Talvisodan panttivangit

Sergei Verigin, Einar Laidinen ja Jussi Kämäräinen ovat kirjoittaneet vuonna 2006 julkaistun kirjan Talvisodan panttivangit (ISBN 952-5412-35-0). Kirjassa kerrotaan talvisodan alkamiseen johtanut kehitys, Raatteen tien taistelun jälkinäytös ja Suomussalmen ”panttivankien” kohtalo sekä venäläisten että suomalaisten suorittamat teloitukset.

Neuvostoliitto päätti valloittaa Suomen

Neuvostoliiton ja Suomen valtuuskuntien välisessä neuvotteluissa syksyllä 1939 Moskovassa käsiteltiin rajakysymyksiä. Neuvostoliitto ehdotti Suomelle aluevaihtoa, jossa raja siirtyisi kauemmas Leningradista. Kaikkien turhiksi osoittautuneiden yritysten jälkeen Neuvostoliitto päätti ratkaista asian sotilaallisin keinoin.

Puolustusministeri K.J. Voroshilov lähetti 15.11.1939 toimintaohjeen no. 0200 Leningradin sotilaspiirin komentajalle 14. ja 9. armeijakunnan muodostamisesta ja joukkojen taisteluvalmiuden kohottamisesta. Kysymyksessä oli Suomen armeijan murskaamista koskeva suunnitelman toimeenpano. Leningradin sotilaspiirin komentaja K.A. Meretskov oli esittänyt jo 29.10.1939 suunnitelman puolustusministeri Voroshiloville. 9. armeijan esikunta siirrettiin sotatoimien alettua Uhtualle eli Kalevalaan 60 kilometrin päähän Suomen ja Neuvostoliiton rajasta. Tosiasiassa 16.11.1939 vietiin päätökseen valmistautuminen hyökkäykseen Suomea vastaan, vuoden 1932 hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta. Päivämäärä 21.11.1939 oli talvisodan kannalta ratkaiseva, sillä nimenomaan tuolloin puolustusministeri Voroshilovin määräyksestä Leningradin sotilaspiirin esikunta välitti liikekannalle pantujen armeijain esikuntiin ohjesäännön no.4713, mikä sisälsi käskyn hyökkäyksen järjestämisestä taistelutehtävineen. 9.armeijan komentaja antoi 24.11.1939 päiväkäskyn no.3 hyökkäystoimien valmistamisesta ja suorittamisesta.

Sotatoimet suunniteltiin suoritettaviksi kolmessa vaiheessa. Viimeiseen vaiheeseen varattiin kolme vuorokautta. Ouluun piti suorittaa päättäväinen rynnäkkö Kontiomäeltä, Puolangalta ja Pudasjärveltä. Oikealta äärisivustalta 122. divisioonan yksiköt olisivat valloittaneet Rovaniemen kautta Kemin, toisen tärkeän Pohjanlahden sataman. Sotatoimiin Punainen armeija varasi 20 vuorokautta. Suomi suunniteltiin murskata Stalin 60-vuotispäiväksi 21.12.1939.

Raatteentien taistelut

Suomalaiset historiantutkijat näkevät Raatteentien taistelut näin: Raatteentien taistelu käytiin talvisodassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkuvuodesta 1940, osana Suomussalmen taistelua. Joulukuun 7. päivä Neuvostoliiton 163. divisioona oli vallannut Suomussalmen ja ukrainalainen 44. divisioona oli tulossa sen avuksi. Seuranneessa taistelussa eversti Hjalmar Siilasvuon johtama 9. divisioona tuhosi Suomussalmelle johtavalla Raatteen tiellä Puna-armeijan ukrainalaisen 44.divisioonan elin niin sanotun Sinisen divisioonan.

Neuvostojoukkojen tavoitteena oli saavuttaa Oulu ja katkaista Suomi keskeltä puoliksi. Tällöin pohjoisen taistelut olisivat helposti ratkenneet ja joukot olisivat voineet keskittyä Etelä-Suomen valtaamiseen. Tämän myötä Suomi olisi menettänyt maarajan Ruotsiin.

Ennen Raatteentien taistelun alkua tammikuun 1940 alussa, Siilasvuon johtama 9. divisioona oli jo 28. joulukuuta pakottanut venäläisten 163. divisioonan luovuttamaan Suomussalmen poltetun kirkonkylän alueen takaisin suomalaisille. Divisioonan pääosat perääntyivät pitkin Kiantajärven jäätä Juntusrantaan, missä ne olivat hyökkäyksen aloittaneet. Suomalaisten sodanaikaisen arvion mukaan divisioona menetti vahvuudestaan kaatuneina lähes kolmanneksen, noin 6000 miestä.

Tämän jälkeen Siilasvuon 9. divisioona otti tehtäväkseen lyödä 44. divisioonan, jonka alkupää oli Kuomajoella, lähellä Suomussalmen kirkonkylää.

Ennen 4. tammikuuta 1940 alkanutta päähyökkäystä suomalaisjoukot tekivät iskuja yhdelle kapealle maantielle ahdetun divisioonan sivustoja vastaan. Suomalaisia joukkoja siirrettiin pääosin yöaikaisin hiihtomarssein järvien jäitä ja metsiä pitkin vihollisen sivustoille.

Taistelut keskittyivät Haukilan seudulle, jossa suurin osa neuvostoliittolaisista oli ja jossa ryhmät Mandelin ja Mäkiniemi hyökkäsivät. Ryhmä Mäkiniemi oli jo pari päivää ennen hyökkäyksen virallista aloittamista ja samoin ryhmä Kari oli lähtenyt liikkeelle kohti Tyynelää estämään 44. divisioonan pääjoukon purkautumista itään. Neuvostoliiton joukot alkoivat purkautua 6. tammikuuta mennessä pohjoista kohti mitä ennen ne olivat yrittäneet turhaan perääntyä itään, minkä ryhmä Kari esti. Idempänä Purasjoen sillasta ryhmä Fagernäs oli alivoimaisena vaikeuksissa, eikä pystynyt pitämään siltaa hallussaan. Ryhmä Fagernäs valtasi 7.tammikuuta Purasjoen sillan ja aamupäivän aikana lähes kaikki neuvostoliittolaisten vastarinta oli lakannut.

Sotasaaliiksi saatiin 43 hyökkäysvaunua, 71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä, 29 panssaritorjuntatykkiä, ampumatarvikkeita, lääkintä- ja viestimateriaalia joiden lisäksi vielä erikoisuutena yksi lentokone. Raatteen tiellä olleista ukrainalaisista kaatui nykykäsitysten mukaan 6 000 – 10 000 miestä. Vangiksi otettiin sodanaikaisen laskelman mukaan 1200 miestä. Siilasvuosta tuli Suomen kansallissankari.

Mitä tapahtui neuvostoliittolaiselle sodanjohdolle?

163. ja 44. divisioonien komentajien kohtalo muodostui toisenlaiseksi. Neuvostojohto ei antanut epäonnistumisia anteeksi. Rankaisutoimien suorittamiseksi 9. armeijaan saapui 8.1.1940 sotaneuvoston jäsen, I luokan armeijakomissaari L.Z.Mehlis. Hän ja Tsuikov huolehtivat rankaisutoimista. Asiasta oli sovittu Punaisen armeijan pääesikunnan johdon kanssa. Varoitukseksi muille Mehlisin määräyksestä komentajille järjestettiin julkiset oikeudenkäynnit ja teloitukset.

Aluksi 10.1.1940 teloitettiin 47. jalkaväkiarmeijakunnan sotaneuvoston jäsen, prikaatinkomissaari N. P. Abramov. Samana päivänä Mehlisin käskystä vangittiin 44. divisioonan komentaja, prikaatinkomentaja A. I. Vinogradov ja poliittisen osaston päällikkö, rykmentinkomissaari I. T. Pahomenko. Heidät tuotiin Vasonvaaraan 7.1.1940 yhdessä sotamies- ja päällystöryhmän kanssa.

Oikeudenkäynnin jälkeen 11.1.1940 Vinogradov, Pahomenko ja 44. jalkaväkidivisioonan esikuntapäällikkö O. I. Volkov teloitettiin ampumalla divisioonansa miehistön rivistön edessä. Lisäksi 47. jalkaväkiarmeijakunnan NKVD:n erikoisosasto vangitsi 163. jalkaväkidivisioonan 662. rykmentin komentajan ja komissaarin majuri Sarovin sekä pataljoonankomissaari Podhomutovin. Sarov ja Podhumutov teloitettiin ampumalla Juntusrannassa oman rykmenttinsä rivistön edessä 11. tammikuuta.

Seuraavana aamuna ammuttiin NKVD:n 2. rajarykmentin sotilaskomissaari Tserevko, joka oli Neuvostoliiton alueelle perääntymisen aikana estänyt haavoittuneen rykmentinkomentajana majuri Lvovin jäämisen vangiksi ampumalla tämän. Sitten 16. tammikuutta teloitettiin 662. jalkaväkirykmentin 3. pataljoonan haavoittunut komentaja kapteeni Tsaikovski, joka vangittiin Uhtuan sotasairaalassa.

Suomussalmelaisten kohtalosta on vaiettu Suomessa

Suomussalmen pitäjässä Pohjois-Kainuussa asui talvisodan aattona
10 472 ihmistä. Ruhtinaansalmi jakautui Suomussalmen koilliskulmalla useisiin pienempiin kyliin, jotka sijaitsivat muusta maailmasta eristyksissä. Tärkein oli Juntusranta, alueen suurin asutuskeskittymä ja seutukunnan keskus. Siellä oli koulu, osuuskauppa ja raja-asema.

Punainen armeija miehitti Suomussalmen kunnan pohjoisen osan joulukuussa 1939. Monille paikallisen väestön edustajille seuraukset olivat vakavia. Suomen ja Neuvostoliiton välisten neuvotteluiden epäonnistuminen johti muualla Suomessa laajaan vapaaehtoiseen evakuointiin raja-alueilta. Lähes 50 000 Karjalankannaksen ja Sortavalan asukasta siirtyi sisämaahan. Sisäministeriö viivytteli evakuointia ja suunnitteli sen lykkäämistä. Kainuun sanomissa julkaistiin 14.10.1939 artikkeli Vapaaehtoinen väestönsiirto, jossa sanottiin sen koskevan ”vain työkyvyttömiä vanhuksia ja lasten äitejä”. Artikkelissa todettiin: ”Muiden poislähtö on edesvastuutonta yhteiskunnallisten velvollisuuksien täyttämisen pakoilua”. Kuhmon nimismies rikkoi määräyksiä evakuoimalla itse oman rajaseudun väestöä ja huomattavan määrän irtaimistoa. Punaisen armeijan vangeiksi jäi vain viisi kuhmolaista siviiliä.

Suomussalmella nimismies totteli määräyksiä, joten väestöä ei ehditty evakuoida. Sijoilleen jäi evakuoimatonta tiedotonta kunnan pohjoisosan metsämökkien väkeä. Punaisen armeijan valtaamalle alueelle jäi 1 685 suomussalmelaista. Kuusisen hallitus aloitti toimintansa näiden alueiden väestön keskuudessa ja yritti saada sen puolelleen. Samalla aloitettiin Työtätekevän Kansanrintaman Komiteoiden perustaminen. He osallistuivat Punaisen armeijan sotatoimiin, kuka ase kädessä, kuka paikallisena oppaana.

Helmikuun alussa 1940 osa Suomussalmen väestöä internoitiin Neuvosto-Karjalan Kalevalan piiriin. Toimeenpaneva Komitea jatkoi muodollisesti työtään Kannussuon ja Kintismän erikoisasutuskeskuksissa. Suomalaisten siirtäminen Suomussalmelta tapahtui 5-11.2.1940. Suomalaisten joukkoevakuointi erikoisasutuskeskuksiin oli vaikeaa. Vanhukset, naiset ja lapset menivät hevoskyydillä. Miehet ja vanhemmat lapset hiihtivät reput selässä. Sää oli kylmä. Osa ihmisistä vietiin avolava-autoissa. Alussa suomalaiset sijoitettiin Uhtuan metsäteollisuuspiirin Kannussuon metsätyömaalle 10 kilometrin päähän Uhtuan-Vienan Kemi-maantiestä ja 40 kilometrin päähän Uhtuasta Vienan Kemin suuntaan.

Neuvostoviranomaiset yrittivät estää kosketukset paikalliseen väestöön. Asuntojen puuttuessa suomalaisia sijoitettiin useammalle hakkuualueelle. Kannussuolle oli sijoitettu 199 suomalaista. 12 kilometrin päähän Pilsamoon 60 ja 20 kilometrin päähän Hanhilammelle 35 ja 25 kilometrin päähän Kukkopurolle 64. Erikoisasutuskeskukseen Kintismään sijoitettiin 268 Suomen kansalaista.

Teloitetut suomalaiset

Neuvostoliittolaiset teloittivat seuraavat suomalaiset käytännössä täysin mielivaltaisesti ampumalla:
Eili Juho Heikkinen,
Juho Jooseppi Heikkinen,
Juho Paavo Juntunen,
Väinö Taavetti Korhonen,
Matti Heikki Meriläinen,
Antti Heikki Mikkonen,
Andrei Moilanen,
Iikka Iikanpoika Moilanen,
Tuomas Tuomaanpoika Moilanen,
Einari Litko Raatikainen,
Ilmari Lauri Seppänen,
Jalmari Zaharorivits Seppänen ja
Oskar Tauriainen.

Suomessa teloitettiin seuraavat Suomussalmen asukkaat:
Edvi Kinnunen,
Sulo Armas Kinnunen,
Eino Iisakki Kyllönen,
Kalle Antero Kyllönen ja
August Venäläinen.
Kaikki teloitettiin ampumalla. Osa vangeista oli viety kuulusteluihin, eikä heistä sen jälkeen ole kuultu mitään.

Talvisodan siviilisotavangit

Valtiollisen poliisin arkiston mukaan talvisodan palautettuja siviilisotavankeja olisi ollut yhteensä 2 389, joista lapsia 1 147.

Ruhtinaansalmen Juntusranta, Härkövaara, Murtovaara, Pirttivaara, Myllyvaara, Paukuttaja, Kuusivaara ja Kokkoniemi jäivät vihollisen jalkoihin. Kylien ihmiset elivät miehitysvallan hallinnon ja valvonnan alaisina. Raatteen motitusten jälkeen lähes 400:lle miehitetyn alueen kyläläiselle tuli kiireellinen lähtö Uhtuan taakse, noin 300 kilometrin päässä olevalle Kintismän sotavankileirille. Kintismäen parakissa oli pilttuut tai niin kuin sian karsinat. Pakkanen oli kova, parakki kylmä. Naiset sahasivat halkoja, miehet olivat tukkityömaalla. Samat vaatteet yötä päivää. Täitä oli miesten parrassakin. Ihmiset nälkiintyivät. Oli kaikenlaista sairautta. Lapsia kuoli nälkään. Ei ollut maitoa, eikä voita.

Kuva Kansikuva kirjasta Talvisodan panttivangit