tiistai 8. kesäkuuta 2010

Vuosi 1971 Kekkosen päiväkirjassa


















Vietnamin sota jatkui ja laajeni edelleen. Helmikuussa maataistelutoimet levisivät jo Laosiin. Aasiassa kuohui muuallakin. Pakistanissa puheksi 26.3. sisällissota sen jälkeen, kun maan itäosa oli julistautunut itsenäiseksi Bangladeshin valtioksi. Miljoonat itäpakistanilaiset pakenivat sotatoimia Intiaan, mikä johti Intian ja Pakistanin välien kiristymiseen ja vihdoin 3.12. täysimittaiseen sotaan. Tässä asetelmassa Yhdysvallat tuki Pakistania ja Neuvostoliitto Intiaa.
Alkanutta vuotta leimasi Yhdysvaltain ja Kiinan suhteiden vähittäinen lientyminen. Neuvostoliitto suhtautui epäluuloisesti Yhdysvaltain ja Kiinan välien varovaiseen lämpenemiseen.
Suomi oli avannut vuoden 1970 lopulla keskustelut kaupallisista järjestelyistä EEC:n kanssa. Suomen siirto oli virittänyt Moskovassa suuria epäluuloja. Vasemmistopuolueet myötäilivät Neuvostoliiton kritiikkiä. Tammikuussa 1971 Iso-Britannia, Tanska ja Norja allekirjoittivat sopimuksen liittymisestä Euroopan talousyhteisöön. Efta:n pohja oli nyt murenemassa.

Julkisuudessa ehkä eniten huomiota osakseen sain vuonna 1971 YK:n pääsihteerin paikasta käynnistynyt kilpailu. Pääsihteeriksi valittiin itävaltalainen Kurt Waldheim. Suomi oli mukana aina kalkkiviivoille asti Jakobsonin ehdokkuudella. Pääsihteerikilvan hävinnyt Jakobson ryhtyi levittämään tietoa, ettei tappio johtunut ehdokkaasta itsestään, vaan siitä, ettei Neuvostoliitto ollut ”halunnut myötävaikuttaa Suomen puolueettomuusaseman vahvistamiseen. Kekkosen mielestä tällainen tulkinta oli Suomen etuja vahingoittava. Tämä vaikutti Jakobsonin ja Kekkosen keskinäisiin suhteisiin.

Metallityöväen Liiton massiivinen lakko oli Kekkoselle katkera pettymys. Neuvostoliiton suurlähettiläs Beljakov tuki lakkoa taustalla. Kekkonen viestitti Tehtaankadulle tyytymättömyytensä Beljakovin toimintaan. 17.3. äärivasemmisto äänesti hallituksen hintapäätöstä vastaan, jolloin pääministeri Karjalainen jätti hallituksensa eronpyynnön. Karjalaisen hallituksen b-painos nimitettiin 26.3. Karjalainen jätti 29.10 hallituksensa eronpyynnön. Samana päivänä saatettiin julkisuuteen presidentin avoin kirje ja käsky uusien vaalien toimittamisesta 2.-3.1. 1972.

Tammikuu
2.1. SKP:n puoluesihteerin Arvo Aallon puhe, Kansan Uutisten leike. Puheessa hyökätään SKDL:n hallituskumppaneita vastaan ja uhkaillaan yhteistyön katkaisemisella.
4.1. Päivällisillä Beljakov ja Vladimirov rouvineen, Hallamat ja Ignatiev. Beljakov oli syönyt aamiaisen kapitalistien kanssa ja vakuuttanut näille, että Neuvostoliitto ei puutu Suomen sisäisiin asioihin.
5.1. Sain sen vaikutelman, että Beljakovilla oli se käsitys, että minä kutsuin Kuznetsovin tänne avukseni häntä vastaan.
9.1. Virolainen soitti. Kertoi ottaneensa tehtäväkseen eräiden vakaiden kansalaisten pyynnön, että lisäisin turvallisuusvartiointia. Vastasin hänelle, että ei vartioinnin lisääminen mitään auta, jos joku on päättänyt tappaa, se kyllä sen tekee. Ja sillä siisti.
12.1. Juha Rihtniemi kuoli pitkällisen sairauden jälkeen.
19.1. Vladimirov pyrki luokseni. Tiedusteli, onko minulla jokin erikoisasia, kun tulen helmikuulla metsästysretkelle Moskovaan. Sanoin ettei. Yleisiä asioita vain.
24.1. Leike, jossa kerrotaan Kekkosen tulevasta valtiovierailusta Italiaan ja Vatikaaniin. Leike NL:n puolustusministeri, marsalkka Gretschkon puheesta, jossa vieras puhuu maisen välisen ”kiinteän yhteistoiminnan” jatkumisesta.
29.1. Leike STK:n toimitusjohtajan Päiviö Hetemäen esitelmästä, jossa kritisoidaan jo muutenkin korkeasti palkattujen metallimiesten lakkopäätöksestä.

Helmikuu
3.2. v.1971 valtiopäivien avajaiset. Leike kansanedustaja Kortesalmen pitämästä puheesta, jossa tämä korosti presidentin etääntyneen kansasta. Vladimirov oli luonani. Oli lähdössä Moskovaan.
5.2. Kerrottiin, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan valitsema delegaatio, jonka piti matkustaa Neuvostoliittoon, on kohdannut vaikeuksia, kun Vennamo on delegaation jäsen.
7.2. Ahti ollut Beljakovin kanssa Raahessa. Beljakov oli ollut nolontuntuinen.
15.2. Vladimirov luonani, oli palannut juuri Moskovasta. Kutsuivat minut Zavidovoon metsästämään 27-28.2. – 2.3. Selvin päin Beljakov on varovainen, mutta humalassa puhuu poliittisesti epäviisaasti. Hän on yllyttänyt lakkoon, nyt sen kieltää.
16.2. Vladimirov pyrki puheilleni. Hän esitti, että saapuisin Moskovaan tämän kuun 22 ja 23 päiviksi. Oli puhetta puolueettomuudesta.
18.2. Arvo Hautala pyynnöstäni luonani. Puhuttiin metallin lakosta. Levo ja Vladimirov. Asia selvä. Lähtö neuvostoliittolaisella lentokoneella klo 4.00 22.2. Brezhnev ollut helvetin vihainen Beljakoville.
21.2. Vladimorov kertonut Levolle, että Beljakov on koko vierailuni ajan Moskovassa, mutta ei pääse tapaamaan minua.
22.2. Leskinen tavannut Vladimirovin, joka arveli, että tasavallan presidentiltä kysytään, voiko Beljakov jatkaa Suomessa, tehnyt niin tavattomia munauksia.
Koivistolla ja Karjalaisella huonot välit. Syynä kilpailu 1974. Laajoissa piireissä keskusteltu, että ainoa mahdollisuus on, että minä jatkan.
25.2. Paluu Zavidovosta.

Maaliskuu
5.3. Vladimirov luonani. Moskovassa pidetään vierailuani onnistuneena. Kertoi Jakobsonin suhteen, että on kaksi linjaa. New York jyrkästi vastaan. Myös Moskova vastaan. Liian läheiset suhteet amerikkalaisiin.
7.3. Leike, jossa Karjalainen ja hallituksen muiden puolueiden edustajat korostavat, ettei kommunisteille voida enää myöntää erivapauksia.
10.3. Kutsuin Karjalaisen luokseni ja kehotin häntä ottamaan yhteyden Vladimiroviin ja minun pyynnöstäni pyytämään, että hän pelastaisi hallituksen jatkamisen. Karjalainen oli tavannut Vladimirovin, joka oli kertonut, että SKP:n oppositio ei kuuntele. Vladimirov oli päättänyt lähettää selonteon Moskovaan.
12.3. Farafanov luonani ilmoittamassa, että pääministeri Ahti Karjalaisen matka Neuvostoliittoon alkaa 19.4.
13.3. Lähdin Ruotsiin.
17.3. Vladimirov pyrki aamulla luokseni. Vladimirov kertoi, että Moskovan kehotuksesta ottanut usean kerran yhteyttä Sinisalon ryhmään ja varoittanut viemästä asiaa siihen, että hallitus hajoaa.
19.3. Esittely. Sanoin, että tunnen suurta mielipahaa, että hallitus kaadettiin SKDL:n toimesta.
22.3. Aarne Saarinen pyynnöstäni luonani.
25.3. Metallilakko loppui.

Huhtikuu
1.4. Hyvärinen kertoi olleensa keskusteluissa Frafanovin kanssa, joka kertoi, että Beljakov ei ole sairas, mutta ei palaa Suomeen.
15.4. Vladimirov luonani. Hän kertoi, että hallituksen hajottua Moskovassa vallitsi hämmennys, mutta ei haluttu kärjistää tilannetta.
19.4. Karjalainen viralliselle vierailulle Moskovaan.
21.4. Stalinisteja erotettu SKDL:ssä.
22.4. Ele Alenius luonani. SKDL:n sosialistit aikovat terävöittää linjaansa. Jos Saarinen ei ota kovaa asennetta Sinisaloon, tällä on pian SKP käsissään.
23.4. Vladimirov pyrki luokseni. Moskovassa ollaan tyytyväisiä Karjalaisen vierailuun.
24.4. Karjalainen luonani palattuaan Neuvostoliitosta. NL:n johto hajallaan suhteessa Suomeen.
25.4. Kokoomuksen puoluekokous Lahdessa. Lento Kiirunaan.

Toukokuu
1.5. Paluu Suomeen.
9.5. Ahti oli kuullut Haapalalta, joka tavannut Stepanovin Moskovassa, että tasavallan presidentti on vaatinut Beljakovin erottamista.
10.5. Karjalainen luonani. Kysyi milloin uudet vaalit.
11.5. Vladimorov luonani. Esitti neuvostohallituksen jyrkän paheksumisen Uudessa Suomessa 25.4. olleen Baltian maita koskevan artikkelin johdosta.
15.5. Tass julkaisi tiedon, että Maltshev nimitetty suurlähettilääksi Helsinkiin.
21.5. Ahti soitti ja kertoi avomielisesti, että hän on kerta kaikkiaan lopussa. Päivi on saapunut vaihdevuosiin. Soitti myöhemmin, on joutunut kuumeen vuoksi vuoteen omaksi.
27.5. Brandt luonani klo 10-11.00. Selosti Berliinin neuvotteluja.
28.5. Uusitalo Jämsenin tilalle sisäministeriksi.
31.5. Radiossa haastatteluni tuomioistuinlaitoksesta.

Kesäkuu
7.6. Lähtö valtiovierailulle Turkkiin. Paluu 12.6.
14.6. Leike, jossa kerrotaan Helsingin hovioikeuden tuominneen puolustusvoimain entisen komentajan, kenraali Keinosen sakkorangaistukseen.
18.6. Neuvostoliiton suurlähettiläs Maltsev jätti valtuuskirjansa.
28.6. Leike, jossa kerrotaan Suomen Uutisten luonnehtineen Veikko Vennamoa oikeuden mieheksi ja köyhien ystäväksi. Kekkonen on kirjoittanut leikkeen viereen. ”Joo”.
29.6. Romanian presidentti Ceasescu saapui vierailulle.

Heinäkuu
3.7. Ceausescu lähti.
9.7. SALT-valtuuskunnat aamiaisella Kultarannassa.
11.7. Olin Harjavallan maatlaousnäyttelyssä.
17.7. Lähdin kalastusmatkalle Islantiin.
21.7. Palasin Turkuun.
28.7. Virolainen luonani. Kertoi olleensa Puolassa ja siellä oli kerrottu Gomulkan kukistumisesta.

Elokuu
4.8. Suomenmaan leike, jossa kerrotaan Nuoren Keskustan Liiton puheenjohtajan Risto Volasen esittäneen julkisuudessa toivomuksen Karjalaisen asettumisesta presidenttiehdokkaaksi.
11.8. Olin kutsunut NL:n uuden suurlähettilään Maltshevin kalalle. Hän tuli Vladimirovin kanssa.
13.8. Mattila soitti. Oli tavannut Karjalaisen. Karjalainen oli kertonut Maltshevin esittäneen, että suuret projektit olisi aloitettava hallitusten välisin sopimuksin.
23.8 Unkarin presidentti Losonczi saapui valtiovierailulle.
27.8. Vilkuna soitti ja kertoi kuulleensa, että Jyväskylässä ovat murjoneet kovan vitsin Jämsenin tulosta maaherraksi. Mitä eroa on Jerusalemilla ja Jyväskylällä? Jerusalemiin tuli Jeesus aasin selässä, mutta Jyväskylään tuli aasi Jeesuksen selässä.

Syskuu
1.9. Koivisto luonani. Selosti valuuttakriisiä ja Suomen Pankin korkopäätöstä.
2.9. Arvo Hautala luonani. Kertoi tuloneuvotteluista ja korkopäätöksestä. Vladimirov tiedusteli, mikä on kantani presidenttikysymyksessä. Asia on niin, että Moskovassa ollaan huolestuneita sen johdosta, että ei ole selvää kuvaa, miten asiat Suomessa järjestyvät.
11.9. Hrutshev kuoli sydänkohtaukseen. Lähetin osanottoni Nina Petrovnalle.
30.9. Sain kirjeen Nina Petrovnalta. Hän kiittää surunvalitteluista ja kertoo, että viime aikoina Hrutshev palasi tapaamisiimme ja muisteli niitä.

Lokakuu
4.10. Aamulla lähdin junalla Kiteelle, jossa vihittiin Pellos Oy:n levytehdas.
5.10. Aamiaisella Karjalaisen ( joka oli aivan humalassa) ja Helge Haaviston kanssa. Kysmys Kostamus-projektista. Haavisto laatinut hyvän suunnitelman.
8.10. Puoluesihteeri Immonen luonani. Kepun piirissä alkanut järjestetty taistelu presidenttiehdokkuudesta. Virolainen kiertää kautta maan ja monet piirit ovat hänen kannallaan. Taistelu puolueen sisällä niin kova, että se alkaa häiritä muuta puoluetyötä. Karjalaisella on myös organisoitua toimintaa.
12.10. Paasio ja Sorsa luonani aamiaisella. Poliittinen tilanne. Esitin ajatuksen, että olisiko parasta, jos eduskunta hajotettaisiin äkillisesti.
17.10. Lähdin aamulla Teheranista. Moskovassa neuvottelu Podgornyin kanssa. Neuvostoliiton johto haluaa, että UK jatkaa. Syynä luottamus.
18.10. Tapasin Podgornyin ja Gromykon.
19.10 Paasio ja Sorsa luonani. Sanoivat olevansa eduskunnan hajoittamisen kannalla.
25.10. Kiina hyväksyttiin YK:n jäseneksi.
29.-30.10. Karjalaisen hallituksen ero. Auran toimitusministeriö.

Marraskuu
2.11. Suopon Alhava luonani. Rovasti V.M. Tsvetskov on tunnustanut antaneensa vuodesta 1959 lähtien korvausta vastaan kirkonkirjatietoja NL:n lähetystön sihteereille Skvortsov ja Taratykin. Suutuin ja sanoin, että taas on vaalien alla vakoilujuttu.
16.11. Menin Hiltooniin lääkärintutkimusta varten.
17.11. Levo on ollut 4 päivää Moskovassa. Tavannut Stepanovin. Miksi eduskunta hajoitettiin? Breszhnev vieraille ensi kesänä Suomessa.
25.11. Sylvi sairastui eilen influenssaan.
30.11. Fagerholm aamiaisella. Puhui presidenttiasiasta ja sanoi, että minun pitää jatkaa. Muita ei ole. Koivistoon suhtauduttiin epäilevästi.

Joulukuu
1.12. Valtioneuvoston ehdotuksesta vapautin Turun ja Porin läänin maaherrana Esko Kulovaaran virastaan.
9.12. Stepanov luonani. Jätti NL:n johtajien Brezhnev, Podgornyi ja Kosygin suullisen viestin minulle. Toivoivat, että jatkan presidenttinä.
10.12. Sylvi pääsi sairaalasta kotiin.
12.12. Stepanov mukana jänisjahdissa. Otin puheeksi YK:n pääsihteeriaisan, Stepanov ilmoitti, että Neuvostoliitto suhtautuu torjuvasti Jakobsoniin, mutta on valmis hyväksymään jonkun toisen suomalaisen,
14.12 Maltshev luonani. Selostin Jakobsonin asiaa.
16.12. Hetemäki luonani. Kertoi tavanneensa Stepanovin, joka oli sanonut, että NL:n johto toivoo, että UK jatkaisi presidenttinä 1974 jälkeen.
27.12. Hyvärinen palattuaan YK:sta selosti, että kun Kiina luopui vedostaan, oli asia selvä. Venäläinen apulaispääsihteeri otti vastaan suljetut äänestysliput. Hänen sihteerinsä, amerikkalainen nainen, oli Pastisen rakastajatar ja soitti tiedot Pastiselle, joten Suomella oli aina selko, mitä mikin valtio oli äänestänyt.

Lähdeaineisto
Juhani Suomi Urho Kekkosen päiväkirja 3 ISBN 951-1-18858-5

Ei kommentteja: