sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Vuosi 1961 ja noottikriisi
















Vuodessa 1961 oli suuren ulkopoliittisen murroksen merkit. Idänkauppaan liittyvät poliittiset ja tekniset esteet EFTA-sopimukselle oli raivattu marraskuussa 1960. FINN-EFTA-sopimus astui voimaan heinäkuun alussa 1961. Suuri lännen operaatio alkoi toukokuussa Lontoossa. Seuraava vaihe oli valtiovierailu USA:han lokakuussa. Myös Washingtonissa annettiin lyhyt tiedote. Sen mukaan presidentti John F. Kennedy ”totesi ottavansa huomioon Suomen sopimuksiin perustuvat sitoumukset” ja että ”Amerikassa ymmärretään Suomen noudattaman puolueettomuuspolitiikan perusteet” ja että ”Yhdysvallat tulee tarkoin kunnioittamaan Suomen omaksumaa linjaa”.
Neuvostoliiton nootti sai monet suomalaiset kuulemaan sielunsa korvissa Mainilan laukausten jylyn vuosikymmenien takaa.

Tammikuu
3. tammikuuta – Presidentti Dwight Eisenhower ilmoitti Yhdysvaltain katkaisseen diplomaattiset suhteet Kuubaan.
3. tammikuuta – Aeron DC-3 syöksyi maahan Koivulahdessa. Koneen 22 matkustajaa ja kolmihenkinen miehistö menehtyivät.
7. tammikuuta – Nelipäiväisessä konferenssissa Casablancassa viisi Afrikan maata, Marokko, Yhdistynyt arabitasavalta, Ghana, Guinea ja Mali, päätti perustaa NATOn kaltaisen puolustusliiton.
12. tammikuuta – Katangan presidentti Moise Tshombe aloitti sotatoimet maahansa tunkeutuneita Lumumban joukkoja vastaan.
15. tammikuuta – miss Suomeksi valittiin vuoden missittömyyden jälkeen 18-vuotias Ritva Wächter.
18. tammikuuta – Katangan hallitus ilmoitti, että vankina oleva Lumumba on siirretty Elisabethvilleen.
20. tammikuuta – John F. Kennedy astui Yhdysvaltain presidentin virkaan.
22. tammikuuta – Portugalilainen, Brasiliasta Venezuelaan matkalla ollut risteilyalus Santa Maria kaapattiin Atlantilla. Portugalin hallitusta vastustaneet kaappaajat antautuivat 3. helmikuuta.
25. tammikuuta – Uusi juntta nousi valtaan El Salvadorissa syrjäytettyään edellisen kolme kuukautta hallinneen juntan "liiasta vasemmistolaisuudesta".
29. tammikuuta – Helsingin hiippakunnan piispa Martti Simojoki vihki arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitteleman Hyvinkään kirkon.
31. tammikuuta – Yhdysvallat lähetti ensimmäisen simpanssin (nimeltään Ham) avaruuteen.
31. tammikuuta – YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld lähetti suurlähettiläs Sakari Tuomiojan järjestön edustajaksi Laosiin. Laosin vasemmistopuolue väitti Tuomiojan läsnäolon maassa vain pahentavan sisällissotaa.

Helmikuu
4. helmikuuta – Portugalin siirtomaasota alkoi Angolassa.
5. helmikuuta – Liikeliitto päätti erota SAK:sta.
9. helmikuuta – Ranskalainen hävittäjä ampui varoituslaukauksia Neuvostoliiton presidenttiä Leonid Brezhneviä kuljettanuttaIljushin-18 konetta kohti Välimerellä.
10. helmikuuta – Katangan hallitus ilmoitti Patrice Lumumban paenneen vankilasta kahden kumppaninsa kanssa.
11. helmikuuta – Adolf Eichmannin oikeudenkäynti alkoi Jerusalemissa.
12. helmikuuta – Patrice Lumumba ja hänen kaksi kannattajaansa surmattiin.
15. helmikuuta – Boeing 707 putosi maahan Belgiassa surmaten 73 ihmistä, mukaan lukien koko Yhdysvaltain taitoluistelujoukkue.
15. helmikuuta – Keski- ja Etelä-Euroopassa sattui täydellinen auringonpimennys. Suomessa pimennys näkyi osittaisena.
16. helmikuuta – Intialaiset sanomalehdet kirjoittivat Kiinan valmistelevan Bhutanin valtaamista. Kiina oli jo aiemmin esittänyt suuria aluevaatimuksia myös Intialle.
17. helmikuuta – Ulkoministeri Törngren palasi Neuvostoliitosta viikon kestäneeltä vierailultaan.
21. helmikuuta – SDP valitsi oikeuskansleri Olavi Hongan presidenttiehdokkaakseen vuoden 1962 vaaleihin.
27. helmikuuta – Suomen valtuuskunta matkusti Geneveen sopimaan lopullisesta EFTAan liittymisehdoista.

Maaliskuu
3. maaliskuuta – Hassan II kruunattiin Marokon kuninkaaksi.
8. maaliskuuta − Presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen matkustivat valtiovierailulle Norjaan.
13. maaliskuuta – Floyd Patterson tyrmäsi 6. erässä Ingemat Johanssonin raskaansarjan MM-ottelussa. Johansson löi sitä ennen Pattersonin kolmasti lattiaan.
15. maaliskuuta – Etelä-Afrikka vetäytyi Brittiläisestä kansainyhteisöstä.
15. maaliskuuta – Suomen EFTA-neuvottelut päättyivät Genevessä. Tehdyn sopimuksen mukaan muodostuu Suomen ja EFTAn kesken vapaakauppa-alue.
16. maaliskuuta – Oikeuskansleri Olavi Honka suostui kuuden puolueen yhteiseksi presidenttiehdokkaaksi. Maalaisliiton ns. K-linja aloitti välittömästi rajun hyökkäyksen "Honka-liittoa" vastaan.
18. maaliskuuta – Suomi oli ensimmäistä kertaa mukana Eurovision laulukilpailussa Cannesissa. Laila Kinnunen sijoittui kappaleella "Valoa ikkunassa" kymmenenneksi.
27. maaliskuuta – Suomen ja Euroopan vapaakauppajärjestön EFTA:n välinen vapaakauppasopimus allekirjoitettiin. Sopimus astui voimaan 1. heinäkuuta 1961.
28. maaliskuuta – Kokoomus kieltäytyi osallistumasta maalaisliiton ehdottamiin presidentinvaalineuvotteluihin.
29. maaliskuuta – Yhdysvaltain pääkaupungin Washingtonin asukkaat saivat perustuslain 23. lisäyksellä äänioikeuden presidentinvaaleissa.

Huhtikuu
5. huhtikuuta – Valtakunnanoikeudessa esitettiin maaherra Urho Kiukaalle, pankinjohtaja Aarre Simoselle ja varatuomari Vilho Väyryselle korvausvaatimukset.
11. huhtikuuta – Suomen ilmavoivat saivat neljä helikopteria Neuvostoliitosta.
12. huhtikuuta – Juri Gagarin teki ensimmäisen avaruuslennon. Avaruusalus Vostok 1 kiersi Maapallon kerran; lento kesti 108 minuuttia.
14. huhtikuuta – Oikeusministeri Antti Hannikainen sai pyytämänsä eron hallituksesta. Hänen tilalleen nimitettiin toisena valtiovarainministerinä toiminut Pauli Lehtosalo.
14. huhtikuuta – Paavo Roininen ja Pertti Purhonen voittivat mestaruudet PM-nyrkkeilyssä.
16. huhtikuuta – Kokoomuksen puoluehallitus kannatti entisen oikeuskanslerin Olavi Hongan nimittämistä presidenttiehdokkaaksi.
17. huhtikuuta – Sikojenlahden maihinnousu Kuubassa.
22. huhtikuuta – Kolmen de Gaullen algerianpolitiikkaa vastustaneen ranskalaiskenraalin vallankaappausyritys epäonnistui.
23. huhtikuuta – Kansanpuolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Harras Kyttä sekä varapuheenjohtajiksi Kaarlo Kajatsalo ja Paavo Aarnio.
24. huhtikuuta – Wasa-laiva nostettiin Tukholman satamasta.
27. huhtikuuta – Sierra Leone itsenäistyi.

Toukokuu
1. toukokuuta − Presidentti Fidel Castro julisti Kuuban sosialistiseksi tasavallaksi.
5. toukokuuta – Alan Shepard oli ensimmäinen amerikkalainen avaruudessa Freedom 7 -aluksella (tunnetaan myös nimellä Mercury 3).
8. toukokuuta – Presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen matkustivat epäviralliselle vierailulle Isoon-Britanniaan.
8. toukokuuta − Heinäveden Tulilahden kaksoismurhasta syytetty Runar Holmström teki itsemurhan hirttäytymällä sellissään Vaasan lääninvankilassa.
9.toukokuuta – Pääministeri Harold Macmillan ilmoittaa Englannin ymmärryksen Suomen puolueettomuuspolitiikkaa kohtaan.
11. toukokuuta – Sosiaalidemokraattien oppositio eli ns. skogilaiset valitsi tarkastaja Emil Skogin presidenttiehdokkaakseen.
15. toukokuuta – Sotilasvallankaappaus Etelä-Koreassa kenraalimajuri Park Chung Heen johdolla.
16. toukokuuta – Akseli Gallen-Kallelan museo Tarvaspää avattiin Espoossa.
19. toukokuuta – Venera 1 lensi ensimmäisenä luotaimena Venuksen ohi, tosin luotain rikkoutui eikä lähettänyt tietoja.
24. toukokuuta – Kuuban puolustusministeri Raul Castro nimitti puheessaan Yhdysvaltain suurta Guantanamon laivastotukikohtaa "syöväksi ja pysyväksi ärsytyskeskukseksi".
25. toukokuuta – Apollo-ohjelma: John F. Kennedy kertoi kongressille tavoitteestaan lähettää ihminen Kuuhun ennen vuosikymmenen päättymistä.
28. toukokuuta – Peter Benensonin artikkeli The Forgotten Prisoners julkaistiin useissa lehdissä. Tätä pidetään Amnesty Internationalin alkuna.

Kesäkuu
1. kesäkuuta – de Gaulle ja Kennedy käsittlevät neuvotteluissaan Pariisissa Atlantin liittoa koskevia kysymyksiä.
4. kesäkuuta – John F. Kennedyn ja Nikita Hruštšovin huippukokous Wienissa. Asialistalla olivat ydinkokeet, aseistariisunta ja Saksan asema.
5.kesäkuuta – Kennedy ja Macmillan keskustelivat Lontoossa maailmanpoliittisista pulmakysymyksistä.
6. kesäkuuta – Tampereen raastuvanoikeus tuomitsi Jallu-lehden maaliskuun numeron epäsiveelliseksi sekä tuomitsi takavarikoidut lehden numerot, yhteensä 29 923 valtiolle menetetyiksi.
8. kesäkuuta – Neuvostoliitto lähetti länsivalloille jyrkät Länsi-Berliinin asemaa koskevat nootit.
19. kesäkuuta – Kuwait itsenäistyi.
23. kesäkuuta – Neuvostoliiton puolustusministeri Rodion Malinovski saapui puolisonsa ja tyttärensä kanssa lomamatkalle Suomeen.
25. kesäkuuta – Irakin pääministeri Abdul Karim Qassim ilmoitti aikovansa liittää Kuwaitin Irakiin, Kuwait pyysi apua brittijoukoilta.
28. kesäkuuta – Helsingin hovioikeus tuomitsi Kansaneläkelaitoksen hallituksen jäsenet, mm. V. J. Sukselaisen, johtajat Aku Sumun, Kaarlo Hillilän sekä KHO:n presidentti Reino Kuuskosken viraltapantaviksi kansaneläkelaitoksen asuntorakennusasioissa tapahtuneiden virkarikosten ja –virheiden vuoksi.
30. kesäkuuta – Neuvostoliittolainen kosmonautti Juri Gagarin vieraili Suomessa.

23.6.1961 Eräät lehdet alkoivat kirjoittaa Kekkosen valtakauden päättymisestä kuin varmasta asiasta.















Heinäkuu
1. heinäkuuta – Suomen EFTA-sopimus astui voimaan. Suomesta tuli järjestön ulkojäsen.
5. heinäkuuta – Norjan kuningas Olavi V saapui valtiovierailulle Suomeen.
8. heinäkuuta – Neuvostoliitto peruu aikaisemmin ilmoittamansa asevoimien supistukset.
12. heinäkuuta – Pääministeri V. J. Sukselainen esitti hallituksensa eronpyynnön. Presidentti Urho Kekkonen antoi uuden hallituksen muodostamistehtävän Lapin läänin maaherralle Martti Miettuselle. Miettusen hallitus, jonka ministerilista oli miltei sama kuin edeltäjänsä, aloitti työnsä 14. heinäkuuta.
19. heinäkuuta – Kennedy kehotti julkisesti Hrustshevia tarkistamaan Berliinin-politiikkaansa ja työskentelemään yhdessä lännen kanssa.
20. heinäkuuta Kennedyn ilmoitettiin päättänneen vahvistaa Yhdysvaltain asevoimia Berliinin kriisin johdosta.
21. heinäkuuta – Virgil "Gus" Grissom suoritti USAn toisen avaruuslennon Mercury-kapselilla ja oli vähällä hukkua laskeutumisvaiheessa.
25. heinäkuuta – Kennedy esittää kongressille lisäbudjetin asevoimien vahvistamiseksi.

Elokuu
1. elokuuta – Rajuilma "Maire" riehui Suomen etelä- ja keskiosassa.
2. elokuuta – Etelä-Vietnamin hallitus määräsi kaikki 25-38-vuotiaat miehet liikekannalle kasvaneen kommunistisen terrorismin takia.
5. elokuuta – Suomen Pientalonpoikien puolue valitsi presidenttiehdokkaakseen Olavi Hongan.
8. elokuuta – Kaksi ihmistä kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti ilmavoimien kuusipaikkaisen yhteyskoneen syöksyttyä epäonnistuneen pakkolaskun yhteydessä metsään Rovaniemen mlk:n Perunkajärvellä.
9. elokuuta − Kenraali Tauno Viljanen varoitti hallitusta YYA-sopimukseen perustuvien konsultaatioiden mahdollisuudesta Berliinin kiristyvän tilanteen vuoksi.
11. elokuuta – Itä-Saksan parlamentti oikeutti maan hallituksen ryhtymään toimenpiteisiin "Länsi-Saksan ja Länsi-Berliinin harjoittaman orjakaupan estämiseksi". Seuraavana päivänä yli 2 000 itäberliiniläistä pakeni Länsi-Berliiniin.
11. elokuuta – Puolustusneuvosto kokoontuu.
13. elokuuta – Berliinin muurin rakennustyöt aloitettiin piikkilanka-aidan vetämisellä.
14. elokuuta – Länsi-Saksa katkaisi puhelinyhteydet Itä-Saksaan.
15. elokuuta – Uudenmaan lääninhallitus päätti saattaa professori V.J. Sukselaisen, johtaja Aku Sumun ja järjestösihteeri Olavi Järvelän omaisuuden myymis- ja hukkaamiskiellon alaiseksi.
17. elokuuta – Berliinin muurin rakentaminen alkaa.
24. elokuuta – Yhdysvallat varoitti Neuvostoliittoa häiritsemästä länsiliittoutuneiden Berliinin yhteyksiä.
30. elokuuta – Neuvostoliitto ilmoittaa jatkavansa ydinkokeita.
31. elokuuta – Valeri Brumel hyppäsi korkeushypyn maailmanennätyksen 225 cm.

Syyskuu
1. syyskuuta – Pauli Nevala heitti keihäänheiton Suomen ennätyksen 84,23 cm.
5. syyskuuta – Hrustshev ehdottaa Kennedylle keskusteluja Berliinin kriisin laukaisemiseksi. 5. syyskuuta – Yhdysvallat päätti aloittaa uudelleen maanalaiset ydinkokeet.
8. syyskuuta – Ranskan presidentti Charles de Gaulle joutui murhayrityksen kohteeksi. Yrityksen takana olivat OAS:n äärioikeistolaiset, Algeriassa oleskelleet ranskalaiset upseerit.
9. syyskuuta – Venäläissyntyinen säveltäjä Igor Stravinski saapui konserttimatkalle Suomeen.
10. syyskuuta – TASS ilmitti Neuvostoliiton aloittavan suuret rakettikokeet Tyynellä merellä.
14. syyskuuta – Katangalaiset kävivät Elisabethvillessä kiivaita taisteluita YK:n joukkoja vastaan.
15. syyskuuta – Yhdysvalloissa suoritettiin maanalainen ydinkoe.
17. syyskuuta – Veikko Leppäsen veistämä presidentti J. K. Paasikiven patsas paljastettiin Lahdessa.
18. syyskuuta – YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld kuoli lento-onnettomuudessa Kongossa.
20. syyskuuta – Itä-Saksan parlamentti hyväksyi lain, joka antoi puoluejohtaja Walter Ulbrichtille miltei rajattomat valtuudet siinä tapauksessa, että maa jouduttaisiin julistamaan "puolustustilaan".
22. syyskuuta − Neuvostoliiton presidentti Leonid Brežnev saapui viralliselle vierailulle Suomeen.
23. syyskuuta – Varsovan liiton sotilasjohtajat kutsuttiin koolle.
24.syyskuuta – Yhdysvaltain toimeenpanema Kuuban saarto astui voimaan.
25. syyskuuta – Kommunistijohtaja Walter Ulbricht saapui Moskovaan neuvottelemaan Berliinin kriisin viimeisimmistä kehitysvaiheista.
25. syyskuuta – Yhdysvaltain työministeri Arthur Goldberg saapui Suomeen.
28. syyskuuta – Syyriassa tehtiin sotilasvallankaappaus ja maa erosi Egyptin johtamasta Yhdistyneestä arabitasavallasta. Presidentti Gamal Abdal Nasser suunnitteli rankaisutoimia Syyriaa vastaan, mutta päätti kuitenkin luopua niistä.
29. syyskuuta – Dag Hammarskiöld siunattiin viimeiseen lepoon Uppsalassa.

Lokakuu
6. lokakuuta – Helsingin raastuvanoikeudessa alkoi niin sanotun margariinijutun käsittely. Raision tehtaiden ja Paasivaara-yhtymän oli todettu käyttäneen ihmisravinnoksi kelpaamattomia rasvoja margariinin valmistukseen noin kahden vuoden ajan. Tehtaiden johtohenkilöitä tuomittiin sakkorangaistuksiin ja margariini menetti maineensa pitkiksi ajoiksi.
10. lokakuuta – Presidentti Urho Kekkonen aloitti 3:nteen marraskuuta kestäneen vierailunsa Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.
13. lokakuuta – Suomessa avattiin ensimmäinen Ars-näyttely, Ars 61.
16.lokakuuta – Kennedy toteaa, että USA ottaa huomioon Suomen sitoumukset ja kunnioittaa sen omaksumaa linjaa.
17. lokakuuta – "Pariisin taistelu": Ranskan poliisi hyökkäsi 30 000:tta algerialaisten ulkonaliikkumiskieltoa protestoinutta mielenosoittajaa vastaan. Virallinen kuolleiden määrä on kolme, mutta ihmisoikeusjärjestöt arvioivat määräksi 240.
18. lokakuuta – Leonard Bernsteinin West Side Story -musikaalista tehty elokuva sai ensi-iltansa.
19. lokakuuta – Arabiliitto otti Kuwaitin suojelukseensa, brittijoukot vetäytyivät.
19. lokakuuta – Kekkonen sanoo YK:n yleiskokouksessa, että Suomi ei toimi tuomarin vaan lääkärin roolissa.
27. lokakuuta – Helsingissä otettiin käyttöön Hakaniemen uusi silta.
28. lokakuuta – Ulkoministeri Gromyko ilmoittaa haluavansa tavata Suomen Moskovan-suurlähettilään Eero A. Wuoren.
29. lokakuuta – Moskovan Punaisella torilla oleva Leninin mausoleumi suljettiin "korjaustöitä varten".
30. lokakuuta – Neuvostoliitto räjäytti 58 megatonnin Tsar-Bomban Novaja Zemljalla.
30. lokakuuta – Noottikriisi Suomessa, Neuvostoliitto vaati toimenpiteitä Länsi-Saksan ja sen liittolaisten uhan torjumiseksi.
31. lokakuuta – Josif Stalinin ruumis poistettiin Leninin mausoleumista.
31. lokakuuta – Hurrikaani Hattie iski Belize Cityyn.














Marraskuu
3. marraskuuta – YK valitsee U Thantin uudeksi pääsihteeriksi.
3. marraskuuta – Kekkonen palaa Suomeen.
5. marraskuuta – Kekkonen ilmoittaa, että noottiin ei vastata nootilla.
12. marraskuuta – Stalingradin nimi vaihdettiin Volgogradiksi.
14. marraskuuta – Presidentti Urho Kekkonen hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit pidettäviksi helmikuun alussa 1962.
16. marraskuuta – Britannian konservatiivihallitus ryhtyi rajoittamaan maahanmuuttoa Brittiläisen kansainyhteisön maista.
16. marraskuuta – Neuvostoliiton varaulkoministeri toistaa ehdotuksen konsultaatiosta.
22. marraskuuta – Kekkonen lähtee Novosibirskiin.
23. marraskuuta –Fagerholm ehdottaa Kekkosen valintaa poikkeuslailla.
24. marraskuuta – Oikeuskansleri Olavi Honka luopui presidenttiehdokkuudesta sen jälkeen kun suomalainen ja ruotsalainen kansanpuolue olivat vetäytyneet Honka-liitosta.
24. marraskuuta – eduskunta valitsi oikeusasiamiehekseen Risto Leskisen.
26. marraskuuta − Presidentti Urho Kekkonen piti laajan radio- ja televisiopuheen, jossa hän katsoi noottikriisin vahvistaneen Suomen ulkopoliittista asemaa ja korosti Suomen ja Neuvostoliiton hyvien naapurisuhteiden merkitystä.
29. marraskuuta – Kokoomus päätti lähteä presidentinvaaleihin "sammutetuin lyhdyin" eli ilman omaa ehdokasta.
30. marraskuuta – SDP valitsi presidenttiehdokkaakseen kansanedustaja Rafael Paasion.

Joulukuu
1. joulukuuta – tasavallan presidentti antoi lakiesityksen rahanuudistuksen toimeenpanemisesta vuoden 1963 alusta lukien
2. joulukuuta – Kylmä sota: Fidel Castro ilmoitti radiopuheessa omaksuneensa marxismi-leninismin ja Kuubasta tulevan kommunistinen valtio.
6. joulukuuta – Etelä-Suomessa esiintyi useilla paikkakunnilla, mm. Helsingissä ukkosta.
10. joulukuuta – Neuvostoliitto katkaisi diplomaattiset suhteet Albaniaan.
11. joulukuuta – Vietnamin sota alkoi ensimmäisten yhdysvaltalaiskopterien ja 400 sotilaan saapumisella Saigoniin.
12. joulukuuta – Suomen Pankki täytti 150 vuotta.
14. joulukuuta – Valtakunnanoikeus tuomitsi ns. Kätilöopiston jutussa pankinjohtaja Aarre Simosen 375 000 markan ja kansanedustaja Vilho Väyrysen 80 000 markan sakkoihin. Urho Kiukas vapautettiin syytteistä.
14. joulukuuta – Saksan liittotasavalta ehdottaa NATO:n yhteiskomennossa olevien ydinasevoimien perustamista.
14. joulukuuta – Kekkonen suostuu käyttämään Neuvostoliiton myöntämää tavaraluottoa aseostoihin.
15. joulukuuta – Israelilainen sotilastuomioistuin tuomitsi Adolf Eichmannin kuolemaan rikoksistaan. Tuomio määrättiin toimeenpantavaksi hirttämällä.
15. joulukuuta – Wäinö Aaltosen veistämä presidentti P. E. Svinhufvudin patsas paljastettiin Helsingissä Eduskuntatalon edessä Svinhufvudin syntymän satavuotispäivänä.
16. joulukuuta – Kuusi tuhatta YK-joukkojen sotilasta saartoi Elisabethvillen kolmelta taholta. Samaan aikaan ilmoitettiin, että presidentti Moise Tshombe oli paennut pääkaupungista.
19. joulukuuta – Goa luovutettiin Intialle 400-vuotisen Portugalin hallinnon jälkeen.
25. joulukuuta – Kairosta ilmoitettiin, että presidentti Nasser oli purkanut Yhdistyneen Arabitasavallan ja Jemenin kuningaskunnan välisen liiton, joka oli solmittu helmikuussa 1958.
27. joulukuuta – Englanti lähetti useita sotalaivoja kohti Kuwaitia.
29. joulukuuta – Kuwait lähetti YK:n turvallisuusneuvostolle jyrkän vastalauseen ”Irakin jatkuvien painostusten ja sotilasjoukkojen keskityksen johdosta.
31. joulukuuta – Marshall-apu päättyi jaettuaan 12 miljardia dollaria apua Euroopan jälleenrakentamiseen. Samalla OEEC:sta tuli OECD.

Elävä arkisto 1961
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&g=&n=1961&k=&m=

Kuvahaun tulokset 1961
http://images.google.fi/images?hl=fi&lr=&rlz=1G1ACAW_FIFI340&um=1&sa=1&q=1961&btnG=Kuvahaku&aq=f&oq=&start=0

Leffatykki 1961
http://www.leffatykki.com/leffat/1961

Luettelo vuoden 1961 miehittämättömistä avaruuslennoista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_vuoden_1961_miehitt%C3%A4m%C3%A4tt%C3%B6mist%C3%A4_

Kulttuurisampo 1961
http://www.kulttuurisampo.fi/item.shtml?itemUri=http%3A%2F%2Fwww.kulttuurisampo.fi%2Fdata%2Ftime_1961

Tunturi Pappa
http://www.motot.net/wiki/Tunturi_pappa

Liikenneturva
http://www.liikenneturva.fi/wwwtv/index_historiaelokuvat.php

Lähdeaineisto:
Mitä, missä, milloin 1962
Mitä, missä, milloin 1963
Jaakko Okker: Muisto Urholle ISBN 051-1-0524-0
Valitut Palat: Itsenäisyytemme vuosikymmenet

Ei kommentteja: