lauantai 31. lokakuuta 2009

Kohti yöpakkasia




Johannes Virolainen oli absolutisti.










Vuosi 1958 oli paha vuosi maalaisliitolle. Vaaleihin käytiin altavastaajan asemasta. Puoluesihteeri Arvo Korsimo oli kiistelty hahmo. Juuri viisikymmentäluvun lopulla Korsimoa ryöpytettiin julkisuudessa aivan armottomasti. Se heitti varjon puolueenkin päälle.
Sosiaalidemokraatit olivat hajonneet lopullisesti kahteen leiriin. Leskisläiset ja skogilaiset tekivät pesäeron niin äänekkäästi, että se näkyi ja kuului myös vaalikentillä. Veikko Vennamo räjäytteli jo maalaisliittoa sisältä päin.
Maalaisliiton puoluetyöntekijät uskoivat kuitenkin puolueen voittoon. Korsimo lupasi omilleen, että maalaisliiton eduskuntaryhmä kasvaa viidestäkymmenestäkolmesta edustajasta kuuteenkymmeneen. ”Kommunistit, kokoomus ja sosiaalidemokraatit häviävät nämä vaalit”, uhosi Korsimo. Korsimo veikkasi tietenkin yläkanttiin lujittaakseen omiensa uskoa. Kun äänet oli laskettu huomattiin, että herra puoluesihteeri oli erehtynyt kahdellatoista paikalla. Maalaisliitto sai vain neljäkymmentäkahdeksan kansanedustajaa.
Vaikka sosiaalidemokraatit menettivätkin paikkoja, tuli maahan silti vielä vasemmistoenemmistöinen parlamentti voimasuhtein 101-99. Kommunistit voittivat seitsemän paikkaa.

Korsimo arveli, että maassa oli oikeistopiireistä lähtöisin olevia ryhmittymiä, jotka tahallisesti kaivavat perustuksia kansanvaltaisten laitosten alta. Määrätietoisesti johdetulla huhukampanjalla hyökätään myös korkeimpia valtioelimiä, tasavallan presidenttiä ja eduskuntaa vastaan. Korsimo epäili, että tällaista hyökkäystoimintaa johtamassa oli jokin yhteistyöelin. Kokoomus oli kovin loukkaantunut Korimon puheista. Uusi Suomi kertoi, että eduskunta itse vähentää arvovaltaansa. Esimerkkinä lehti kertoo perustuslakivaliokunnan kokouksen, jota ei saatu päätösvaltaiseksi kun jäsenet eivät saapuneet kokoukseen. Toisena esimerkkinä lehti otti eduskunnan istunnon, josta nimenhuudosta oli poissa 86 kansanedustajaa.

Uusi eduskunta kokoontui heinäkuun 29. päivänä valitsemaan itselleen puhemiehiä. Sanomalehdet hämmästelivät, että vasemmistoenemmistöinen eduskunta valitsee puhemiehekseen maalaisliittolaisen V.J. Sukselaisen. Jälkeenpäin on arveltu, että jos silloin suunniteltiin pääministeriksi sosiaalidemokraattia. Se käy ilmi eräästä keskustelusta, joka muutamaa päivää aikaisemmin oli käyty lähellä tasavallan presidentin kesäasuntoa. Sosiaalidemokraattien silloinen oppositiojohtaja Emil Skog kertoo kirjassaan ”Veljet vastakkain” kuinka he Janne Hakulisen kanssa saivat heinäkuun kolmannella viikolla puoluesihteeri Korsimolta kutsun tulla tapaamaan tasavallan presidenttiä.
Tapaamispaikkana oli paikallisen maalaisliittolaisen napamiehen, maanviljelysneuvoksen Einari Karvetin talo lähellä Naantalia. Ensin nautittiin talon isännän tarjoama erinomainen lounas ja sitten tasavallan presidentti, Skog, Hakulinen ja Korsimo siirtyivät kamariin keskustelemaan edessä olevasta hallitusratkaisusta. Presidentin mukaan poliittinen elämä oli sillä hetkellä vaarallisen rikkinäistä ja riitaista.

Kesällä 1958 alkoi Neuvostoliiton ulkopolitiikassa esiintyä entistä voimakkaammin eräs uusi piirre: käsitys rauhanomaisen rinnakkaiselon pysyvyydestä ja jatkuvuudesta. Keväällä 1958 Kekkonen teki ensimmäisen virallisen vierailun Neuvostoliittoon. Matkan aikana havaittiin, että ei vain Neuvostoliiton johdon taholta haluttu osoittaa kunnioitusta presidentti Kekkoselle, vaan myös tavallisten kansalaisten suhtautuminen Suomen valtion päämieheen oli kaikkialla mitä sydämellisintä. Kaupungeissa oli katujen varsille ja maaseudulla maanteiden reunamille kokoontunut kymmeniätuhansia ihmisiä toivottamaan Suomen tasavallan presidentin ja hänen seurueensa tervetulleiksi.
Neuvostoliitto oli valmis tukemaan yhteistyötä. Hrustsev sanoi Neuvostoliiton olevan valmis myymään Suomelle jotta Suomi voi myydä Neuvostoliitolle voiylijäämänsä 12 miljoonaa kiloa. Matkan aikana havaittiin, että eräät Suomessa edellisten kuukausien aikana esiintyneet harkitsemattomuudet olivat herättäneet Neuvostoliitossa ikävää huomiota. Hrustsev käsitteli asiaa pitämässään puheessa. Kekkonen myönsi, että tällaisia ilmiöitä on Suomessa esiintynyt. Myös korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja Voroshilov sekä ministerineuvoston puheenjohtajan ensimmäinen sijainen F. Koslov käsittelivät samaa asiaa. Kun asia otettiin esille näin korkealla taholla, oli selvää, että kysymys oli vakavasta asiasta. Siihen ei kuitenkaan Suomen yleinen mielipide kiinnittänyt riittävästi huomiota.

Neljä viikkoa tunnusteltiin ja neuvoteltiin mitä erilaisimmilla kokoonpanoilla. Maalaisliiton Arvo Korsimo ja skogilaisten Janne Hakulinen pitivät koko ajan kiinteää yhteyttä toisiinsa. Niin kiinteää, että sen sanottiin ärsyttäneen maalaisliiton eduskuntaryhmää. Maalaisliiton oikealla laidalla oli edelleen jonkin verran harrastusta uhota Neuvostoliiton suuntaan ja viestiä oli kiidätetty Tehtaankadulle. Leskisläiset ärsyttivät aivan avoimesti venäläisiä eikä vanha Tanner osoittanut katumisen merkkejä. Asevelisiipi oli edellisenä vuonna juntannut hänet sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi.
Maalaisliiton eduskuntaryhmä äänesti hallitukseen menosta ja valitsi ministerit. Vain Matti Kekkonen vastusti hallitukseen menemistä. Elokuun 29. päivänä 1958 tasavallan presidentti nimitti K.A. Fagerholmin kolmannen hallituksen. Maalaisliitto valitsi ministerinsä suljetulla lippuäänestyksellä. Virolainen kirjoittaa, että ensimmäisen kerran ministerit valittiin äänestämällä eikä sanelemalla.

Myllykirje

Pari viikkoa aikaisemmin, elokuun 17. päivänä Urho Kekkonen oli lähestynyt Johannes Virolaista kirjeellä. Kirje päättyy seuraavasti:
”Hallitusratkaisuun liittyvät sisä- ja talouspoliittiset pulmat eivät kuulu siinä mielessä minulle, että niistä lausuisin mielipiteeni. Mutta asemani pakottaa minut tarkastelemaan ulkopoliittisia aspekteja, Maalaisliiton ja sen johtomiesten on säilytettävä luottamus, joka on hankittu tähänastisella ulkopolitiikalla. SKDL:n hallituksesta poisjättäminen ei tätä ulkopoliittista luotettavuutta vähennä. Mutta jo maalaisliitto muodostaa hallituksen pelkästään niiden voimien kanssa, joita Neuvostoliitto – syystä tai syyttä – pitää vihollisinaan tai joihin se ei luota, silloin on astuttu askel uuden ja virheellisen ulkopolitiikan tiellä. Traagillisinta siinä on se, että tuolla hallituksella voi olla kuinka hyvät tarkoitukset tahansa ulkopolitiikassaan jopa Neuvostoliittoonkin nähden, mutta kun luottamus siihen puuttuu, ovat vaikeudet edessä. Se on pienen valtion tragiikkaa”.

Suurlähettilään lounas

Neuvostoliiton lähetystö Helsingin Tehtaankadulla oli ennen hallituksen nimittämistä ryhtynyt peräämään hallituskaavailujen tuoreimpia vaiheita. Suurlähettiläs Lebedev kutsui maalaisliiton johtavat hallitusneuvottelijat lounaalle luokseen. Ruokavieraina olivat Johannes Virolainen, Martti Miettunen ja Arvo Korsimo.
Lounaalla suurlähettiläs ihmetteli suuresti sitä, miten hänen ja hänen maansa hyvät ystävät olivat ryhtyneet neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta leskisläisten kanssa.
- Tiedättekö miten leskisläiset ovat saaneet alkunsa? kysyi suurlähettiläs Lebedev. Läsnäolijat eivät olleet aivan varmoja tämän kurjan ihmislajin syntymisestä, mutta suurlähettiläs valisti heitä: - Kun Jumala loi maailman, siitä jäi hieman tähteitä. Niistä tähteistä Jumala teki pirun, Kun siitäkin jäi vielä rippeet, niin niistä tehtiin leskisläisiä.
Johannes Virolainen kertoo puuttuneensa suurlähettilään raamatunselitykseen. – Meillä ei taida olla herra suurlähettilään kanssa sama raamattu. Virolainen arveli, ettei Lebedev pitänyt hänen oikaisustaan.

Masentunut Kekkonen

Kaksi päivää myöhemmin Kekkonen kirjoitti synkänsävyisen kirjeen Suomen suurlähettiläs Eero A Wuorelle. Kirjeessä Kekkkonen kertoo näin:
”Kun olin 29.8. tullut Helsiniin, soitti Virolainen minulle klo 15.45 ja kertoi, että sosiaalidemokraatit vaativat Leskistä ja Lindblomia hallitukseen. Mitä hän tekee? Minä sanoin, että olet saatanan hullu jos menet hallitukseen, jossa on Leskinen. Hän lupasi menetellä neuvoni mukaan. Kun Fagerholm tuli kello 18.00 esittelemään ministerilistaansa, olivat Leskinen ja Virolainen mukana!”

Hallitusta nimittäessään Kekkonen puheensa lopuksi lausui: Tämä on huonoin puheeni, minkä olen pitänyt presidenttinä ollessani, eikä se paljon auta, että toiset ovat sen kirjoittaneet.

Hallitus on kaadettava

Hallituksen nimittämistilaisuudessa vallitsi kylmä, kireä jopa vihamielinen tunnelma. UKK:n ilmeet olivat sitä luokkaa, että saattoi odottaa kovia purkauksia. Niin tapahtuikin. Ulkomailta kotiin palannut puoluesihteeri pani UKK:n kehotuksesta jo hallituksen nimittämistä seuraavana päivänä käyntiin kovan kampanjan puolueessa uuden hallituksen kaatamiseksi. Helsingissä pidettiin pari päivää hallituksen nimittämisen jälkeen maalaisliiton palkattujen toimihenkilöiden kokous. Siellä kerrottiin, että puolue on pettänyt presidentin. Suomeen on muodostettu revanssimiesten hallitus, jonka tavoitteena oli UKK:n kaataminen ja ulkopolitiikan muuttaminen, kertoi Korsimo kuulijoilleen. Korsimo pisti hallitusratkaisun Virolaisen syyksi.

Lähdeaineisto:
Johannes Virolainen; Yöpakkasista juhannuspommiin ISBN 051-1-07115-7
Lasse Lehtinen: Virolainen – tasavallan isäntärenki ISBN 951-0-10158-3

Ei kommentteja: