollisuudesta, koska jo silloin alkaneet tuloneuvottelut viittasivat sellaiseen tarpeeseen.

Tammikuun 29. päivänä päästiin neuvottelutulokseen vuoden 1976 maataloustulosopimuksesta. MTK:n johtokunta katsoi voivansa hyväksyä sopimuksen ilman jäsenäänestystä. Ratkaisussa oli otettu huomioon jo tapahtuneet ja tiedossa olevat kustannusnousut täysimääräisinä, samoin lisähyvitys edellisen vuoden sopimuspalkkojen noususta. Palkkaliukuma ja maatalouden tuottavuuden kasvu oli pantu jokseenkin päittäin. Mainituin perustein laskettua kompensaation tarvetta alennettiin paljon kiistaa aiheuttaneella 155 miljoonalla markalla. Siitä 63 miljoonaa markkaa johtui maataloudelle asetetusta markkinointivastuusta, 47 miljoonaa markkaa aikaisemmasta tavoitehintatason ylityksestä, 15 miljoonaa markkaa maatalouden osuutena vuoden 1974 satovahinkojen korvaamisesta sekä 30 miljoonaa markkaa uusien tavoitehintojen kuukautta aikaisemmasta voimaan tulosta.

Mainittujen vähennyserien jälkeen kokonaiskompensaatio muodostui noin 700 miljoonaksi markaksi, mikä edellytti tavoitehintojen ja hintapoliittisen tuen korottamista keskimäärin 10,1 %. Eniten nostettiin tälläkin kertaa maidon hintaa ja vähiten viljan hintaa ja kananmunien hintoja. Lisäksi sovittiin mm. sokerijuurikkaan, öljykasvien ja teollisuusperunan hinnoista sekö loma- ja sijaisuusapujärjestelyihin käytettävän määrärahan lisäämisestä.

Lähdeaineisto: Liisa Sauli MTK ja Suomen maatalouspolitiikka ISBN 951-26-3085-0

maanantai 20. syyskuuta 2010

ETYK Helsingissä



















Suomalaiset diplomaatit esittelivät kesästä 1969 alkaen turvallisuuskonferenssin aloitetta erityisesti läntisissä pääkaupungeissa ja saivat herätetyksi kiinnostuksen hanketta kohtaan. Kahden seuraavan vuoden aikana aloite eteni kuitenkin varsin hitaasti, eikä vielä ulkoministerikonferenssin alkaminenkaan Helsingissä kesällä 1973 saanut aikaan mitään läpimurtoa.
Työskentelyvaihe Genevessä kesti kaksi vuotta mutta tuotti tulokseksi tärkeän päätösasiakirjan, joka oli kaikkien osanottajavaltioiden hyväksyttävissä. Suomalaisten toiminta asiakirjan kokoamisvaiheessa oli aktiivista, ja samalla jatkuivat valmistelut konferenssin päätöstapahtumaa varten. Geneven neuvottelujen aikana hahmottui kolme pääasiallista maaryhmää: Nato, Varsovan liitto sekä puolueettomat ja sitoutumattomat maat, joita alettiin kutsua N+N-ryhmiksi ( neutral and non-aligned). Lisäksi mukana oli eräitä ”kääpiövaltioita”, joista Liechtenstein ja Malta pitivät tiukasti kiinni oikeuksistaan.

Saatuaan tiedon, että suurvallat olivat sopineet konferenssin päättämisestä ylimmällä tasolla eli valtioiden ja hallitusten päämiesten kokouksessa, Suomi kutsui kesällä 1975 kaikkien 35 Etyk-valtion johtajat Helsinkiin. Silloin ei vielä ollut varmuutta, missä muodossa Etyk-prosessia ehkä jatkettaisiin, joten 30.7. – 1.8.1975 pidettyä kokousta oli valmisteluvaiheessa kutsuttu konferenssin päätapahtumaksi, jossa oli määrä allekirjoittaa loppuasiakirja.
Helsingin kokous onnistui hyvin, vaikka kaikki osanottajat eivät vieläkään olleet vakuuttuneita prosessin jatkumisen hyödyllisyydestä. Kyseessä oli joka tapauksessa sodanjälkeisen ajan merkittävin valtioiden johtajien kokoontuminen, jonka yhteydessä järjestettiin myös lukuisia kahdenkeskisiä tapahtumia. Myös turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin jatkosta päästiin sopimukseen, ja kokonaisuus tuli maailmalla tunnetuksi Helsinki-prosessin nimellä.

Päätösasiakirja on pitkän valmisteluvaiheen aikana kasvanut verraten paksuksi kokoelmaksi Euroopan turvallisuuteen ja yhteistyöhön sisältyviä periaatteita ja toimenpidesuosituksia. Sillä ei ollut kansainvälisen oikeuden kannalta sitovuutta, mutta päätösasiakirjan julistuksellisia periaatteita ryhdyttiin noudattamaan varsin laajalti. Asiat oli ryhmitelty kolmeen ”koriin”, jotka olivat: 1. turvallisuus, 2. talous ja tiede sekä 3. inhimillisen toiminnan eri alat. Lisäksi oli kirjattuna erilliset osuudet Välimeren alueen asioista ja konferenssin seurannasta.

Turvallisuuden alalla määriteltiin keskeiset periaatteet valtioiden välisille suhteille nojaten YK:n peruskirjan määrityksiin. Samalla vahvistettiin Etyk-alueella vallitsevien rajojen loukkaamattomuuden periaate, joka ei kuitenkaan sulkenut pois rauhanomaisten muutosten mahdollisuutta. Uutena asiakokonaisuutena esitettiin asevoimia koskevat luottamusta lisäävät toimet, joilla pyrittiin erityisesti vähentämään sotilasliittojen välistä jännitystä.

Yhteistyö talouden, tieteen ja ympäristökysymysten alalla ei käytännössä toiminut niin hyvin kuin muut korit, sillä noita kysymyksiä ratkottiin pikemminkin muissa yhteyksissä. Aikaa myöten yhä tärkeämmäksi kohosivat kolmannen korin asiat, joihin sisältyi periaatteita ihmisten välisten yhteyksien ja tiedon kulun helpottamiseksi sekä kulttuuriyhteistyön lisäämiseksi. Nämä asiat aiheuttivat lähivuosina myös eniten riitaa idän ja lännen välillä.

Kansainvälinen tilanne kiristyi muutaman vuoden kuluttua Helsingin kokouksesta, jolloin seurasi vaikeuksia seurantakokouksien järjestelylle. Ongelmista huolimatta ensimmäinen seurantakokous pidettiin Belgradissa vuosina 1977-1978 ja toinen kokous Madridissa 1980-1981. Suomi osallistui näihin tapahtumiin aktiivisesti ja miellettiin yksiselitteisesti N+N-maaryhmään kuuluvaksi. Näiden maiden panos Etykin kehittämisessä oli keskeinen, kun suurvaltasuhteet kärsivät jännityksestä. Samalla vahvistui kuva Suomen puolueettomuudesta.

Neuvostoliiton tiukentunut asenne yya-sopimuksen velvoitteisiin tuli esille jo 1960-luvun lopulla ja johti käytännön toimiin seuraavan vuosikymmenen alussa. Taustana oli Tsekkoslovakian miehityksen jälkitilanne, jolloin Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan valtapiiriään ja osoittamaan sotilaallista voimaansa.
Idässä näytti Kiinan uhka kasvavan ja lännessä Neuvostoliitto varautui Naton reaktioihin Tsekkoslovakian miehitykseen. Uhkakuva synkistyi Yhdysvaltojen ja Kiinan yllättävästä lähentymisestä vuonna 1971, jolloin Neuvostoliiton oli varauduttava kahden rintaman sotaan. Sotilaallisen voiman kasvattamiseen ja liittojärjestelmän lujittamiseen oli siis neuvostojohdon mielestä aihetta huolimatta suurvaltojen välillä alkaneesta liennytyksestä. Tämä asetelma vaikutti myös suhteisiin Suomeen 1970-luvulla ja johti useisiin yrityksiin aikaansaada sotilaallista yhteistoimintaa yya-sopimuksen pohjalta.

Neuvostoliiton edustajat mielellään tulkitsivat yya-sopimusta ensisijaisesti liittosopimukseksi, joka toimi keskinäisten suhteiden perustana. Siksi he pitivät tarpeellisena myös keskustella sen toimeenpanosta kriisitilanteessa. Suomalaiset torjuivat nämä vaatimukset viittaamalla sopimuksen tarkkaan sanamuotoon, joka asetti toimenpanon ehdoksi Saksan tai sen liittolaisten hyökkäyksen Suomea tai Suomen aluetta kautta Neuvostoliittoa vastaan.

Presidentti Kekkonen kävi 1970-luvun alkuvuosina idänsuhteista kauppaa, jossa palkintona oli EEC-vapaakauppasopimus mutta maksuksi oli annettava jonkin verran myönnytyksiä puolueettomuuspolitiikassa. Vuoden 1972 alussa Kekkonen suostui Neuvostoliiton esitykseen käynnistää salaiset ja epäviralliset keskustelut yya-sopimuksen sotilaallisesta soveltamisesta. Hän määräsi yleisesikunnan päällikön selvittämään Neuvostoliiton sotilasasiamiehelle Suomen puolustuksen perusteita ja mahdollisuuksia yya-sopimuksen suhteen. Keskustelut lopetettiin muutaman kierroksen jälkeen vuonna 1974, eikä niihin sen jälkeen palattu.

Uusi merkittävämpi yritys tapahtui kesällä 1978 Neuvostoliiton puolustusministerin, marsalkka Dmitri Ustinovin Suomen-vierailulla. Hän ehdotti yhteisten sotaharjoitusten pitämistä mutta ei saanut presidentti Kekkoselta myöntävää vastausta. Kävi ilmi, ettei Neuvostoliiton ylin johto halunnut virallisesti sitoutua sotaharjoitusesitykseen vaan tyytyi sotilasjohdon alustavien tunnustelujen tuloksiin. Sen jälkeen ei vastaavia korkean tason esityksiä enää tehty.

Lähdeaineisto: Pekka Visuri Suomi kylmässä sodassa ISBN 978-951-1-20925-6

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

SDP:n ote vallasta vahvistuu Kekkosen yksinvallan katveessa 1975


















Sorsa ja SDP olivat päässeet tavoitteeseensa ja saaneet kaadettua Karjalaisen. Juhani Suomi kuvaa operaation hallitusti: ” Suostuessaan ehdokkaaksi vuoden 1978 presidentinvaaleihin Kekkonen teki merkittävän palveluksen SDP:n johdolle avaamalla tavallaan tietä tulevalle sosiaalidemokraattiselle presidentille. Suomen poliittisen historian yksi hämmästyttävimmistä valtataisteluista tapahtui Etykin alla osin KGB:n ohjastamana. Kekkonen ja Sorsa menivät Karjalaisesta vasemmalta ohi ja strategia tepsi. Poliittisin motiivein valmisteltua Suomen sisä- ja ulkopoliittista kriisiä sovitteli ja osin ohjastikin Neuvostoliiton suurlähettiläs ja tiedusteluaseman päällikkö. Ylin päätöksenteko Suomessa nojautui käytännössä Tamminiemen, Tehtaankadun ja kahden muun poliittisen päätöksentekijän kanssakäymiselle. Eduskunta oli sivussa. Tieto tämän sisäpiirin tapahtumista kulki itäblokiin tiedustelukanavia pitkin reaaliaikaisesti. Sorsan I hallitus pyysi presidenttiä 29.5.1975 hajottamaan eduskunnan ja määräämään uudet vaalit. Presidentti teki päätöksensä 4.6., päivää ennen SDP:n Jyväskylän puoluekokousta, ja määräsi uudet vaalit muttei hajottanut eduskuntaa. Kesäkuun 13. päivä nimitettiin sos.dem virkamiehen Keijo Liinamaan puolipoliittinen presidentinhallitus, jossa ulkoministerinä oli Kekkosen luotettu Olavi J. Mattila.

Muistelmissa ja tutkimuksissa on ihmetelty, mitä kaikkea hallituksen viimeisinä viikkoina tapahtui. Sorsa on kuvattu hermonsa polttaneeksi, väsyneeksi ja turhautuneeksi pääministeriksi. Keskustapuolue oli niin ikään halvaantunut kahden tohtorin taistelun jäljiltä. Virolainen koki voittaneensa, koska hän oletti, että Karjalainen ei tointuisi tappiostaan. Toisaalta kumpikin unohti sen, että kepun strateginen asema maan johtavana voimana oli mennyt. Osin siksi, että kepu ja Kokoomus eivät löytäneet toisiaan vosina 1973-1975, osin siksi, että porvaripuolueet eivät oivaltaneet SDP:n ja Kekkosen valtapelin merkitystä eivätkä kepun tohtorit pystyneet ylittämään keskinäistä kaunailua parlamentarismin vahvistamiseksi ja syntyneiden poliittisten vääristymien korjaamiseksi.

Neuvostoliitto tavoitteli Suomessa valta-aseman muutosta. Siihen tarvittiin epävakautta ja levottomuuksia; niiden edellytyksenä oli kansanrintaman takuumies, ikääntyvä, sairasteleva ja ”luotettava” Kekkonen. Jukka Seppinen ei välttämättä ole väärässä, kun hän arvioi, että vuosina 1975-1977 Suomi oli NKP:n vyörytyksen kohteena tavoitteena puolueettomuusaseman horjuttaminen ja sen seurauksena läheisempi poliittinen kiinnittyminen itäblokiin. SKP:n toimitsija Olavi Poikolainen sanoi kesällä 1975, että Etyk merkitsi sosialismin voittoa luokkataistelussa.

Suomi oli Neuvostoliitolle osa isompaa strategiaa. Neuvostoliitolla oli samanlainen vyörytys meneillään esim. Intiassa, eikä aivan ilman tulosta. Kekkosen yksinvallan vahvimman ajan 1975-1977 jälkeen Suomi oli kypsä siirtymään SDP:n hegemoniaan. Tätä edelsi SDP:n sisäinen muutosjakso: askeltaminen muutamaa piirua vasemmalle.
”Me sanomme, että kyllä, me olemme sosialisteja. Taloudellisia ongelmia ei voida ratkaista ilman sosialistista ajattelua ja ilman sosialistisia toimia.” Sanat lausui SDP:n puheenjohtajaksi valittu Kalevi Sorsa Jyväskylän puoluekokouksen päätösjuhlassa 7.6.1975. Puolue hyväksyi myös puolueen suunnittelujohtajaksi nousseen Paavo Lipposen ja Sorsan strategin Aimo Kairamon valmisteleman julkilausuman, jossa annettiin konkreettinen sisältö SDP:n sosialismille: ”Lähivuosina on siirrettävä energiatuotanto kokonaan yhteiskunnalle, saatettava liikepankit ja vakuutuslaitokset säätiöineen kansanvaltaiselle pohjalle sekä otettava lääkkeiden valmistus ja maahantuonti valtion haltuun.” Ulf Sundqvistista oli tullut puoluesihteeri, mikä oli itäblokin näkökulmasta olennainen henkilöratkaisu, koska hän edusti selkeästi SDP:n uutta vasemmistoa, sosialisteja.

Etykin jälkeen Stasi ja KGB tunkeutuivat Suomen turvallisuuden ytimeen 1975-1976. Neuvostoliitto ja DDR allekirjoittivat 6.10.1975 uuden YYA-sopimuksen, joka käytännössä teki tyhjäksi Etykin monet päätökset. Stasi ja KGB saavuttavat pian Suomessa tiedusteluvoittoja, joiden avulla ei vain kurkita puolueiden ja tutkimuslaitosten sisälle vaan tunkeudutaan Suomen ulkoasiainhallinnon ja puolustusministeriön ytimiin. DDR:n ulkoministeriön 28.1.1976 valmistelema raportti antoi periaatteessa dramaattisen kuvan Suomen muuttuneesta asemasta; asemasta, joka merkitsi entistä tiiviimpää kytkeytymistä itäblokiin.

Lähdeaineisto: Alpo Rusi Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7484-6

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Suomi ja Stasi


















MOT-ohjelman toimittajat saivat Stasin arkistossa hakusanalla ”Finnland” esille 760 SIRA-korttia. Niiden mukaan kaikkiaan 185 eri henkilöä oli toimittanut Suomesta tietoja Stasille vuosina 1961-1988. Alkuperäiset asiakirjat on kuitenkin valitettavasti hävitetty; jäljellä on vain niiden otsikot sekä lyhyet koosteet sisällöstä. Seppo Hentilä kirjoittaa kirjassaan, että käydessäni tammikuussa 2003 Stasin arkistossa, minua avustanut virkailija toi nähtäväkseni luettelon yli tuhannesta Suomesta toimitetusta asiakirjasta, joista oli jäljellä pelkät otsikot ja merkintä ”hävitetty”.

SIRA-nauhojen perusteella näyttää siltä, että Stasi haali hamsterin tavoin Suomesta kaikista mahdollisista lähteistä kaikkea mahdollista materiaalia, jota se suinkin käsiinsä sai. Aivan erityisesti itäsaksalaisia tuntuivat kiinnostavan Etyk-prosessi ja ulkomaankauppapolitiikka – ja siinä etenkin Suomen suhteet Eftaan ja EEC:hen. Tärkeä kohde olivat myös Suomen suhteet molempiin Saksoihin, sillä kumpikin vartioi tarkoin sitä, ettei Suomi poikennut omaksumaltaan tasapuoliselta linjalta. Itäsaksalaiset hankkivat tietoja myös suomalaisten kommunistien valtataistelusta. Puolueista tarkimmin haarukassa oli kuitenkin suurin hallituspuolue SDP, jonka puheenjohtaja Kalevi Sorsa toimi 1970-luvulla Sosialistisen internationaalin aseistariisuntatyöryhmän puheenjohtajana. Tämä tuntui Stasia suuresti kiinnostavan.

Stasi oli onkinut käsiinsä myös työnantajien keskusliiton STK:n sisäisen arvion palkansaajajärjestöistä vuodelta 1973. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n raportit päätyivät niin ikään Stasille. Se nappasi jostakin myös ”Suomen salaisen palvelun” tekemiksi merkittyjä raportteja suomalaisista kommunisteista. Ne lienevät peräisin elinkeinoelämän rahoittamasta niin kutsutusta Puskalan toimistosta, joka toimi lähellä SDP:tä.

Kaikista SIRA-nauhoissa mainituista Suomea koskevista asiakirjoista salassa pidettävää Suomen ulkoasiainministeriön ja Auswärtiges Amtin aineistoa oli enintään viidennes. Todellisia valtiosalaisuuksia ei näiden asiakirjojen joukossa näytä olleen. Valtaosa Stasin apureiden Suomesta toimittamista asiakirjoista oli puolueiden, kansalais- ja työmarkkinajärjestöjen, tutkimuslaitosten tai vastaavien yksityisen sektorin organisaatioiden sisäiseen käyttöön tai suppeaan jakeluun tarkoitettuja raportteja ja tiedotteita. Kuka tahansa kansalainen olisi päässyt niihin käsiksi rikokseen syyllistymättä. Toisaalta vähintäänkin moraalisesti moitittavaa asiassa on se, että aineistojen on täytynyt päätyä Stasin yhteyshenkilöiden käsiin sellaisilta suomalaisilta, jotka olivat saaneet ne haltuunsa työ- tai luottamustehtävänsä puitteissa.

SIRA-nauhoissa lueteltuja asiakirjoja käytettiin yhtenä keskeisenä lähteenä Stasin tiedustelukatsauksissa, joissa arvioitiin Suomen ulko- ja sisäpolitiikan tilaa. Tällaisia katsauksia olen arkistosta löytänyt parikymmentä, kirjoittaa Seppo Hentilä. Asiakirjan ylälaitaan on merkitty jakelu SED:n politbyroon jäsenille tutussa arvojärjestyksessä sekä niiden yhteyshenkilöiden koodi- tai peitenimet, joiden toimittamia tietoja raportissa oli käytetty. Esimerkiksi maaliskuussa 1969 laaditusta katsauksesta, jossa arvioitiin yksityiskohtaisesti johtavien suomalaisten poliitikkojen suhtautumista Saksojen tunnustamiskysymykseen, tehtiin kaksitoista numeroitua kappaletta. Niistä ensimmäiset kuusi jaettiin SED:n politbyroon hierarkian mukaisesti: ”1. Ulbr, 2. Hon, 3. Sto, 4. Nor, 5. Ax, 6. Jarow…”. Toisin sanoen oman kopionsa näkyvät saaneen puoluejohtaja Walter Ulbricht, valtion turvallisuusneuvoston puheenjohtaja Erich Honecker, pääministeri Willi Stoph, puolueen pääideologi Albert Norden, Herman Axen, joka vastasi politbyroossa DDR:n kansainvälisistä suhteista, sekä Werner Jarowinsky, jonka vastuulla politbyroossa olivat kauppapolitiikka ja väestön huolto. Eri asia on, ehtikö DDR:n terävä pää näitä Suomea koskevia raportteja koskaan lukea, mutta ainakin häntäpään numerot, jotka menivät ulkoasiainministeri Otto Winzerille ja ministeriön ”Suomen deskin” johtajalle Gerd Schulzelle, tulivat taatusti tarkoin luetuiksi.

Varmasti Stasilla oli myyriä Suomessa useissa eri kohteissa sekä julkisissa että yksityisissä instituutioissa. Tältä kannalta kiinnostavia ovat tiedusteluraporttien alkuun merkityt viittaukset: ”kuten SDP:n sisäisissä piireissä kerrotaan…” tai ”Luotettavista Suomen hallitusta lähellä olevista lähteistä on saatu selville…” Käsiini tulleissa koosteraporteissa viitataan muun muassa Suomen ulkoasiainministeriöstä, SAK:sta ja Valtion teknillisestä tutkimuslaitoksesta VTT:stä saatuihin tietoihin, kirjoittaa Seppo Hentilä. Ketkä niitä Stasille luovuttivat, ei ole selvinnyt. Esimerkiksi SDP:n sisäisistä asioista kerrotut tiedot olivat kuitenkin niin tarkkoja, että myyrän on täytynyt olla lähellä puoluejohtoa tai työskennellä puoluetoimistossa. Joissakin tapauksissa SDP:tä koskevaa tietoa näytti kulkeutuneen myös Länsi-Saksan kautta, koska sikäläisen veljespuolueen sisäpiirit tunnetusti vuotivat DDR:ään päin kuin seula.

Professori Jouko Jokisalo allekirjoitti kesäkuussa 1979 Stasin kanssa yhteistyösopimuksen. Hänen peitenimekseen tuli ”Boris”. Kotkasta kotoisin olevan nykyinen kansanedustaja Pentti Tiusanen merkittiin Stasin rekrytointilistalle keväällä 1973. Hänen peitenimensä oli ”Timur”. Yhteistyön aloittaminen vahvistettiin kädenpuristukselle huhtikuun lopulla 1974 ja Tiusasen peitenimeksi tuli sen jälkeen ”Max”. ”Maxin” kansiossa on noin 90 Tiusasen henkilöarviota tai hänen laatimaansa lausuntoa suomalaisista, itäsaksalaisista, afrikkalaisista, arabeista, tshekeistä ja muita kansallisuuksia edustaneista opiskelijoista vuosilta 1974-1975. Jukka Rusi piti vuodesta 1968 yhteyttä DDR:n Helsingin kaupallisessa edustustossa työskennelleen lähetystösihteeri Manfred Radloffiin ja jatkoi yhteydenpitoaan tämän seuraajan Peter Grimmin kanssa 1970-luvulla. Rusille annettiin koodi XV/II/69 ja peitenimi ”Pekka”. Yhteistyö Jukka Rusin kanssa kesti vuodenvaihteeseen 1976-1977. Muiden Suomessa toimineiden raportoijien peitenimiä olivat muun muassa ”Munzer”, ”Mantel”, ”Steffen”, ”Pohlman”, ”Franke”, ”Andreas”, ”Thorsten”, ”Dietrich” ja ”Bach”.

Lähdeaineisto: Seppo Hentilä Harppi-Saksan haarukassa ISBN 951-746-650-1

tiistai 14. syyskuuta 2010

Päävastustaja KGB


















Luvattoman ulkomaisen tiedustelun alueella suojelupoliisin pysyvä päävastustaja oli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi KGB ja sen ensimmäinen päähallinto PGU eli tiedustelupalvelu. Tällä nimellä virasto tunnettiin vuodesta 1954; Stalinin aikana nimi vaihteli, mutta tavat pysyivät. Suojelupoliisin toimialalla koettiin Neuvostoliitto, niin virallisia ystäviä kuin oltiinkin, vakavimmaksi potentiaaliseksi suvereniteetin uhkaksi. Arvioita ruokki KGB:n oma toiminta, sillä ”suurin ja kaunein” ulkomainen palvelu käyttäytyi kuin vihollinen, haki heikkoja kohtia ja värvättäviä ja salasi henkilökuntaansa ja toimiaan. Toiseksi eniten suojelupoliisia työllisti Neuvostoliiton sotilastiedustelu GRU, jonka valvonta kuului myös sotilasviranomaisille.

Vaikka vastustaja pysyi samana, suojelupoliisin vastavakoilussa erottuu hyvin erilaisia vaiheita. Aluksi (1949-1953) ei heti tohdittu eikä osattu tehdä muuta kuin kerätä tietoa. Sitten (1953-1957) seurasi aktiivinen kausi, jolloin suojelupoliisi perkasi rajaseudun asukkaiden, entisten sotavankien, punaisen Valpon henkilökunnan ynnä muiden neuvostotiedustelun palvelukseen värvättyjen toimintaa. Isoin harppaus oli ns. Jyväskylän vakoilujuttu. Eri puolilla maata jäi kiinni Neuvostoliitosta salaten saapuneita tiedustelumiehiä, mutta diplomaatteina Suomeen sijoitettuihin tiedustelijoihin ei vielä juuri puututtu. Tosin suojelupoliisi oli jo hyvin tietoinen eteenkin sotilasasiamiehen toimiston GRU-miesten osuudesta toimeksiantajina.

Poliittinen tiedusteludiplomaattien toiminta tuli polttopisteeseen 1957-1958, jolloin ensi kertaa sodan jälkeen valmisteltiin jopa karkotuksia. Tämä lyhyt vaihe katkesi yöpakkasten shokkiin. Yöpakkasten jälkeen valvonta oli varovaisempaa ja sitä vaivasi jonkinasteinen neuvottomuus. Valtiojohdon puolelta oli vahva paine hoitaa asiat hyvin hiljaa.

Golitsyinin loikka 1961 auttoi suojelupoliisia ymmärtämään KGB:n tiedustelun organisaatiota, paljasti muutaman vakoilutapauksen ja tarkensi katseen poliittiseen tiedusteluun. Hyvin tärkeä anti oli tiedustelu-upseerien varma tunnistaminen. Sen eteen suojelupoliisi näki jatkuvasti suurta vaivaa.

Suojelupoliisin kannalta KGB:n suhteet Suomen valtiojohtoon muodostivat valvontaa rajoittavan ja varovaisuutta painottavan tekijän. Suomessa pikkukekkosia riitti, vaikka kaikilla kyvyt eivät olleet samalla tasolla kuin kunnianhimo. Pitkään toimittiin niin, että residentti itse antoi rahat suoraan pääsihteeri Ville Pessille. Vuonna 1971 siirryttiin järjestelyyn, jossa rahat toi Moskovaan jo palannut KGB:n diplomaattiupseeri, joka kävi Suomessa vain tällä komennuksella.
Korkean tason suhteissa olleet poliitikot luokiteltiin KGB:ssä yleensä agenteiksi. Golitsyn paljasti Kekkosen vaikutusvalta-agentiksi, siis KGB:n kirjoissa, ja tieto kierteli varmana totena. Asetelma ja kielitaito loivat Suomeen erikoistuneiden KGB:n upseerien ryhmä, ”Suomi-mafian”, jossa samat henkilöt saattoivat viettää maassa jopa vuosikymmeniä. Kiistaton tarpeellisuus Kremlille kirkasti heidän kunniaansa, mutta toisaalta KGB:ssä heidän työtään usein väheksyttiin naurettavan helppona.

Golitsynin loikan jälkeen suojelupoliisin vastavakoilun painopistesuunnaksi tuli poliittisen tiedustelun seuranta. Syynä olivat loikkarin paljastukset KGB:n tukeutumisesta poliittiseen elämään ja sen verkoston nopea laajeneminen. 1950-luvun lopulla siinä painottuivat Maalaisliitto ja sosiaalidemokraateista irronnut TPSl, mutta vuodesta 1964 venäläiset rakensivat määrätietoisesti kontakteja SDP:hen, sitten mediaan, talouselämään ja nuorisojärjestöihin ja vuosikymmenen lopulla Kokoomukseen. Myös kontaktit ulkoministeriön piiriin moninkertaistuivat.

1970-luvulla KGB:n poliittisen tiedustelun panostusta lisättiin nuorisopolitiikkaan, mediaan ja elinkeinoelämään. Viimeksi mainittuun suuntaan asioi mielellään Viktor Vladimirov, joka tuli residentiksi 1970.

Loikkari Oleg Gordievskin mukaan KGB:n poliittisen linjan kirjoissa Suomessa oli 1980-luvun puolella 33 agenttia, siis sellaista, jotka tiesivät olevansa, tottelivat määräyksiä ja noudattivat salassapitoa. Niin ikään oli 33 luottamuksellista kontaktia, jotka eivät olleet yhtä kurinalaisia, mutta kuitenkin hyödyllisiä vakituisia avustajia. Kultivoitavana oli 25 kehittelynkohdetta. Kokonaismäärä – vajaa sata- vastaa suojelupoliisin havaintoja KGB:n poliittisen linjan kontaktien määrästä.

KGB:n poliittisen linjan toimeliain upseeri Albert Akulov saapui kolmannelle komennukselleen Suomeen keväällä 1968 tuoreena majurina. Akulov havaittiin 12. marraskuuta 1969 Tapiolassa tapaamassa suomalaisia kontaktejaan ravintola Linnunradassa. Suomalainen oli 32-vuotias valtiotieteen ylioppilas Kari Lehtinen, joka oli kunnallisvaaleissa kokoomuksen ehdokas. Akulov oli pyytänyt liberaalien puoluesihteeriä Juha Sipilää kirjoittamaan selostuksen kommunismin vastustajista, kuten Reservin upseerien liitosta ja suojelupoliisista. Kokoomuksen Veikko Tavastila ryhtyi omasta aloitteestaan raportoimaan tapaamisistaan. Kustaa Vilkuna oli vuoden 1956 presidenttiratkaisun jälkeen tavannut Moskovassa korkeaa tiedustelujohtajaa ”sitä yhtä kaveria”, niin kuin hän kirjoitti Kekkoselle. Akulovin mukaan ”Eero A. Wuori oli sellainen suurlähettiläs, jonka kanssa he saattoivat keskustella ja josta heille oli todellista hyötyä”. Akulov poistui Suomesta 27. huhtikuuta 1973.

Akulovin lähdön jälkeen hänen paikalleen tuli Albert Kozlov, joka oli palvellut Yhdysvalloissa, mutta joutunut poistumaan sieltä suunniteltua aikaisemmin. Kozlov oli yhtä aktiivinen kuin edeltäjänsä, mutta alkoholinkäyttä ei onnistunut ammatin Suomessa vaatimalla ankaralla tasolla. Hän sammui nuorisopoliitikkojen saunailloissa ja mikä pahinta kadotti vuosien 1975 ja 1976 kalenterinsa, joihin oli merkitty tapaamisia ja jopa kontaktien peitenimiä ja puhelinumeroita. ”Prof” oli tasavallan presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela, ”Tero” sosiaalidemokraattien nuoren ulkopoliittisen siiven Kari Tapiola, ”Armas” opetusministeriön poliittinen sihteeri Tapio Rajavuori, ”Lur” ulkopoliittinen kommunisti Lauri Hannikainen, ”Ted” puolestaan Möttölä. ”J.Fin” saattoi olla Juhani Suomi. Jaakko Laakso oli aina pelkkä Jakko.

Lähdeaineisto: Matti Simola: Ratakatu 12 Suojelupoliisi 1949-2009 ISBN 978-951-0-35243-4