Karjalaisen II hallituksen vaiheet

Ahti Karjalainen oli merkinnyt päiväkirjaansa: ”17.-20.7. Tasavallan Presidentin Neuvostoliiton vierialu, jolloin toimin hänen sijaisenaan.” Seuraava merkintä oli ajalta 22.-28.8.; ”Tasavallan Presidentin USA-vierailu, jolloin myös toimin hänen sijaisenaan.”
Näin uusi hallituskausi alkoi presidentin tehtävien hoidolla. Kuitenkin jo 28.7.1970 Karjalainen alkoi valmistautua syksyn tulopoliittisiin mittelöihin, sillä hän keskusteli kansliapäällikkö Liinamaan kanssa siitä, että Liinamaa valmistaisi hänelle elokuun alussa ”vakauttamismuistion” niistä asioista, jotka tulisivat pian esille. SAK ja STK olivat aloittamassa keskustelujaan palkka-asioista. Tulopoliittisesta talvesta olikin tulossa melkoinen, sen Karjalainen sai havaita. Uutta Liinamaan nimellä kulkenutta sopimusta ei syntynyt.

Saatuaan toisen hallituksen kasaan Karjalainen oli istahtanut elokuussa kirjaamaan pääministerin tuntemuksiaan paperille. Samalla hän oli intoutunut hieman kirjoittamaan tuntojaan politiikan tekemisestä. Kirjallisessa muodossa Karjalainen selvitteli henkilökohtaisia tuntojaan ennen kaikkea kirjeissään presidentti Kekkoselle. Tämäkin on osoitus jonkinlaisesta emotionaalisesta suhteesta Kekkoseen. Ensimmäiseksi tehtäväkseen Karjalainen oli merkinnyt ulkopolitiikan suunnittelun. Toisena listalle oli merkitty sosiaalipolitiikka, jota ei saanut unohtaa. Sosiaalipolitiikan kohteiksi Karjalainen oli listannut tässä järjestyksessä lapset, vanhukset, sairaat, työttömät ja nuoret. Asiasta puhuttiin hänen mukaansa paljon, mutta vähän tapahtui. Kolmanneksi oli Karjalaisen ajatuksiin noussut kehitysaluepolitiikka: ”mitä valtio, mitä maakunta, mitä yksityiset.” Neljänneksi listalle tuli hänen oman maakuntansa Etelä-Savon tulevaisuus: maakunta ei saanut jäädä autioituvaksi takamaaksi eteläisen ja läntisen Suomen taakse.

Usko Neuvostoliiton tulevaisuuteen elin vahvana kaikkialla. Kekkonen puhui jo 1950-luvulla Neuvostoliiton nousevasta voimasta ja samaan uskoi Karjalainen. Analyysi oli tuolloin realistinen. Samoihin aikoihin osui Suomessa taistolaisuuden nousu. Neuvostoliiton ihailu sai jalansijaa opiskelijamaailmassa sekä politiikassa. Taistolaiset valtasivat vasemmistolaisia opiskelijajärjestöjä 1970-luvun alkuvuosina. Politiikassa Neuvostoliiton ”rauhanpolitiikan” kritiikitön tukeminen johti muun muassa Mirjan Tuomisen y. 6.2.1972 allekirjoittamaan aloitteeseen rauhaa suojaava lain säätämisestä. Aloite sai taakseen Mirjam Tuomisen lisäksi useita kansanedustajia, kuten Tellervo M. Koiviston, Kaisa Raatikaisen, Ulf Sundqvistin ja Erkki Liikasen.

Elokuussa Karjalainen sai puolueensa sisäisistä tunnoista raportin. Sen laatija, Eino Sääskilahti, arvioi kentän hyväksyneen puolueen menon Karjalaisen II hallitukseen. Hän katsoi, että puoluevaltuuskunnassa loppuun saakka ilmennyt vastustus oli heikentynyt, joskin Pohjois-Pohjanmaan piiri kritisoi edelleen Karjalaisen hallituksen muodostamista. Tämä piiri näyttääkin vastustaneen jyrkimmin hallitusratkaisua, mikä oli sikäli merkityksellistä, että se oli Keskustapuolueen vahvin piiri. Keskustapuolue olikin menettänyt kannatuksestaan vuoden 1970 eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirissä lähes kuusi prosenttia ja SMP oli nostanut kannatustaan lähes 14 prosenttia, joten kritiikki oli ymmärrettävää.

Karjalaisen kontaktit Liinamaahan eivät tuottaneet tulosta, sillä uutta keskitettyä tulopoliittista ratkaisua ei saatu aikaan syksyllä 1970. Julkisuudessa näkyivät ensimmäiset merkit hintapolitiikan vaikeudesta hallituksessa, kun sosiaaliministeri Tiekso ja kauppaministeri Berner väittelivät asiasta televisiossa 27.8.1970 ohjelmassa ”Hallituksen haastattelutunti”. Samassa ohjelmassa pääministeri Karjalainen painotti hyvin voimakkaasti, että palkka-asiat kuuluivat työmarkkinajärjestöille, eivätkä hallitukselle. Työmarkkinatilanne ajautuikin umpikujaan, niin kuin kommunistit olivat suunnitelleet.

Kuten tunnettu, presidentti Kekkonen tuli esille joulukuun alussa omalla ehdotuksellaan, josta tuli UKK-sopimukseksi kutsuttu työmarkkinaratkaisu. Näin Kekkonen omi niin hallituksen kuin työmarkkinajärjestöjenkin toimialoja itselleen. UKK-sopimus tulopolitiikan linjoista ajalle 15.12.1970- 31.3.1972 allekirjoitettiin 8.12.1970. Kun Kekkonen oli hoitanut ulkopoliittisen perustan eli yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa kuntoon, hän halusi rauhoittaa myös sisäpolitiikan eli ennen kaikkea vaimentaa Beljakovin ja taistolaisten uhoa Suomessa.

Kommunistien valtapyrkimykset alkoivat näkyä syksyn mittaan yhä enemmän. Taustalla suurlähettiläs Beljakov oli ollut hyvin aktiivinen. Hän oli aloittanut vähemmistökommunistien näkyvän tukemisen. Hän antoi myös jatkuvasti yksityiskohtaisia neuvoja kommunisteille siitä, miten ajankohtaisiin poliittisiin asioihin tulisi suhtautua. Erityisesti työmarkkinakysymykset olivat kiinnostuksen kohteena, sillä vallitsevien vallankumousoppien mukaan yhteiskunnan sisäiset suhteet oli saatava kärjistymään äärimmilleen. Pyrkimyksenä oli vallanottamiselle otollisen yleislakkotilanteen aikaansaaminen.

SKP:n ylimääräisessä edustajakokouksessa keväällä 1970 puolueen linja olikin radikalisoitunut. Tämä johti siihen, että SKP alkoi vastustaa UKK-sopimusta. Tilanteen kärjistyminen marraskuussa sai Kekkosen liikkeelle. Hänen väliintulolleen eli UKK-sopimukselle oli olemassa sinänsä hyvät poliittiset perusteet: kyse kun ei ollut pelkästään työehdoista vaan maan poliittisesta suuntauksesta.
Beljakovin toiminnan seurauksena neuvostohallitus lähetti Suomeen varaulkoministeri V.V. Kusnevtsovin rauhoittamaan tilannetta. SKP:n vähemmistö pyrki hallituspolitiikan johtoon NKP:n voimakkaalla tuella. Suomessa rintamaa johtivat SKP:n varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo, suurlähettiläs Beljakov ja KGB-toimiston päällikkö, lähetystöneuvos Vladimirov.

Talven kuluessa SKDL jyrkensi edelleen asennettaan hallituksessa. Syksyn yleislakkokaavailujen mentyä mönkään piti yrittää jotain uudestaan. Tilanne työmarkkinoilla kärjistyikin laajojen lakkojen alettua vuoden 1971 alussa. Kommunistien tarkoituksena oli jälleen kärjistää tilanne äärimmilleen, aina väkivaltaisuuksiin saakka ja järjestää suuria mielenosoituksia, jotka provosoisivat poliisin mielenosoittajia vastaan. Näin Suomen maine ulkomaillakin joutuisi kyseenalaiseksi.

Hallituksen sisäisen työskentelyn vaikeutuessa kävi kokoomus sen kimppuun edustaja Ilaskiven ym 2.3.1971 jättämällä välikysymyksellä. Hallitus sai luottamuslauseen.
SKDL/SKP:n vastustus hallituksessa jatkui maaliskuussa. Tilanne alkoi vaikuttaa hyvin vakavalta. Pääministeri keskusteli 9.3.1971 Kesärannassa SDP:n johdon kanssa siitä, kuinka pitkälle hallitus olisi valmis suvaitsemaan SKDL:n ministereiden käyttäytymistä.

Neuvostoliitto seurasi haukkana asioiden kehittymistä. Karjalainen oli tavannut Tehtaankadun edustajia sekä 11. että 12.3.1971. Ensin mainittuna päivänä hänellä oli keskustelu lähetystöneuvos Vladimirovin kanssa ja seuraavana päivän ministerineuvos Georgi Farafonovin kanssa. Neuvostoliitto alkoi poikkeuksellisen puuttumisen Suomen hallituspolitiikkaan kommunistien hyväksi. Farafonov kävi Karjalaisen luona 16.3.1971 klo 11.00 ja ilmoitti, että Neuvostoliiton hallitus ehdotti pääministerin virallisen vierailun alkamispäiväksi 19.4.
Heti Farafanovin lähdön jälkeen vt. presidentti Karjalainen tapasi Viktor Vladimirovin, joka oli tullut klo 11.30 Karjalaisen luokse pyynnöstään. Vladimirov kertoi, että Moskovassa oli tutustuttu huolellisesti tasavallan presidentin näkemyksiin uhkaavasta hallituskriisistä.

Elettiin vuotta 1971. Kekkonen oli ilmoittanut jo ennen edellisiä vaaleja, ettei asetu enää ehdokkaaksi vuoden 1974 vaaleissa. Nyt Neuvostoliitto osoitti Karjalaista kohtaan voimakasta huomiota, myös vt. presidenttinä. Neuvostoliitto oli suorastaan pakottanut Kekkosen ottamaan Karjalaisen pääministeriksi. NKP asetti maaliskuussa 1971 asiallisesti ottaen Karjalaisen Kekkosen edelle. Samalla neuvostodiplomaatit uhkailivat, että kommunistien tuki menisi seuraavissa presidentinvaaleissa, jos kommunistien vaatimuksiin ei suostuttaisi.

Presidentti Urho Kekkonen otti SKDL:n valtuuskunnan vastaan Karjalaisen ehdotuksesta jo 17.3. Presidentti totesi heille pääministerin puolesta, että pääministeri Karjalaisella ei ollut sovittelumahdollisuuksia, ja pyysi heitä hyväksymään valtioneuvoston päätöksen eduskunnassa. Valtuuskunta ei luvannut mitään. Asenteet olivat äärimmäisen tiukat. Pääministeri Karjalainen teki asiasta johtopäätöksen jo samana päivänä ja jätti klo 20.30 tasavallan presidentille hallituksensa eronpyynnön. SKP:n kova siipi piti päänsä ja SKDL/SKP joutui hallituksen ulkopuolelle.

Lähdeaineisto:
Jukka Seppinen: Ahti Karjalaisen poliittinen elämäkerta ISBN 961-1-13878-2

Puolueeton porvari saa ministerikseen stalinistin

Oikeuskansleri Kai Korte on kirjoittanut kirjan Ministerit tulivat ja menivät. Korte kirjoittaa, että Aarre Simosen oikeusministerikausi päättyi asiallisesti maaliskuun 1970 yllätysvaaleihin, vaikka Koiviston hallitus vaikeiden hallitusneuvottelujen takia istuikin vielä kolmisen kuukautta vaalien jälkeen. Ministerikautensa lopulla Simonen kärsi jo pahasta sokeritaudistaan, jota hän kävi hoidattamassa Kremlin sairaalassakin, tosin huonoin tuloksin.

Maalisvaalit sekoittivat melkoisesti Suomen poliittisia ympyröitä. Keskustapuolueeksi muuttunut maalaisliitto ja SKDL kärsivät vaalitappion. Suurimmat voittajat olivat kokoomus, joka lisäsi paikkalukuaan eduskunnassa 11 paikalla ja todellinen yllättäjä SMP, joka sai peräti 18 edustajapaikkaa aiemman yhden sijasta. Olin vaaliyönä yhdessä Pertti Pesosen kanssa TV-studiossa kommentoimassa tuloksia, mutta meiltä meni kerrassaan jauhot suuhun, kun vaaliennustetta tekevät atk-ohjelma ei suostunut noteeraamaan SMP:n yllätystulosta, kirjoittaa Kai Korte. Radion puolella äänten laskentaa seuraamassa ollut Veikko Vennamon kakkosmies Eino Poutiainen latelikin mikrofoniin toistuvasti: - Mittee ne herrat siellä Pasilassa puhuu? Miehän sanoin jo ennen vaaleja, että myö saahaan 18 paikkaa ja niihin myö saahaankin!

Hallituksen muodostaminen näiden vaalien jälkeen oli ilmeisen vaikeaa ja lopulta Kekkonen päätyikin virkamieshallitukseen tai ehkä paremminkin eräänlaiseen presidentinhallitukseen. Sen pääministeriksi kutsuttiin Teuvo Aura, oikeusministeriksi tuli valtakunnansovittelijana kunnostautunut Keijo Liinamaa. Kaikki hallituksen jäsenet olivat mukana ”ammattiministereinä”, vaikka useimmilla oli toki melko selvä poliittinen taustakin.

Kai Korte kirjoittaa, että Keijo Liinamaahan olin tutustunut kevättalvella 1968, jolloin hän neuvotteli kokoon ensimmäisen suuren vakauttamispaketin. Sehän on jäänyt historiaankin nimellä Liinamaa I. Neuvottelujen ollessa loppusuoralla oli valtioneuvoston juhlahuoneiston, Smolnan, alakertaan koottu virkamiesryhmä, jonka asiana oli valmistella laki indeksiehdon kieltämisestä: se oli tärkeä osa silloista vakauttamispakettia.

Liinamaan lisäksi virkamiesryhmässä oli ainakin Paul Paavela, silloinen valtioneuvoston kanslian kansliapäällikkö. Oikeusministeriöstä oli minun lisäkseni mukana lainsäädäntöneuvos Lars Johansson. Hallitus oli koolla viereisessä huoneessa ja työmarkkinaosapuolet Etelärannassa.

Pääministeri Koivisto risteili illan mittaan tapaamassa poliitikkoja ja työmarkkinaosapuolia sekä kävi välillä raportoimassa tilannetta hallitukselle ja antamassa ohjeita meille. Muistelen, että aamuyöllä, ehkä kolmen maissa, yhteisymmärrys oli saavutettu, ja pääministerin johdolla lähdimme Etelärantaan esittelemään työn tuloksia, Kai Korte kirjoittaa.

Keijo Liinamaa kausi oikeusministerinä jäi perin lyhyeksi, sillä Auran hallitus istui vain pari kuukautta. Liinamaa toimi paitsi oikeusministerinä myös toisena valtionvarainministerinä. Oikeusministeriössä hoidettiin noiden kesäisten viikkojen aikana vain juoksevia hallintoasioita.

Keskikesällä, heinäkuun 15. päivänä Kekkonen runnasi kokoon laajapohjaisen enemmistöhallituksen, jonka ulkopuolelle jäivät itse asiassa vain vaaleissa voittaneet puolueet. Mukana oli ”kolme suurta” eli sosiaalidemokraatit, keskusta ja SKDL, minkä lisäksi ruotsalaisilla ja liberaaleilla oli molemmilla kaksi salkkua. Pääministeriksi tuli nyt toisen kerran Ahti Karjalainen ja oikeusministeriksi – yllätys, yllätys! kommunistivalpon entinen päällikkö ja stalinisti Erkki Tuominen.

Oikeusministeriössä oli sellainen tapa, että kun uusi ministeri oli talossa ensimmäistä päivää, virkamiehet kävivät vuoronperää esittäytymässä. Kun vähän jännittäen astuin sisään ministerin huoneeseen, Tuominen pomppasi pöytänsä takaa iloisen näköisenä pystyyn ja tuli käsi ojossa minua vastaan: - Onpas hauska nähdä, että täällä on joku tuttukin, hän sanoi, mutta kesti hetken, ennen kuin muistin, missä olimme tavanneet. Kyseessä oli yksi ainoa tapaaminen silloin, kun Simosen kanssa kävimme eduskunnassa puolustamassa puoluelakia SKDL:n eduskuntaryhmälle, ja Tuominen oli paikalla vaiteliaana asiantuntijana. Minun kannaltani tämä oli hyvä alku yhteistyölle, eikä meidän välillämme henkilötasolla mitään kitkaa syntynytkään koko Tuomisen ministerikaudella, vaikka tietysti joskus olimme asioista erimieltä.

Laajassa virkaantulohaastattelussaan, joka julkaistiin heinäkuun 26. päivänä 1970, Erkki Tuomien oli näyttävästi julistanut, että hän haluaa politisoida virkanimitykset. ”Nimityspolitiikassa pitäisi päästä tasapuolisuuteen, että vasemmisto saisi suuremman edustuksen virkamieskuntaan”, Tuominen lausui. Siinä yhteydessä hän mainitsi tärkeät virkanimitykset, oikeuskanslerin ja oikeusministerin kansliapäällikön. Kun oikeuskanslerin virka lokakuun alusta täytettiin, ei Tuomisella kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta sen politisoimiseen. Silloin eduskunnan oikeusasiamies Risto Leskinen oli ansioiltaan täysin ylivoimainen ja hänet presidentti nimittikin.

Hintasäännöstelyn tiimoilta virinneen ns. korppukapinan johdosta SKDL:n ministerit erosivat hallituksesta maaliskuun lopulla 1971 ja heidän paikkansa miehitettiin sosiaalidemokraateilla. Oikeusministeriksi tuli Mikko Laaksonen. Tunsin Laaksosen j0 1950-luvulta, jolloin olimme olleet samalla puolen työmarkkinabarrikadia, hän SAK:n ja minä AKAVAn palveluksessa. Mikko oli ensimmäinen ministeri, joka avoimesti myönsi, että hänellä on tukenaan poliittinen taustaryhmä.

Mikko Laaksosen ministerikausi jäi lyhyeksi, kun hänet lokakuun alussa 1971 nimitettiin verohallituksen pääjohtajaksi. Oikeusministerin paikan peri toinen sosiaalidemokraatti, 33-vuotias lakit. lis Jacob Söderman, joka ehti olla ministerinä 29 päivää.

Lähdeaineisto:
Kai Korte Ministeri tulivat ja menivät ISBN 951-20-4046-8

Eduskunnan toiminnasta syksystä 1969 kevääseen 1970

Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Eduskuntakauden tärkeimpiä uudistuksia oli uusi työsopimuslaki, joka tuli voimaan 1.1.1971 ja joka velvoittaa maksamaan työehtosopimusten mukaiset palkat myös työehtosopimusten ulkopuolella olevilla aloilla. Muita mittavia tuloksia olivat uusi kehitysaluelainsäädäntö ja lievempi aborttilaki. Syksyllä eduskunnalle annettu esitys seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisesta ei edennyt valiokuntaa pidemmälle.
Korkeakouluhallinnon uudistamisesta mies ja ääni periaatteen pohjalle ei tullut paljosta puhumisesta huolimatta mitään – opposition jarrutuspuheet nimittäin siirsivät uudistuksen yli vaalien. Samoin raukesi edellisessä eduskunnassa hyväksytty, mutta yli vaalien äänestetty rikoslain jumalanpilkkapykälien lievennys eli lex Salama, koska lainvalmistelijat olivat unohtaneet, että laista voimaantulo oli siirtynyt 70-luvulle. Uusi eduskunta ei voinut muuttaa edeltäjänsä hyväksymää voimaantulosäännöstä.

Valtalaki vaivatta

Laki taloudellisen kasvun turvaamisesta 1970 eli ns. valtalaki hyväksyttiin sisällöltään asiallisesti samanlaisen kuin ennenkin. Lisäyksenä siinä olivat kuitenkin vuokralaisten irtisanomissuojaa tarkoittavat säädökset. Tämän lain saatteeksi eduskunta hyväksyi äänin 123-36 ponnen, jolla se edellytti, että hallitus kiireellisesti antaa esityksen vuokralaisten pysyvää irtisanomissuojaa koskevaksi lainsäädännöksi.
Valtalain käsittely oli eduskunnassa pitkän aikaan jäässä, mutta lopulta se voitiin hyväksyä yksimielisesti. Yksikään puolue ei tällä kertaa vaatinut lain hylkäämistä eikä vastustanut kiireelliseksi julistamista.

Mies ja ääni nurin

Korkeakoulujen hallintouudistusta koskevan esityksensä, jonka ensimmäinen puolestapuhuja oli opetusministeri Johannes Virolainen, Koiviston hallitus toimitti eduskunnan käsiteltäväksi vuoden 1969 joulukuussa. Ennen maaliskuun vaaleja sitä ei kuitenkaan ehditty saada valmiiksi, sillä vastustajien soveltaman jarrutustaktiikan vuoksi aika loppui kesken.

Kehitysalueille uudet lait

Edellinen kehitysaluelainsäädäntö oli epäonnistunut lähinnä sen vuoksi, että se jouduttiin käsittelemään vuoden 1966 vaalitaistelun kuumentamassa eduskunnassa. Sama vaara oli nytkin tarjolla, sillä kehitysalueiden rajoista syntyi poliittista kilpalaulantaa. Kiista ei kuitenkaan pystynyt vaikeuttamaan laajan lakinipun asiallista käsittelyä. Laeista tärkein on kehitysaluerahastolaki, jonka mukaan rahoitustukea annetaan yrittäjille valtion korkotukena ja ulkomaalaisten luottojen valtiontakauksena. Tämä laki oli voimassa 1970-1975.
Ensimmäinen, hieman paremmat edut tarjoava vyöhyke on aikaisempaa pienempi. Siihen kuuluvat Lapin ja Pohjois-Karjalan läänit sekä osia Oulun ja Kuopion sekä Turun ja Porin lääneistä. Toinen vyöhyke sitä vastoin on entistä vyöhykettä suurempi. Siihen kuuluvat loput Oulun, Kuopion lääneistä, Vaasan, Keski-Suomen, Mikkelin ja Ahvenanmaan läänit kokonaan sekä muutamia kuntia Turun ja Porin, Hämeen ja Kymen lääneistä.

Verolait

Verolakien väliaikaiset poikkeussäännökset vuodeksi 1970 hyväksyttiin entisenlaisina. Niiden mukaiset verovapaudet ja vähennykset pysyivät siten ennallaan, mutta sitä vastoin tarkistettiin kunnallisverotuksen perusvähennystä. Sitä korotettiin kaupungeissa 700-1200 markasta 1000 – 1600 markkaan ja maalaiskunnissa 500 – 800 markasta 800-1500 markkaan. Lakia sovellettiin ensimmäisen kerran vuodelta 1970 toimitettavassa verotuksessa.
Maatilatalouden harjoittajille vuodelta 1968 toimitetun veronkannossa jouduttiin panemaan toimeen kahden kuukauden lykkäys. Eduskunta velvoitti hallitusta seuraamaan valppaasti niitä maksuvaikeuksia, joita maatalouden uuteen verojärjestelmään siirtyminen on aiheuttanut vähävaraisille pienviljelijöille.

Työsopimuslaissa vähimmäispalkat

Vanhan eduskunnan tärkeimpiä saavutuksia oli uuden työsopimuslain laatiminen entisen lähes 50-vuotiaan lain tilalle. Pitkän odotuksen jälkeen asiassa toimittiin nopeasti. Työmarkkinajärjestöjen epäilyistä huolimatta eduskunta liitti työsopimuslakiin ns. vähimmäispalkkapykälän, vaikka sen käytäntöön soveltamisessa sellaisenaan tiedettiin olevan suuria vaikeuksia.
Uudella lainsäädännöllä vahvistettiin myös luottamusmiesten asemaa ja tehostettiin irtisanomissuojaa.
Jonkin verran väittelyä herätti maatalouden työaikalaki, jonka eduskunta nyt vihdoin sai säädetyksi. Työttömyyskassojen päiväavustusten ja työttömyyskorvausten enimmäismäärää korotettiin 50:llä. Tämän jälkeen päiväavustuksia maksettiin 200 päivältä ja työttömyyskorvauksia 170 päivältä.

Asevelvollisuus ja eduskunta

Ns. yllytysjutut ja eduskunnan omat asevelvolliset pakottivat eduskunnan pariin otteeseen paneutumaan asevelvollisuuskysymyksiin. Rikoslain 16 luvun säännöksiä päätettiin tarkistaa siten, että ns. yllytysrikoksista tuomittavia rangaistuksia lievennettiin. Aseellisesta palveluksesta pois jäämään houkuttelevan rangaistus on uuden lain mukaan sakko ja vain erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa enintään vuosi vankeutta. Laki hyväksyttiin äänin 124-37.
Kun uuteen eduskuntaan oli valittu joitakin nuoria kansanedustajia, jotka eivät olleet suorittaneet asevelvollisuuttaan, sai eduskunta ratkaistavakseen aivan uudenlaisia pulmia. Pulmasta päästiin muuttamalla valtiopäiväjärjestystä niin, että sotaväkeen joutuvan kansanedustajan edustajatoimi keskeytyy varusmiespalvelun ajaksi. Eduskunta edellytti lisäksi äänin 87-85, että hallitus ensi tilassa antaisi esityksen lain muuttamisesta, jotta varusmiehenä palveleva asevelvollinen voitaisiin valita kansanedustajaksi.

Rikoslakiin monta korjausta

Rotusyrjinnästä tuli rikos Suomessa 1.8.1970 lukien, jolloin eduskunnan keväällä hyväksymä laki rotu- ja muun vastaavan syrjinnän rangaistavuudesta tuli voimaan. Rikoslakin tehdyillä muutoksilla tehtiin rangaistavaksi asiakkaiden syrjintä mm. kaupoissa, ravintoloissa ja hotelleissa rodun, ihovärin, kansallisen alkuperän tai uskontunnustuksen vuoksi. Sama koskee myös julkisia huvitilaisuuksia ja yleisiä kokoksia.

Aborttilaki paljon vapaammiksi

Laki raskauden keskeyttämisestä eli aborttilaki aiheutti kiivaan väittelyn, mutta lopulta se hyväksyttiin äänin 113-56. Vastustajista oli 37 keskustapuolueesta, 14 kokoomuksesta, 4 ruotsalaisesta kansanpuolueesta ja yksi liberaaleista. Laki tuli voimaan 1.6.1970.

Lähdeaineisto
Mitä, missä, milloin 1971

Eduskunnan toiminnasta syksystä 1968 kevääseen 1969

Kuvan saat suuremmaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Eduskunta sai hallitukselta käsiteltäväkseen ns. sosiaali- ja maatalouspaketit. Perhe-eläkelaki ja yrittäjien eläkelaki saatiin aikaan. Perhe-eläkelaki hyväksyttiin eduskunnassa joulukuussa 1968. Yleistä perhe-eläkettä saivat 1.10.1969 lähtien kaikki silloin alle 16-vuotiasta lasta huoltavat alle 65-vuotiaat naislesket sekä vanhempansa tai huoltajansa menettäneet täysi- ja puoliorvot. Oman perhe-eläkelakinsa saivat valtion palveluksessa olevat. Sen mukaan valtion perhe-eläkejärjestelmän piiriin tuli yhteensä 85 000 henkilöä aikaisempien lisäksi. Kevätkaudella ohjelmassa olleeseen ns. sosiaalipakettiin sisältyi myös kansaneläkelain muutos, jolla kansaneläkkeeseen liitettiin asumistuki ja puolison työtulo tehtiin määrättyyn rajaan saakka etuoikeutetuksi tuloksi tukiosaa määrättäessä. Työntekijöiden eläkejärjestelmää (TEL- ja LEL-lakeja) muutettiin vakauttamissopimuksessa edellytetyllä tavalla, mikä merkitsi vanhimpiin ikäluokkiin kuuluvien työntekijöiden eläkkeen vähimmäismäärän määräämistä syntymävuodesta riippuen 16-22 %:ksi palkasta.
Vuosia vireillä ollut hanke muuttaa sairausvakuutuslaki korvauksien osalta ensisijaiseksi toteutui vihdoin.

Maatalouden ylituotanto ongelmana

Yrittäjäeläkelakeihin sisältyi maatalousyrittäjien eläkelaki ja muiden yrittäjien eläkelaki. Ne koskivat yhteensä 600 000 yrittäjää. Maatalouspakettiin sisältyneillä laeilla oli tarkoitus rajoittaa tuotantoa. Lakien käsittelyssä hallituspuolueidenkin yhteistyö oli koetuksella. Noin puoli vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen hallitus saattoi vihdoin toukokuun lopulla sopia maataloutta koskevasta kokonaisratkaisusta. Maatalouspakettiin kuului kolmivuotinen maataloustulon vakaannuttamislaki, laki markkinoimismaksusta sekä joukko muita toimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli saada selvyyttä ylituotanto-ongelmiin. Pakettiin kuului myös pellonvarauskorvauksista aikaisemmin hyväksytty laki ja tavallaan myös yrittäjäeläkkeet – niiden käyttöönottohana on omiaan vähentämään maataloustuotantoa. Uuden maataloustulolain mukaan maatalous saa tuotantokustannusten nousua vastaavan tulonlisäyksen, mutta muusta noususta valtioneuvosto neuvottelee vuosittain maataloustuottajain keskusjärjestöjen kanssa. Lailla maidon ja vehnän markkinointimaksusta taas pyrittiin asteittain supistamaan tuotantoa. Markkinointimaksujen perimiseen ryhdytään, elleivät maidon ja vehnän tuotanto alene laissa säädetylle tasolle. Maidontuotantoa pyritään lain voimalla alentamaan kolmen vuoden aikana 170 miljoonaa kg ja vehnän kauppatulo pyritään rajoittamaan 280 miljoonaan kiloon.
Laki pellon käytön rajoittamisesta säätää, että lain mukaiselle tavalla peltonsa viljelemättä jättäville maksetaan pellonvarauskorvausta, joka ensimmäisenä vuonna on 250 mk hehtaarilta. Järjestelmä tuli voimaan keväällä 1969.
Teurastuspalkkioiden tarkoituksena oli saada maan yli miljoonasta lehmästä viedyksi teuraspenkkiin 40 000. Lisäbudjettiin myönnettiin määräraha, josta voitiin maksaa teurastuspalkkioita 1 mk /kg. Pellonvarauskorvaukset ja teurastuspalkkiot vaativat valtion varoja peräti 46 miljoonaa markkaa.

Vaalilaki, puoluelaki ja sähkövetureiden hankinta puhuttivat edustajia. Syksyn kunnallisvaalit toivat väriä kansanedustajien työhön. Katso tulokset http://fi.wikipedia.org/wiki/Kunnallisvaalit_1968

Veturiponnet

Köydenvetoa maan ensimmäisten 32 sähköveturin tilaamisesta käytiin eduskunnassa joulun ja uudenvuoden jännittävinä välipäivinä. Lopputuloksena oli, että hallitus sai pyytämänsä valtuudet harkita kotimaisten veturirakentajien tarjousten lisäksi myös Neuvostoliiton tarjouksia. Ratkaisevassa äänestyksessä 28.12.1968 hallituksen pyytämät neuvotteluvaltuudet hyväksyttiin 117-51, mikä oli asiaa ajaneelle pääministeri Koivistolle huomattava poliittinen voitto.

Kaupat ja pankit

Uuden lain mukaan ammattimaista vähittäiskauppaa saadaan eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta harjoittaa arkisin klo 8-20 ja lauantaisin sekä pyhäpäivien aattoina klo 9-18. Keskioluen vapauttamisen eduskunnassa edellisellä istuntokaudella nostattaman myrskyn jälkimainingit olivat vielä selvästi havaittavissa, kun käsiteltiin tämän uudistuksen vanavedessä tullutta ehdotusta, että keskioluen myynti sallittaisiin myös myymäläautoista. Äänin 143-39 eduskunta päätti suostua hankkeeseen, joka tuli voimaan 1.1.1969.
Pankkilaitosta koskeva lainsäädäntö yhtenäistettiin ja säästöpankit, osuuskassat ja liikepankit saivat yhtäläiset kilpailuedellytykset. Uudistuksilla lisättiin tallettajien turvaa, valtiolle annettiin lisävaltuuksia. Postisäästöpankin nimi muutettiin Postipankiksi.

Muita muutoksia

Rikoslaista poistettiin kansalaisluottamuksen menettäminen, kelvottomuus maan palvelukseen ja kelpaamattomuus ajaa toisen asiaa julkisen viranomaisen edessä. aviorikoksesta ei enää välttämättä tuomittu avioeroa, vaan oikeus voi määrät asumuseron.

Lähdeaineisto
Mitä, missä, milloin 1970

Eduskuntavaalit 1970 ja SMP:n suurvoitto

Suomen 25. eduskuntavaalit järjestettiin 15.–16. maaliskuuta 1970. Näitä eduskuntavaaleja on kutsuttu protestivaaleiksi, mihin vaikutti kaksi toisistaan riippumatonta ajan ilmiötä.
Kansalaiset toivat julki kyllästymisensä virkanimitysten politisoitumiseen ja poliittisen ilmaston yleiseen vasemmistolaistumiseen, jota olivat ruokkineet perinteisiä arvoja, varsinkin uskontoa ja isänmaallisuutta ravistelleet opiskelijaradikalismi ja ns. "Reporadio". Koiviston hallituksen opetusministeri Johannes Virolainen asettui näkyvästi tukemaan radikaaliopiskelijoiden korkeakoulujen hallintoon ajamaa ns. mies ja ääni -periaatetta, jota poliittinen oikeisto vastusti voimakkaasti ja jonka se saikin torjutuksi juuri vaalien edellä. Nämä ilmiöt toivat vaalivoiton Kokoomukselle ja läpimurron uudelle poliittiselle tulokkaalle Suomen Kristilliselle Liitolle. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa nousi tärkeäksi kysymykseksi erityisesti yleisradion ohjelmapolitiikan suunta. Äänestäjäkunnan keskuudessa tunnettiin huolta tämän keskeisen tiedotusvälineen linjasta ja haluttiin siihen muutosta. Siksi myös SKL:n sanoma saavutti vastakaikua. SKL:n sama äänimäärä nousikin lähes kolminkertaiseksi ja oli 28 547. Vuonna 1970 valittu eduskunta ei saanut kauan istua, sillä jo syksyllä 1971 se hajotettiin

Toisaalta etenkin maaseutuäänestäjät esittivät vastalauseensa Paasion ja Koiviston hallitusten ajamalle kovalle rakennemuutospolitiikalle. Juuri ennen vaaleja oli hyväksytty lait lehmien teurastuspalkkioista ja peltojen "paketoinnista" eli viljelemättä jättämisestä, millä pyrittiin ratkaisemaan maatalouden ylituotanto-ongelma; tuolloin puhuttiin yleisesti "voi- ja viljavuorista". Raju rakennemuutos aiheutti etenkin Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa suuren työttömyyden, mistä seurasi suoranainen maaltapako, monien maatilojen autioituminen ja voimakas siirtolaisuus Ruotsiin. Tämä ilmiö koitui erityisesti Veikko Vennamon johtaman Suomen maaseudun puolueen hyväksi ja sen hätkähdyttävä nousu keskisuureksi puolueeksi olikin vaalien leimallisin piirre.

Näissä vaaleissa edustajien vaihtuvuus oli poikkeuksellisen suurta. Toinen huomiota herättävä piirre oli, että kansanedustajien keski-ikä aleni tuntuvasti. Tämä johtui siitä, että ns. suuret ikäluokat olivat päättyneen vaalikauden aikana saavuttaneet äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Lisäksi äänioikeusikäraja oli edellisten vaalien jälkeen alennettu 21 vuodesta 20 vuoteen. Eduskuntaan päässeiden joukossa olikin paljon alle 30-vuotiaita.

Vaalien tulos, ennen kaikkea SMP:n menestys, oli järkytys presidentti Urho Kekkoselle, joka kieltäytyi jyrkästi hyväksymästä Kokoomusta ja SMP:tä hallitukseen vedoten ulkopoliittisiin syihin. Kun Koiviston hallitus jätti paikkansa, uutta poliittista hallitusta ei saatu muodostetuksi ja tilalle nimitettiin toukokuun puolivälissä Teuvo Auran "vapaapalokunnaksi" kutsuttu virkamieshallitus.
Vuoden 1970 eduskuntavaalit hajottivat kansanrintamayhteistyön. Kekkonen itse aktivoitui sisäpolitiikassa alkaen toimia yhä enemmän tosiasiallisena pääministerinä ja osallistuen muun muassa tulopoliittisten neuvottelujen tekoon (UKK-sopimus). Kun Kekkonen ei halunnut laskea vaalivoittajia kokoomusta ja Suomen Maaseudun Puoluetta (SMP) hallitukseen, syntyi Teuvo Auran johtaman kahden presidentinhallituksen jälkeen niin sanottu porvarillinen kansanrintama. Siinä olivat mukana samat puolueet kuin ennen vuotta 1970, mutta Keskustapuolueen asema vahvistui ja hallituksen sisällä oli ei-sosialistinen enemmistö.

Vasta heinäkuussa Ahti Karjalainen sai kootuksi uuden enemmistöhallituksen. Veikko Vennamon ja SMP:n ensimmäinen kultakausi, jonka vaikutuksista saatiin esimakua jo vuoden 1968 presidentinvaaleissa. Urho Kekkonen valittiin kolmannelle kaudelleen, mutta vastaehdokkaina olleet kokoomuksen Matti Virkkunen ja SMP:n Veikko Vennamo menestyivät vaaleissa oivallisesti. Vennamon vaaliliiton äänisaalis oli yli 11 prosenttia, vaikka eduskuntavaaleissa puolue oli muutamaa vuotta aiemmin saavuttanut vain prosentin kannatuksen.

Veikko Vennamo oli vuoden 1970 eduskuntavaalien suuryllättäjä.

Suomen Maaseudun Puolueen alkutahteina voidaan pitää Maalaisliiton Nivalan puoluekokousta 1956, jolloin Veikko Vennamo hävisi puheenjohtajaäänestyksessä Vieno Johannes Sukselaiselle. Vuodesta 1945 eduskunnan jäsenenä ollut Veikko Vennamo kuului Maalaisliiton riveihin vuoden 1958 eduskuntavaaleihin saakka, mutta erimielisyyksien takia edessä oli ero. Suomen Pientalonpoikien puolue perustettiin 9.2.1959 ja sen puheenjohtajaksi tuli Veikko Vennamo.

Eduskuntavaaleissa 1962 SPP ei saanut yhtään kansanedustajan paikkaa. Sisäisistä kiistoista huolimatta vuoden 1966 vaaleissa SPP onnistui saamaan yhden kansanedustajan paikan. Puolueen nimi muutettiin elokuussa 1966 Suomen Maaseudun puolueeksi. Hyvin menneiden kunnallisvaalien jälkeen eduskuntavaaleissa 15-16.3.1970 Suomen Maaseudun puolue sai suurvoiton, sillä se sai 18 kansanedustajapaikkaa.

Kannattajat pitivät Veikko Vennamoa pelastajanaan, vastustajat häikäilemättömänä demagogina. Vennamo markkinoi puoluettaan SMP:tä unohdetun kansan puolueena. Valituiksi tulivat seuraavat henkilöt: Pentti Antila Lavialta, Matti Asunmaa Alavuudelta, Kalevi Huotari Lappeenrannasta, Antti Isomursu Pudasjärveltä, Heikki Kainulainen Sulkavalta, Juhani Kortessalmi Oulusta, Mauno Kurppa Loimaalta, Lauri Linna Ylivieskasta, Arttur Niemelä Kemijärveltä, Aarne Penttinen Kuopiosta, Eino Poutiainen Kiihtelysvaarasta, Matti Silander Porvoosta, Viljo Suokas Kauhajoelta, Eino Syrjä Virroilta, Olavi Tupamäki Petäjävedeltä, Mikko Vaino Lahdesta, Veikko Vennamo Helsingistä ja Hannes Volotinen Kiteeltä. SMP sai 265 939 ääntä eli 10,5 % äänistä.

Veikko Emil Aleksander Vennamo

Veikko Vennamo syntyi 11.6.1913 Jaakkimassa. Koulutukseltaan hän oli lakitieteen lisensiaatti, johon sisältyi laudatur kansatalous- ja tilastotieteessä. Hän oli myös varatuomari. Veikko Vennamo hoiti sodanjälkeisessä Suomessa omien kotien hankintaa. Hän toimi maatalousministeriön asutusosaston (ASO:n) päällikkönä vuosina 1944-1959. Vuonna 1960 Vennamo nimitettiin tullineuvokseksi ja hän siirtyi tullihallituksen tili- ja talousosaston päälliköksi. Veikko Vennamo on ollut kansanedustajana vuosina 1945-1962 sekä 1966-1987, toimien eduskunnassa suuren valiokunnan ja kulkulaitosvaliokunnan puheenjohtajana sekä eduskunnan puhemiesneuvoston jäsenenä, perustuslakivaliokunnan ja valtionvarainvaliokunnan jäsenenä ja verojaoston puheenjohtajana. Vuosina 1954-56 hän oli toisena valtionvarainministerinä. Suomen Pankin pankkivaltuusmiehenä hän oli vuonna 1970-1975 sekä 1983-1987. Suomen Pientalonpoikein ja Suomen Maaseudun puolueen puheenjohtajana Veikko Vennamo toimi vuosina 1959-1979. Puolueen presidenttiehdokkaana hän on ollut kolme kertaa vuosina 1968, 1978 ja 1982.

Presidentinvaalit SMP:n nousun takana

Vuoden 1970 suuren vaalivoiton takana oli vuoden 1968 hyvin menneet presidentinvaalit, jolloin Veikko Vennamo sai 33 valitsijamiestä. Vennamo kirjoittaa kirjassaan Kulissien takaa, miten tärkeitä tiedotusvälineet ovat vallanpitäjille. Tiedotusvälineillä voidaan hallita kansan mielipiteitä. Vennamo toteaa kirjassaan, että hän on menettänyt kunnioituksensa riippumatonta oikeuslaitosta kohtaan. Vennamo kirjoittaa: ”Ehkä tuomarit ovat olleet propagandan uhreja. Vallan huuma oli noussut päähän niin, että lakeja halveksittiin. Sama huuma johti taloudellisiin rötöksiin. Vaikka Suomi on kansanvaltainen maa, kokemukseni vähemmistön oikeusturvasta ja mahdollisuuksista ovat hyvin kielteiset. Eri puolueiden kansanedustajat tiesivät, että minua vainottiin ja kohdeltiin toisinkuin muita kansanedustajia, mutta he olivat oman etunsa vuoksi hiljaa. Näin he häpäisivät itsensä ja koko eduskunnan.” Näin Veikko Vennamo.

Suurvoitto

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa SMP:n vaalivoitto oli suuryllätys. Yllätys se oli myös Yleisradiolle. Eino Poutiainen sai suurta mainetta, kun hän ennusti 18 kansanedustajaa ja piti tästä kiinni, vaikka tietokoneiden ”proknoosit” näyttivät vain muutamaa kansanedustajaa. Kansa sanoi aivan oikein, että Eino pisti jauhot suuhun sosiaalidemokraattisen professorin Risto Sänkiahon suuhun. Sänkiaho esiintyi vaalilähetyksessä Yleisradion tieteellisenä asiantuntijana.

Eino Poutiaisen proknoosi

Television vaalivalvojaisissa suomalaisen politiikan legendojen joukkoon nousi SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiainen, joka haastoi tupakkiaskin kylkeen tekemillään laskemilla Yleisradion pieleen menossa olleen ennusteen ja osui täsmälleen oikeaan. SMP:n voitto oli liikaa muulle poliittiselle eliitille ja pian puolueelle itselleenkin. Jopa itsevaltiuteen asti vahvan johtajan eli Veikko Vennamon kuri oli liikaa monelle eduskuntaryhmän jäsenelle. Poliittisesti kokemattomalle kansanmiesten eduskuntaryhmälle valtiopäivätyöskentely ei ollut tuttua ja Vennamo piti kovaa jöötä porukalleen, jonka rivit alkoivat nopeasti rakoilla.

Eduskunnan hajottaminen

Sisäisten ongelmien lisäksi oli myös ulkoisia paineita. Kevään 1970 vaaleissa menestyneiden oppositiopuolueiden voitto ei juuri sopinut Kekkosen Suomeen ja niinpä presidentti kypsyi hajottamaan eduskunnan vajaat kaksi vuotta vaalien jälkeen. SMP meni vielä yhtenä ryhmä tammikuussa 1972 pidettyihin vaaleihin, ja onnistui vaaliliittojen ansiosta äänimäärän putoamisesta huolimatta pitämään 18 paikkaansa. Pian vaalien jälkeen riitaisa ryhmä hajosi lopullisesti, kun lopulta 13 edustajaa irtautui ja erotettiin SMP:n ryhmästä.

Eronneet ja erotetut kansanedustajat integroituivat poliittiseen järjestelmään ja siirtyivät jälleen Vennamon termiä lainatakseni turmeltuneiden ”vanhojen puolueiden” joukkoon. He saivat puoluetukirahoituksen mukaansa ja muodostivat Suomen Kansan Yhtenäisyyden puolueen (SKYP), joka tuki Kekkosen valintaa poikkeuslailla presidentiksi vuonna 1973.
Nahkansa myyneenä, ilman karismaattista johtohahmoa ja organisaatiota SKYP:illä ei ollut tulevaisuutta puolueena, eikä emopuolue SMP:kään tilanne näyttänyt hyvältä. Seuraavissa vuoden 1975 vaaleissa SMP:stä eduskuntaan pääsivät vain Veikko Vennamo ja J. Juhani Kortesalmi.

Vaalien jälkeen eduskunta joutui ennen kokemattoman pulman eteen, kun ilmeni, että eräät nuoret mieskansanedustajat eivät olleet valituksi tullessaan vielä suorittaneet asevelvollisuuttaan. Valtiopäiväjärjestyksen siihenastisen sanamuodon mukaan vakinaisessa palveluksessa olevaa sotilasta ei voinut valita kansanedustajaksi, ja nämä nuoret edustajat olisivat menettäneet paikkansa varusmiespalveluksensa ajaksi varamiehilleen. Pulmasta selvittiin muuttamalla valtiopäiväjärjestystä siten, ettei armeijaan joutuvan kansanedustajan toimi katkea asepalveluksen vuoksi ja että myös varusmies voi asettua ehdokkaaksi vaaleissa.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 52, 594 185 −51 154
Kansallinen Kokoomus 37, 457 582 +130 654
Keskustapuolue 36, 434 150 −68 897
Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 36, 420 556 −81 818
Suomen Maaseudun Puolue 18, 265 939 +241 588
Liberaalinen kansanpuolue 8, 150 823 −2 436
Ruotsalainen kansanpuolue 11, 135 465 +633
Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto 0, 35 453 −25 821
Suomen Kristillinen Liitto 1, 28 547 +17 901
Åländsk Samling =, 8 971 +1 853
Yrittäjäpuolue (Lapin piirijärjestö) 0,01% – 248 –
Muut 0,15% – 3 863 –
Yhteensä 200 -- 100% 2 535 782 +165 736

Ääniharavat
1 Raimo Ilaskivi Kok. 20 855
2 Pertti Salolainen Kok. 19 641
3 Kalevi Sorsa SDP 17 312
4 Veikko Vennamo SMP 14 439
5 Juha Rihtniemi Kok. 13 886
6 Georg C. Ehrnrooth RKP 13 715
7 Harri Holkeri Kok. 12 524
8 Paavo Aitio SKDL 12 164
9 Carl Olof Tallgren RKP 11 687
10 Juha Vikatmaa Kok. 11 324

Eduskuntaan nousseita uusia kansanedustajia olivat mm. Matti Ahde, Ralf Friberg, Tellervo M. Koivisto, Kaisa Raatikainen, Kalevi Sorsa, Ulf Sundqvist ja Erkki Tuomioja (SDP), Elsi Hetemäki-Olander, Harri Holkeri, Eeva Kauppi, Pertti Salolainen, Ilkka Suominen, Niilo Tarvajärvi ja Juha Vikatmaa (Kok.), Ahti Pekkala, Matti Ruokola, Taisto Tähkämaa ja Paavo Väyrynen (Kesk.), Anna-Liisa Jokinen, Matti Järvenpää, Niilo Koskenniemi ja Terho Pursiainen (SKDL), Heikki Kainulainen, J. Juhani Kortesalmi, Eino Poutiainen, Olavi Tupamäki ja Mikko Vainio (SMP), Pär Stenbäck (RKP), Pekka Tarjanne (LKP), sekä Raino Westerholm (SKL). Alle 25-vuotiaita näistä oli viisi: Ahde, Sundqvist, Tuomioja, Väyrynen ja Pursiainen.

Eduskuntapaikastaan luopuivat mm. Kokoomuksen Margit Borg-Sundman ja Niilo Kosola, SDP:n Artturi Koskinen ja L.A. Puntila, Keskustan Leo Häppölä, Matti Kekkonen, Atte Pakkanen, Wiljam Sarjala ja Kustaa Tiitu, SKDL:n Antti Kinnunen, RKP:n Magnus Kull ja Torsten Nordström, sekä Liberaalien Irma Karvikko ja Armas Leinonen. Putoajia taas olivat SDP:n Voitto Hellsten, Kaarlo af Heurlin, Väinö Leskinen, Eino Raunio ja Arvo Salo, Keskustan Mauno Jussila, Kerttu Saalasti, Veikko Savela, V. J. Sukselainen ja Juho Tenhiälä, SKDL:n Georg Backlund, Toivo Friman, Kaino Haapanen, Aarne Saarinen, Leo Suonpää ja Eino Tainio, Liberaalien E. J. Paavola ja Tuure Salo, sekä TPSL:n koko eduskuntaryhmä.

Katso Ylen arkisto: http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=295&a=2310

Kirkuvan harmaa vuosikymmen http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/tt2006/a_kirkuvan.htm

Kyllä kansa tietää http://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:7P1nyRZc87MJ:https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/12662/hojanpera.pdf%3Fsequence%3D1+vuoden+1970+eduskuntavaalit&hl=fi&gl=fi&pid=bl&srcid=ADGEESi_eOfq8IsLwFDeE_uDTvBNaCH_1X3D89sNz0_IYMKVXhDIEuvi6MdA_FveplRlLfZ7MGkEKsfczEU1U1hOx9Bhr-6Ck0Ry3LuSVK8_pFv_ggMDcgh3o1EYnfc21Qv_jIlCozXk&sig=AHIEtbSWtY1S9x_Frn2gznY6oOXdd34_yA

Lähdeaineisto:
Wikipedia
Mitä, missä, milloin
Veikko Vennamo: Kulissien takaa

Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä

5.1.1970 klo 10.00 Nordek-neuvottelu Koivisto, minä, Uusivirta, Törnqvist. Sovittiin, että virkamieskokouksessa 7.1. Törnqvist + Uusivirta esiintyvät vain suullisesti ja Suomen kanta ilmoitetaan 12-13.1.
7.-9.1. Matka Belgiaan Harmelin luo. Harmel korosti, että Nato valmis jatkamaan mm. agendakeskustelua, mutta haluaisi agendalle ehdottamaansa tapaan konkreettisia kysymyksiä. Harmel kehotti kovasti jatkamaan konferenssihanketta.
10.1. Kotkaniemessä klo 15 neuvottelu, missä UK, Koivisto, minä, Uusitalo ja Törnqvist. Keskusteltiin Nordek-menettelytavoista eteenpäin. Keskustelujen jälkeen käymälässä Törnqvist Koivistolle, tietämättä minun siellä olostani, huomautti: Kyllä minä koetin tukea Sinun linjaasi kaikin tavoin.
22.3. Ollessani Ikaalisten kylpylässä Päivin kanssa UK soitti ja pyysi illaksi kaupunkiin. Illalla hän kertoi Stepanovin olleen luonaan ja että NL:n hallitus vastustaa yhä Nordekia ja allekirjoittamistakin. Samalla vetoavat hallituksen ja presidenttiin.
23.3. klo 16.00 Kovalev luonani kertoen virallisesti, että NL:n kanta Nordekiin ei ole muuttunut. Toivomme, ettei Suomi allekirjoittaisi Nordekia.
24.3.13.00 hallitus teki kielteisen Nordek-päätöksen

12.6. klo 10.30 UK:n luona. Sain tehtävän muodostaa hallituksen. UK muistutti siitä, että tarvitaan kaksi juristia.
Klo 13.00 hallitusneuvottelut eduskunnassa. Vennamo jäi kahden kesken kertoen SMP:n toivovan valtionvarain ja esimerkiksi työministerin salkkua.
13-14.6. Vietin kesämäkillä Suomusjärvellä suunnitellen neuvotteluja. Kansanedustaja Väyrynen oli 12.6. lupautunut sihteerikseni.
17.6.klo 9.30 Hallitusneuvottelut jatkuivat.
18.6. klo 15.00 SKP:n puheenjohtaja Saarinen luonani. Kysyin, mitä tarkoittaa SKP:n keskuskomitean eilinen lausuma, että SKP ei halua hallituskumppaniksi SMT:tä. Kannanotto ei estä jatkamasta neuvotteluja.
22.6. klo 10.00 hallitusneuvottelut jatkuvat SP:n kerhohuoneistossa. Aluksi välienselvittely SKP-SMP, joka päättyi siihen, että kaikki jatkavat neuvotteluja.
23.6. klo 10.00 hallitusneuvottelut jatkuvat SP:ssä.
24.6. 10.00 hallitusneuvottelut jatkuvat. Aitio totesi minulle yksityisesti, että SKDL:n eduskuntaryhmä ei kaada hallitushanketta SMP-kysymykseen.
26.6. SKP:n puheenjohtaja Saarinen kertoi minulle, että SKP:n poliittisen toimikunnan päätöksen mukaan SKP ei voi tulla SMP:n kanssa samaan hallitukseen.
klo 19.00 Stepanov luonani. Toi terveiset: Ei SMP:tä hallitukseen. V.Leskinen kelpaa ulkoministeriksi.
28.6. Ruotsin pääministeri Palme soitti minulle kertoen skandinaavisten pääministerien suunnittelevan 7.8. kokousta pohjoismaisen taloudellisen yhteistyön merkeissä Trondheimiin tai Visbyhyn. Kysyi asennettamme. Samoin Borten soitti.

1.7. Hallitusohjelmakeskusteluja koko päivä klo 21.00 asti SP:n kerhohuoneistossa. Lopulta yhteisymmärrys.
5.7. Kaikkien kuuden (5) hallitusneuvottelupuolueen kokoukset. SKDL yhä SMP:tä vastaan. Kepun puoluevaltuuskunta piti kiinni kuuden puolueen pohjasta ja halusi kokoontua uudelleen jos SMP jää pois.
7.7. Kaikki hallitusneuvottelijat eduskuntatalolla.
10.7. klo 10.00 Kepun puoluehallitus päätti suositella valtuuskunnalle viiden puolueen hallitukseen menoa äänin15-2.
12.00-16.30 Puoluevaltuuskunnassa keskustelu. Ratkaisu puolesta 80-42.
17.-20.7. Tasavallan Presidentin NL:n vierailu, jolloin toimin hänen sijaisenaan.
22-28.7 Tasavallan Presidentin USA:n vierailu, jolloin myös toimin hänen sijaisenaan.
14.9 Söin Kesärannassa lounaan Vennamon, Lemströmin ja Tallgrenin kanssa. Vennamo toivoi, että budjetin käsittelyssä SMP saisi joitakin omia ehdotuksiaan.
26.10. Tasavallan Presidentin sijaisena Kesärannassa.

18.12. klo 14.30 Virallinen neuvottelu eduskunnassa SKDL:n kirjelmän johdosta. Läsnä minä + Tallgren ynnä SKDL:stä Aitio, Sinisalo, Saarinen, Alenius, Hjerppe, Tiekso, E. Tuominen. Käytiin läpi tilanne. SKDL pyysi harkinta-aikaa 21.12. asti, jolloin heillä kaikkien elintensä yhteiskokous.
18.12. NL.n suurlähettiläs Beljakov kävi esittämässä minulle NL:n hallituksen kutsun tulla viralliselle vierailulle NL:oon ensi huhtikuussa.
19.12. UK:n luona. Selostin tilanteen. Sovittiin, että ellei SKDL suostu sille tehtyyn ehdotukseen, ilmoitan hallituksen jättävän maanantaina 21.12. eronpyynnön.
21.12. Iltapäivällä ensinnä neuvottelu SKDL:n edustajien kanssa. Sen jälkeen kaikki hallitusryhmät. Sovittiin ”erivapauksista”, joita SDP, SKDL, LIB saavat eräissä äänestyksissä, kunhan budjetti, UKK-lait ja eräät muut hallituksen esitykset menevät lävitse.

Lähdeaineisto: Kari Rumpunen Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä ISBN 951-0-22032-9

Keskusta maakuntien yleispuolueeksi

Vuoden 1970 eduskuntavaalien tappio oli keskustapuolueelle todellinen tyrmäys, poliittinen knock out, monessa mielessä romahdus. Eduskuntaryhmä menetti voimastaan kolmanneksen; paikkamäärä putosi 50 edustajasta 36:een. Se oli huonoin tulos sitten itsenäisyyden alkuvuosien. Vuodesta 1919 vuoteen 1970 Maalaisliitto/Keskustapuolue oli suurin ei-sosialistinen puolue. Kokoomus rynnisti 37 edustajalla toiseksi suurimmaksi puolueeksi, ja kaikkein shokeeraavinta oli Vennamon johtaman SMP:n hirmuvoitto peräti 18 edustajapaikalla. Sosiaalidemokraatit pitivät pienestä tappiostaan huolimatta pintansa (paikkamäärä putosi 55:stä 52:een) ja selkeästi suurimman puolueen aseman. SDP:n vuonna 1966 saavuttama käänteenomainen suurvoitto kesti ensimmäisen tulikokeensa, mutta eduskunnan enemmistö muuttui ei-sosialistiseksi.

Keskustapuolueen asemaa ja tilannetta tulkittiin vakavaakin vakavamman peruskysymyksen varjossa, realisoituuko nyt pelko ja myös kilpailijoiden tavoite, että keskustapuolue hiipuu keskisuureksi puolueeksi ja vähitellen pienpuolueiden joukkoon. Tulkinta romahduksen jälkeisestä keskustapuolueesta ja sen tulevaisuudesta syntyi monien kokousten kehkeyttämänä. Huolestuneisuus koski puolueen kannatusryhmiä, yleistä asemaa ja hallitus poliittista vaikutusvaltaa. Puolueessa tunnistettiin se tosiasia, että sen poliittinen asema oli radikaalisti muuttunut, kertakaikkisesti huonontunut. Tämä tarkoitti perinteisen pitkäaikaisen keskusaseman heikentymistä. Se oli vain 36 kansanedustajana puolue ja vain kolmanneksi suurin, koska kokoomus oli ajanut sen ohi. Myös osallistuminen hallitusvastuuseen ja –politiikkaan ei ollut enää siinä määrin itsestäänselvyys, kuin mitä se oli ollut vuosikymmeniä ja vielä 1960-luvulla. Nämä vaalitappiosta syntyneet tunnelmat hallitsivat pitkään kakkien puolue-elinten kokouksia, kentän tapaamisia ja myös puoluetoimistoa; tunnelmat olivat traumaattisia ja neuvottomuudenkin sävyttämiä.

Virolainen totesi Mikkelin puoluekokouksen tilannekatsauksessaan, että ”viimeksi kuluneet kuukaudet vaalien jälkeen ovat olleet kaikille todellista korpivaelluksen aikaa”. Puolue oli kadottanut entistä vakiintunutta indentiteettiään, mutta sen oli erittäin vaivalloista löytää uusia poliittisia minuuden aineosia. Keskustapuolueessa vallitsi lähes paniikinomainen yhteinen pelko siitä, että perälauta pettää; maanviljelijät ja maaseutu jättävät joukoittain ja peruuttamattomasti kantapuolueensa.

Virolainen purki alastomasti omia tunnelmiaan Kekkoselle 25.3.1970, muutama päivä puolueen vaaliromahduksen jälkeen. Hän toivoi Kekkoselle puolueensa pääsevän oppositioon. Virolainen totesi keskustelussa: ”Olemme pieni puolue. Minulle tämä oli niin suuri shokki, että olen ollut itsemurhatunnelmissa. Ajattelen, että parasta on lähteä nostelemaan. Kentällä puhutaan, etten nauti idässä luottamusta. Pannan joku nuorempi puolueen johtoon.” Kekkonen kysyi, että kuka puheenjohtajaksi. Kun Virolainen vastasi, että ”Pannaan tuo Ahti Karjalainen”, Kekkonen kommentoi: ”No, sen suosio ei nyt ole ainakaan suurempi kuin Sinun”.

Mikkelin puoluekokouksessa puheenjohtajavaalissa Virolainen voitti Haikalan äänin 1225-597. Puoluesihteeriäänestyksessä Mikko Immonen voitti Paavo Väyrysen äänin 969-406. Virolainen joutui taistelemaan toisen valintansa puolesta Mikkelin puoluekokouksessa, ja taistelu jatkui koko 1970-luvun. Haastajia nousi ja Virolaisen arvostelu varsinkin puolueen uudistajien piirissä ja nuorisoliikkeessä yltyi. Vuonna 1972 Virolainen päihitti Väyrysen puheenjohtajakilpailussa äänin 1355-423. Vuosien 1974 ja 1976 puoluekokouksissa Virolainen valittiin puheenjohtajaksi yksimielisesti, vaikka molempien puoluekokousten alla oli kuhinaa haastajan löytämiseksi Virolaista vastaan. Vuoden 1978 puoluekokouksessa Virolainen löi Pekkalan selvin äänestysnumeroin 1611-632. K-linja haki koko 1970-luvun vaihtoehtoa Virolaiselle.

K-linjan ja V-linjan perusjännite leimasi puolueen sisäistä elämää ja päätöksentekoa koko vuosikymmenen ajan. Sisäinen ryhmitys tuli esille niin puoluehallituksessa kuin eduskuntaryhmässäkin. Mitä lähemmäksi kenttää mentiin sitä löyhemmäksi sitoutuminen kävi. Kysymys oli Virolaisen ja Karjalaisen välisestä valtakamppailusta. K-linjalla oli keskustapuolueen johtavissa elimissä eduskuntaryhmää myöten jonkinlainen enemmistö. Kenttätyö muodosti Virolaisen poliittisen pääoman. K- ja V-linjan perusjännite kiertyi Virolaisen ja Karjalaisen välille. Kysymys oli vallasta ja nimenomaan valmistautumisesta keskustapuolueen presidenttiehdokkuuteen Kekkosen jälkeen. Väyrynen laskettiin K-linjaan. Kekkonen oli keskustapuoluetta koskevissa asioissa sanansaattajien varassa. Tiedot hän sai pääasiassa K-linjalaisilta. Tietolähteet olivat Uusitalo, Väyrynen ja Perttunen.

Monista kitkatekijöistä huolimatta Kekkosen presidenttiys ja taustarooli vahvistivat keskustapuolueen muutoin heikentynyttä yleispoliittista asemaa kriittisellä 1970-luvulla, puolueen vaaran vuosina. Kekkonen veti keskustapuolueen hallitukseen, mikä oli omiaan pitämään puolueen pinnalla ja uskottavan varteenotettavana voimana.

K-linja vahvisti asemiaan eduskuntaryhmän toiminnassa. Eduskuntaryhmän johto oli K-linjalaisten käsissä: Erkki Haukipuro, Eino Uusitalo, Reino Karpola. 1970-luvun poliittinen asetelma oli keskustapuolueelle äärimmäisen haasteellinen; miten selviytyä Vennamon perusteellisesti ”säikäyttämänä” edes kohtuullisesti kädenväännöissä johtoasemaan nousseen ja asemansa tiedostaneen SDP:n kanssa?

Lähdeaineisto: Seppo Kääriäinen: Sitä niittää, mitä kylvää ISBN 951-20-6372-7

Vuosi 1970 Urho Kekkosen päiväkirjassa

Beljakov saapuu

Vuosi alkoi kansainvälispoliittisesti synkissä merkeissä. Vietnamin sota näytti jälleen kerran laajenevan. Suomessa hallitus määräsi 23.2. OECD-suurlähettilään Ralph Enckellin kiertäväksi suurlähettilääksi. Eduskuntavaalit 15-16.3 muodostuivat yllätyksellisiksi. Äänioikeutettujen määrä oli kasvanut lähes 400 000 äänestysikärajan alentamisen myötä. Hallitusrintama menetti peräti 29 paikkaa. TPSL menetti kaikki 7 paikkaa. Vaalien suurvoittajaksi nousi Veikko Vennamon SMP, jonka ryhmä kasvoi yhdestä miehestä kahdeksantoistajäseniseksi. Kokoomus kasvatti paikkamääräänsä yhdellätoista. Vuoden 1969 lopulla Kekkonen oli saanut kyllikseen pääministeri Koiviston tavasta hoitaa Nordek-neuvotteluja. Koiviston asennoituminen tulehdutti hallituksen ilmapiiriä. Moskovan päällekäyvämmästä ahdistelusta huolimatta Kekkonen oli valmis myöntämään valtuudet allekirjoittaa Nordek-sopimus. Hallitus päätti 24.3. olla allekirjoittamatta sopimusta tässä vaiheessa. Päätös tulehdutti Kekkosen ja Koiviston välejä.

Karjalaisen hallitus syntyi vain kaksi päivää ennen kuin Kekkosen oli määrä lähteä valtiovierailulle Neuvostoliittoon. Vierailun edellä Neuvostoliitto vaihtoi suurlähettilästään Helsingissä. Kovalev kutsuttiin kotiin ja hänen tilalleen nimitettiin A.S. Beljakov. Eniten huolta vierailua valmisteltaessa oli virinnyt Neuvostoliiton yhä korostuneemmaksi käyvä vieroksuva suhtautuminen Suomen puolueettomuuspolitiikkaan. Kekkonen ei salannut lähipiiriltään, että hän oli aloittamassa uransa ehkä vaikeinta matkaa. Loppujen lopuksi vierailusta tuli eittämätön menestys. Presidentti oli pannut koko arvovaltansa peliin, ja se tehosi. Neuvostoliitto tunnusti loppukommunikeassa Suomen puolueettomuuspolitiikan samassa muodossa kuin vuosian 1958 ja 1960 ja YYA-sopimuksen voimassaoloa jatkettiin 20 vuodella.

Kekkonen oli sitä mieltä, että Suomen tulisi ottaa seuraava askel turvallisuuskonferenssiasiassa. Siihen rohkaisi myös 12.8. Neuvostoliiton ja Saksan liittotasavallan välillä allekirjoitettu sopimus asevoiman käytön kieltämisestä. Suomen hallitus suoritti myös toisen merkittävän avauksen aloittamalla Brysselissä keskustelut kaupallisista järjestelyistä EEC:n kanssa.

SKP.n vähemmistö ryhtyi Beljakovin tuella puuhaamaan yleislakkoa. Joulukuussa Tamminiemessä vieraili mitä suurimmassa salaisuudessa Neuvostoliiton ulkoministerin ensimmäinen sijainen V.V. Kuznetsov, jonka käynnin syyksi paljastui Beljakov ja tämän politikointi. Tuosta salaisesta vierailusta voidaan katsoa Beljakovin lähtölaskennan alkaneen.

Tammikuu
3.1. Karjalainen luonani. Sovittiin, että Jakobsonista ei valtiosihteeriä.
5.1. Stepanov luonani. Esitin hänelle suhtautumisemme Nordekiin.
7.1. Farafonov luonani. Esitti Moskovan kutsun saapua valtiovierailulle helmikuussa tai myöhemmin kesällä uudelleen.
9.1. Hyväriselle sanoin, että pidän Nordek-neuvottelujen siirtämistä suurena virheenä.
12.1. Levo Farafonovin luona ilmoittamassa, että voin lähteä viralliselle vierailulle helmikuussa.
14.1. Hallama sähkötti, että aamiaisella suurlähetystössä Shelepin piti lämminhenkisen puheen.
20.1. Aamiaisella luonani Hetemäki, seurana sekä Hämäläinen, Hautala ja Ahtola. Mukava tilaisuus.
26.1. Lähdin G.Korhosen ja Levon kanssa lomamatkalle Bahamasaarille.

Helmikuu
3.2. Stepanov kertoi, että Ahti sanonut Leskiselle ja Aitiolle, että jos Virolaisesta tulisi pääministeri, hän kieltäytyisi hallituksen jäsenyydestä.
16.2. Koivisto luonani aamiaisella. Nordekista.
18.2. Karjalainen kertoi, että Koivisto oli esitellyt 12.1. varaukset Nordekiin syntyneen vastoin hänen tahtoaan.
19.2. SKDL asettunut hallituksessa vastustamaan Nordekin allekirjoittamista.
20.2. Koivisto masentunut.
21.2. Loikkanen luonani tekemässä selkoa Kepun valtuuskunnan NL.n matkasta. Tapasivat Ponomarevin ja Beljakovin.
23.2. Koivisto ja Karjalainen luonani. Koivisto esitti, että valtioneuvosto päättäisi allekirjoittaa Nordek-sopimuksen.

Maaliskuu
5.3. Podgornyin ja Kosyginin välit eivät ole hyvät.
9.3. Palme ja Koivisto aamiaisella Nordekista. Palme oli huolissaan Ruotsin asemasta.
11.3. Leike, jossa kerrotaan Suslovin, Shelepinin ja Mazurovin laatineen syytekirjelmän Brezhneviä ja Kosyginia vastaan.
12.3. Stepanov luonani. Oli ollut Moskovassa. N-L on Nordek-asiassa hyvin päättäväisellä kannalla, valmis julkiseen esiintymiseen.
16.3. Sietämätön vaalitulos.
21.3. Stepanov pyrki luokseni ja saapui klo 19.00 Hän kertoi, että Moskovassa ollaan hyvin huolestuneita Suomen tilanteesta vaalien jälkeen.
26.3. Koivisto luonani pari päivää ennen eduskunnan avajaisia. Olin lähettänyt hänelle avajaispuheluonnokseni. Hänellä oli monia muutosehdotuksia. Hän pyysi, että jättäisin kokonaan Nordekia koskevan osan pois. Sanoin voivani jättää, mutta samalla jätän eronpyyntöni presidentin virasta. Hän luopui.

Huhtikuu
3.4. Presidentin esittely. Nimitin Jyrängin kansliapäälliköksi 1.5. lähtien. Koivisto jätti hallituksen eronpyynnön.
10.4. Kalle Kaihari kirjoitti kirjeen ja oli mustasukkainen, kun ei päässyt hiihtoretkelle. Saatana. Kirjoitin suorat sanat!
13.4. Stepanov luonani. Oli kutsuttu Moskovaan, jossa ovat huolestuneita.
22.4. Puhe Lenin-juhlassa. Sain Lenin-mitalin, joka Neuvostoliiton Korkein Neuvosto Puhemiehistö oli päättänyt antaa.
25.4. Loikkanen kertoi, että neuvottelussa Virolainen, Vennamo, Tarjanne, Jansson oli keskusteltu keskustan yhteistyöstä. Vennamo halukas hallitukseen.
26.4. KKO:n presidentti Hannikainen puheillani yllytysprosesseissa. Kertoi, että asia on loppuvaiheissa. Minä kerroin, että olen päättänyt armahtaa kaikki tuomitut.

Toukokuu
3.5. Karjalainen keskustellut Vennamon kanssa. Syyksi eroonsa maalaisliitosta oli Vennamo esittänyt Sukselaisen, hän niin kiero, että ette sitä oivalla. Vennamo vaatii valtionvarainministerin paikkaa.
5.5. Paasio tiedusteli, että miten on Karjalaisen laita Suomen Pankissa, kun Koivisto nyt palaa pankkiin. Mielestäni sen voisi tehdä Karjalainenkin.
6.5. Kovaleville parasta olisi nykyinen hallituspohja, mutta Kepu ei siihen suostu.
7.5.Niinikoski-niminen Kepun kansanedustaja Oulun läänistä pitää kokouksia ympäri maata.
9.5. Luonani Karjalainen, Aitio, Leskinen. Kyse hallituksesta. Kepu ei mene Rihtniemen hallitukseen. Leskinen ja Aitio: vasemmiston yhteinen hallitus ei suotava.
11.5. Stepanov luonani. Suositteli minulle, että poliittinen hallitus olisi muodostettava. Se on Moskovan kanta.
13.5. Rihtniemi luonani. Kertoi, että Kepu vastannut kieltävästi. Ei ole pohjaa enemmistöhallitukselle.
14.5. Kutsuin Leskisen luokseni. Oliko hänellä parempaa pääministeriehdokasta kuin Teuvo Aura. Sovittiin, että Aura muodostaa hallituksen, mikä nimitetään vielä tänä iltana.
19.5. Stepanov luonani. Esitti Moskovan käsityksen, että hallitus väliaikainen. Tuli puhetta nk. Auran hallituksesta. Miksi Aura, joka on mitätön ja poliittisesti joutava mies? Selostin syyt. Leskinen? Sanoin uskovani, että Leskinen pysyy kuivissa.

Kesäkuu
2.6. Stepanov luonani. Kerroin hänelle suostumuksestani matkustaa USA:han 23.7. jos Nixon kutsuu. Hän piti tätä pahana juttuna Vietnamin sodan takia.
4.6. Kovalev luonani. Esitti, että saapuisin Moskovaan 16.7. Suostuin.
5.6. Koivisto luonani. Kertoi, että Drakeneista neuvoteltaessa hän esitti Palmelle, että Suomi ostaa Drakeneita samoilla ehdoilla kuin Ruotsi on myynyt Tanskalle.
6.6. Kepun puoluekokous Mikkelissä. Oikeiston esiinmarssi.
18.6. Uudessakaupungissa Saab-Valmet autotehtaan vihkiäiset, josta menin Kultarantaan.
27.6. Vilkuna oli saanut tietoja SKP:n kannanotoista hallitusasiassa. Saarinen-Sinisalo: Neuvostoliitto vastustaa Vennamon mukaantuloa hallitukseen.
30.6. Gallup osoittaa, että kokoomuksen, SMP:n ja sd:n kannatus kasvanut vaaleista lähtien. Kepun ja SKDL:n laskenut. SMP ja kok! Kyllä tämä kansa Paasikiven sanojen mukaan on saatanan tyhmää. Jos tämä jatkuu. Tsekkoslovakia on edessä, jolleivät ihmiset järkiinny.

Heinäkuu
2.7. Toivo Antikainen murhattiin Stalinin toimesta. Hän lähti lentokoneella Petroskoista Moskovaan. Tiesi lähtiessään kohtalonsa. Virallisesti ilmoitettiin Antikaisen kuolleen lento-onnettomuudessa. Liiaksi kansallismielinen.
6.7. Illalla tuli tieto Kepun torjuvasta päätöksestä, ei ilman SMP:tä.
7.7. Virolainen soitti. Haukuin hänet. Kepu voi mennä hallitukseen ilman Vennamoa.
8.7. Beljakov jätti valtakirjansa.
13.7. Luonani päivällisellä Beljakov ja Stepanov. Viritin keskustelua YYA-sopimuksesta ja kommunikeasta.
15.7. Auran hallitus sai eron ja Karjalaisen hallitus nimitettiin. Karjalainen kertoi, että Beljakov oli hänen luonaan.
17.7. Lähtö Neuvostoliittoon.
19.7. Kievistä illalla Moskovaan. Kuulin Hyväriseltä, että vaikka puolueettomuutta koskeva kohta otettiin mukisematta, niin Belohvostikov yhä vastusti selvää sanontaa integraatiosta ja vaati uutta kohtaa yhteistyöhön.
20.7. On käynyt selväksi, että Mid:in (Ulkoministeriö) miehet vastustivat puolueettomuuskohtaa, taisi olla Zamjatin pahin. Piti mennä korkeimmalle tasolle asti Beljakovin avulla ennen kuin laukesi meidän eduksemme.
22.7. Matka USA:han alkoi.
28.7. Paluu USA:sta.

Elokuu
1.8. Farafonov luonani kyselemässä turvakokousajattelun kehittymisestä. Sanoi olevansa hyvin tyytyväinen puheeseeni.
8.8. Aselepo alkoi 7-8. päivän välisenä yönä Israelin ja YAT:n välisellä rajalla.
11.8 Rapukestit: Hallamat, Töttermannit, Seppälät, Jakobsonit, Sakselat, Hyvärinen, Seveliukset, Taneli.
24.8. Leskinen tunnustaa Hbl:n haastattelussa nousseensa ulkoministeriksi presidentin tahdosta ja saaneensa vasta sen jälkeen oman puolueensa tuen taakseen.

Syyskuu
1.9. Beljakov luonani. Kertoi, että Mihail Aleksejevitsch saapuu syntymäpäivilleni.
3.9. Syntmäpäiväni oli 3.9.1900.
13-14.9. Leikkeitä, joissa kiistellään Kekkosen oikeuslaitosta tuulettaneesta haastattelusta.
25.9. Arvo Aalto: Palkkaratkaisuissa ei puolue saa hyväksyä kompromisseja, on oltava valmis kutsumaan miehet pois hallituksesta.
28.9. Sain selostuksen SKP:n kovan linjan neuvotteluista Moskovassa.
29.9. Saarinen: nykyinen hallituskoalitio pidettävä koossa niin kauan, että SMP voidaan hajottaa sisältä käsin.

Lokakuu
1.10. Kun Virolainen oli marraskuun alussa luonani hän kertoi, että Nestori Kaasalainen vaatii, että hänet on nimitettävä Alkon pääjohtajaksi. Sanoin, onko se tullut hulluksi.
6.10. YYA-sopimuksen jatkaminen eduskunnassa. Hyväksyttiin yksimielisesti.
8.10. SKP:n linja tullut jyrkemmäksi kuin XIV puoluekokous edellytti.
12.10. Pravda: Suomen vakauttamispolitiikka on kasvattanut suurpääoman asemia ja valtaa: ”Suomen työväenluokan keskuudessa kasvaa käsitys, että heidän etunsa ovat uhattuina, Työväenluokka siirtyy puolustusasetelmista hyökkäykseen pääomaa vastaan saadakseen oikeudenmukaiset vaatimuksensa toteutetuiksi.”
16.10. Stepanov aamiaisella. Sanoi, että SKP:n sisäiset riidat tulevat merkitsemään sitä, että puolue menettää kannatustaan vaali vaalilta.
20.10. Izvestija korostaa Suomen ja NL:n välisen YYA-sopimuksen sotilaallista merkitystä.
23.10 Puheeni YK:ssa.

Marraskuu
4.11. Karjalainen kertoi, että kun hän oli kysyi Stepanovilta, kenen kanssa SKP:ssa on neuvoteltava, hän vastasi Saarisen.
9.11. de Gaulle kuoli.
11.11. Lähdin Falcon-koneella Pariisiin de Gaullen siunaustilaisuuteen.
16.11. Vladimirov luonani. sanoi, että Beljakovin tehtävä on edustaa Neuvostoliittoa Suomessa.
24.11. Suomi antoi laajojen neuvottelujen jälkeen 35 maalle muistion, jolla pyrittiin turvallisuuskonferenssia valmistelevien multilateraalisten konsultaatioiden käynnistämiseen Helsingissä suurlähettilästasolla.

Joulukuu
2.12. Kutsuin Vladimirovin luokseni ja selostin hänelle maan poliittista asemaa. Jos SKP ja nimenomaan Sinisalon siipi jatkaa nykyistä ärsyttävää politiikkansa, se voimistaa sd:n ja kepun oikeistovoimia.
7.12. Vladimirov oli avoimesti kertonut Vilkunalle, että Beljakov on Sinisalon linjan takana, ei ole selvillä oloista maassa. Oli hyvä, että Stepanov lähti pois, oli liiaksi samoilla linjoilla kuin Beljakov.
9.12. Leskinen luonani. Oli eilen keskustellut Vladimirovin kanssa.
15.12. NL.n 1. varaulkoministeri V.V. Kuznetsov , Skandinaavisen osaston päällikkö Belohostikov ja Beljakov luonani. Kuznetsov oli tullut päivällä. Lyhyt päivällinen ja 3,5 tunnin keskustelu. Hänet oli varta vasten lähetetty vakuuttamaan minulle, että NL:n politiikka Suomen suhteen ei ole muuttunut. Oletan, että käynnin syynä olivat Beljakovin puheet ja sotkeutuminen SKP:n asioihin. Lähtee pois 16.12.
17.12. Beljakov luonani. Ilmoitti, että NL:n hallitus on päättänyt kutsua Karjalaisen vierailulle Moskovaan ensi huhtikuussa.
27.12. Vladimirov jäänee pitkäksi aikaa Suomeen. Siinä on meillä hyvä avustaja.
30.12. Beljakov pyynnöstään luonani.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi Urho Kekkosen päiväkirjat 3 ISBN 951-1-18858-5

Vuoden 1970 tapahtumat –protestivaalit ja Beljakovin karkoitus

Suomi eli 1960-luvun rajuinta rauhanaikaista muutosvaihetta, mutta vasta vuoden 1970 vaalit näyttivät muutoksen poliittisen sisällön. Yleisradion vaalitulospalvelun tietokoneohjelmassakaan ei osattu varautua siihen, että jonkin puolueen kannatuksen muutosprosentti voisi olla kaksinumeroinen luku. Nyt oli. SMP:n äänimäärä kymmenkertaistui. Se sai nyt yli 240 000 ääntä enemmän kuin 1966 ja peräti 18 edustajapaikkaa. Vaalien toinen suurvoittaja oli kokoomus, joka sai 130 000 lisä-ääntä ja 11 paikkaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Suurin häviäjä oli SKDL, joka menetti 82 000 ääntä. Pahimman takaiskun koki kuitenkin keskustapuolue, vaikka se menetti vain 68 000 ääntä. SMP juhli sen perinteisissä vaalipiireissä, niin että keskustapuolue menetti peräti 13 edustajapaikkaa.

Rajun muuttoliikkeen lisäksi maaseutua rasitti paha ylituotanto-ongelma. Se johti juuri vaalien alla peltojen paketointilakiin. Maaseudun pieneläjiä oli koko sodanjälkeisen ajan kasvatettu raivaajahenkeen. Nyt ilmeni, että se oli ollut pelkkä turhuus. Pellonraivauslaki oli johdonmukaista maatalouspolitiikkaa, mutta se oli myös poliittista dynamiittia. Se veti henkisesti maton koko maatalousväestön jalkojen alta. Juuri keskustapuolueeksi muuttunut maalaisliitto oli muodollisesti kääntänyt selkänsä perustuotannolle. Koko talonpoikien perus-Suomi oli henkisesti tuuliajolla ja SMP kokosi sen riveihinsä.

Uusi siirtolaisennätys saavutettiin 1970, jolloin 42 000 suomalaista muutti Ruotsiin töihin. Sitä edellisenäkin vuonna oltiin kaksinkertaisella tasolla vuosikymmenen puoliväliin verrattuna, mikä oli aikaisempi huipputaso.
Vaalit oli protesti kaikkea vastaan: uusvasemmistolaista radikalismia, hallitsematonta yhteiskuntamuutosta, Kekkosen häikäilemättömyyttä, maatalouden henkistä lamaa ja maalaisliiton nimenmuutosta vastaan. Poliittinen eliitti oli lyöty kanveesiin, ja se otti alkukevään ajan lukua. Kekkonen nimitti toukokuun puolivälissä Teuvo Auran virkamieshallituksen. Se oli hyvin erikoinen presidentinhallitus, jonka sensaatiomaisin yllätys oli se, että ulkoministeriksi tuli Väinö Leskinen. Presidentti pakkosynnytti Ahti Karjalaisen laajapohjaisen kolmen suuren hallituksen, ja Väinö Leskinen jatkoi juuri alkanutta ulkoministerin uraansa.

Kreml toivoi, että Suomi olisi poliittinen laboratorio. Kansanrintamahallituksen oli määrä osoittaa, että siirtyminen sosialismiin oli mahdollista parlamentaarisin keinoin. Koe riistäytyi kuitenkin käsistä. Kansanrintamatyöskentely alkoi kehittää kommunistisen puolueen kansallisia vivahteita ja heikentää kansainvälisen keskusjohdon mahdollisuuksia sen ohjaamiseen. SKP:n linjariita repesi julkiseksi huhtikuussa 1969, ja 1970 SKDL kärsi vakavan vaalitappion. Moskova nimitti Helsinkiin uudeksi suurlähettilääksi Aleksei Beljakovin, joka kuului NKP:n keskuskomitean sihteeristön kansainvälisen osaston korkeimpaan johtoportaaseen. Hän näyttää osallistuneen SKP:n sisäiseen välienselvittelyyn enemmän kuin hänen edeltäjiensä tiedetään tehneen. Hän osoitti selvästi, että Neuvostoliitto tuki puolueen stalinisteja. Beljakov käytti SKP:n ammattiyhdistysaktiiveja taistelun kärkiryhmänä. Stalinistit olivat vaikutusvaltaisessa asemassa Metalliliitossa, joka aloitti määrätietoisen taistelun UKK-sopimusta vastaan. Beljakovin taustatuki Metalliliiton stalinisteille loi hämmentävän asetelman: supervallan suurlähettiläs toimi asemamaansa presidenttiä vastaan. Kuznetsovin salaisen Tamminiemessä käynnin jälkeen Beljakov matkusti sairaslomalle Neuvostoliittoon.

Tammikuu
1. tammikuuta – Keravan kauppala muuttui kaupungiksi. Hinnerjoen ja Honkilahden kunnat liitettiin Euran kuntaan. Iisalmen mlk liitettiin Iisalmen kaupunkiin.
1. tammikuuta − Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nosti uudenvuodenpuheessaan Suomen tärkeimmäksi haasteeksi ympäristönsuojelun ja nimesi alkaneen vuoden teemaksi Pohjolan luonto − Pohjolan tulevaisuus.
1. tammikuuta – Tietokoneiden UNIX-ajan lähtöpiste.
5. tammikuuta − Espanjalainen matkustajakone syöksyi metsään miltei heti noustuaan Arlandan lentokentältä. Viisi henkilöä, joista yksi oli suomalainen lentoemäntä, sai surmansa. Onnettomuushetkellä vallitsi 28 asteen pakkanen ja sakea sumu.
7. tammikuuta – Kekkonen kirjoittaa Koivistolle, että NORDEKista on luovuttava, jos jokin Pohjoismaa liittyy EEC:hen.
14. tammikuuta – Willy Brandt ehdottaa DDR:lle sopimusta väkivallan käytön kieltämisestä.
15. tammikuuta – Biafran tasavallan sotilasjohto antautui ja maa liitettiin takaisin Nigeriaan.
15. tammikuuta – Muhammar Gaddafista tuli Libyan johtaja.
16. tammikuuta – Kansainvälinen tarkkailijaryhmä ilmoitti, ettei se ollut todennut Biafran alueella merkkejä kansanmurhasta. Paavi Paavali VI oli vedonnut Nigerian johtajiin kansanmurhan estämiseksi Biafrassa.
26. tammikuuta – Länsisaksalainen lääketehdas tarjosi sadan miljoonan markan korvauksia talidomidia sisältäneen lääkkeen vaikutuksesta epämuodostuneina syntyneille lapsille, mikäli oikeudenkäynti yhtiötä vastaan keskeytettäisiin. Oikeudenkäynti oli alkanut toukokuussa 1968.
27. tammikuuta – Helsingin hovioikeudessa alkoi oikeudenkäynti kenraali Yrjö Keinosta vastaan ns. kellarijutun vuoksi.

Helmikuu
3. helmikuuta − Japani liittyi ydinsulkusopimukseen.
6. helmikuuta – Hallitus antoi eduskunnalle esityksen teurastuspalkkioiden maksamisesta lypsylehmistä maidontuotannon vähentämiseksi.
10. helmikuuta – Pravda käyttää Suomesta sanontaa, joka ei viittaa puolueettomuuspyrkimyksiin.
13. helmikuuta – Black Sabbathin ensimmäinen albumi Black Sabbath julkaistiin.
17. helmikuuta – USA aloittaa Pohjois-Vietnamin joukkojen huoltoreittien pommitukset Laosin alueella.
20. helmikuuta − Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi alustavasti mies ja ääni -periaatteen korkeakoulujen hallintoon. Opetusministeri Johannes Virolaisen ajama hanke kuitenkin raukesi periaatetta vastustaneiden kansanedustajien jarrutuksen vuoksi ennen eduskuntavaaleja.
23. helmikuuta – Kekkonen nimittää Ralph Enckellin kiertäväksi ETYK-lähettilääksi.
25. helmikuuta – Brezhnev esittää Kekkoselle YYA-sopimuksen uusimista.
28. helmikuuta − Turun yliopisto vietti 50-vuotisjuhlansa.

Maaliskuu
1. maaliskuuta – Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö jaettiin kahtia liikenneministeriöksi ja työvoimaministeriöksi.
3. maaliskuuta – USA aloittaa Kambodzan alueen pommitukset.
4. maaliskuuta- Yritysdemokratiaa käsitellyt komitea jättää mietintönsä.
5. maaliskuuta – Ydinsulkusopimus astui voimaan.
7. maaliskuuta – Meksikossa ja USA:n itärannikolla oli täydellinen auringonpimennys.
16. maaliskuuta – Suomessa käytiin eduskuntavaalit, joiden suurimmaksi voittajaksi nousi Veikko Vennamon johtama Suomen Maaseudun Puolue 17 lisäpaikalla. Myös Kokoomus lisäsi paikkalukuaan 11:llä. Niin sanotut kansanrintamapuolueet kokivat tappion; TPSL putosi eduskunnasta.
18. maaliskuuta – Kenraali Lon Nol syöksi vallasta Norodom Sihanoukin Kambodžassa.
19. maaliskuuta – Liittokansleri Willy Brandt ja DDR:n pääministeri Willi Stoph tapaavat Erfurtissa.
20. maaliskuuta − Kirjailija ja kriitikko Tuomas Anhava, elokuvaohjaaja Risto Jarva ja keramiikkataiteilija Kyllikki Salmenhaara nimitettiin Suomen ensimmäisiksi taiteilijaprofessoreiksi.
24. maaliskuuta – Hallitus vetäytyy NORDEK hankkeesta.

Huhtikuu
3. huhtikuuta − Uusi eduskunta kokoontui. Puhemieheksi valittiin SDP:n Rafael Paasio, ensimmäiseksi varapuhemieheksi Keskustapuolueen Johannes Virolainen ja toiseksi varapuhemieheksi Kokoomuksen Olavi Lähteenmäki.
6. huhtikuuta – Suomi ilmoittaa EEC:lle olevansa kiinnostunut puolueettomuuspolitiikkansa mukaisista kaupallisista järjestelyistä.
8. huhtikuuta – Ilmavoimille tilataan 12 Draken-hävittäjää Ruotsista.,
10. huhtikuuta – Paul McCartney ilmoitti The Beatlesin hajoamisesta.
11. huhtikuuta – Yhdysvaltain huono-onnisen Apollo 13 -avaruuslennon matkaan lähtö.
22. huhtikuuta – Eri puolilla maailmaa vietettiin monin juhlallisuuksin Leninin syntymän satavuotispäivää.
24. huhtikuuta – Kiina laukaisi ensimmäisen satelliittinsa.
29. huhtikuuta – Vietnamin sota: Yhdysvallat hyökkäsi Kambodžaan Vietkong-sissien perässä.

Toukokuu
4. toukokuuta – Yhdysvalloissa Kent State Universityssa neljä opiskelijaa kuoli kansalliskaartin sotilaiden avattua tulen Kambodžan sotaa vastustaneeseen mielenosoitukseen. Tästä tuli 1960-luvun hippikauden symbolinen loppu.
8. toukokuuta – Hallitus antoi eduskunnalle esityksen rikoslain muuttamiseksi siten, että rotusyrjinnästä tulisi rangaistava teko.
14. toukokuuta – Teuvo Auran virkamieshallitus aloitti toimintansa.
15. toukokuuta − Etelä-Afrikka erotettiin Kansainvälisestä olympiakomiteasta sen harjoittaman rotuerottelun vuoksi.
23. toukokuuta − Reserviupseerikoulun 50-vuotisjuhlia vietettiin Haminassa.
26. toukokuuta – Neuvostoliiton Tupolev Tu-144 ylitti ensimmäisenä siviilikoneena 2 machin rajan.
30. toukokuuta − Toimistopäällikkö Uuno Nokelainen valittiin TPSL:n uudeksi puheenjohtajaksi.

Kesäkuu
4. kesäkuuta − Tyynellämerellä sijaitseva Tonga itsenäistyi oltuaan Ison-Britannian protektoraattina vuodesta 1900.
6. kesäkuuta – Keskustapuolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen valittiin Mikkelissä pidetyssä puoluekokouksessa uudelleen tehtäväänsä, vaikka hän joutuikin puolueen eduskuntavaaleissa kärsimän tappion vuoksi kovaan ryöpytykseen.
9. kesäkuuta − Imatran Voima ja neuvostoliittolainen Teknopromexport allekirjoittivat sopimuksen Suomeen rakennettavasta ydinvoimalasta.
12. kesäkuuta − Aleksanterinkatu Helsingin keskustassa muutettiin kokeiluluonteisesti kävelykaduksi. Kokeilua pidettiin kuitenkin ongelmallisena, koska kadulla oli sallittu raitiovaunuliikenne samoin kuin poikkikatujen autoliikennekin.
18. kesäkuuta – Britannian parlamenttivaaleissa konservatiivit saivat yllätysvoiton ja Edward Heathista tuli pääministeri.
22. kesäkuuta – Iranin šaahi Muhammad Reza Pahlavi saapui puolisoineen viisipäiväiselle valtiovierailulle Suomeen. Helsingissä järjestettiin useita šaahia vastustaneita mielenosoituksia, joiden yhteydessä poliisi pidätti noin 40 henkilöä.
24. kesäkuuta – Aleksei Beljakov nimitettiin Neuvostoliiton uudeksi Suomen-suurlähettilääksi Andrei Kovalevin tilalle.
26. kesäkuuta − Entinen puoluejohtaja Alexander Dubček erotettiin Tšekkoslovakian kommunistisesta puolueesta.
28. kesäkuuta – USA:n joukot vetäytyivät Kamputseasta massiivisten sodan vastaisten protestien jälkeen.

Heinäkuu
9. heinäkuuta – Neuvostoliitto ilmoittaa, että Suomen puolueettomuuspolitiikka on ristiriidassa YYA-sopimuksen kanssa.
11. heinäkuuta – Kekkonen kieltäytyy YYA-sopimuksen jatkamisesta ellei puolueettomuuden määritelmää säilytetä ennallaan.
15. heinäkuuta – Ahti Karjalaisen II hallitus aloitti toimintansa.
17. heinäkuuta – Kekkosen virallinen valtiovierailu Neuvostoliittoon alkaa.
20. heinäkuuta – Suomen keski- ja pohjoisosassa oli poikkeuksellisen lämmintä ja varsinkin Pohjanmaalla oli voimakkaita ukonilmoja.
20. heinäkuuta – Suomen ja Neuvostoliiton ulkoministerit Väinö Leskinen ja Andrei Gromyko allekirjoittivat Moskovassa YYA-sopimuksen jatkamispöytäkirjan, jolla sopimuksen voimassaoloa pidennettiin vuoteen 1990.
21. heinäkuuta – Assuanin pato valmistui Egyptissä.
21. heinäkuuta − Kenraalimajuri Ensio Siilasvuo nimitettiin YK:n Lähi-idässä olevien tarkkailujoukkojen komentajaksi.
23. heinäkuuta – Kekkonen lähtee viralliselle vierailulle USA:han.

Elokuu
1. elokuuta – Rotusyrjinnästä tuli Suomessa rikoslain muutoksen perusteella rangaistava teko.
12. elokuuta – Länsi-Saksan liittokansleri Willy Brandt ja Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin allekirjoittivat Moskovassa maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen.
21. elokuuta – Suomen ensimmäinen kansainvälinen rockfestivaali Ruisrock alkoi Turun Ruissalossa.
30. elokuuta − Opetusministeri Jaakko Itälä paljasti vuoden 1918 kansalaissodan valtakunnallisen muistomerkin Eläintarhan puistossa Helsingissä. Crescendo-nimisen muistomerkin oli veistänyt Taisto Martiskainen.
31. elokuuta − Helsingin ja Helsingin mlk:n Hiekkaharjun välisen rataosan sähköistys valmistui.

Syyskuu
1. syyskuuta – Murhayritys Jordanian kuningas Husseinia vastaan.
2. syyskuuta – Helsingin raastuvanoikeudessa alkoi oikeudenkäynti taiteilija Harro Koskista vastaan hänen kahden teoksensa vuoksi. Koskista syytettiin Sikavaakunan osalta Suomen valtakunnan häpäisemisestä ja Sikamessiaan osalta jumalanpilkasta. Syytteeseen asetettiin myös Nuorten taiteilijoiden näyttelyn nelihenkinen raati.
3. syyskuuta – Tasavallan presidentti Urho Kekkonen täytti 70 vuotta.
3.–6. syyskuuta – Israelin armeija taisteli palestiinalaississejä vastaan Etelä-Libanonissa.
6. syyskuuta – Palestiinan vapautuksen kansanrintama kaappasi neljä lentokonetta. Kaksi koneista lennätettiin Jordanian aavikolle ja yksi jäi Kairoon. Yksi kaappauksista epäonnistui ja sen johtaja Leila Khaled pidätettiin Heathrow'lla. Vaatiessaan Khaledin vapauttamista PFLP kaappasi vielä yhden Bombaysta Beirutiin lentäneen koneen. Britannia aloitti salaiset neuvottelut. Koneet räjäytettiin panttivankien vapauttamisen jälkeen 12. syyskuuta. Leila Khaled vaihdettiin kuuden muun palestiinalaistaistelijan kanssa panttivankeihin 30. syyskuuta.
9. syyskuuta – Irwin Goodmanin omistama omakotitalo Ryysyranta myytiin pakkohuutokaupalla Hattulan kunnan Mierolan kylässä 153 500 markalla.
17. syyskuuta – Palestiinalaississit ja Jordanian hallituksen joukot taistelivat Ammanissa.
20. syyskuuta – Syyrian panssarit ylittivät Jordanian rajan.
20. syyskuuta – Neuvostoliiton Luna 20 -luotain laskeutui Kuuhun. Se palasi näytteiden kanssa Maahan 24. syyskuuta.
27. syyskuuta – Palestiinalaiset ja Jordania solmivat rauhasopimuksen.
28. syyskuuta – Gamal Abdal Nasser kuoli ja Anwar Sadatista tuli väliaikainen Egyptin presidentti.
29. syyskuuta – Punainen armeijakunta ryösti kolme pankkia Berliinissä ja sai saaliiksi yli 200 000 DM.

Lokakuu
1. lokakuuta – Eduskunnan oikeusasiamies Risto Leskinen nimitettiin uudeksi oikeuskansleriksi. Edellinen oikeuskansleri Jaakko Enäjärvi siirtyi eläkkeelle.
1. lokakuuta – Valtioneuvosto asettaa ensimmäisen parlamenttaarisen puolustuskomitean.
3.-4. lokakuuta – Hattulan ja Tyrvännön sekä Juankosken, Muuruveden ja Säyneisten kunnissa järjestettiin tulevien kuntaliitosten vuoksi ylimääräiset kunnallisvaalit.
4. lokakuuta – Sosialisti Salvador Allende vannoi virkavalansa Chilen presidenttinä.
4. lokakuuta − Suomalainen 15-vuotias Merja Ikkelä voitti harmonikansoiton alle 18-vuotiaiden sarjan maailmanmestaruuden Salzburgissa Itävallassa.
7. lokakuuta – Helsingin raastuvanoikeus hylkäsi taiteilija Harro Koskista ja Nuorten taiteilijoiden näyttelyn raatia vastaan nostetun syytteen Suomen valtakunnan häpäisemisestä. Sikamessiaan osalta juttu siirrettiin Helsingin hovioikeuden käsiteltäväksi. 8. lokakuuta – Neuvostoliiton Aleksandr Solženitsyn sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Neuvostohallitus neuvoi häntä kieltäytymään; hänen otettuaan myöhemmin palkinnon vastaan Solženitsyn leimattiin kansanviholliseksi.
9. lokakuuta – Kambodža julistettiin Khmer-tasavallaksi.
10. lokakuuta – Fidži itsenäistyi.
17. lokakuuta – Anwar Sadat astui virkaansa Egyptin presidenttinä saatuaan 90 %:n äänisaaliin.
19. lokakuuta – Yleisradion ohjelmaneuvosto päätti lopettaa toimittaja Päivi Istalan radio-ohjelman Ristivetoa katsottuaan sen yksipuoliseksi ja asenteelliseksi.
21. lokakuuta – Tanskan kuningas Fredrik IX vihki käyttöön Vähä-Beltin ylittävän, 1,7 kilometriä pitkän riippusillan.
24. lokakuuta – Salvador Allende valitaan Chilen presidentiksi.
24. lokakuuta – Yhdistyneet Kansakunnat täytti 25 vuotta. Juhlapäivää vietettiin ympäri maailman. Yleiskokous piti juhlaistunnon, jossa Suomea edustivat presidentti Urho Kekkonen ja ulkoministeri Väinö Leskinen. Pääsihteeri U Thant syytti istunnossa pitämässään puheessa jäsenmaita itsekkyydestä.

Marraskuu
1. marraskuuta – 144 nuorta sai surmansa tanssiravintolan palossa St. Laurent du Pontin kaupungissa Ranskassa.
8. marraskuuta – Egypti, Sudan ja Libya julistivat aikeensa muodostaa liittovaltio.
13. marraskuuta – Trooppinen hirmumyrsky, Bholan sykloni surmasi 250 000 ihmistä entisessä Itä-Pakistanissa, nykyisessä Bangladeshissa.
13. marraskuuta – Sotilasvallankaappaus Syyriassa, Hafez al-Assad nousi valtaan.
13. marraskuuta – Charles de Gaullen hautajaiset olivat kansainvälinen merkkitapahtuma. Niihin osallistuivat muiden muassa Ranskan presidentti Pompidou, Yhdysvaltain presidentti Nixon, Walesin prinssi Charles, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Edward Heath, Intian pääministeri Indira Gandhi ja Iranin šaahi.
17. marraskuuta – Neuvostoliiton kauko-ohjattava Lunohod 1 laskeutui Luna 17 -aluksesta Kuun Mare Imbriumiin.
24. marraskuuta – Suomi aloittaa virkamiestason neuvottelut tullisopimuksesta EEC:n kanssa.
25. marraskuuta – Suomi kutsuu ETYK-maiden suurlähettiläät turvallisuuskokousta valmistelevaan neuvotteluun Helsinkiin.
26. marraskuuta – Itä-Pakistanin johtaja šeikki Mujibur Rahman syytti keskushallitusta katastrofiavun laiminlyönnistä.
27. marraskuuta – Paavi Paavali VI yritettiin murhata Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Psykoosissa toiminut murhayrityksen tekijä saatiin kiinni ennen kuin hän ehti toteuttaa aikeensa ja hänet toimitettiin hoitoon.
27. marraskuuta − Presidentti J. K. Paasikiven syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta.

Joulukuu
1. joulukuuta – Avioeron salliva laki vahvistettiin Italian parlamentissa.
7. joulukuuta – YK:n yleiskokous tuki Etelä-Afrikan boikottia apartheidin vuoksi.
7. joulukuuta − Länsi-Saksan liittokansleri Willy Brandt saapui vierailulle Puolaan. Huomiota herätti hänen polvistumisensa toisessa maailmansodassa tuhotun juutalaisgheton muistomerkille Varsovassa. Vierailun aikana Brandt ja Puolan pääministeri Jozef Cyrankiewicz allekirjoittivat sopimuksen maiden välisten suhteiden normalisoinnista.
8. joulukuuta – Kekkosen esittämä tulopoliittinen UKK-sopimus allekirjoitetaan.
13. joulukuuta – Puolan hallitus ilmoitti ruoan hinnan korotuksista, mistä seurasi mellakoita ja ryöstelyä.
15. joulukuuta – Venus 7 -luotain laskeutui Venukseen.
15. joulukuuta – Puolan ruoan hinnan korotuksista alkaneet levottomuudet laajenivat: poliisi ja armeija ottivat verisesti yhteen mellakoitsijoiden kanssa.
16. joulukuuta – Etiopian hallitus julisti hätätilan Eritrean maakunnassa Eritrean vapautusarmeijan toimien vuoksi.
16. joulukuuta – Neuvostoliiton varaulkoministeri Vasili Kuznetsov saapuu salaa Helsinkiin.
17.–22. joulukuuta – Puolassa oli voimassa sotatilalaki.
20. joulukuuta – Puolan kommunistisen puolueen pääsihteeri Wladyslaw Gomulka erosi virastaan. Hänen tilalleen nimitettiin puolueen politbyroon jäsen Edward Gierek.
21. joulukuuta – Rakennustyöläisten liitto irtisanoutuu UKK-sopimuksesta.
22. joulukuuta – Treblinkan ja Sobiborin keskitysleirien entinen komentaja Franz Stangl tuomittiin Düsseldorfissa elinkautiseen vankeuteen 400 000 juutalaisen murhasta toisen maailmansodan aikana.
26. joulukuuta – Maarianhaminalainen säiliöalus Ragny katkesi kovassa myrskyssä Pohjois-Atlantilla. Yhdysvaltain rannikkovartiosto onnistui pelastamaan 31 miestä laivan peräosasta, mutta etuosaan jääneet kuusi miestä hukkuivat.
28. joulukuuta – Kolme baskiterroristia tuomittiin kuolemaan Espanjassa, muut 12–62 vuoden vankeuteen. Viscayassa 15 000 ihmistä lakkoili kuolemantuomioita vastaan. Franco muutti kuolemantuomiot 30. joulukuuta 30 vuoden vankeustuomioiksi.
28. joulukuuta − Bolivian hallitus vapautti ranskalaisen lehtimiehen Régis Debrayn, joka oli vuonna 1967 tuomittu 30 vuoden vankeuteen Bolivian hallitusta vastaan taistelleiden sissien avustamisesta.
31. joulukuuta – The Beatles hajosi.
31. joulukuuta – Alkon myymälöissä luovuttiin ns. viinakortin käytöstä.

Elävä arkisto 1970
http://www.yle.fi/haku/?cx=007097612530377999607%3Aglpulxqhhs4&cof=FORID%3A9&q=1970&sa=L%C3%B6yd%C3%A4#854

Kuvahaku 1970
http://images.google.fi/images?um=1&hl=fi&lr=&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=isch%3A1&sa=1&q=1970&btnG=Haku&aq=f&aqi=g3&aql=&oq=&gs_rfai=

Videohaku 1970
http://video.google.com/videosearch?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&q=1962&um=1&ie=UTF-8&ei=_Wk1S4X0JILc-QaXjuCuCg&sa=X&oi=video_result_group&ct=title&resnum=11&ved=0CDIQqwQwCg#emb=0&hl=fi&q=1970&view=3

Lähdeaineisto:
Valitut Palat Itsenäinen Suomi
Mitä, missä, milloin 1971
Mitä, missä, milloin 1972