maanantai 30. marraskuuta 2009

Urho Kekkonen idässä ja lännessä














Kun Suomen ulkopolitiikan ylin johto maaliskuun 1. päivänä 1956 vaihtui tosiin käsiin, ei ulkopolitiikkamme peruslinjassa tapahtunut muutosta – ystävälliset, keskinäiseen luottamukseen ja toistensa kunnioittamiseen rakentuvat läheiset, vilkkaat suhteet Suomen ja Neuvostoliiton välillä ovat meille elinehto ja kummankin maan edun mukaiset. Alkuvuoteen 1956 mennessä oli maamme saavuttanut poliittisen aseman, joka soi valtiojohdolle mahdollisuuden toteuttaa laajempaa ulkopoliittista kanssakäymistä mm. valtiovierailujen muodossa.

Lokakuussa 1956 Ruotsiin

Ruotsin kuningaspari oli suorittanut vuonna 1952 valtiovierailun maahamme, mutta vastavierailua, johon oli kutsu, ei ollut tehty. Presidentti Kekkonen vieraili Ruotsissa 2.- 4. lokakuuta 1956. Presidenttiparin valitseman seurueen muodostivat ulkoasiainministeri Ralf Törngren, rouva Margareta Jalas, lähetystöneuvos Reino Palas sekä adjutantit kenraalimajuri Ragnar Grönvall ja majuri Urpo Levo. Ulkoasiainministeri Törngrenin avustajana seurasi matkalla lähetystöneuvos Osmo Orkomies.
Ensimmäisen kerran sotien jälkeen valtionpäämies ja hänen puolisonsa lähtivät edustamaan maataan vierailulle, jonka tarkoituksena tiedettiin olevan korkeimmalla tasolla tapahtuva ystävyyden ja arvonannon osoitus kahden rauhaa rakastavan kansan välillä. Paasikivi oli virkakautensa aikana suorittanut kaksi virallista vierailua ulkomaille. Hän oli läsnä edesmenneen Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n siunaustilaisuudessa ja suoritti syksyllä 1955 valtiovierailun Neuvostoliittoon.
Presidenttipari vastaanotettiin Bromman lentokentällä ja Tukholmassa kaikilla valtiovierailuihin liittyvillä juhlallisuuksilla. Sadan lentokoneen muodostama osasto vastaanotti heitä kuljettaneen lentokoneen Ruotsin valtakunnan rajalla ja saattoi lentokentälle, jossa kuningas ja kuningatar, kuningashuoneen Ruotsissa olevat jäsenet, valtioneuvoston jäsenet pääministerin johdolla sekä korkeimmat virkamiehet ja hovin edustajat olivat toivottamassa vierailijoita tervetulleiksi.
Toisen vierailupäivän ensimmäinen käyntikohde oli Pohjoismainen museo. Myös Karoliinisen sairaalan lastenosasto oli vierailun kohde. Kolmannesta vierailupäivästä suurin osa vietettiin Tukholman ulkopuolella. Vierailu suuntautui Uppsalaan.

Elokuussa 1957 Islantiin

Oli tiistai elokuun 13. päivä 1957, kun presidenttipari Kekkonen seurueineen varhain sateisena ja koleana aamuna nousi Aeron Convairiin Seutulassa, josta pääohjaaja Olli Puhakka lähti viemään seuruetta pohjolan itäisestä sen läntiseen tasavaltaan. Kahdeksan tuntia myöhemmin laskeutui kone etelämaisen loistavassa auringonpaisteessa Reykjavikin lentokentälle. Vieraiden laskeutuessa koneesta punaiselle matolle astui Islannin komea ja hienostunut presidentti Asgeir Asgeirsson lempeän arvokkaan puolisonsa Dora Thorhaldsdottirin kera heitä vastaan, ja niin puristivat nämä kaksi presidenttikollega toistensa käsiä kahden maanäidin syleillessä toisiaan. Tämän ”perhekohtauksen” jälkeen välähtivät messinkisoittimet ja ilmoille kajahtivat molempien maiden kansallislaulut kesätuulen säestäessä. Presidentti Kekkosen seurueeseen kuuluivat ulkoministeri Johannes Virolainen, pääkonsuli ja rouva Erik Juuranto, vanhempi adjutantti kenraali Ragnar Grönvall, suurlähettiläs E. Hj. Palin, prf. Pauli Soisalo.
Yliopistolla opetusministeri Gislasson ojensi presidentti Kekkoselle ensimmäisen kappaleen Kalevan islanninkäännöksestä. Valtiovierailuun kuului kalastusmatka, jossa presidentti Kekkosta perehdytti islantilaisen lohenkalasuksen salaisuuksiin taiteilija-kirjalija.kymmenottelija-teräsmies Gudmund Einarsson.

Syyskuussa 1957 Tanskaan

Kun tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen 3.-6. syyskuuta 1957 tekivät valtiovierailun Tanskaan, sattui niin, että vierailun ensimmäinen päivä oli samalla presidentin syntymäpäivä. Vastaanotossa maan ilmavoimien edustus oli näkyvä. Kuningas Frederik oli pukeutunut punaiseen ilmavoimien kenraalin virkapukuun, ja ilmavoimista oli myös kunniakomppania. Presidenttipari asui vierailun ajan Amalienborgin linnassa.
Tanskan kuningas Frederik sanoi juhlapuheessaan, että me tanskalaiset tunnemme ja tiedämme, että Suomi on erottamaton osa Pohjolaa, ja se vuoksi se päivä, jolloin Suomen eduskunta yksimielisesti hyväksyi Suomen liittymisen Pohjoismaiden neuvostoon, oli meille ja koko Pohjolalle todella mieluisa. Molemmat maamme ovat Yhdistyneiden Kansakuntien jäseniä ja tässä yli koko maailman ulottuvassa yhteenliittymässä ja sen muissa alajärjestöissä teemme yhdessä työtä yhteisen päämärän hyväksi: maailman rauhan ja keskinäisen ymmärtämyksen saavuttamiseksi sekä turvallisuuden ja hyvien elinehtojen luomiseksi yksityisille ihmisille.
Presidenttipari tutustui Kööpenhaminan kaupunginjohdon opastuksella asuntoalueeseen, joka oli rakennettu erityisesti vaikeissa oloissa elävien kaupunkilaisten tarpeita silmälläpitäen. Suurperheisille tarkoitettujen asuntojen lisäksi oli rakennettu asuntoja vaikeavammaisia ajatellen, jotka eivät omin avuin pysty liikkumaan.

Toukokuussa 1958 kiertomatka Neuvostoliittoon

Toukokuun kymmenenä viimeisenä päivänä 1958 tasavallan presidentti seurueineen teki maantieteellisiltä mitoiltaankin huomattavan valtiovierailun Neuvostoliittoon. Matkan kokonaispituus kohosi yli 10 000 kilometriin. Pääasiassa ystävällisiä puheita ja hauskoja elämyksiä, mutta myös muutama tiivis neuvottelu mahtui retken puitteisiin.
Lentokentällä vieraita vastaanotettaessa Voroshilov ja Hrustshev yllättyivät, kun presidentti Kekkonen pitäessään tervehdyspuhetta lausui sen lopuksi venäjänkieliset lauseet, jotka sujuivat erinomaisen hyvin. Näytti siltä, että presidentti Kekkonen oli nähnyt melkoisesti vaivaa ja päässyt venäjänkielen taidossa myös tuloksiin. Presidentin huomaavainen vaivannäkö teki isäntiin vaikutuksen. Presidentti Voroshilov korosti Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävällisen yhteistyön olevan loistava näyte erilaisen valtio- ja yhteiskunnallisen järjestelmän omaavien maiden rauhanomaisesta rinnakkaiselosta.
Matkan huomattavana poliittisena saavutuksena voi pitää sitä vilpitöntä tahtoa ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, mikä on ilmennyt presidentti Kekkosen puheissa ja vastauspuheissa niihin. Vilpittömyydelle annetaan täällä arvoa ja johdosta voi syntyä myötämieltä, josta ystävyys kasvaa.

Tammikuussa 1959 Leningradiin Neuvostoliittoon

Tasavallan presidentin matkalle lähtö Leningradiin tapahtui lumipyryisenä keskiviikkopäivänä 21.1.1959. Saattajina Helsingin rautatieasemalla olivat hallituksen, ulkoministeriön sekä diplomaattikunnan edustajat ja Neuvostoliiton suurlähetystöstä vt. asianhoitaja Filippov, joka ojensi rouva Kekkoselle punaisen ruusukimpun.
Rajalle tasavallan presidentti saapui kello 18, ja Neuvostoliiton puoleisella raja-asemalla olivat vastassa Leningradin kaupunkineuvoston varapuheenjohtaja Tolstikov, ulkoministeriön protokollapäällikkö Molotskov sekä suurlähettiläs Wuori. Torstaiaamuna levisi maailmalle yllättävä uutinen, jonka mukaan pääministeri Hrustshev oli seurueineen saapunut Leningradiin.
Tammikuun 23. päivä muodostui näkyvien tulosten kannalta merkittäväksi. Hrustsehv lausui: ”Me tahtoisimme rakentaa Suomen kanssa sellaiset suhteet, jotka olisivat esikuvana hyvistä suhteista sosialistisen valtion ja sellaisen valtion välillä, jonka yhteiskuntajärjestys ei perustu sosialistiselle pohjalle.”
Epäilemättä Suomen kansan laajat piirit huokaisivat helpotuksesta todettuaan, että suurta huolta aiheuttanut ”yöpakkaskausi” oli päättynyt ja ilmapiiri itäisissä suhteissamme oli seestynyt.

Marraskuussa 1960 Moskovaan Neuvostoliittoon

Suomen tasavallan presidentin aloitteesta suoritettiin perusteellinen mielipiteiden vaihto Suomen ja Neuvostoliiton kaupallisista suhteista. Tässä yhteydessä presidentti Kekkonen esitti Suomen näkökannan niistä keinoista, joiden avulla molempien maiden välisiä kaupallisia ja taloudellisia suhteita olisi edelleen kehitettävä EFTA:n (Euroopan Vapaakauppaliiton) perustamisen johdosta. Neuvostoliitto ymmärsi Suomen pyrkimyksen säilyttää kilpailukykynsä läntisillä markkinoilla. Suomi tahtoo tehdä erillisen sopimuksen EFTA:n kanssa.
Presidentti Kekkosen seurueeseen kuuluivat kauppa- ja teollisuusministeri Ahti Karjalainen, eduskunnan varapuhemies Paavo Aitio, professori Veli Merikoski, varatuomari Päiviö Hetemäki, päätoimittaja Rafael Paasio, pormestari Sven Högström ja johtaja Hannes Tiainen. Ulkoministeriöstä oli mukana osastopäälliköt Olavi Munkki ja Jaakko Hallama sekä apulaisosastopäällikkö Max Jakobson. Lisäksi presidentin mukana seurasivat molemmat adjutantit, kenraalimajuri R. Grönvall ja majuri Urpo Levo. Myöhemmin kutsuttiin mukaan ylijohtaja Olavi Mattila ja pankinjohtaja Reino Rossi. Myös kulkulaitosministeri Arvo Korsimo oli yllättäen saanut kutsun saapua nopeinta tietä Moskovaan. Hän tuli sinne TVH:n osastopäällikön, yli-insinööri Erkki Lappi-Seppälän kanssa. Saimaan kanavaa koskeva kysymys oli näet saamassa uuden käänteen. Varsinaisiin yhteisneuvotteluihin päästiin käsiksi tiistaina 22.11.1960. Hrustshev totesi Neuvostoliiton hallituksen olevan erittäin tyytyväinen sen johdosta, että Suomen ja Neuvostoliiton välinen, molemmille edullinen yhteistyö oli edelleen menestyksellisesti kehittynyt. Julkilausumassa todettiin, että Suomi harjoittaa rauhantahtoista ja puolueetonta ulkopolitiikkaa. Neuvostoliiton taholta ilmoitettiin, että se on valmis luovuttamaan Saimaan kanavan neuvostoliittolaisen osan Suomen valtion käyttöön vuokran perusteella enintään 50 vuoden ajaksi tarpeellisen ranta-alueineen.

Katso Kekkosen valtiovierailut
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tasavallan_presidentti_Urho_Kekkosen_valtiovierailuista

Kauppapoliittiset suhteet 1944-1962
http://www.ennenjanyt.net/1-02/androso2.htm

Kimmo Rentola Suomi ja Eurooppa 1956-1958
http://www.paasikivi-seura.fi/36

Lähdeaineisto:
Karjalainen, Repo, Vilkuna: Urho Kekkonen idässä ja lännessä
Huom. Lähdekirjasta on jäänyt pois Kekkosen Norjan vierailu vuodelta 1957.

Ei kommentteja: