Kun Hackzell tuli Linkomiehen jälkeen pääministeriksi, ei kukaan ajatellut Paasikiveä. Jos hänestä olisi tuolloin tehty pääministeri olisi se aiheuttanut täydellisen paniikkitunnelman maassa, arveli Linkomies. Muistelmissaan hän kertoo Tannerinkin olleen sitä mieltä, että Paasikiven nimi merktisi silloin samaa kuin täydellinen ehdoitta antautuminen.
Pääministeriksi tultuaan Paasikivi sai johdettavakseen sodassa raskaan tappion kärsineen maan. Suomen menetykset olivat hirvittävät: parhaassa miehuusiässään olleita nuoria oli menetetty kaatuneina ja haavottuneina yli satatuhatta, Karjala oli toisen kerran luovutettu, hävinnyt armeija oli nopeasti kotiutettava, saksalaiset oli karkoitettava maasta, sotakorvaukset maksettava ja maahan oli palautettava normaali elämä. Suomi oli johdettava pois sodan luomasta, noin viisi vuotta kestäneestä epänormaalista kaudesta rauhan oloihin.
Maata kohtasi keskellä tärkeitä rauhanneuvotteluja hallituspula ja Mannerheim antoi hallituksen muodostamisen korkeimman hallinto-oiekuden presidentille U.J. Casternille. Castren ei ollut poliitikko, hän oli korkea juristi. Kaikki porvarilliset puolueet esittivät häntä Mannerehimille eikä sosiaalidemokraateilakaan ollut mitään häntä vastaan. Seurauksena oli, että Suomessa keskellä erittäin vaikeaa ulko- ja sisäpoliittista tilannetta hallituksen johtoon astui mies, joka ei tiennyt politiikasta ja politiikan menettelytavoista juuri mitään. Casterenin hallitus olisi varmaan istunut pitempäänkin elleivät K.A.Fagerholm ja Eero A. Wuori olisi panneet sitä nurin. Nuo kaksi jo silloin hyvin tunnettua sosiaalidemokraatia kuuluivat molemmat ns. rauhan oppositioon.
Paasikivi astuu areenalle
Rauhan opposition merkittävä saavutus olikin se, että Mannerheim vihdoin uskalsi nimittää Paasikiven pääministeriksi. Hän oli silloin jo ikämies, 74-vuotias eläkeläinen, eronnut, tai pantu eläkkeelle Kansallis-Osake-Pankista vuonna 1934 seuraajansa Matti Honkajuuren aloitteesta. Vietettyään pari vapaavuotta ja solmittuaan uuden avioliiton heti eläkkeelle jouduttuaan pankkinsa prokuristin Alli Valveen kanssa Paasikivi nimitettiin Tukholman lähettilääksi vuonna 1936. Hän pääsi tai oikeastaan joutui pääministeriksi, sillä hänet oli pakko nimittää tuohon virkaan - maassa ei ollut muita sopivia tai kykeneviä henkiläitä etähän mahdottomalta näyttävään tehtävään. Hallitus istui maaliskuuhun 1946 asti, siihen saakka kunnes maassa tapahtui presidentinvaihdos: Mannerheim luopui - oikeammin pakotettiin luopumaan - ja Paasikivi valittiin presidentiksi tämän jäljelläolevaksi ajaksi eli 1.3.1950 saakka.
Maassa oli kesäkuussa 1941 todella niin innostunut jopa kiihkeä mieliala, että vaikka hallitus olisi ollut melkein minkälainen tahansa, sen olisi ollut erittäin vaikea hillitä kansaa pysymään irti sodasta. Kesällä 1941 me olimme mahtava kansa, olihnan meillä kaksi kovaa aseveljeä: Saksa ja Japani! Tunnelma oli korkealla kaikkialla, yleiesti odotettiin hyökkäyksen alkamista mahdollsimman pian, koneisto oli trimmattu valmiiksi. Syksyllä 1941 joukkomme marssivat taistellen Itä-Karjalaan, miehittivät sen pääkaupungin Petroskoin, jolle annettiin juhlallinen suomalainen nimi Äänislinna, ja ryhtyivät opettamaan rajantakaksille heimoveljillemme suomalaiskansallista kulttuuria.
Vuoden 1943 maaliskuussa Ryti valittiin eduskunnan päätöksellä presidentiksi, tällä kertaa vain kahdeksi vuodeksi, ja Rangellin hallitus erosi. Uuden hallituksen pääministeirksi tuli professori, kokoomuksen kansanedustaja Edwin Linkomies. Linkomies aloitti jo vuoden 1943 puolella vakvat valmistelut sodasta irrottautumiseksi. Puheenvuorossaan pääministeri korosti, että olemme tulleet saksalaisten aseveljiksi, kosks Saksa käy sotaa samaa valtaa vaastaan, joka hyökkäsi meitä vastaan.
Syyskuun alussa 1943 toimi maassa rauhan oppositio, joka oli antanut elokuussa 1943 asiasta kirjallisen kannanottonsa presidentti Rytille ja saattanut sen julkisuuteen. Linkomies piti sitä harkitsemattomana, jopa vahingollisena tekona. Linkomiehen hallitus antoi eduskunnalle toisen tiedonannon rauhan pyrkimyksistä 29.2.1944, kolmannen asiaa koskevan tiedonannon 14.3.1944 sekä neljännen 12.4.1944. Saatuaan eduskunnalta valtuudet jatkaa neuvotteluja Suomen irrottautumiseksi sodasta Linkomes jatkoi rauhanponnisteluja aktiivisesti, vaikka saikin omalta ryhmältään epäluottamuslauseen. Pääministeri ei eronnut oman ryhmänsä epäluottamuslauseen vuoksi.
Siinä tulimyrskyssä, joka Karjalan kannaksella puheksi vajaan kahden kuukauden kuluttua euskunnassa käytyjen keskustelujen jälkeen, ei enää puhuttu oikeudesta ja totuudesta, ei karjalaisten oikeudesta elää vuosisataisilla kotipaikoillaan eikä Suomen kansallisista oikeuksista. Voima, miesvahvuudet, aseet, tkit, lentokoneet puhuivat silloin kovaa kieltään ja uhrit, joihin eräät puhujat jo kevään keskusteluissa viittasivat, kasvoivat joka päivä niin suuriksi, etteiparhainkaan ennustaja olisi voinut niiden määrää kuvitella huhtikuussa 1944. Silloin Suomen eduskunta puhui siitä, kannattaako rauha tehdä niillä ehdoilla, jotka hallitus sille kertoi.
Kannas murtuu
Kannaksen murtumisen jälkeen syntynyt tilanne aiehutti sodanjohdossamme suurta huolta, Lisää joukkoja siirrettiin Kannakselle muilta rintamnosilta, mutta venäläsiten vyöry jatkui nopeasti kohti Viipuria, joka menetettiin juhannuksen maissa laukaustakaan ampumatta. Kiireinen perääntyminen johtui siitä, että omat panssarivoimamme olivat virheellisesti sijoitetut ja että panssaritorjunta-aseita oli liian vähän.
Presidentti Rytin henkilökohtaisella vastuullaan - pahimpana sekasorron aikana juhannuksen maissa 1944 - allekirjoittama Ribbentrop-sopimus vaikutti merkittävästi tilanteen saamiseksi uudelleen hallintaan, Tilanne oli Kannaksen murtumisen ja Viipurin luovutuksen jälkeen kesäkuun lopussa todella muuttunut niin vaikeaksi ja huolestuttavan vaaralliseksi, että Suomen oli pakko tarttua Hitlerin tarjoamaan auttavaan käteen Ribbentrop-sopimuksen muodossa.
Saksalaisten kannalta tilanne huononi heinäkuussa 1944 hyvin nopeasti. Risto Ryti teki tästä johtopäätökset ja erosi virastaan 31.7.1944. Eduskunta valitsi silloin erikoislailla marsalkka Mannerheimin maan presidentiksi vuosiksi 1944-50. Tämä tapahtui 4.8.1944, jolloin eduskunnan säätämä poikkeuslaki vahvistettiin. Samana päivänä Linkomiehen hallitus erosi ja Antti Hackzell muodosti uuden hallituksen.
Paasikivi oli tässä vaheessa pantu syrjään eikä hänen myötävaikutustaan pyydetty. Hallitus sai luottamuslauseen 113-43 ja rahanneuvotteluja jatkettiin. Paasikivi syrjäytetitin myös rauhanvaltuuskunnasta.
Kovat rauhanehdot
Suomi luovuttaa Petsamon, saa takaisin Hangon, mutta vuokraa sen sijaan Porkkalan alueen Neuvostoliiton meritukikohdaksi 50 vuodeksi.Lisäksi sotakorvauksen suuruus ilmoitettiin 300 miljoonaksi dollariksi, joka suoritettiin viiden vuoden aikana tavaroissa ja määrättiin, että Suomi palauttaa Neuvosotliiton ylimmän sotajohdon määrämän ajan kuluessa täysin kunnossa kaikki Neuvostoliiton alueelta sodan aikana poisviedyt arvo- ja tarveaineet. Artiklassa 13 sanotaan: Suomi sitoutuu olemaan Liittoutuneiden kansakuntien kanssa yhteistoiminnassa sotarikoksista syytettyjen henkilöiden pidättämsitä ja tuomitsemista koskevissa asioissa. Erittäin vaiekaksi muodostui myös 21. artiklassa eistetty vaatimus, jonka mukaan oli heti lakkautettava maassa olleet "Hitler-mieliset" valtiolliset, sotilaalliset, puolisotilaalliset kuin myös muut järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneitä Kansakuntia, erityisesti Neuvostoliittoa vastaan suunnattavaa "kiihotusta" ja olemaan sallimatta em. järjestöjen olemassaoloa.
Tehtiinkö rauha liian myöhään?
Marraskuun 17. päivänä 1944 oli vihdoinkin päästy niin pitkälle, että Suomessa oli pääministeri, jolla oli hyvät edellytykset johtaa maa yhdessä Mannerheimin kanssa sodasta rauhaan. Tietysti paras rauha olisi saatu, jos kesäsllä 1941 ei olisi hyökätty ollenkaan.
Sisäpoliittinen hajaannus
Kekkonen oli syksyllä 1944 puoluessaan yksin, mitä osoittaa se että hänet pantiin pois puolueen johdosta joulukuussa 1944. Tilalle valittiin professori K.T. Jutila. Kekkonen näki puolueen toiminnan painopisteet syksyllä 1944 aivan toisin kuin puolueen keskushallitus.
Paasikiven astuessa politiikan areenalle marraskuussa 1944 hänen asemansa oli ainutlaatuinen: hänellä ei ollut takanaan eikä tukenaan omaa puoluetta. Opettaessaa Suomen kanssalle ulkopoliittisia realiteetteja Paasikivi korosti: Emme me suomalaiset maantieteelle mitään voi!
Maalisvaalit 1945
Maaliskuun 17-18. päivinä 1945 pidetyt eduskuntavaalit mullistivat eduskunnan kokoonpanon. Paasikvi vaati ennen vaaleja eduskunnan voimakasta uudistumista. Yllätävintä oli kommmunistein valtava menestys. Maalailiitto menetti 7 paikkaa, sosiaalidemokraati alenivat 86:sta 50:een, mutta ryhmäpysyi eduskunnan suurimpana. Paasikivi yhdessä Urho Kekkosen ja eräiden SKDL:n johtohenkilöiden, lähinnä Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon kanssa, pani käyntiin neuvottleut kolmen suuren puolueen yhteistyön aikaansaamisesta. Maalaisliiton eduskuntaryhmä joutui nyt erittäin vakavan ja vaikean ongelman eteen. Olisiko ryhmä ensimmäisen kerran historiansa aikana valmis yhteityöhön kommunistien kanssa?
Paasikiven toinen hallitus muodostettiin pian kolmen suuren yhteistyösopimuksen solmmimisen jälkeen ja sen kahdeksastatoista ministeristä kymmenen kuului vasemmistoon ja kahdeksan porvareihin.
Sotasyyllisyyskysymys
Hallitus antoi kysymyksen selivittelyn ns. Hornborgin komitean tehtäväksi. Komitean selivitys osoitti, ettei voimassaolevien lakien mukaan voida rangaista poliittisista ratkaisuuista, vaikka nämä myöhemmin osoittautuisivatkin virheellisiksi.
Hallituksen oli annetta eduskunnalle erityinen poikkeuslakiesitys, esitys soaan syyllisten rankaisemisesta, jonka mukaan ns. sotaan syylliset voidaan saattaa rangaistukseen jälkeen päin säädetyn lain perusteella. Tällainen menettely ei vastannut suomalaista oikeusjärjestystä ja takautuva lainsäädäntö oli ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.
Kommunistit esittivät välikysymyksen 4.7.1945. Kekkonen käytti ensimmäisen puheenvuoron. Kekkonen piti välikysymyksen tekemistä välttämättömänä sen vuoksi, että asia oli ajautunut erittäin vaikeaan vaiheeseen. Hallitus sii toivoi itselleen välikysymystä. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja oli Hertta Kuusinen, mutta toinen, kolmas ja neljäs eivät olletkaan kommunistej, vaan he olivat Yrjö Kallinen, Levi Järn, Väinö Voionmaa ja Albert Brommels, siis huomattavia sosiaalidemokraatteja ja RKP:n edustajia. Allekirjoittajia oli yhteensä 26. Kuusisen mielestä erittäin suuria sotarikollsiia olivat: Ryti, Rangell, Linkomies, Kivimäki, Tanner. Oli selvää, että Kuusisen lista ärsytti kansanedustajia.
Jos Suomi ei tee sitä, valvontakomissio ottaa asian hoitamisen pois Suomelta. silloin juttu saisi laajat mittasuhteet, painotti Kekkonen. Eräät ryhmän jäsnet - muun muassa Kalle Kirra - eivät ollenkaan ymmärtänet oikeusminsiteri Kekkosta ja arvostelivat häntä voimakkain sanoin.
Presidnettikysymys ratkesi 4. maaliskuuta, sillä Mannerheim antoi silloin tiedon erostaan.
Lähdeaineisto:
Johannes Virolainen: Sanoi Paasikivi ISBN 951-1-07641-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti