lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kuka ampui kapteeni Ivan Belovin?



Ivan Belov oli venäläinen kapteeni, joka kuoli neljään pistoolinlaukaukseen marraskuun yönä 1944 Lauttasaaressa. Näistä laukauksista käynnistyi tapahtumasarja, joka on yksi merkillisimmistä Suomen sodanjälkeisessä historiassa.

Vain puolitoista kuukautta välirauhan solmimisen jälkeen tapahtunut veriteko kiristi Suomen valtiojohdon hermoja. Venäläisupseerin ampuminen pääkaupungin liepeillä oli viimeinen asia, jota sodasta toipuvan maan hallitus kaipasi. Liittoutuneiden valvontakomissio esitti jyrkän nootin, ja miehityksen vaara kummitteli kaikkien mielessä. Hallitus pani vauhtia Lauttasaaren jutun tutkimuksiin. Niihin määrättiin ennenkuulumattoman vahva tutkijajoukko. Selvitystyöstä paisui kaikkien aikojen laajin yksittäiseen murhaan kohdistunut tutkimusprosessi Suomessa. Silti juttu jäi selvittämättä.

Erikoista Lauttasaaren välikohtauksessa on myös se, että siitä tiedetään niin vähän. Huhuja kiersi aikoinaan paljonkin, mutta tosiasiat ovat jääneet pimentoon. Tapauksen jälkeen siitä ei kirjoitettu Suomesssa sanaakaan julkisuudessa - välikohtaus yksinkertaisesti vaiettiin kuoliaaksi. Hiljaisuutta kesti vähäísin poikkeuksin yli 50 vuotta.

Arkistojen avautuminen 1990-luvulla toi lisävaloa Lauttasaaren tapahtumiin. Lauttasaaren juttua koskevat paperit ovat olleet vuodesta 1992 lähtien tutkijoiden käytössä. Kansallisarkiston aineistossa on Valpon omia papereita ja Lauttasaaren välikohtausta käsittelevät rikospoliisin asiakirjat: päivittäiset selonteot, loppuraportti, havainnepiirustukset ja runsasti kuulustelupöytäkirjoja. Sota-arkiston uumenista löytyi kiinnostavia tietoja tiettyjen upseerien ja heidän joukko-osastojensa toiminnasta syksyllä 1944.

Katso selostus tapahtumasta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Belov
Kuka ampui kapteeni Ivan Belovin?

Risto Niku kirjoittaa kirjassaan näin: "Kolonnan viimeiset kärryt lähestyivät tienristeystä. Niissä oli matala heinäkuorma. Kuski istui kumarassa rattaiden etuosassa. Heinäpaalien päällä erottui makuullaan oleva miehen hahmo. Se oli juuri sopivalla korkeudella. Luutnantti Eino Arola astui pari askelta lähemmäksi, nosti pistoolinsa ja ampui neljä laukausta heinäkuorman päällä makaavaan mieheen. Pistoolin suuliekkien leimahdukset sokaisivat hetkeksi Arolan. Hän kääntyi ja pakeni takana olevaan metsään. Hän ei ehtinyt huomata, että taaempana tiellä tuli lisää kärryjä. Kukaan kolonnassa ei ehtinyt estää häntä. Joku laukaisi aseensa, mutta muuta ei tapahtunut. Arola juoksi läähättäen metsän keskellä kulkevaa hiekkatietä takaisin Helsinkiä kohti"

Lähdeaineisto
Smirnov, Stefan: Tornin miehet ISBN 951-31-0014-6.
Leskinen, Jari & Silvast, Pekka: Suljettu aika ISBN 951-0-25128-3.
Niku, Risto: Kuka ampui kapteeni Ivan Belovin? ISBN 951-37-3946-5

Ei kommentteja: