maanantai 8. kesäkuuta 2009

Vaiettu totuus












Neuvostoliiton ulkomaantiedustelun kenraali Jelisei Tihonivits Sinitsyn, kuului niihin, jotka toimivat Euroopan politiikan näyttämön kulissien takana myrskyisinä vuosina 1939-49 sekä 1950-, -60- ja 70-luvulla. Kollegoiden arvion mukaan Sinitsyn lukeutuu viiden tärkeimmän neuvostotiedustelijan joukkoon. Muistelmateoksessaan Vaiettu totuus hän kertoo muun muassa suomalaisista kontaktihenkilöistään, joista melkoinen joukko on koostunut politiikoista, virkamiehistä ja intellektuelleista. Jotkut mainitaan oikeilla nimillä, joistakin käytetään peitenimeä. Nämä peitenimien taakse kätkeytyvät henkilöt on nyt pystytty tunnistamaan, vaikka Jelisei Sinitsyn ei heitä nimeltä mainitsekaan.

Uransa loppuvaiheessa kenraalimajukriksi kohonnut Jelisei T. Sinitsyn (1909-95) valmistui Neuvostoliiton Sisäasiain kansankomisariaatin NKVD:n Keskuskoulusta tiedustelupalvelun upseeriksi, jolle annettiin valehenkilöllisyydeksi "Jelisei Jelisejev". Suomeen J.J. saapui kuukautta ennen talvisodan syttymistä NL:n tilapäiseksi asiainhoitajaksi naamioituna johtamaan maansa tiedustelupalvelun toimintaan. Hän raportoi Moskovassa suoraan Stalinille ja NKP:n politbyroolle.

Välirauhan ajan Sinitsyn vietti jälleen Suomessa sekä jatkosodan ajan Tukoholmassa, jossa hänen tehtävävänään oli yrittää vaikuttaa Ruotsin pysymiseen puolueettomana. Vuonna 1939 Sinitsyn peitenimenään diplomaatipassissa Jelisei Jelisejev määrättiin tiedustelutehtävään tuolloin Puolaan kuuluneeseen Lvovin kaupunkiin, Puolan tultua jaetuksi Molotov ja Ribbentropin sopimuksen mukaisesti Jelisejev lähetettiin tiedustelupäälliköksi Helsinkiin. Tuossa tehtävässä hänet kutsuttiin Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen Keskuskomitean politbyroon istuntoon, jossa Stalin päätti sodan aloittamisesta Suomea vastaan, piittaamatta siitä, että Sinitsyn arvioi Suomen armeijan taistelukyvyn ja hengen sekä Mannerheim-linjan voiman erinomaisiksi. Talvisodan jälkeen kesäkuuhun 1941 Jelisejev toimi jälleen neuvostotiedustelun päällikkönä Suomessa. Juuri Helsingissä hän 11 päivää ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon sai tiedon hankkeesta ja ilmoitti asiasta Moskovaan. Tätäkään ilmoitusta - niin kuin muitakaan samanlaisia varoituksia - Stalin ei ottanut todesta.

Vuodesta 1944 Jelisejev työskenteli Neuvostoliiton Tukholman konsulaatissa ja yhdessä lähettiläs Aleksandra Kollontain kanssa etsi ja loi keinoja Suomen saamiseksi irrottatumaan sodasta. Hän oli organisoimassa J.K. Paasikiven ja Kollantain salaista Saltsjöbadenin tapaamista, joka merkitsi alkua pyrkimyksille aselepoon Neuvostoliiton ja Suomen kesken.

Vaiettu totuus

Neuvostoliiton ulkomaantiedustelun kenraali Jelisei Tihonivits Sinitsyn, kuului niihin, jotka toimivat Euroopan politiikan näyttämön kulissien takana myrskyisinä vuosina 1939-49 sekä 1950-, -60- ja 70-luvulla. Kollegoiden arvion mukaan Sinitsyn lukeutuu viiden tärkeimmän neuvostotiedustelijan joukkoon. Muistelmateoksessaan Vaiettu totuus hän kertoo muun muassa suomalaisista kontaktihenkilöistään, joista melkoinen joukko on koostunut politiikoista, virkamiehistä ja intellektuelleista. Jotkut mainitaan oikeilla nimillä, joistakin käytetään peitenimeä. Nämä peitenimien taakse kätkeytyvät henkilöt on nyt pystytty tunnistamaan, vaikka Jelisei Sinitsyn ei heitä nimeltä mainitsekaan. Välirauhan sopimuksen tultua solmituksi Jelisejev palasi neuvostotiedustelun päälliköksi Suomeen ja pyrki toimimaan maan demokratisoimisen edistämiseksi sekä Neuvostoliiton ja Suomen kansojen välisen ystävyyden lujittamiseksi. Keväällä 1945 Sinitsyn kutsuttiin kotiin Suomesta ilmiannon perusteella.

Neuvostoliiton ehdotukset Suomelle

Euroopan tilanteen kärjistyessä Neuvostoliito teki vuoden 1939 keväällä jälleen Suomen hallitukselle ehdotuksen, että Suomenlahden puolustamistarkoituksessa Suomen oli vuokrattava Suursaari sitä ympäröivine neljine pikkusarineen 30 vuodeksi Neuvostoliiton Leningradia suojaavan linnoitusvyöhykkeen luomiseksi. Suomen hallitus torjui tämän ehdotuksen.
Saksalaisen hyökättyä Puolaan Neuvostoliiton ja Suomen suhteett vaikeutuivat. Neuvostoliitto kutsui suomalaisen hallitusvaltuuskunnan Moskovaan käsittelemään "konkreettisia poliittisia ksymyksiä". Moskovaan saapuivat J.K. Paasikivi ja Väinö Tanner. Neuvottelut alkoivat lokakuun 11. päivänä 1939. Neuvostoliiton puolelta neuvotteluihin osallistuivat I.V. Stalin ja Vajatselav Molotov. Neuvostoliittolaisen osapuolen ehdotuksen puolustussopimuksen solmisesta Neuvsotoliiton ja Suomen kesken Paasikivi vastasi ilmoittamalla, ettei hänellä ollut valtuuksia siihen. Neuvostoliitto esitti rajan siirtämistä Karjalana kannaksella lännemäksi. Karjalan kannaksen alueluovutuksen korvaukseksi Neuvostoliitto tarjosi suomalaisille kaksi kertaa suurempaa aluetta Neuvostoliiton Karjalasta. Suomen hallitus ei suostunut yhteenkään neuvotoliittolaisen osapuolen ehdotukseen. Neuvottelut päättyivät lokakuun lopussa.

Jelisejev Suomeen

Heti saavuttuani Helsinkiin lähdin ulkoministeriöön akkreditoitumaan Neuvostoliiton väliaikasieksi asianhoitajaksi Suomessa. Kreivi ( Cay Sundström) tuli luokseni ja kätteli minua lujasti. Vastasin hänelle yhtä lujalla käden purituksella, Jelisejev kirjoittaa. Sitten sanoin, että edeltäjäni lähetti hänelle terveisiä ja toivotti kaikkea hyvää, selvästinkin Kreivi ilahtui. Hän kertoi maan vaikeasta tilanteesta. En silloin aavistanutkaan, kuinka tärkeäksi tapaaminen kannaltani osoittautuisi.
Kreivin oli onnistunut saada selville, että salainen liikekannallepano oli ollut käynnissä koko maassa jo lokakuun 10:nnestä. Joukkojen sijoittuminen Karjalan kannaksen kyliin oli käynnissä täyttä päätä, väestö oli kokonaisuudessaan evakuoitu sieltä sisämaahan.
Edustustoon saapui opettajatar Hertta "Otontytär" Kuusinen antamaan pojalleni ensimmäisen saksan kielen tunnin, kirjoitta Jelisejev. Ennen oppituntia Hertta pistäytyi luokseni ja kertoi, että maassa valmistautuduttiin täyttä päätä sotaan.

Miljoonia Suomen kommunisteille

Jelisejev kertoo: Tasan kello 22 astuin Berijan huoneeseen, jossa jo olivat Otto Kuusinen ja Neuvostoliiton Valtionpankin puheenjohtaja Nikolai Bulganin. Kun Bulganin alkoi ojennella miljoonan markan nippuja, jotka olivat melko isoja, sain mahtumaan taskuihini vain kuusi nippua eli kuusi miljoonaa. Berija astui luokseni ja sujautti päällystakkini povitaskuun vielä miljoona Suomen markkaa. Kuusinen sai kokonaisen säkillisen rahaa. Kun Berija kysyi minulta, ketä aion käyttää välikätena saamieni rahojen toimittamsieen eteenpäin. Vastasin, että sopivin henkilö tuohon tehtävään oli Hertta Kuusinen.

Tietolähteet

Jelisejev kertoo: Vierailuni sotaa edeltäneiden lähteiden luo aloitin Annasta (Hella Wuolijoki). Hän osoittautui erittäin kommunikoivaksi ja tarmokkaaksi naisekksi, joka oli aina selvillä maan poliittisesta ilmapiiristä. Hänellä oli suora yhteys lehdistöön, ja siksi hän oli kiinnostava lähde ajankohtaisen informaation saamiselle "kuumista" kohteista. Tapasin Annan hänen kotonaan. Kohtaaminen oli sydämellinen. Anna alkoi oitis haukkumaan pääministeri Risto Rytiä, ulkoministeri Rudolf Holstia ja sosiaalidemokraattisen puolueen johtajaa Väinö Tanneria.

Kiinnostukseni Ahtia ( Kustaa Vilkuna) kohtaan oli herännyt siksi, että puhuessaan minulle epäpoliittisuudestaan hän kuitenkin osoitti olevansa perillä maan polittisesta tilanteesta peremmin kuin monet silloiset poliitikot. Ahti sanoi, että "talvisota" oli seurausta maan taantumusvoimien pitkällisestä Venäjän ja sittemin Neuvostoliiton vastaisesta toiminnasta. Eritysiesti siinä on sijansa suojeluskunnilla ja muilla puolifasistilla järjestöillä.

Sitten koitti päivä, jona tapasin Munkin (Mauno Pekkala). Munkki tunsi hyvin poliittisen puolueiden ja niiden johtajien kannan. Vaikka Paasikivi haiskahti konservatiivilta, tämä oli järkevä poliitikko, joka ymmärsi hyvin, mikä on Suomen asem isoihin suurvatloihin nähden. Näin alkoi tiivis yhteistyömme Munkin kanssa.

Tapasimme Ahdin (Kustaa Vilkuna) kanssa kolmannen kerran. Ahti sanoi: Mitä tulee kysymykseenne joulukuussa 1939 muodustetusta Rytin hallituksesta, niin kun tunnette tarvetta saada selville maidemme välisen sovun vastustajat, lukekaa tuon hallituksen ministerilista.

Sitten koitti Mooseksen ( Eero A. Wuori) kanssa sovitun tapaamisen hetki. Mooses kertoi, että vuonna 1939 sotiliaden oli onnistunut taantumusvoimien avulla petollisesti vetää kansa "talvisotaan". Suoraan sanoen en ollut odottanut kuulevani Mooseksen suusta tuollaista arvioita Suomen valtiollisesta järjestelmästä, Jelisejev kirjoittaa.

Asianajaja (Reihold Svento) reagoi kysymykseeni nopeasti. Maalaisliiton johtajista Juho Niukkanen, Tyko Reinikka, Antti Kukkonen ja Mikko Tarkkanen, sosiaalidemokraattisesta puolueesta Väinö Tanner, Aleksi Aaltonen ja Väinö Hakkila, kokoomuspuolueesta Edwin Linkomies, Toivo Horelli ja Oskari Lehtonen. Minun kannaltani oli erittäin tärkeää, että Asianajaja ( Reinhold Svento) mainitsi tunnetuimmat Neuvostoliiton vihamiehet, Jelisejev kirjoittaa.

Kreivi (Cay Sundström) sanoi, että hänen mielestään "talvisotaan" syyllisiä olivat valtaa pitävät taantumukselliset, jota olivat ottaneet neuvostovastaisuuden ja vihan neuvotovaltiota kohtaan elämäntehtäväkseen.
Kreivi kertoi, että Väinö Tannerin painostuksesta sosiaalidemokraattisesta puolueesta oli erotettu syyskuun puolivälissä sen vasemmansiiven edustajat Karl Wiik, Yrjä Räsänen, Mikki Ampuja, Cay Sundström, Väinö Meltti ja Kaisu Mirjami Rydberg, jotka olivat aktiiviseti kannattaneet hyvien naapurisuhteiden luomista Neuvsotoliittoon.

Munkki (Mauno Pekkala) oli saanut tietää, että Rytin hallitus kävi Berliinin-lähettiläänsä Toivo Kivimäen kautta erittäin tärkeitä salaisia Neuvostoliittoa koskevia neuvotteluja.

Ahti (Kustaa Vilkuna) vastasi: Ilman vahvaa läntistä liittolaista emme rupea sotimaan teitä vastaan. Näköpiirissämme väikkyy Saksa, mutta sillä on hyökkäämättömyyssopimus teidän kanssanne. Ahti kertoi, että Rangellin hallituksen konservatiiviset voimat ovat aktivoituneet selvästi. Presidentti Ryti kuuntelee auliisti Berliinin-lähettiläänsä Kivimäen vakuutteluja, että jos suomalaiset pyytävät, Saksa kyllä antaa apua revanssiin.

Tapasin myös Asianajajan, Mooseksen ja Kreivin, he kaikki väittivät, että presidentti Ryti, pääministeri Rangell ja ulkoministeri Witting puuhasivat saksalaisten kanssa jotakin vihamielistaä toimenpidettä Neuvostoliittoa vastaan.

Lähdin autonkuljettajani kanssa diplomaatti-Buckilla kohti Rovaniemeä. Minua saattoivat valtion autolla ulkoministeriön virkamies ja everstiluutnantin arvoinen Suomen armeijan upseeri. Mitä lähemmäksi ravintolaa tulimme sitä kovempaa saksalaisupseerit karjuivat jotakin rehvakasta lauluaan humalassa huojuen.

Viesti Stalinille 11 päivää ennen Hitlerin hyökkäystä

Kesäkuun 11. päivä 1941 Munkki (Mauno Pekkala) kertoi minulle kaupungin laidalla lahden rannalla sijaitsevan kahvilassa, että Saksa aloittaa sodan teitä vastaan, Jelisejev kirjoittaa. Munkki kertoi, että tänä aamuna on Saksan ja Suomen kesken kirjoitettu sopimus Suomen liittymiseestä Hitlerin Saksan ja Neuvostoliiton väliseen sotaan, joka alkaa kesäkuun 22. päivänä eli 11.n päivän kuluttua. Muodollsesti suomalaiset liittyvät sotaan neljä päivää myöhemmin. Lähetin Moskovaan salamasähkeen, jossa sanatarkasti kerroin Munkilta saadun tiedon.

Yhteyksien palauttaminen

Sodan jälkeen yhteyksien palauttamisen aloitin Munkista. Hän kykeni muita parmmin ja tarkemmin informoimaan maan tilanteesta ja kertomaan maan politiikan voimasuhteista. Munkin osoitettua vakuuttavasti, että Suomi oli käynyt äskeistä sotaa lohkaistakseen Neuvostoliitosta valtavan maa-alueen, pyysin häntä kertomaan, ketkä poliitikot ja puoluejohtajat olivat eniten ponnistelleet Neuvostoliiton helmikuussa 1944 aloitettujen rauhanneuvottelujen tärvelemiseksi, Jelisejev kysyi.
Munkin mielestä näitä henkilöitä olivat Risto Ryti, J.W. Rangell, Roplf Wiiting, Henrik Ramsay, Toivo Kivimäki, Rudolf Walden, Väinö Hakkila, Edwin Linkomies, Väinö Tanner, Eljas Erkko ja Juho Niukkanen.

Kolmen päivän kuluttua tapasin Asianajajan. Syleilimme ystävysten tapaan, ja hänen ensimmäinen lauseensa kuului: "Olen toivonut hartaasti, että juuri te saapuisitte maahamme tällä historiamme vaikella ja monimutkaisella hetkellä".

Päätin tavata Ahdin (Kustaa Vilkuna), joka pystyi informoimaan minua taantumusvoimien johtajien ja heidän eduskunnassaa olevien kannattajiensa salaisista suunnitelmista. Kohtasimme kuin vanhat ystävät. Hän puristi käsiäni pihtimäisellä ottellaan ja sanoi: "Hyvä että olette Helsingissä, autatte minua neuvoillanne. Taantumukselliset yrittävät pysytellä vallassa johtaakseen Suomea vanhoja Neuvostoliiton vastaisen vihan ja kaunan teitä", Ahti (Kustaa Vilkuna) sanoi.

Ahti kertoi haluavansa esitellä minulle tuttavansa Urho Kekkosen laatiman toimintaohjelman sodan jälkeiselle ajalle. Ahti saattoi ilokseen kertoa, että maan näyttämölle oli astumassa uusi poliittinen johtaja, joka julistaessaan avoimesti kansalle ohjelmansa myös aikoi toteuttaa sen.
Myönnän ohjelman tehneen minuun voimakkaan vaikutuksen, Jelisejev kirjoittaa. Kekkosen Ruotsin parlamentissa joulukuussa 1943 pitämä puhe Suomen suhteista Neuvostoliittoon oli minun kannalta erityisen mielenkiintoinen. Urho Kekkosen puheenvuorot olivat Suomen Suomen poliittiseen yleistaustaan nähden tyystin ainutlaatuinen ilmiö. Tietolähteistä tuli vaikuttajalähteitä.

Lähdeaineisto: Jelisei T. Sinitsyn Vaiettu Totuus ISBN 951-1-13768-9

Ei kommentteja: