keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Punatulkut


















Kalevi Sorsa kirjoittaa kirjassaan Sisäänajo punatulkuista. Tällä hän tarkoittaa SDP:n vähemmistöhallitusta vuoden 1972 hajotusvaalien jälkeen. Tammikuun alussa 1972 pidetyt hajotusvaalit muuttivat poliittisia asetelmia, mutta eivät tuoneet ratkaisua niihin poliittisiin ongelmiin, joita edellisinä vuosina oli kasaantunut. Ne kulminoituivat Keskustapuolueen osalta Suomen Maaseudun Puolueen nousuna edellisissä vaaliessa keskisuureksi puolueeksi, mikä käytännössä merkitsi Kepun otteen lipeämistä poliittisesta johtoasemasta. Vasemmiston piirissä oli ongelmana SKP:n jakautuminen kahtia ja sen seurannaisvaikutusten ulottuminen sosiaalidemokraattiseen piiriin. Näin ajatellen oleellista hajotusvaalien tuloksena oli se, että SMP piti pintansa ja säilytti edellisten vaalien 18 kansanedustajapaikkaansa, vaikka sen äänimäärä olikin pudonnut yli kolmellakymmenellä tuhannella.

Presidentin ei tarvinnut ottaa huomioon Kansallista Kokoomusta hallituskuvioissa samalla tavalla kuin edellisten vaalien jälkeen, kun se nyt oli hävinnyt kolme kansanedustaja paikkaa ja pudonnut taas Keskustapuoluetta pienemmäksi.

Vasemmisto oli korjannut jonkin verran sitä pudotusta, mikä edellisissä valtiollisissa vaaleissa oli tullut. Niin SDP kuin SKDL:kin olivat voittajia: SDP sai kolme lisäpaikkaa ja nosti paikkalukuaan 55:een, SKDL puolestaan sai yhden lisäpaikan ja ylsi näin 37:ään. TPSL jäi jälleen ilman kansanedustajia, mikä avasi tien puolueen lopettamiselle ja yhdistymisneuvotteluille emopuolueen SDP:n kanssa. SDP:n äänimäärä oli kasvanut 70 000:lla ja mukana lienee ollut aimo annos TPSL:stä siirtyneitä ääniä.
SDP:n voitto oli äänissä mitattuna edellisiin vaaleihin verraten harvinaisen suuri, mutta uusia paikkoja siunaantui vain kolme.

EEC-kysymys oli samaan aikaan aktivoitumassa kansalaistasolla, kun tammikuussa oli perustettu ns. Anti-EEC-toimikunta, jonka piiriin kuului näkyviä sosiaalidemokraatteja, kansanedustajista ainakin Seppo Tikka, Matti Ahde, Pirkko Työläjärvi ja Erkki Tuomioja. Sosiaalidemokraattien keskuudessa varsinaiset EEC:n vastaiset linnakkeet olivat nuoriso- ja opiskelijaliitoissa. EEC-kriittisiin kului myös tuleva sos.dem vähemmistöhallituksen EEC-pääneuvottelija, kauppaministeri Jussi Linnamo.

Vaalien jälkeen enemmistöhallituksen muodostaminen ei onnistunut, vaan neuvottelut kaatuivat kansandemokraattien osalta EEC:hen ja Keskustapuolueen osalta maatalouteen. Neuvottelut enemmistöhallituksesta katkesivat tuloksettomina lopullisesti illalla 21. helmikuuta. Vielä samana iltana presidentti antoi Paasiolle tehtäväksi muodostaa sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Nyt ei ollut enää ohjelmallisia ristiriitoja. Kokoonpanoksi tuli Paasion tekemä lista sellaisenaan. Vastustajat alkoivat haukkua nuorekkaan kokoonpanon saanutta hallitusta ”nappulaliigaksi”. Samana keväänä teki kuulu neuvostotaitelija Ilja Glazunov Kekkosesta muotokuvaa. Sinänsä aika epäonnistuneessa työssä seisoo etualalla mahtipontinen Kekkonen. Taustalla näkyy ikkunasta talvisessa maisemassa puu ja sen oksalla punatulkkuparvi. Sitä tulkittiin sos.dem vähemmistöhallitukseksi.

Kokonaisuudessaan hallituksen kokoonpano oli seuraava:
pääministeri Rafael Paasio
valtionvarainministeri Mauno Koivisto, pääministerin sijainen
ulkoasiainministeri Kalevi Sorsa
oikeusministeri Pekka Paavola
sisäministeri Martti Viitanen
puolustusministeri Sulo Hostila
2. valtionvarainministeri Margit Eskman
opetusministeri Ulf Sundqvist
2. opetusministeri Pentti Holappa
maatalousministeri Leo Happonen
liikenneministeri Valde Nevalainen
kauppaministeri Jussi Linnamo
teollisuusministeri Seppo Lindblom
sosiaaliministeri Osmo Kaipainen
2.sosiaaliministeri Ahti Fredriksson
työministeri Veikko Helle
kansliaministeri Matti Louekoski

”Punatulkut” muodostivat edustavan valikoiman sosiaalidemokraattisen puolueen johtoa, eri ikäryhmiä, eri maakuntien ja eri intressiryhmiä. Ministerilistalla vankkaa puolue- ja järjestöväkeä edustivat ainakin Helle, Hostila ja Nevalainen. Koiviston ohella Linnamo edusti taloudellista asiantuntemusta. Ahti Fredriksson oli SAK:n sihteeri ja Osmo Kaipainen kansanedustajuutensa ohella SAK:n asiantuntijalääkäri, joka oli toiminut Kelan asiantuntijalääkärinä. Nuorta polvea edustivat Sundqvist, Louekoski, Kaipainen ja Lindblom sekä Sorsa.

Lähdeaineisto
Kalevi Sorsa Sisäänajo ISBN 951-1-13265-2

Ei kommentteja: