sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Natsi-Saksan vankileirit Suomessa









Saksalla oli jatkosodan aikana satakunta sotavankileiriä ja -työmaata Pohjois-Suomessa ja raja-alueilla. Leireillä oli vuosina 1941–1944 kaikkiaan lähes 30 000 neuvostoliittolaista, joista kuoli arviolta noin viidesosa, kertoo dosentti Lars Westerlundin teos Saksan vankileirit Suomessa. Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksa otti kaikkiaan 5,7 miljoonaa neuvostosotavankia, joista Pohjois-Suomen rintamilla noin 9000. Lisäksi saksalaiset toivat Lappiin 20000 neuvostovankia muilta miehitetyiltä alueilta.

Pääkuljetusväylien läheisyydessä

Suurin osa saksalaisten leireistä sijaitsi Lapin pääkuljetusväylien läheisyydessä, koska vankeja tuotiin paikalle kaukaakin ja heitä siirreltiin jatkuvasti työkohteesta toiseen.
Pohjoisen vankileireillä oli myös muun muassa vankiloista kerättyjä saksalaisia rangaistussotilaita, jotka olivat Saksan rikoslainsäädännön perusteella tuomittuja rikollisia. Heitä kohdeltiin erityisen ankarasti, jopa niin ankarasti, että se herätti suomalaisten siviilien huomion.Vangit tekivät liikenneväylä-, linnoitus- ja metsätöitä. Esimerkiksi Jäämerentien varrella Rovaniemeltä Liinahamariin oli leirien ketju: Rovaniemen Kuluksessa, Sodankylän Seipäjärvellä, Askassa ja Sattasessa, Inarin Palkisojassa sekä Petsamon Parkkinassa ja Liinahamarissa. Lisäksi esimerkiksi tieosuudella Nellimöstä Inarijärven itäpuolella Karigasniemen tielle oli leiri toisensa perään tien tuntumassa. Puutavara kuljetettiin maantien varteen, josta se vietiin eteenpäin. Kuljetuksessa käytettiin paitsi hevosia ja autoja myös muuleja, jotka oli tuotu Kreikasta. Lisäksi sotavangit rakensivat muun muassa teitä, siltoja, lentokenttiä ja rautateitä.

Suomen piirjohtajan alaisia miehistön ja alipäällystön vankileirejä oli Stalag 309 Sallan Kuolajärvellä Alakurttiin ja Saijaan johtavien maanteiden risteyksessä. Se oli keskusleiri, työleiri ja järjestelyleiri. Sieltä huollettiin haaraleirejä Alakurttiin, Vuolajärvelle, Rovajärvelle, Korpijärvelle, Kairalaan, Nurmeen, Lampelaan, Seipäjärveen ja Rovaniemelle. Kuolajärven leiriä ympäröi 2,5 metriä korkea, kaksinkertainen piikkilanka-aita. Kaksoisaitauksen väliin oli paalujen, rautalangan ja säilykepurkkien avulla viritetty hälytyslaita. Vartiossa oli yksi upseeri, neljä aliupseeria ja 48 vartiomiestä. Vangit asuivat 30 hengen turvemajoissa, jotka he itse rakensivat. Vankileirissä oli 1592 vankia. Kuolleisuus oli noin 10 prosenttia. Stalag 322 oli Kirkkoniemessä, jossa oli n. 4000 - 5000 vankia. Stalag 330 oli Altassa. Venäläisten sotavankien määrä 31.7.1943 oli 8730.

Ruoka oli kehnoa ja sitä oli vähän. Asumuksena oli joskus pelkkiä maakuoppia, mutta joskus sentään suomalaisen puunjalostusteollisuuden fiksusti suunnittelemat ja taitavasti myymät vanerista ja pahvista kootut teltat, jurtat ja parakit.
On kerrassaan käsittämätöntä, että tämä jatkuvasti rääkätty ja tarkoituksellisen surkeasti huollettu ryysyläisjoukko pystyi tekemään yhtään mitään.

Sotavankileirejä Suomessa ja vallatuilla raja-alueilla

Saksalaisilla oli Petsamon alueella ja sen itäpuolella valloitetulla alueella yli kymmenen sotavankileiriä muun muassa Liinahamari, Peuravuono, Nurmensätti, Kap Romanow, Parkkina, Näsykkä, Titowka, Ylä-Luostari, Kolosjoki ja Salmjärven Jäkälävaara. Inarissa oli selvästi enemmän leirejä kuin missään muussa kunnassa Suomessa. Inarissa oli 29 vankileiriä. Sallan alueella sijaitsi useita sotavankileirejä. Sallassa leirejä oli Kuolajärvi, Lampela, Kairala, Nurmi ja Alakurtti. Suomussalmen-Kuusamon-Kiestingin alueella oli näissä kunnissa useita vankileirejä. Kuusamossa muun muassa Kuusamon kirkonkylä, Kuusamo-Kiestinkitienvarsi, leiri Kaikkonen, leiri Sänkikangas, leiri Penttilänvaara.

Taivalkoskella oli leiri Leino, Korvua, Tervajoki, Metsäkylän Isokumpu ja leiri Inkeessä. Rovaniemen kauppalassa ja maalaiskunnassa oli useita vankileirejä muun muassa Korkalovaaran leiri, leiri Ounasvaaran kupeessa, lentokentän yhteydessä Saarenkylän liepeillä, leiri Pallarin mailla Oikaraiseen johtavan tien varrella, Haukivaaran Metstyöleiri, Mukkalan leiri, Hirvaksen leiri, Muurolan Kuusivaaran leiri, Rovajärven leiri, Olkkajärven Kuluksen leiri, Misin sotavankileiri jne. Kemijärvellä saksalaisten vankileirit olivat Rovajärvellä, Ketolan lentokentän yhteydessä ja Joutsijärvellä. Sodankylässä sijaitsi useita sotanvankileirejä muun muassa Aska, Lehtovaara, Liikamaa ja Jokelaisennaavan Vuojärvi. Enontekijöllä oli pienehköjä ja jokseekin lyhytaikaisia neuvostovankien leirejä muun muassa Iitossa, Siilasjärven Siilastuvan yhteydessä, Palojoensuussa ja Kilpisjärvellä. Utsjoen leirit olivat myös pienehkojä ja lyhytaikaisia, Kemissä oli Vallitunsaaren leiri ja Alatorniolla ahtausleiri. Vallitunsaaren leirissä oli noin 700 sotavankia. Ukrainalaisten leirit olivat Alakurtissa, Sallassa, Sodankylässä ja Joutsijärvellä. Puolalaisten upseerileri oli Kiestingissä.

Suomalaisten sotavankileirit

Suomalaisia sotavankileireijä oli Ivalossa Kolosjoella ja Palkisojassa. Kemissä oli sotavankileiri numero 9 Kemin Ajoksessa sekä alueleirit Rovaniemellä, Sodankylässä ja Kemijärvellä. Sotavankileri numero 19 oli Oulussa. Paavolassa oli sotavankileiri numero 20. Limingassa oli sotavankileiri numero 21. Sotavankileiri numero 4 oli Pelsossa. Suomussalmella oli sotavankileirit numero 15, 32, 21, 24, 26 ja 28. Myös Kajaanissa ja Hyrynsalmella oli sotavankileirit. Neuvostoliitolta vallatulla alueella oli Sallassa Kairalan, Kotalan ja Alakurtin Kaitaankankaan sotavankileirit. Uhtualla oli useita sotavankileirejä ja Rukajärvellä oli Tiiksjärvellä sotavankileiri.

Miten vankeja kohdeltiin?

Inarin Nellimössä pidätettiin karannut sotavanki. Kiinniottopäivän iltana hänet komennettiin kaivamaan hautansa, jonka jälkeen hänet ammuttiin haudan reunalle toisten neuvostovankien katsellessa tapahtumaa.
Hyljelahden rangaistusleiriltä karkasi 1943 saksalaisten pääsisäisjuhlien yhteydessä ukrainalainen neuvostovanki. Kolmen päivän kuluttua suomalaiset ottivat hänet kiinni ja toimittivat tapansa mukaan palkkioita vastaan saksalaisille. Karkuri ammuttiin leirin kaikkien neuvostovankien edessä varoitukseksi.

Kesäkuun lopussa 1943 neuvostovanki Pavel German karkasi avojaloin. Vartija yritti ampumalla pysäyttää hänet mutta ei onnistunut. Suomalainen poliisi toi karkurin leiriin, jossa German piestiin, vietiin töihin ja ammuttiin tielle.

Sodankylän Jäämerentiellä 96 kilometrin kohdalla sijainneelta metsäleiriltä karkasi myöhäissyksyllä kolme neuvostovankia. Suomalaiset ja saamelaiset piirittävät vankikarkurit hiihtämällä ja ottivat heidät kiinni. Palkkioksi karkureista he saivat saksalaisilta viinaa ja tupakkaa. Saksalaiset asettivat karkurit saman tien tienvarteen ja ampuivat heidät.

Rovaniemen maalaiskunnan Misin vankileiriltä karkasi lokakuussa 1943 viisi saksalaisten luottovankia. Suomalaiset vangitsivat heidät. Sotavangeista yksi ammuttiin ja muut karkurit noudettiin Misin leirille "missä ne riippuivat muutamia päiviä hirressä ojennuksena muille vangeille".

Taivalkoskella saksalaiset löivät vankikarkurit heti tajuttomiksi. Sen jälkeen heidät raahattiin puun juurelle, johon heidät sidottiin pikkilangalla kiinni. Heidät riisuttiin niin, että heidän ylleen jäivät ainoastaan alushousut. Sääsket pörräsivät puolustuskyvyttömien ihmisten ympärillä. Heidän silmänsäkin oli täynnä syöpäläisiä. He yrittivät pudistella niitä yltään, mutta se oli mahdotonta, koska piikilangat painuivat vain syvemmälle ihon sisään. Miehet viruivat puuhun köytettynä koko yön ajan. Seuraavina päivinä he joutuivat raskaaseen työhon.

Taivalkosken Metsäkylän koulun pihapiirissä saksalaiset hirttivät syksyllä 1943 kaksi sotavankia mäntyyn. Vanhalan talojen läheisyydessä Vanhanlammella he kiduttivat kaksi sotavankia avannossa hengiltä.

Korvualla saksalaiset hirttivät kolme kiinni saatua sotankikarkuria mäntyyn, jota paikailliset jälkeenpäin kutsuivat "hirttopetäjäksi".
Suomalaiset siirsivät saksalaisille yhteensä 2369 sotavankia. Saksalaiset siirsivät suomalaisille 1418 sotavankia.

Antautuneita ammuttiin

Saksalaiset saattoivat ampu joko yksittäisiä antatuneita tai kokonaisia ryhmiä. Vankeja ottamalla ei haluttu hidastaa tai heikentää varaamalla sotilaita vartiointiin tai poiskuljetuksiin. Myös ylimalkaisen kuulustelun jälkeen sotavankeja ammuttiin, jos katsottiin heidän olevan komissaareja, politrukkeja ja kommunisteja. Saksalaiset tappoivat myös työntekoon kyvyttömiä sotavankeja. Kaikki partisaanit ammuttiin järjestelmällisesti. Jos vankeja epäiltiin karkaamisyirtyksistä kuljetusten yhteydessä niin heidät ammuttiin.

Muuallakin vankileirejä

Saksalaisilla oli jatkosodan alussa Lapissa vankileirejä ottamilleen sotavangeille, mutta heillä oli myös etelässä pieniä leirejä, joissa menehtyi enimmäkseen sairauksiin joitakin neuvostosotavankeja: Tohmajärven Saarion kylässä kuoli kuusi sotavankia, Tuupovaaran Öllölän kylässä kolme, Turun ja Rauman satamien kupeessa 18; myös Hangossa ja Suistamon Loimolan kylässä pidettiin jonkin aikaa sotavankeja (s. 130-131 ja 305). Suurin Etelä-Suomen saksalaisleireistä oli Porin lentokentällä, jonne suomalaiset lainasivat sotavankeja. Kun näistä oli kuollut 93 (minkä lisäksi Poriin haudattiin 222 saksalaisten tuomaa sotavankia), jäljelle jääneet palautettiin Suomen vastuulle (s. 255). Näitä poikkeuksia lukuun ottamatta Saksan sotavankeja pidettiin Pohjois-Suomessa, jossa saksalaiset liikuttivat heitä rajan yli Norjaan ja päinvastoin piittaamatta valtioiden välisistä rajoista.

Ajallinen ja leirikohtainen vertailu osoittaa, että sotavankien kuolemat Suomessa johtuivat heikommasta elintarvikehuollosta ja suuremmissa leireissä levinneistä kulkutaudeista; samasta syystä Saksan leireissä oli Lapissa pienempi kuolleisuus kuin Virossa (s. 281). Sotavankien vaihto ei siis tarkoittanut Suomen osallisuutta kansanmurhaan kuin niiden 52 juutalaisen osalta, joita suomalaiset siirsivät saksalaisille samoin perustein kuin muitakin. Mikään ei viittaa siihen, että nämäkään olisivat olleet "luovutuksia" eli tapahtuneet saksalaisten aloitteesta. Juutalaiset olivat Sallassa ja Inarin Hyljelahden rangaistusleirissä. Neuvostovankien rangaistusleiri oli Petsamon Salmijärvellä. Kenttärangaistusleiri oli Petsamossa, Kuusamossa ja Taivalkoskella. Rangaistusvankeja pahoinpideltiin kiuvärinperällä ja patukalla. Leireillä toimeenpantiin teloituksia kenttäoikeuden päätöksillä, mutta myös vartiomiehet saattoivat järjestää valeteloituksia. Rangaistusvankien ruoka oli huonoa.

52 juutalaista luovutettiin saksalaisille

Sotavankien vaihdossa Suomi sai 1418 sotavankia ja Saksa 2369 (s. 97-98), joista suurimman ryhmän (neljänneksen) muodostivat baltit. Suomi toimitti saksalaisille pääasiallisesti sellaisia sotavankeja, joiden kotiseutu oli Saksan miehittämä ja jotka saattoivat palata kotiinsa tai halusivat astua Saksan palvelukseen. Venäläiset olivat aliedustettuna (s. 99-100), vaikka kenraali Andrei Vlasovin muodostamaan Venäjän vapautusarmeijaan (ROA) värvättiin miehiä Suomenkin vankileireiltä. Vähemmän vapaaehtoisesti Saksan leireille siirtyivät oletettavasti 52 juutalaista, mutta heidän osuutensa kaikista Suomen ottamista juutalaisista sotavangeista ei olennaisesti poikennut venäläisten osuudesta, joten heidän siirtämisensä perusteena ei ollut uskonto tai rotu. Suomen leireillä juutalaisista pidettiin jopa parempaa huolta kuin venäläisistä (s. 156).

Westerlundin kirjassa on kuvauksia yksittäisistä teloituksista ja sotarikoksista, mutta kyse ei ollut pelkästään sotavankien surmaamisesta, vaan Saksa kohteli julmasti myös omia sotilaitaan. Joitakin teloituksia tehtiin aiheesta, kuten silloin kun saksalaissotilas oli murhannut ja raiskannut suomalaisnaisen Rovaniemellä huhtikuun lopulla 1942 (s. 90-91). Saksalaiset langettivat kuolemantuomioita myös pienemmistä rikoksista kuten perunavarkaudesta ja vartiossa nukahtamisesta. Kaikissa armeijoissa on ollut tapana teloittaa sotilaskarkureita, mutta Paatsjoella saksalaisten kerrottiin syöttäneen yhden tällaisen onnettoman hyttysille, kunnes hän kuoli (s. 92). Westerlund toteaakin, että mitkään kansainväliset sopimukset ihmisoikeuksista ja sotavangeista eivät velvoittaneet Suomea suojelemaan saksalaisia sotilaita siltä vainolta, jota heidän sotavoimansa kohdistivat omiin jäseniinsä (s. 265).

Niukat arkistolähteet

Saksan sotavankileirien tutkimuksen pulmana ovat niukat arkistolähteet. Suomen arkistoissa on vain satunnaisia asiakirjoja, koska leirit olivat Saksan Norjan ja Suomen sotilasjohdon (AOK 20) alaisia, eivät siis suomalaisten sotilasviranomaisten hallinnon alla. Sen sijaan viittauksia niihin löytyy saksalaisten yksiköissä toimineiden suomalaisten yhteysupseerien kertomuksista.
Kun saksalaiset vetäytyivät Lapista Norjaan syksyllä 1944, arkistot vietiin pois tai tuhottiin. Tutkimustaan varten Westerlund joutuikin kokoamaan tiedot monista eri lähteistä ja maista.

Noin 20 prosenttia Suomessa toimineiden saksalaisleirien neuvostoliittolaisista sotavangeista kuoli. Muiden vankiryhmien kuolleisuusluvut olivat vielä korkeammat. Ja näihin eivät sisälly ne, jotka jäivät tien varteen kuolemaan hitaasti kitumalla, kun vankilaumat Lapin sodan alettua pakotettiin laahustamaan Pohjois-Norjaan.
Saksalaisten julkisesti harjoittama rääkkäys herätti paikallisen väestön keskuudessa sen verran kauhua ja inhoa, että pahimpia leirejä siirrettiin etäämmäksi pohjoiseen tai syvemmälle korpeen. Muuten suomalaiset eivät tehneet mitään edes lievittääkseen yleisessä tiedossa ollutta kidutusta.
Meillä ei muutenkaan ole aihetta ylvästelyyn. Suomen omissa leireissä kuolleisuus oli korkeampi kuin Saksan sotavankileireissä.
Jatkosodan synkeän ensimmäisen talven aikana leireillä kehittyneen nälkäkatastrofin jälkeen vankien oloja tosin yritettiin parantaa Mannerheimin määräyksestä. Suomalainen sotavankihallinto ei kuitenkaan koskaan yltänyt Haagin ja Geneven konventioiden vaatimalle tasolle.

Kirjassa kerrotaan mm. kuinka saksalainen Waffen-SS:n kenraalimajuri Kleinheisterkamp hirtätti lokakuussa 1942 Kiestingissä suomalaistaustaisen neuvostosotavangin Jukka Poralin. Saksalaiset tekivät usein kauppoja suomalaisperäisillä sotavangeilla saadakseen vaihdossa mm. baltialais-, kaukasialais- ja saksalaisperäisiä vankeja. Poralia ei kuitenkaan vaihdettu, jolloin Porali karkasi, astui miinaan ja joutui uudelleen vangiksi. Kun Porali tuotiin takaisin, toimitti Kleinheisterkamp hänet oitis hirttopuuhun. Ensimmäistä kertaa kerrotaan myös saksalaisten omien rangaistusvankien oloista Suomessa. Kesäkuussa 1942 saksalaiset toivat Suomeen kolme leirillistä rangaistusvankeja, joista kolmasosa kuoli puolessa vuodessa.

Ei kommentteja: